Ihanaa tekstaria pukkaa

Kaksi osaa, yhteensä kolme tarinaversiota Sydän kierroksella -sarjasta on nyt esitetty. Olen ihan tyytyväinen. Ensi-iltakin meni ihan ok, mutta teos on käsikirjoitettu niin, että sitä pitää esittää monta kertaa putkeen jotta henkilöhahmot syvenisivät riittävästi. Ekan illan yksinäinen kierros siis saattoi jättää vähän sekavan vaikutelman osalle katsojista. (Enpä tiedä varmasti kun ei tässä ole sitä päässyt vielä tarkkaan selvittelemään). Mutta eilen lähetettiin kaksi tarinaa putkeen ja niistä jäi hyvä maku. Tuntuu, että nyt ollaan pääsemässä kunnon vauhtiin.

Erityisen yllättynyt ja suorastaa liikuttunut olen siitä kuinka makeita tekstiviestejä katsojat kertomukseen lähettävät. Höpönpöpöä ja haistakaa v** osastoa on todella vähän. Lähes kaikki viestit pureutuvat ihan suoraan henkilöhahmoihin ja heidän toimintaansa, sekä rakkausteemaan. Upeeta.

Tälläkö rikastuu?

Hoo, Sydän kierroksella pääsi Hesariinkin. Netissä on palanen jutusta ja vähemmän yllättäen sielläkin heti ensimmäinen lukijakommentti on "rahastamisesta":

"Vuorovaikutteisuus on päivän sana, kun ohjelmalla kerätään helposti mainosaikaa suurempi tuotto ihmisten maksullisista tekstiviesteistä. Ja tämän päälle tulee sitten vielä TV-lupamaksu, joten kauppa se on mikä kannattaa YLE:lläkin."

Nimimerkille realisti voin kertoa, että ei tästä mitään rahaa tule kenenkään muun taskuun kuin jotain tekstiviestipalvelun tarjoajalle. Palvelun perushinnan päälle jokaisesta viestistä katsojalle lähtevä paluuviesti maksaa meille.

Yhden viestin hinta määriteltiin (tuottajahenkilöt rukkasivat) niin, että tehtiin jonkinlainen arvio saapuvien tekstareiden määrästä. Sitten katsottiin tekstiviestipalvelun aiheuttamat menot ja katsottiin paljonko pitää viestille antaa hintaa, että kustannukset tulisi katettua. Eli päätavoite meillä on se, että ei tulisi takkiin. Ei tästä tekijöille kuten ei YLEllekään mitään tuloja kerry.

0,95€ on mielestäni kyllä suht. paljon. Alkuun suunniteltu hinta oli 0,80€, mutta palvelun aiheuttamien kustannusten takia sitä piti nostaa. Vaihtoehtoisesti olisimme voineet lähettää vakiovastausviestin samalla hetkellä kun viesti saapuu järjestelmään, mutta paremman vuorovaikutuksen takia haluamme antaa astetta kehittyneemmän reaktion.

Paluuviestien sisältö siis vaihtelee hieman sen mukaan mitä viestille systeemissämme tapahtuu. Tämä tarkoittaa sitä, että emme voi lähettää palautetta saman tien vaan viestin on saavuttava omaan järjestelmämme jossa vasta haluttu vastausviesti voidaan lähettää. Tämä aiheuttaa viivettä ja samalla kalliimpaa meille kuin instant-reaktio. Toisaalta tällaisia palveluja järjestäneet väittävät, että tuollainen 15 sentin hintaero ei ole koskaan vaikuttanut asiakkailta saapuvien viestien lukumääriin.


Yleisesti alalla on käynyt niin, että Suomessa moni hyvä palvelu, mobiilisisältöhässäkkä, taide ja –teos on kaatunut tai sisällöllisesti heikentynyt siksi, että tekijöillä ei ole kustannussyistä varaa lähettää asiakkaille paluuviestejä siinä määrin kuin haluaisivat, muuten palveluiden hinta nousisi liian korkealle.

Hups

Maailman ensimmäinen

Lisää pieniä juttuja Sydän kierroksella -sarjasta alkaa ilmestyä lehtiin. Kiinnostavaa onkin kuinka vaikeaa sarjan kuvaaminen lyhyesti ja samalla kansantajuisesti on (enkä minäkään jaksa yrittää sitä tässä nyt). Konseptimme on toki ensimmäinen laatuaan, ihan uudenlainen vuorovaikutteinen lajityyppi, mutta ei sentään "..interaktiivinen projekti, joka on ensimmäinen maailmassa."

Ei se myöskään ole "maailman ensimmäinen romanttinen komedia" kuten jossain vanhassa tiedotteessa asia mainittiin pienen kieliopillisen kiekuran ansiosta.

Muutenkin tuo "maailman ensimmäinen" taitaa olla kovin mukava sanapari painaa paperille. Maailman ensimmäinen mmmm... joo hohdokasta. Maailman ensimmäinen, maailman ensimmäinen, ensimmäinen maailmassa. Juu-uu. Kivasti rimmaa tämä sanapari, siksi kai sitä viljellään.

Kunniattomat kahmii kunniaa ja tunarit tunaroi

Englanninkieliset lehdistötiedotteet ovat levinneet kuin kärpäset suhisten ympäri maailmaa ja internettiä. Kiinnostavaa kyllä niiden pohjalta tehdyissä jutuissa kaikki kunnia, jopa koko konseptin keksiminen menee yhdelle teknologiapartnereistamme, missään ei edes vilahda alkuperäisidean saaneiden eli minun ja Mikan nimiä. Joissain jutuissa ei edes mainita teoksen nimeä ollenkaan, tahi tuotantoyhtiöitä tai ohjaajan nimeä, mikä on aivan normaali käytäntö, kuin myös broadcasterin nimen maininta.

Tekniikkapartneri syytää asiasta brittilehdistöä, joka muka vaan korostaa omanmaalaisten tekemiä juttuja. Mutta täysin normaalien käytäntöjen mukaisten asioiden poisjääminen ynnä iso kasa muita asiavirheitä on niin systemaattista joka jutussa, että voiko tämä nyt todellakin olla vaan sitä, että kirjoittava toimittaja ei osaa lukea tiedotetta?

Harmittaa.

Seuraava sen sijaan lähinnä huvittaa:
Googlatessa löytyi norjalainenkin uutinen teoksestamme. Siinä sanotaan, että "Sydän kierroksella on vähän niin kuin amerikkalainen L-koodi tv-sarja, koska siinäkin fanit ovat päässeet kirjoittamaan jaksoja". Hehe, edellisessä lauseessa on ainakin kolme asiavirhettä plus kertomat päälle.



Sellaisen vielä haluaisin sanoa Sydän kierroksella –produktiosta, että vaikka suurin osa siihen panoksensa antaneista on tehnyt häkellyttävän upeaa työtä suurella ammattitaidolla ja antaumuksella, niin mukana on ollut myös muutama mätäpaise joista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Vituttaa, että he ovat mukana alku/lopputeksteissä ja saavat täysin ansaitsematonta kunniaa ja meriittiä.

Olenkin nyt oppinut, että AINA kun on rekrytoimassa joitain tyyppiä mihin tahansa tuotantoon, niin pitää ehdottomasti soittaa ihmisille joiden kanssa hän on aikaisemmin työskennellyt ja kysellä miten prosessi meni. Tämä muillekin ohjenuoraksi ja neuvoksi.

(Ja jos olet palkkaamassa jotakuta joka oli mukana Sydän kierroksella tuotannossa, niin voit soittaa ja kysyä minun näkemyksistäni.)

Vuoden 2006 parisuhde

Vanha juttu: medialabran opiskelijat ovat kahtena keväänä peräkkäin äänestäneet minut ja kollegani Mikan voittajiksi kategoriassa "They should be a couple already". Kerrottiin tämä M:lle joka nokkelana poikana lohkaisi että ensivuonna sen voittaa Leena ja sen läppäri.

Ollaankin oltu todella tiivis pariskunta, minä ja rakas "Hannani" (kolmevuotias PowerBook G4), koko syystalven ajan ja tuttu näky opiskelijaravintola Kipsarissakin. Siellä me sulkeudumme muulta maailmalta pois, kahdenväliseen syvään yhteyteen.

Tässä toki on se muille näkymätön puoli, että kun on pakko painaa hommia valitsen mielelläni tehdä niitä työhuoneen sijasta kahvilassa, jossa voi nauttia edes siitä, että on ihmisiä ympärillä, vaikka en ehtisikään niiden kanssa juuri kontaktia ottamaan. Ne muut vaan katselevat minua säälien, että toi on aina omassa maailmassaan, vähän vois avata ja kontaktia ottaa (näin on sanottu ja ystävälleni uskouduttu useammallakin minulle tuntemattomalla suulla). Ehkä ehdin tammikuussa lähetysten jälkeen.

Kovasti pussailua ja sensellaista

Lauantaisten Sydän-Bileiden saldoa:

- Paikalla maailman ihanimpia ihmisiä, ystäviä ja kollegoita.

- Mieletön määrä suudelmia ja haleja ja kehuja, ja hyviä keskusteluja ja kauniita ihmisiä.

- Termi "Leenan veli" on nykyään aika monen suussa muuttunut muotoon "Leenan komea veli". Mutta niinhän minä olen aina häntä mainostanut, muut vaan ei uskoneet ennen kuin näkivät, ja sittenkään meinanneet uskoa silmiään :)

- Tuunasimme kulttuurillista tapakoodistoa: tästä lähtien jos joudut pyytämään anteeksi (esimerkiksi sitä että vahingossa tönäiset jotakin henkilöä) sinun kuuluu myös antaa hänelle hellä ja syvä suudelma.

- Tietääkseni yhdellekään ei tullut mitään riidanpoikastakaan kenenkään kanssa, vaikka viini virtasi ja paikalla oli pari traumoja aiheuttanutta 'murheenkryyniäkin'. Paitsi ihan loppumetreillä kun jatkojen jatkoille tuli loisimaan joku helvetin tyhmä hippi, niin se alkoi rutista kun otin isännän valtuudet ja heitin sen lopulta pihalle. Mä oon nii äijä!

Greetings from Tampere

Tänään tarkastettiin "Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan suostumuksella" Virve Peterin väitöstyö Mediaksi kotiin. Tutkimus teknologioiden kotouttamisesta. Vastaväittäjänä oli Hannu Ruonavaara Turun yliopistolta. Tilaisuus kesti 2 tuntia, oli runsasyleisöinen ja paikoitellen turhankin leppoisa. Vastaväittäjä esitti sopivasti sekä helppoja että tiukkoja kysymyksiä, joista suurehkoon osaan Peteri vastasi ns. "ansiokkaasti".

Väitöstilaisuudet alkavat sillä, että väittelijä, vastaväittäjä ja tilaisuuden valvoja, kustos, marssivat saliin, jolloin yleisö nousee seisomaan. Kustos julistaa tilaisuuden alkaneeksi, ihmiset istuvat alas ja väittelijä aloittaa max. puolen tunnin mittaisen lektion, jossa selostaa työnsä ydinkohdat ja tieteellisen merkittävyyden. Lektion aikana salista ei saa poistua eikä tulla sisään. Lektion jälkeen väittelijä pyytää vastaväittäjää esittämään huomautuksensa ja kysymyksensä. Kun työtä on käsitelty 2-4 tuntia, vastaväittäjä lukee yhteenvetonsa ja (yleensä) puoltaa työn hyväksymistä tohtorin opinnäytteeksi. Sitten väittelijä pyytää yleisöä tekemään huomautuksia, jos sellaisia on. Usein jotain keskustelua syntyykin mutta ei tällä kertaa, joten kustos julisti tilaisuuden päättyneeksi.

Peterin lektio oli oikein hyvä. Aluksi teknologian tutkimuksen historiaa sikäli, että perinteisesti teknologiat on kuvailtu dynaamisina ja aktiivisina asioina, jotka tunkeutuvat arkeen, joka puolestaan on lähinnä keski-ikäisten ihmisten television katselua ja siivoamista. Domestikaatiotutkimus on tutkimusote, jolla vastakkainasettelua voidaan lieventää: Peterin haastatteluaineisto kiistää jyrkän aktiivinen - passiivinen asetelman.

Peteri käyttää brittiläisestä sosiologiasta kotoisin olevaa domestikaation käsitteestä käännöstä "kotouttaminen", jota suomessa käytetään maahanmuuttajien yhteydessä, koska Peteri haluaa korostaa teknologioiden arkipäiväistymisessä tapahtuvaa kokonaan uuden tunkeutumista johonkin, sekä sitä, miten tämä jokin uusi samalla muokkaa "kantaväestöä", eli kodin jo olemassa olevaa laite-, objektikantaa. Mä olen käyttänyt "kotiuttamista", joka suomen kielessä on armeija-termi. Peteri ei halua sitä käyttää, koska kotiutumisessa jokin jo kotona ollut palaa kotiin. Mä olen omaa valintaani puolustanut innovaatioiden historialla, mutta asialla ei kyllä ole mulle paljoa väliä koska kirjoitan englanniksi. Kiintoisa terminologinen kysymys kumminkin.
Mut joo, kotouttamisesta puhumalla Peteri samalla tuo domestikaatiotutkimukseen kulttuuritutkimuksellisen otteen ja kuulin Mary Douglasin nimen mainittavan, eli vaikka uudet laitteet ovat uhkia kantaväestölle, ne samalla ovat resursseja kantaväestön rutiinien kyseenalaistamiseksi.

Lektiossa Peteri nosti esiin pari varsinaista tulosta. Toinen on "mediamaantieto", eli että se miten laitteet sijoitellaan koteihin vaihtelee ja että tällöin voidaan nähdä kodin tuottavan "diskursiivista järjestystä" joka kuvastaa sitä, mikä on kunkin kodin mielestä oikeanlaista kotina oloa. Ilmeisesti työn ja vapaa-ajan erottelu on selkein "diskursiivinen järjestys" jonka Peteri löytää aineistostaan. Tuohon liittyen tulee taas aktiivisuus-passiivisuus erottelu: passiiviselta näyttävä sohvaperuna tuottaa aktiivisesti työn ja kodin välistä eroa.

Toinen löydös on perheenjäsenten erilaiset kompetenssit. Siinä, miten perheet ovat puhuneet teknologioistaan kuvastuu että miehille (ja ilmeisesti osin lapsille) kuvataan teknologinen kompetenssi (pätevyys?) ja naisille kuvataan kodinhoidollinen pätevyys. Eli kun mies ajastaa videot, ajastamisesta puhutaan teknologisena kompetenssina mutta kun nainen ajastaa videot, siitä puhutaan kodin ja sen jäsenten hoivaamiseen liittyvänä osaamisena. Peteri myös korostaa sitä, miten pariskunnat haastatteluissa tuottavat sukupuolittunutta asiantuntijuutta: perheen naisella on valta ja velvollisuus huoltaa kodista ulkopuolelle annettua kuvaa. Tämä kuvastuu mm. siinä, miten naisilla on (haastatteluissa) asiantuntijuus antaa moraalisia arvioita miehistä ja lapsista ja esimerkiksi tehdä ns. mediamoralisointia.
Kaikkiaan Peteri on analysoinut aineistoaan siten, että hän on saanut siitä irti tekniikoita, joilla kodeissa ylläpidetään "oikeaa järjestystä".

Vastaväittäjä aloitti kuvailemalla työn kokonaisuuden. Työssä analysoidaan miten kotouttaminen tapahtuu ja millaista moraalisuutta kotouttaminen tuottaa. Kyseessä ei siten ole normaalisosiologinen "suuri ja merkittävä kysymys" vaan mikrososiolginen, arkipäivän pieniä kysymyksiä koskeva työ. Työn voi kumminkin nähdä osana Goffmanin ja Simmelin perinnettä (lähinnä kai sosiaalinen vuorovaikutus), eli sen asiaankuuluvuutta sosiologian opinnäytteenä ei tarvitse ihmetellä. Metodologisesti työ on selkeästi konstruktionistinen, eli väittelijä ei pyrikään kertomaan haastateltavien todellisuudesta vaan siitä, mitä todellisuutta ihmisten voi nähdä tuottavan (konstruoivan) haastatteluissa. (Peterin mukaan metodina on konstruktionistinen diskurssianalyysi)

Jatkossa vastaväittäjä kävi läpi joitakin juttuja, jotka on jo lektiossa, mutta lisäksi nosti esiin lähinnä työn ongelmia (ja sanoikin ääneen että kahdessa tunnissa käydään läpi ongelmat, kehut tulevat myöhemmin). Ongelmista ensimmäinen ja mun duunin kannalta tärkeä, on haastateltavien taustatekijöiden suhde aineiston analyysiin. Vastaväittäjä ihmetteli, miksi Peteri ei nosta aineistosta löydöksinä esiin kohtia, joissa jokin taustatekijä (koulutus, tulot, tausta, ikä...) näyttäisi selittävän kotien erilaiset suhtautumiset teknologioihin. Esim. korkeakoulutetut halveeraavat televisiota mutta duunarit ei. Peteri vastasi, että aineisto on liian pieni yleistyksiin, esim. juuri luokkatulkintoihin. Jonka jälkeen vastaväittäjä huomautti, että Peteri kumminkin pitää sukupuolta sellaisena taustatekijänä, joka selittää kompetenssien jakautumista.
Peteri ei tähän vastannut muutoin kuin että juu, piti sukupuolta tärkeänä.
Seuraavaksi vastaväittäjä huomautti että työssä ei varsinaisesti missään kirjoiteta teoriaa kotouttamisesta. Työssä on kyllä tulkintateoria (konstruktionistinen ote) mutta ei teoriaa joka kuvaisi tutkittavaa kohdetta. Peteri vastasi, että teoria kotouttamisesta on hänelle sitten post doc tutkimuksen aihe. Hmmm.
Sitten käytiin käsiksi Peterin paljon käyttämään artikulaation käsitteeseen, jota Peteri ei työssä selitä tarpeeksi (artikulaation teoria puuttuu). Peteri käyttää termiä kuvatessaan prosessia, jossa joitakin asioita, jotka eivät välttämättä kuulu yhteen, tuodaan yhteen. Ilmeisesti siis yhdenlainen merkityksenantomenettely-termi. Peteri ei tuollakaan ollut selkeä, mutta sanoi että artikulaation käsitteellä halusi korostaa sitä, miten kotouttamisessa ei ole kyse vain uuden tulosta kotiin vaan myös vanhan muuttumisesta kotouttamisen prosessissa.

Tämän tyyppisten yleisluontoisten asioiden jälkeen työ ruodittiin vielä läpi yksityiskohtaisesti, kappale kappaleelta. Mulla on tuosta 5 sivua muistiinpanoja mutta yhteenvetona että työn suurimmat yksittäiset 'pikkuseikka'-ongelmat liittyvät sen laajuuteen: duuni on lähdeluetteloineen 400-sivuinen järkäle osin koska Peteri ei ole malttanut karsia pois tutkimuksen alkuvaiheessa kirjoitettuja juttuja, joista käsitys on sittemmin muuttunut.

Loppulausuntona vastaväittäjä totesi että työ on pääosin hyvin toteutettu, enimmäkseen hyvin kirjoitettu, historiallisesti valistunut työ joka heijastaa innostusta kulttuurin, teknologian ja mikrososiologian tutkimukseen ja voidaan puoltaa opinnäytteeksi.

Peterin tutkimus on mun duunien kannalta tärkeä työ: Peteri käsittelee teknologioiden domestikaatiota suomalaisiin koteihin tavoilla jotka täydentävät ja tukevat mun duunia mutta päällekkäisyykisiä ei tunnu olevan. Lähestyn omaa vastaavaa aineistoani eri kulmasta, ja jos jonkin 'tuotantoa' ylipäätään seuraan, niin 'tavallisuuden' ja 'erikoisuuden' tuotantoa.

Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilussa kysyin sitten joltakin kundilta, että mahtaako osata neuvoa, kenen kanssa kannattaisi jutella että saisi selville mitä kaikkea kivaa domestikaatio- ja arkitutkimuksen tiimoilta Tampereella puuhataan jatkossa. Kävi ilmi, että kysyin asiaa Peterin tutkimusryhmäläiseltä joten päädyttiin vaihtamaan kortteja ja luvattiin olla yhteyksissä. Retki oli siis kaikkiaan hyödyllinen ja kaikin tavoin mukava. Hassu kaupunki, kivoja ihmisiä ja pistokokeen perusteella myös erittäin hyvää kahvia.

Avaruussää tänään

Vaihteeksi kunnon revontulilupaus, josta ei pilvisyyden vuoksi ehkä ole paljon iloa, mutta kumminkin.

"AURORA ALERT: Sky watchers everywhere should be alert for auroras on Dec. 14th. That's when a coronal mass ejection (CME) hurled into space by yesterday's X3-flare is expected to hit. NOAA forecasters estimate a 55% chance of severe geomagnetic storms.
Solar activity is expected to remain high for days. Sunspot 930, the source of the incoming CME, has an unstable "delta-class" magnetic field that harbors energy for more X-flares." (Spaceweather)

Kultasilmä

Yhdelle ystävälle on povattu, että kyllä suuri rakkaus vielä tulee, ja loppuun asti kestää, ja tällä miehellä on kullanruskeat silmät. Nyt olen löytänyt itsestäni Kupidon vikaa ja katsastanut hänelle yhden kivan herran ja olisi juhlatkin tulossa jossa he mahdollisesti kohtaavat. Ongelmana on se, että herralla on siniset silmät. Nyt pitäisikin järjestää juhliin sellainen valaistus, että siniset silmät näyttää kullanruskeilta. En ole valaistuksen asiantuntija mutta luulen että sellainen olisi mahdollista järjestää. Hm.

Turpa kii ja tanssi

Ihan pakko osaalistua tähän meemiin, kiitos ja anteeksi. Meemin ideana on valita joku artisti, ja vastata esitettyihin kysymyksiin kyseisen artistin biisien nimillä [via Uberkuul].

1. Sukupuolesi?
Ain't That a Bitch
(myös: Dude Looks Like a Lady)

2. Mikä on suurin unelmasi?
Fly Away From Here

3. Mitä inhoat?
Same Old Song and Dance

4. Millainen fiilis sinulla nyt on?
Milkcow Blues

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Dream on

6. Mistä asioista pidät?
Going Down

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?
Walk this way

8. Missä haluaisit olla?
Back In The Saddle

9. Kuvaile elämää?
Avant Garden

10. Kuvaile itseäsi?
F.I.N.E.

11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt?
Pernmanent Vacation

Ja jos joku ei vielä arvannut niin bändi on tietenkin Aerosmith, takavuosien suuri suosikkini.

PS. Pidän sekä isästä, että tyttärestä, jess, Tyler!

Haircutpultti

Alakerran pojat ovat kyllä joskus varsin suorasanaisia. Siis vaikka onnistunkin useimmiten kuulostamaan tehomonitoimikoneelta niin oikeasti ei ole viime aikoina ollut ihan helppoa ja tänään duuniin kävellessä alakulo iski sen verran että tosissani ihmettelin että kestänkö tämmöistä menoa vai iskeekö ylivarovainen itsesuojelu jossain vaiheessa ja heitän hanskat tiskiin. No, tepsuttelin sateen tihussa eteenpäin, mitään sen kummemmin ajattelematta. Melkein duunin ovella tajuan että päässä on jo jonkin aikaa soinut biisi.
I'm talking to you now / The fire still burns
Whatever you do now / The world still turns.

Ok. Hyvä tietää.

Hyh hyh

Hävettää ihan vähän yks ihan pikku juttu.

No niin, nyt se on tunnustettu julkisesti. Eipä tarvii käydä pyytelemässä anteeksi.
:D

Ajatusketju

Mun tulevaisuus on monimutkainen ongelma tai kysymys.

Monimutkaisia ongelmia ei aina kannata ratkaista muuttamalle ne yksinkertaisiksi.

Keittiöstä kuuluu rapinaa. Sloganit ja peukalosäännöt pitävät pientä ääntä matkalla lattialle.

Joo. Huomenna mulla on Katjan kanssa tapaaminen. Suunnitellaan ensi kevään aikamatkustuksen työpajaa. Meillä on ollut toive, että siinä voitaisiin opettaa muotoilijoita käymään käsiksi monimutkaisiin suunnittelutehtäviin, koska on jotenkin yleisesti tiedossa, että muotoilijat ovat aika heikoilla monimutkaisten ongelmien kanssa. Tyypillisesti monimutkainen kokonaisuus muutetaan sarjaksi yksinkertaisia olioita joiden kanssa sitten toimitaan. Mutta tulokset voisivat olla kuulemma parempia. Voisiko olla että vika on menetelmässä? Että monimutkaisessa ympäristössä voisi toimia yksinkertaistamatta? Hemmetti, tein lopputyöni siitä, miten monimutkaiset oliot yksinkertaistetaan muotoiluprosessissa (ja ylipäätään merkityksenantoprosesseissa), joten tiedän (teoriassakin) miten se tehdään, mutta että miten siitä kammetaan kohti monimutkaisuuden sietoa ja käsittelyä?
Anteeks. Mun kunnianhimo heräs.

Tämmöstä

Hops, iski keski-iän kriisi muodossa, että pohdiskelen kovastikin että mitähän helvettiä sitä elämänsä kanssa tekisi. Tai paremminkin, millä keinoin saisi vaivattomimmin elämisen rahoitettua ynnä hauskimmin ja tyydyttävimmin ajan kulumaan.

Aivan sisimmistä sisin lähipiiri tietää (ja varsin hyvin tietääkin) että väitöskirjaprojekti on kokeilu, että olisiko mulle mahdollista ja mieluista jatkossa(kin) yhdistää elannon hankinta ja hauskanpito. Ajattelin, että tutkijana hommailu saattaisi hyvin riittää elämän intohimoksi ja sydämen täytteeksi ja tuoda vielä rahaakin jonkun verran. Tänään duunista himaan kävellessä totesin, että ei käy. Huomasin ja myönsin, että mulla ei ole intohimoa eikä minkään maailman paloa olla ympärivuorokautinen, briljantti, kansainväliset mitat täyttävä tutkija. Ei huvita eikä kiinnosta. Ei mul oo aikaa. Samalla väitöstutkimus saavutti inhimilliset mittasuhteet ja saatan saada sen jopa kirjoitettua lähipäivinä.

Käytännössä tämä asenne- ja painotusmuutos tarkoittaa sitä, että tulen olemaan vähemmän kranttu duunieni suhteen, koska tutkimuksen tekeminen ei sitten ole enää se, jonka, hm, olemuksesta ja koostumuksesta olen tarkin elämässä. Mut et mihin sitä sydämensä sitten käyttäisi ellei puhtaasti tutkijana hengailuun? En tiedä vielä. Mietin. Osastojohtaja kysyi Saksan matkalla, että mitä mä haluaisin tehdä väitöksen jälkeen, ja suusta pääsi "lähteä merille. Mennä soutuveneellä Kiinaan." Vaikka en mä usko että mä noin teen mutta jotain on jossain vaiheessa keksittävä. Muuten tulee tylsää ja jos on tylsää niin sit ei oo kivaa.

Asiasta ei ollenkaan toiseen: kuva on Baldassare Forestieren Kaliforniaan pykäämästä maanalaisesta puutarhasta. Heebo oli kohtalaisen innostunut hedelmäpuista ja niiden oksastamisesta ja kun puut eivät muutoin olisi menestyneet Kalifornian keleissä, jätkä kaivoi maan alle valtavan kellariston, johon istutti puita. Maan päälle ei näy kuin puiden päällä olevat aukot, joista aurinko ja sade pääsevät sopivissa määrin sisään. Puutarha oli samalla Forestieren koti ja meininki mehevää: jos käsillä ei ollut sopivaa koloa mihin laskea pikkuesineitä (sanoo esittelyteksti häveliäästi, mutta mehän täällä eroottisen käytettävyyden kulminaatiossa tiedämme toki paremmin: nainenhan siihen laitetaan, höh), kolon pystyi käden käänteessä kaivamaan pehmeähköön maahan. Oisko mitään, hm?

Haavoittunut voittaja

Hugo Simbergin maalaus Haavoittunut enkeli on äänestetty Maamme Tauluksi.

Minä en tätä teosta äänestänyt mutta en valita; tuossa maalauksessa on jotain hienoa jota ei ihan heti osaa sanoiksi pukea. Parhaan tulkinnan olen kuullut parin koulupojan suusta jossain YLEn kuvataiteesta kertovassa ohjelmassa vuosi-pari sitten: maalauksen pojat ovat tehneet jotakin pahaa ja enkeli on heidän omatuntonsa. Nyt he kuljettavat sitä raskain askelin (so. isot kengät).

ero-tiikkaa

Huonoa seksin kuvausta kirjallisuudessa on taas palkittu. Täällä voi lukea voittajan Ian Hollingsheadin taidonnäytteen lisäksi muitakin ehdolla olleita. Koska lanseerasimme eroottisen käytettävyyden käsitteen täällä typo_ssa nimenomaan sohvakuvalla, siteeraan riemumielin Will Selfiä:

Their sex was conducted right there on the living-room floor, assisted by cushions grabbed from chairs and the sofa.

Miten olisi tuonkaan pariskunnan käynyt ilman kelvollisia sohvatyynyjä, kysyn vaan?

Herra Mitchellin vertauskuva puolestaan saa mut hapuilemaan, ei todellakaan dildoa, vaan jotain kättä pidempää...

Now she made a noise like a tortured Moomintroll.

yksi hullu kyselee enemmän kuin tuhat viisasta ehtii vastata

Tuohon kohtaan vastasin sitten, että mulla on 34 lasta joista 1-2-vuotiaita on 64. Sillä pääsi eteenpäin.

Joskus ilmoitin, että joo voin täytellä netitse tulevia gallupkyselyjä mutta nyt alkaa saatana kyllästyttää tunaroiden ja harrastellen tehdyt gallupit. Ei mitään järjenkäyttöä havaittavissa. Yllä oleva on vain viimeisin esimerkki gallupintekijöiden ammattitaidottomuudesta ja logiikan puutteesta. Tämänkertaisessa viimeinen kysymys oli haluanko jatkossa osallistua vastaaviin kyselyihin. Vastasin Ei.

nämäkin säkeet

Jo aamu nousee, taivas punertuu.
Pois tuskan viitan hartioilta viskaan,
Nyt paikkaa vaihtaa aurinko ja kuu
Ja taas yö iskee hampaat niskaan!

Mä seuraan suuntaa kirkkaan johtotähden,
ja pyörät pyörii, päivät vierähtää.
Ei tärkeää se ole miksi lähden,
on tärkeää vain se, mä miksen jää.
mä miksen jää?

Mä olen kukka, jonka kylmä katse raiskaa
Ja toiveet kaikki valuu hiekkaan.
Ja sateet tulee ja minut maahan paiskaa,
En miekkaan tartu silti hukun miekkaan,
hukun miekkaan.

Voi teitä, joista alkaa kuolemamme,
Voi teitä, joita vapaus kahlitsee!
Kengät hankaa meidän jalkojamme,
ja huutaa suu, ja sanat säröilee

Ja bensa loppuu valtatiellä Loimaan,
Ja Sohlberg taas pilveen piiloutuu.
Jää rokki auton radiosta soimaan,
ja tyhjään nurkkaan huutaa mykkä suu
huutaa mykkä suu!

(Juice: Per vers, runoilija)

Linkkejä Sydämeen

Juna kulkee nyt täysillä. Sydän kierroksella pressitilaisuus meni oikein mukavasti ja Krisse ja Lore ovat kertoneet pussailemisen ihanuudesta jo ainakin Iltasanomissa ja maikkarin Viihdeuutisissa.

Tänne blogiinkin on saavuttu sen verran usein googlaamalla, että kokoan tähän vähän linkkejä tuotannon vaiheisiin liittyen:

- Tällä typo_ssa fiilistelin kuvauksista elo-, loka- ja joulukuussa 2005. (Tuotannon nimi oli silloin vielä Vahinkolaukauksia).
- Kotisivullani on pienimuotoinen englanninkielinen tuotantopäiväkirja.
- Crucible Studion sivuilta myöskin löytyy tuotantokuvaus.
- Päänäytelijöillä ei ole kotisivuja, mutta "nuorempi polvi" eli Mia ja Minna handlaa tämän kuuluisan "nettipresennsinkin" kuten myös muusikoista toinen säveltäjä/sovitajistamme, sekä parin biisin sanoittaja, ja kitaristi.

Pierre Bourdieu ja kylppärin järjestys

Mutsi ja systeri kävivät siivomassa mun luona viime kesänä. Ilmeisesti silloin mutsi on tuonut tänne 5:n litran kanisterin suihkusaippuaa. Löysin kanisterin viikonloppuna. Hämmästys oli varmasti molemminpuolista.

Voin hyvin kuvitella, miten mutsi on ajatellut, että kanisteri on hieno homma, koska onhan se niin näppärän kätevää kun ei tarvitse jatkuvasti ostella ainetta vaan voi vain kätsästi täytellä pumppupulloa omista varastoista. Mä taas ihmettelen että millä helvetillä pääsen eroon aineesta, jota "saa kaataa viemäriin pienissä määrissä runsaan vesimäärän kera".

Vaan ei mitään niin inhaa etteikö jotain hyvääkin. Typerä kanisteri pintautti parikin huomiota asumisesta. Ensinnäkin: kylpyhuoneessani ei ole ainuttakaan paikkaa pumppupullolle, mikä sinänsä on jo hiukan ällistyttävää. Luulisi että jollekin pienelle pullolle on tilaa ja paikka missä tahansa asunnossa mutta ei näköjään ole. Toisekseen, jälleen ihmettelin, että millä tavoin ihmiset noin ylipäätään järjestävät ja muistavat nimettömiä, arkisia tavaroita, joita tarvitaan harvoin. Joulukoristeet, talvirenkaat, mehukattilat ja veropaperit ovat ehkä helppoja, koska niiden tarve liittyy tiettyyn vuodenaikaan mutta jonkun suihkusaippuan kaltainen satunnaisesti tarpeellistuva asia syö kognitiivista kapasiteettia varmaan aika paljon. Ehkä juuri säästöpakkaukset selittävät miksi puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Voin nimittän hyvin kuvitella tyypillisen parisuhdetta prosessoivan sananvaihdon:

"Hei kulta, sä olet taas tyhjentänyt tän pumppupullon. Missä meillä on meidän suihkusaippuakanisteri?"
"Vitustako minä tiedän."

Mutsi oli sitten kesällä kelannut, että siivouskaappi on luonteva paikka kanisterille. Avoliittoajoiltani hyvin muistan miten iso osa keskinäistä kommunikaatiota käsitteli just tota, että mihin mikäkin tavara laitetaan, missä mitäkin on ja hei, mitä me syötäis tänään? Samoin perjantain kenttätutkimuskierroksella Stockkalla salakuuntelin pariskuntia, jotka hartaasti pohtivat tämän ja tuon liinavaatteen keskinäistä paremmuutta. Loppuviimeksi kaveri soitti illalla ja avautui siitä, miten partnerinsa oli polttanut hieman päreitään kun kaveri ei ole kauhean innostunut yhteisistä ostosretkistä ruokakauppaan. Siis kun ei nappaa seistä vihannestiskillä neuvottelemassa että otettaisko pihvi- vai kirsikkatomaatteja vai ehkä sittenkin kesäkurpitsaa. Ensihätään tarjosin keskusteluapua. Sovittiin että luetaan vaihteeksi Bourdieuta tahoillamme ja katsotaan tarkemmin, että mitä eroa on sillä, eteneekö maailmassa esteettisin vai eettisin periaattein.

Perspektiiviä

Ihanaa joku on tullut meille haulla "so little time ei voi olla totta".

Junassa iltamyöhäisellä juttelin vanhan naishenkilön kanssa, joka oli iloisessa hiprakassa ja hurmoksessa tanssittuaan koko päivän. Jossain vaiheessa hän kysyi ikääni.

Reaktio vastaukseeni:

"36? Voi hellanlettas, niin pieni vielä."

Hittoon siis keski-ikäisyys.

Samainen henkilö kertoi myös viettäneensä yhden ihanan joulun pelkästään miniöidensä kanssa. Heidän miehiään, eli hänen poikiaan, ei kutsuttu koska ne on niin "paskantärkeitä". Hyvin hauskaa naarasenergiaa, sanoisin.

Kaikki ihanat leluni

Taikin kellariin on roudattu kiitettävästi tekniikkaa Sydän kierroksella -lähetyksiä varten. (Juu vuodenvaihde menee mukavasti maan alla.)

Kuvassa:
- Digibeta kaikkine tingeltangeleineen backupnauhojen ja promomateriaalin tallennukseen
- DAT josta lähtee aikakoodi synkkaaman kaikki apparaatit
- Indigo playout system josta menee 10MB kuituyhteys YLElle
- Monitori jotta näkisimme mitä Indigo tekee
- "Realisation engine" (pc), joka vastaanottaa moderoidut tekstiviestit ja järjestää sitten kerronnan metadatan mukaan ja tuuttaa tiedot Indigoon
- DV-nauhuri tallennuksia varten.
- Moderaattori kädet puuskassa koska iso sydän meni punaisemmaksi vaikka pikkusydän oli sininen (vielä on siis hieman viilattavaa).

Kuvan ulkopuolella:
- Moderaattorin pc
- Joku pc jolla tehdään jotain kovin teknistä säätöä, älä kysy, en tiedä, en ymmärrä
- Televisio jotta näkisimme mitä televisiosta tulee
- Puhelin, yhteydenpitoon YLEn lähetystekniikan kanssa kun olemme lähetyksessä
- Ilmanraikastin josta tulee vienon imelä tuoksu. "Lupulle" tuli heti teinivuodet mieleen ja vastustamaton halu mennä jonnekin puskaan juomaan siideriä pullonsuusta.

iManifest

Kuvaa klikkaamalla näet flashleffani, joka krapulaisena hengentuotteena osallistukoon "luova lauantai" haasteeseen jonka teemana on tällä kertaa punainen.

Eihän ton tyyppinen puuhastelu millään muotoa luovaa ole – sellainen ei liity mitenkään luovuuden käsitykseeni, mutta jonkin tyyppistä väkertelyä kumminkin tässä tapahtuu. Näin siis minäkin mukana.

Reposia tiedossa

Maileihin tulee mukavasti revontulihälytyksiä.
Spaceweather ja Auroras Now komppaavat.

Surkuhupaisaa mutinaa koska ei sano sitä mitä haluaisi sanoa

Vein äidin tänään syntymäpäivälahjaksi elokuviin. Käytiin katsomassa Timo Koivusalon ohjaama Kalteva torni. Leffa on sloganinsa mukaan elokuva siitä, millaista elämä on kun ei voi tietää mikä on todellista. Martti Suosalon näyttelemä Johannes Piipari sairastaa skitsofreniaa ja osa leffasta vietetään mielisairaalassa, Italian matkailun lisäksi.

Leffan mainoksessa lainataan kriitikkoa, jonka mukaan "Kalteva torni on sympaattinen komedia…". Enpä tiedä. Mua ei naurattanut. Päinvastoin, enimmäkseen pinnistelin itkun kanssa. No, olin just aamulla selittänyt sitä, miten joskus oma tai toisen elämä vaikuttaa joko komedialta tai tragedialta. Arvatenkin kriitikko on katsellut leffan ihmisten elämää komediana. Minä, itsekeskeinen putkiaivo, katselin elokuvan lyömänä omaa elämääni tragediana. Siitä murhe.

Mun ongelma on tämä: hukkaan inhimillisen runsauden liian helposti. Keskityn niin paljon oman nenäni ympärillä oleviin asioihin, että kadotan näköpiiristä ja muistista asiat ja elämät joihin mulla ei ole välitöntä kosketusta. Leffassa on kohta, jossa Piipari ja kaverinsa kulkevat kaupungilla ja kelaavat omia juttujaan. Milloin viimeksi noi kundit ovat olleet normaaleja ihmisiä Taikkilaisten mielestä? Taviksia, ehkä, mutta että normaaleja? Ihmisiä, joilla on arvokas elämä, jota ei, erityisemmin, tarvitse design interventioin harmonisoida, integroida, kotiuttaa, saavuttaa, soseuttaa eikä selittää?

Mut jos muotoilija ei harmonisoisi, niin mitä se tekisi? Ok, provosointi on ainakin yksi, mitä esimerkiksi muotoiluluotaimet toisinaan tekee. Kysymyksiin herättäminenhän on ihan jees. Kait. Siis että luotaimia työstävät käyttäjä-ihmiset havahtuvat arkirutiineistaan ja alkavat kehittää uusia, no, rutiineja. Niin juu. Mut siltikin… kun miten musta tuntuu että pitäisi missioida myös sitä, että voisi vain antaa olla? Että elämä on hyvä vaikka se ei näyttäisi erityisen sujuvalta ja virtaviivaiselta?

Nyhverö Nyyssönen

Alkoi äsken junassa nauraa ihan pirusti kun katselin vaunullista ihmisiä. Joka ikinen jurnutti apaattisena, suupielet alaspäin ja lasittunut katse tuijotti jonnekin pimeään. Mutta on se orastava kaamosmasennus kai mullakin, menin viikonloppu täkin alla nukkuessa vaikka ois kaikkea hauskaa ollut tiedossa. Mut mä olin ihan tiedoton :(

Lapsena kun leikittiin meillä oli sellainen mielikuvitushahmo jonka nimi oli Nyhverö Nyyssönen. Jostain telkkaohjelmasta se nimi kai poimittiin, mutta meillä siitä tuli ihan oma käsite. Ai mitäkö Nyhverö teki? Ei yhtikäs mitään, vetelys. Nyhväs vaan. Valitettavasti tämä hahmo ei ole pelkkää mielikuvitusta, alkaa olla aika monta Nyhverö Nyyssöstä eräänkin instituution palkkalistoilla. Sitä kun alkaa odottamaan että ne tekisivät hommat jotka on vastuullensa luettu saakin sitten odottaa kuin puhdasta pissanäytettä kuulantyöntäjältä. Argh!

Kielenkäyttöä

Tässä jossain vaiheessa on päässyt käymään niin, että silmiin osuneet aikuiset muuttuvat puhekielessä:
- pojiksi ja tytöiksi, eli kyseessä on itseä selvästi nuorempi aikuinen
- miehet ja naiset on noin itsen ikäisiä tai vanhempia aikuisia.


Muistan kun minua ärsytti kun minua tytöteltiin vielä vähän päälle kolmekymppisenä. Nykyään yhä harvemmin.


Niin, pojat ja tytöt (n. 19-28 v.) tunnetaan myös pikkusuolaisina. Miehet ja naiset (n. 35+) on siivuja. Jos ei tyyppi mahdu näihin kategorioihin tai ikähaarukkaan niin sitten siitä ei yleensä löydy edes mitään sanottavaa.

Näin se on.

Musameemi

Mitä musiikkia kuuntelet juuri nyt, tai jos ei nyt soi musa, mitä kuuntelit viimeksi?
Aamummalla kun luin viikkovitosen ekan kerran (via) soi Pink Floydin ikivihreä Wish You Were Here. Nyt soi (ja lujaa) The Clashin live From Here to Eternity, tarkemmin (White Man) In Hammersmith Palais. Joka on sanomallisista biiseistä parhaasta päästä. Vaan vähänkö tulee surku jätkiä. Sanoituksista päätellen ei ole ollut kauhean kivaa olla The Clash. I'm so Worried on myös hyvä biisi mutta se ei ole Clashia vaan Monty Pythonin. Sama kulttuuri, enihau.
Mitä musiikkia ostit viimeksi?
Pari puuttuvaa Led Zeppeliniä.
Mistä musiikista nautit viimeksi livenä?
Nautin? Radiopuhelimista! Voi olla myös edellinen kerta kun oon ollut keikalla. Ainakin jos häiden jne. bändejä ei lasketa. Joo, ainakaan viimeisimpien ei kandee laskea. Onneksi voi aina polttaa ketjussa ja sillä keinoin vältellä hääbändejä.
Mistä musiikista et pidä?
Häämusiikista, häh häh. No ei… enemmän vituttaa paskat saundit kuin sävelet tai tyylilaji sinänsä. Löysä kantri tai mielistelevä jazz on kyllä perkeleestä.
Paljastaako musiikki elämäntyylisi?
Noi ei muodosta helposti genreä jonka mukaan olisi hauska pukeutua ja puhua mutta tietysti jotenkin laajasti ottaen ehkä sittenkin enemmän rock kuin sporttinen klassikko. Ja, joo, ei varsinaisesti ajan hermolla.

Ihme touhua

Seuraavalla ei ole mitään tekemistä eroottisen käytettävyyden kanssa.

Generoin joitakin päiviä sitten proosarunon häistä. Inspiraationa oli hetki jolloin bongasin R-kioskin lehtihyllyllä vierekkäin viisi kappaletta erilaista häälehteä: Mennään naimisiin, Bride, Wedding diiba-daaba jne. Jokaisen lehden kannessa oli kasvokuva hymyilevästä morsiamesta. Sulhasta ei missään. Vai onko Groom-lehdet erikseen? Tuskin. Kauhuni syveni kun löysin häävalmistelujen aikataulun netistä. Apua.

Muistan kun nuorempana kaupungilla osuttiin jonkun morsiuspukuliikkeen eteen niin kaverit jäivät siihen tällistelemään, ihastelemaan ja haaveilemaan. Mua ei oo koskaan ikinä napannut. Olin erilainen nuori.


[Disclaimer kuitenkin: olen minä ollut hauskoissakin häissä. Kiitos niiden järjestäjille, senkin hullut, jaksoittekin. Vastaavaa kutsua vain minulta sinulle tuskin tulee :) ]

Kone viikonvaihteeksi

Überkuul Sami on bongannut pesukoneen ja ennakoi vastaavaa saunakiusta.
Olisiko maailmasta tulossa parempi paikka, olisiko?

Muistaako joku sen aatteen jossa tavattiin hoilata jotakin työläisten kansainvälisestä tasa-arvosta? Musta tasa-arvon vaade jäi aikanaan puolitiehen ja siihen olisi alusta pitäen pitänyt sisällyttää ihmisten lisäksi eläimet ja esineet. Eikä edes niin että ei saa kiusata vaan että kandeis olla kiva tai jättää rauhaan.
Josta päästäänkin pohtimaan että mitä tekee muotoilija työkseen.

Käyttäjäkeskeisyys on pop, toki, mutta hienointa on silloin kun sitä saakelin käyttäjäymmärrystä käytetään niin että esine näyttää siltä että sen suunnittelija on rakastanut sitä.
Intohimoisesti.

Muotoilijan huono käytettävyys

Muotoilu toimintana jakaantuu periaatteessa kahteen ryhmään: on käyttäjäkeskeistä muotoilua (user-centred design) ja itseilmaisullista (itsekeskeistä?) muotoilua (design). Jos (jostain helvetin syystä) pitää määritellä onko tarkasteltava designeri käyttäjäkeskeinen vai itseilmaisullinen, paras keino on seurailla muotoilijan deittikäyttäytymistä. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jos se käy treffeillä, se on itseilmaisullinen ja toisaalta, jos tarkasteltava yksilö ei deittaile, on se käyttäjäkeskeinen (tai susiruma tai muuten vain tyhmä, mutta jätetään nämä muuttujat tässä yhteydessä väliin).
Siis itseilmaisullisessa, tuotekeskeisessä muotoilussahan ajatellaan, että muotoilijan luoma yksittäinen muoto tyydyttää usean tai kaikkien makua ja tarpeita. Käyttäjäkeskeisessä muotoilussa puolestaan tavoitellaan käyttäjän yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista ja ollaan usein kovinkin kiinnostuneita käyttäjän mukaan ottamisesta muotoiluprosessiin. Puhutaan osallistuvasta muotoilusta (participatory design) ja käyttäjän sitouttamisesta (user involvement).

No niin. Deittailuhan tyypillisesti viitattaa tilanteeseen jossa kaksi henkilöä pyrkii tutustumaan voidakseen arvioida olisiko jatkossa tapailtava akselilla ei yhtään – koko ajan. Itseilmaisulliselle muotoilijalle tilanne ei ole mikään ongelma sillä hyvin muotoiltu tuotehan pärjää kovassakin kilpailussa. Riittää että muotoilija-tuote muistaa mennä paikalle ja harjoittaa hieman itseilmaisua. Käyttäjäkeskeinen muotoilija sen sijaan kohtaa suuria vaikeuksia koska, ensinnäkin, käyttäjäkeskeinen muotoilija ei ole järin kiinnostunut itseilmaisusta ja toisekseen, tyypillisesti käyttäjän tarpeisiin on mahdollista vastata vasta pitkällisen työpajatyöskentelyn jälkeen. Ensitreffit (tai, ei helkkari, sokkotreffit) ovat juuri tämän vuoksi käyttäjäkeskeiselle muotoilijalle kauhistus. Siis kun ei voi ymmärtää (käyttäjää on aina ymmärrettävä) mitä laittais päälle ja mistä puhuis.
Sääliksi käy. Mutta siitä olen nyt kyllä hieman huolissani, että kun mun duunikaverit on melkein kaikki käyttäjäkeskeisen muotoilun ihmisiä, niin jos ne ei käy treffeillä niin mistä me saadaan lisää käyttäjäkeskeisiä muotoilijoita?

Uusi ura urkenee

Eilen töistä lähtiessä, Milenkaan matkalla, komautin otsani todella napakasti lasivitriinin hyllyyn. Saamari kuin sattui ja tuli kuhmu. Varmaan meni joku lasinsirpale hypotalamukseen asti. Mutta ei hätää, jos nää tutkijanhommelit ei enää jatkossa suju, niin nyt omaan pätevyyden ryhtyä tuottajaksi. Minulle suositeltiin myös opettajan tehtäviä.

How many producers does it take to change a light bulb?
"I don't know ... what do you think???" [tv-tuotanto light bulbs]

Kiva kun oli blogimiitti

Päivän teema-bloggaus, eli siis fiilistely siitä että olin minäkin blogimiitissä. Hyvä fiilis olikin, ihana nähdä paljon intensiivisen innokkaita ihmisiä samassa paikassa. Puitteet oli muuten mainiot (no onhan meidän Sydän kierroksella –baarikohtauksetkin kuvattu juuri Milenkassa. krhm. Siksipä raahasin pari ystävä/kolleegaakin paikalle, mutta olihan kutsu käynyt myös bloggaajista kiinnostuneille, hyvä raahata omat fanit mukaan kaiken varalta).

Tein myös tutkimusta sukkahousuvalikoimasta ja niiden eroottisesta käytettävyydestä... ehdottomat kuningattaret raisa & veera. Alla yksi pöydänalainen sample. Thanks kaikki sukkahousuttomatkin, erityisesti mainittuna zepa, pe3, schizo & karde ja uusi tuttavuus hurina (tai enhän mä teidän housuihin kurkkinut, tällä kertaa).

Ritari Leena

Tänään pohdimme (palkallisena virka-aikana, totta kai) huomisen ylöspanoa. Tai siis muut pohtivat, mulla on selkeä plääni (kts. kuva), mutta asiantuntemustani vaatemuodin eroottisen käytettävyyden osalta käytettiin antaumuksella hyväksi. Ah!
Ihan sinne teille lukijoillekin asti voin paljastaa että eroottisesti käytettävimmästä päästä vaatekappaleita ovat sukkanauhaliivit. Sukkanauhaliivien vastakohtana voidaan mainita ns. stay-up sukat, jotka siis ovat erittäin huonosti eroottisesti käytettäviä. Tämä johtuu siitä, että yksittäinen stay-up sukka uhmaa painovoimaa silikonin avulla ja silikoni puolestaan menettää tarttumapintansa sikäli kun vehje päästetään kuivumaan, esimerkiksi pesun jälkeisessä euforisessa epähuomiossa.
Vai onko kenties keksitty jotain epäeroottisempaa kuin briljantti tutkijamme klenkkaamassa reisi olkapäällä puoli kilometriä ja 9 kerrosta diagonaalissa työpaikan poikki kellarin kahvilaan siinä toivossa että tapaisi edes yhden kainon ritarin joka pelastaa neidon hädässä ja hakee minimarketista sukkahousut? Hmph.

Kerrontakonetta potkiskellaan käyntiin

Meillä on käynnissä Sydän kierroksella –testiviikko.

Saan flashbackkejä insinöörivuosistani jolloin minä olin se koodari joka lentää asiakkaan luo ja alkaa asentaa koodia ja selvitelee vikoja yötä myöten. Nyt ei voi paljon muuta kuin odottaa vieressä, että pojat saa homman toimimaan.

Tälle päivälle suunnitellut käytettävyystestit jouduttiin siirtämään tuonnemmaksi koska käyttöliittymäelementit eivät ole vielä siinä kunnossa, että saisimme mitään oikeasti hyödyllistä dataa testikäyttäjiltä, mutta hyvältä tämä silti näyttää. Äänikin pysyy jo synkassa mikä on aika jees homma. Kone leikkaa tarinaversioita niin , että itkettää ja naurattaa. Metadata siis pääasiassa toimii, nyt voidaankin keskittyä pilkkujen viilaamiseen. Noin miljoona kerronnallista pilkkua sitten onkin tsekattavana.

Mitä mulle kuuluu?

Alla listaa viime aikojen sent maileista. Kertoo kaiken oleellisen akateemisesta arjesta ja sen vaatimista kommunikaatiotaidoista:

Moi,
no saat tosi raffin korjauksen. Tulee tässä liitteenä.
-h

haastattelu: hieno homma!
mail: kts. kuva
-h

moi,
kiva kuulla ja kiitos.
-h

Moi,
tässä maili jossa on ne kuitit. Auttaako tämä sua?
-h

nyt hirvittää

Moi moi,
no se olisikin jo jotain että sää siellä olisi huonompi ja ihmiset kireämpiä. Mut kuulostaa siltä että tulet viihtymään ja se on mainiota.
voi hyvin,
-h

14 ok
-h

tossa noi viitteet. joo nähdään tai jotian.
-h

joo, mä jo ilmottauduin. Onhan sitä nyt kerran elämässään päästävä valkoisissa liehumaan...
-h

totta kai. ja nähdään. soitan kun pääsen tästä hullujenhuoneesta.

Greetings from Essen!

Terveisiä Essenissä Zollvereinin entiselle hiilipuhdistamon alueelle rakennetusta ENTRY2006 näyttelystä. Käytiin myös samalla alueella olevan Red Dot museon teollisen muotoilun näyttelyn 'Ideas for a better future' avajaisissa. Melkolailla samaa tavaraa kuin omalla koululla, mutta ylöspano enemmän kuin aavistuksen isompaa, laajempaa ja näyttävämpää. Ei niin haltioituneena eniten ihmettelin, että onko jotakin asiaa pakko promota, jos se ei kerran lähtökohtaisesti niin hirveästi ihmisiä kiinnosta? Tuolla jonkun verran pyöri vierailuryhmiä, mutta ainakin lauantaina paikka enimäkseen kumisi tyhjyyttään. Ja taas puheita siitä, miten ihmisiä on kasvatettava tunnistamaan ja arvostamaan parempaa muotoilua. Siis ikään kuin ihmiset ("käyttäjät", "kuluttajat") olisivat olemassa muotoilijoiden viihdytykseksi? Jotta me saataisiin tehdä mitä meitä huvittaa? Mä mielummin muutan sitä mikä mua huvittaa kuin alan kasvattamaan kaikista samanmakuisia.
Ja konffarakastajakisaahan ei siis käyty tällä kertaa koska kyseessä ei ollut konffa. Joku järjestys sentään olla pitää.

Kilot pois puhumalla

Uranaisen havaintoja:

Konferenssihotellin saunassa oli tarkka vaaka. Ensimmäisen ja toisen konffapäivän aikana, lähes tarkalleen 24 tunnissa, laihduin 200 grammaa. Osapuilleen samalla nautitulla ravintomäärällä konffarakastaja puolestaan laihtui peräti 500 grammaa vuorokaudessa. Itse olin konffassa vain osallistujana, hän oli yksi pääpuhujista. Ilmiselvästi siis keynoten pitäminen kuluttaa reippaasti energiaa. Tässä siis hyvä dieetti, jonka kunnianhimoinen tutkija voi kätevästi yhdistää urakehitykseensä.

Jos haluat laihtua pidä keynote.

Sydän kierroksella

Työnimestä Vahinkolaukauksia on luovuttu. Jälkituotannossa olevan Vuorovaikutteisen mustan komedian nimi on Sydän kierroksella.

Piru, että oli vaikea päätös. Perusteluina mm. se, että Sydän kierroksella kuvaa paremmin sisältöä kuin Vahinkolaukauksia joka liittyy ehkä enemmän kerronnan järjestämisen rakenteisiin, ja lisäksi aiheuttaa mielikuvia (vahinkoraskauksia, Clint Eastwood, seitsemän surmanluotia, huono-onninen tarkk'ampuja...) ja odotuksia jotka eivät täysin vastaa sitä mikä on jyvä tässä.

(Englanninkielinen nimi on edelleen Accidental Lovers)

Lisäys: Iso kiitos ystävälleni Anulle, joka nimen keksi. Jos joku tarvitsee lahjakasta copywriteria, minulta saa yhteystiedot.

Spitting fire

Mä olen ensi viikolla menossa ENTRY2006 messuille selittämään muotoilun osaston tutkimusta ja trendiopetusta. Sieltä kävi pari tyyppiä Taikissa ja olivat toivoneet että kommentoisin BANG designia, jota esittelevän artikkelin olivat ystävällisesti jättäneet luettavaksi.

BANG design on monialainen projekti jota parhaillaan puuhataan Saksassa. BANG tulee sanoista bits, atoms, neurons ja genes. Design tässä tapauksessa yhdistää siis tietsikatieteitä, nanoteknologiaa, kognitiivista neurotieteilyä ja geeniteknologiaa. BANG design projektin tavoitteena ovat 1) ymmärrys 2) luovuus 3) kuolemattomuus ja 4) turvallisuus. Ihan tosi.

Konkreettisesti tavoitellaan sellaisen muotoilun mahdollistamista, jossa geeni- tai nanoteknologialla aikaansaadaan laitteita joiden sisällöstä sen paremmin suunnittelija, muotoilija kuin käyttäjäkään eivät ymmärrä tuon taivaallista mutta vuorovaikutus tai käyttäminen on saumatonta. Perusteeksi projektia esittelevä artikkeli vetäisee Martin Heideggerin joka muinoin fiilisteli työvälineillä, joita käyttäjä ei ajatellut, kunhan teki töitä. Kuokka lienee hyvä esimerkki.Tämä rinnastetaan nykyajan monimutkaisiin laitteisiin, esimerkkinä annetaan ohjelmoitava videonauhuri.

Tota nyt ei erikseen tarvitsisi kommentoida… mutta että tavoitellaan kuolemattomuutta ja turvallisuutta kuulostaa koko asetelman natsi-meiningistä huolimatta helvetin tylsältä. Sitäpaitsi luovuus ja turvallisuus ovat toisensa poissulkevia elementtejä. Luovuus ei ole vaarallista, mutta ei se varsinaisesti ole helppous- ja turvallisuusfriikkienkään hommaa. Lisäksi kiinnostaisi tietää, että mitä vitun tekemistä videonauhurilla ja kuokalla on keskenään? Että toinen on absoluuttisesti, universaalisti vaikea käyttää, toinen helppo? Aina, kaikkialla, jokaiselle, koko ajan? Mites se menikään…

Vain kuollut juut eiku intiaani on hyvä intiaani?
Just niin. Helkkarin hyvä lähtökohta tutkimukselle ja varmaan kivoja lopputuotteita.

Tuolla on parempaa tekemistä: Hiljainen kynttilämielenosoitus klo 19 Venäjän suurlähetystön edessä Anna Politkovskajan muistoksi. Järjestää Suomen PEN.

As I lay me down, la la laaa

Jumalauta, kuulostan aivan Sophie B. Hawkinsilta! Eiks blogitapaaminen millään voisi olla jo huomenna? Pls? Kohta flunssa katoaa ja ollaan taas niinku muutkin kuolevaiset.

Eilen oli juhla. Olin elämäni ensimmäisessä tohtorikaronkassa. Vaikka akateemisella puolella on paljonkin ongelmia, pukukoodi on kohdallaan: karonkassa naisvieraiden puvun tulisi olla pitkä, ainakin juhlava ja joka tapauksessa musta. Jee.

Tuolla pidettiin paljon puheita. Ensin väittelijä kiitteli suunnilleen kaikkia muita paitsi mua jonka jälkeen kaikki kiitetyt pitivät vastapuheen. Pitääkin ruveta pelottelemaan sukulaisia että siellä pitää sitten kertoilla kaikki hassut anekdootit ja ehdottomasti vuodattaa kiitollisuuden kyyneleitä. Nämä vieraat osasivat käyttäytyä ja puhuakin, omistani en menisi takuuseen. Ehkä en anna niille suunvuoroa. Joo, ei!

Raaah. Hitto että on oikeasti kurkku kipeä. Jos musta ei kuulu niin oon kuallu varmaan.

Lisää kelaa

Edellisen kommenteissa anonymous heitti peliin kiinnostavan ehdotuksen: (nyky)elämä on mahdollisesti täyttymässä akselilla shopping & fucking, minkä vuoksi vastikään my typossa lanseerattu eroottisen käytettävyyden konsepti voi osoittautua tärkeäksi. Juuri näin.

Shoppaus-tutkija Daniel Millerin mielestä shoppaus on julkisessa tilassa hoidettua läheisistä välittämistä. Fucking taas pääsääntöisesti tapahtuu kodin yksityisessä tilassa. Erotiikka tosiaan vie tilan ja täyttää elämän. Julkisen tilan saatikka yksityiskodin eroottinen käytettävyys ei kuitenkaan tietääkseni kuulu minkään ISO standardin piiriin enkä muista asiasta puhutun teollisen muotoilun käytävilläkään. Google toki yhdistää arkkitehtuurin ja seksin: "toistaiseksi arkkitehtuuri on…" mitä? Syvältä? Ei riittävän syvällä?

Sinkkuboxien huono käytettävyys tuli jo todettua mutta lähestymistapa on verrattain karkea. Eroottinen käytettävyyshän ei siis suinkaan ole pelkkää kulmasohvan, keittiöpöydän ja postimiehen mittaamista. Paha mennä tässä vaiheessa sanomaan, mistä helvetistä oikein on kyse, mutta aiheesta on pintautunut uusi havainto:

Vehkeisiin sisältyvä erotiikka: Opus-1

Ihan varmasti en uskalla sanoa, mutta veikkaisin että aivan saatanan kaunis mela eikun kela näyttäytyy siinä rakastajan silmin. Siis asiaan paneutuneen, intohimoisen harrastajan. Loisteliaasti stailattu (muotoiltu?) video näyttää urpoillekin osan siitä, mistä kalastusfriikki repii intonsa sinänsä tietysti täysin järjettömään touhuun. Kiintoisaa.

Taas tää miettii

Koskapa kaverille on tulossa kaveri kylään, mietittiin virkapalkalla sisustusta ja huonekaluja skodaamisen kannalta. Tiedän useammankin sinkkuboxin, joissa minkäänlainen lähentely ei onnistuisi luontevasti. Ei sohvaa, ei lähekkäin olevia tuoleja, ei paikkaa jossa rentoutua kaksin, paitsi se sänky, mutta olisi vähän osoittelevaa ohjata tyyppi suoraan sängylle, jotenkin. Tai kun omassa kämpässä kissankarvatonta tilaa on lähinnä... ei missään? Pitäisi opettaa kissat imuroimaan sillä aikaa kun tää on töissä. Tai ehkä hankin kissojen ihmeteltäväksi robotti-imurin.

Kaveri suunnittelee siivoavansa vierastaan varten. Mä siivoan kyllä muutenkin (eh heh) mutta kun on tarpeeksi kova kiire, järjestys alkaa hajota. Ensin vähän. Aluksi jää vain tiskit tänään tiskaamatta, mutta sitten alkaa melkein kaikki jäämään juuri siihen mihin sen kädestään sattuu laskemaan, kun työ käskee singahtamaan nyt ihan heti kirjahyllylle, koneelle, puhelimeen tai - useimmin - tupakalle. Niinku nyt. Koska ensi viikolla on oltava kertomassa saksalaisille käyttäjäkeskeisestä trendiennakoinnista. Mietin että kehtaisiko aloittaa Spitfire'rin kuvalla, kun se kumminkin on yksi käytettävyystutkimuksen (tai ergonomian) alkusyitä, syystä että mahdottoman käyttiksen takia brittien koneet putoilivat vahingossa. Sitä kävivät sitten säätämään. Ehkä en kumminkaan.

Laskettu aika 27.12.2006

Vahinkolaukauksia ensiesitys on YLEllä 27.12.2006. Sanoisinpa että vihdoinkin: tämän typpiset tutkimustuotannot kestävät liian pitkään. Jos tekisimme toisen tarinan samalle formaatille aikaa kuluisi ehkä viidesosa tähän ensimmäiseen kuluneesta, sillä kaikkea, alkaen siitä miten leikkaus ja ääniklipit rytmitetään puolisatunnaisesti järjestyvässä draamassa.

Olen aina karsastanut metaforaa, jossa taiteilija synnyttää teoksen. Taideteos on lapsi ja TV-ohjelmana tämä on esikoiseni. YÄK! Silti, nyt viimemetreillä mulla on kaikki oireet: aamupahoinvointia, mielialanvaihteluita ja ravintotottumuksetkin on entistä enemmän sekaisin.

Nyt on muuten suunnilleen viikko aikaa päättää lopullinen nimi "vauvalle". Ehkä Vahinkolaukauksia ei olekaan parhaiten avautuva ja katsojia houkutteleva? Mutta mitä se sitten voisi olla. Vaikeaa on orientoitua mihinkään, kun tämä työnimi on vuosien aikana ehtinyt imeytyä jo selkäytimeen asti.

Greetings from Göteborg

Terveisiä Design & Emotions 06 konffasta.

Tilaisuuden tärkeimmäksi anniksi mulle voi hyvinkin osoittautua kolmipäiväisen tilaisuuden toisena päivänä prosessoitunut havahtuminen: mun ei kannata osallistua muotoilukonferensseihin. Syystä että:

1) Ohjaan ja arvioin viran puolesta MA lopputyönä tehtyjä projekteja ihan riittävästi kotikoulussa. Jokakeväiset lopputyöiden esittelyviikot riittänevät jatkossa hyvin. Mistä päästään siihen, että

2) Tutkimuksen taso esitetyissä papereissa oli pääsääntöisesti surkea/olematon (tai sitten niin kaukana omasta alueestani, ettei jaksanut kauheasti innostaa vaikka ilahdutti toki). Konffan parhaaksi valittiin paperi, jossa työryhmä oli luotaimia käyttämällä saanut selville, että perheet kaipaavat laatuaikaa ja elämänhallintaa, jonka löydöksen perusteella olivat suunnitelleet laitteen, jolla koordinoidaan perheen tapahtumia ja joka muistuttaa (ilmeisesti piippaamalla) että olisi syytä tehdä jotain kivaa.

3) Yleinen trendi muutoinkin näytti olevan mittareiden ja menetelmien esittely. Kukin mittari lupasi taattua tietoa yksilön emootioista siten, että yksilölle voidaan valmistaa miellyttävä tuote. Pääsääntöisesti mittarit perustuivat yleisimpiin vastauksiin kun kysytään että tykkäätkö kuutioista vai pyörylöistä. Kun mua kiinnostaa nimenomaan muotoilun ja estetiikan sosiaalinen konteksti, minkäänlaiset mittarit eivät jaksa hirveästi innostaa. Ja toisaalta, mitä helvettiä selittää "kuluttajan" tai "käyttäjän" tai "käytön" prosessiluonnetta ja ennakoimattomuutta ihmisille joiden mielestä yritän vain hankaloittaa asioita?

Kaiken huipuksi sain kimppuuni yhden varsin kusipäisen fyysikon, jolle ei millään mennyt jakeluun ettei seura kiinnosta. Onneksi paikalla oli tuttu, onnellisesti naimisissa oleva britti, joka jaksoi pelastaa tuskallisista tilanteista. Että jos tarkastellaan meneillään olevaa konffarakastajakisaa, niin erä oli poikkeuksellisen inha. Pyrkijöiden taso oli tällä kertaa sietämättömän huono joten läpäisyprosenttikin putosi perinteisestä 0:sta miinuksen puolelle. Ja seuraavaa erää saadaan varmaan odotella hetken aikaa. Porukoihin, joissa kuvittelisin viihtyväni ei pääsekään enää pelkillä hassuilla ideoilla.

Perheonnela

Old news: 2003 UB313, lempinimeltään Xena on nyt siis saanut viralliseksi nimekseen Eris, eripuraisuuden jumalattaren mukaan. Löysin englannin-/kreikankielisen luettelon Eriksen lapsista [here]:

Toil [Ponos]
Forgetfulness [Lethe]
Famine [Limos]
Sorrows [Algea]
Fightings [Hysminai]
Battles [Machai]
Murders [Phonoi]
Manslaughters [Androctasiai]
Quarrels [Neikea]
Lying Words [Pseudea]
Disputes [Amphillogiai]
Lawlessness [Dysnomia]
Ruin [Ate]
Oath [Horkos]

Tosi nasta perhe, pääsispä sinne kiitospäivän viettoon :)

Xena-faneja kautta maailman lohduttaa, että vaikka kääpiöplaneetan nimeksi ei tullutkaan Xena, sen kuu sai nimekseen Dysnomia eli Lawlessness. Ei ole sattumaa, että Xenan näyttelijän nimi on Lucy Lawless.

Muotoiluluotaimet avuksi empaattiseen suunnitteluun

Taiteen maisteri Tuuli Mattelmäen väitöskirja Design probes (Muotoiluluotaimet) tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa (suuri luentosali, Hämeentie 135 C, Helsinki) perjantaina 6. lokakuuta 2006 kello 12. Vastaväittäjänä toimii professori Martti Mäntylä Teknillisestä korkeakoulusta. Väitös kuuluu muotoilun osaston tutkimusalaan.

Tutkimuksen mukaan luotaimien avulla voidaan rikastaa ja tukea suunnittelijan tai suunnitteluryhmän inspiraatiota. Niillä kerätään henkilökohtaista käyttäjätietoa, ja lisäksi niiden avulla käyttäjät voivat osallistua suunnitteluprosessiin. Kaiken kaikkiaan luotaimet voivat lisätä vuorovaikutusta suunnittelijoiden ja käyttäjien välillä. Mattelmäki kehottaa hyödyntämään luotaimia kokeilevalla mielellä ja sellaisissa vaiheissa, jotka sietävät luovuutta ja epämääräisyyttä. Kirjan käyttöohjeena onkin: Sovella!

Englanninkielinen väitöskirja Design probes on ilmestynyt Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarjassa.
Tilaukset ja arvostelukappaleet: TaiK Julkaisut, puh. (09) 7563 0319, books a*uiah.fi

Raivolan rysäpöksyt

Joku ihana ihminen on laittanut kaikkien aikojen lempisketsini YouTubeen. Kiitos :)

Tappaja tappaa

Montrealissa oli hiljattain järkyttävä ampumisvälikohtaus jossa nuori mies ryntäsi aseen kanssa kouluun tappaen yhden ja haavoittaen useita. Mies teki itsemurhan haavoituttuaan poliisin luodista.

Joku on ehtinyt napata kuvakaappauksen murhaajan profiilista Vampyyriverkkoyhteisössä johon hän kuului. Kun tietää kuinka kävi, tällaista [1,2MB] lukee kauhunsekaisin tuntein ja merkityksiä lisäillen. En ole tutkinut, mutta samassa verkkoyhteisössä lienee monellakin samankaltainen profiili – synkkiä kun ovat teemat, mutta eihän niitä kaikkia hoitoon tarvitse passittaa. Eihän?

Viikonlopun saldoa

Voihan Zeus. Nyt on sanamonsteri Salarakkaan serkuksi kehitetty Nettirakas. Mutta varokaa hyvät ihmiset nettirakkaitanne sillä yksin "nettirakas puukotti" kertoo viikonlopun Iltalehti.

---
"We would like to invite you to participate as a distinguished speaker at the conference." Lienee aika normaalia retoriikkaa virallisessa kutsukirjeessä mutta tunnustan, että pieni hymynkare tuli suupieleen. Distinguished, juu minä. Matkatkin maksetaan.

---
Olin lauantai-iltana baarissa ja olisipa flaksi viuhunut jos olisi kelvannut. Monta typpiä kävi oikein innokkaina pokailemassa, plus silmäpelaajat päälle. Tällaista ei mulle yleensä satu. Ei koskaan. Taksijonossakin vielä joku yritti kaikkensa. No sainpa myös tarjouksen keikkahommasta: pikainen käteenveto pitäisi suorittaa, mutta enpä edes jäänyt kuuntelemaan keikkapalkkion summaa. Ei mulle mulkkujen rahat kelpaa.

Teatterissa istumista tapahtunut

Tällä viikolla on tullut käytyä kahdessa herkullisessa musikaalisessa esityksessä:

Ilpo Tiihosen teksteihin perustuva Kaipaus musikaali Teatteri Vantaassa viihdyttää ja koskettaa. Näyttelijöillä on selvästi hyvät kemiat keskenään ja teksti osuu aikaan ja tunteisiin.

"Oi, kuinka voi kunnon sureminen joskus antaa voimaa,
ja kuinka ihanasti itsesääli sitten sivelee
kun ensin itseänsä soimaa."



Bussi Nro. 11, Peter Maxwell Daviesin oopperan kantaesitys Suomessa oli hykerryttävän hieno. Mahtava näyttämöllepano roskasäkkeineen ja räyhnäisine bussinpenkkeineen ja koomisine hahmoineen. Hihittelin läpi koko biisin.



Puhuttiin esitysten jälkeen, että on tavallaan sääli että molemmat kantaesitykset on tuupattu pieniin teattereihin, matkan päähän keskustasta. Tällaisella taiteellisella laadulla tehdyt teokset vetäisivät isommatkin salit täyteen. Mutta, koska esimerkiksi Helsingin kaupunginteatteri on viimeksi tilannut uuden suomalaisen musikaalin?

Greetings from Helsinki

Meillä oli koululla alkuviikosta puolentoista päivän mittainen kotiutumista käsittelevä työpaja. Ideana oli, että kokeillaan, onko kotiutumisen käsite sellainen, että siitä olisi muotoilijoille omassa duunissaan hyötyä. Vierailevina puhujina oli Guy Julier (Leeds Metropolitan Uv.), Andy Crabtree (Uv. of Nottingham) ja Gordon Hush (Glasgow School of Art) plus meidän Pekka Korvenmaa. Noista kukaan ei tee ortodoksisesti kotiutumistutkimusta, mutta pointtina ei ollutkaan esitellä kotiutumistutkimuksen tuloksia ja niiden perusteella sitten tehdä osuvaa muotoilua. Musta keskeisenä ideana (ja minähän sen varsinaisen luentojen lisäksi pidetyn työpajan vedin) oli hiukan edes hankaloittaa muotoilijoiden kykyä ajatella käyttäjää ja käyttämistä.

Kotiutumistutkimus, siis se, että tarkastellaan, miten ihmiset ottavat osaksi elämäänsä kaikenlaisia asioita ja juttuja, tekee aika vaikeaksi fiksata käyttämisen tietynlaiseksi. Muotoilijat perinteisesti ratkaisee ongelman tekemällä jotain, objektin x, jonka käyttäjä sitten kohtaa ja tunnistaa asiaksi jonka haluaa osaksi elämäänsä. Eli oikeastaan muotoilijat tekevät duunia markkinoita ja valmistajia silmällä pitäen, jotta joku härveli ylipäätään pääsisi käyttäjien valintojen ulottuville. Meillä on tiistaina työpajan välikatsaus ja on jännä nähdä, mitä tyypit ovat saaneet aikaiseksi. Voi tietysti olla, että mitään domestication oriented designia ei edes voi olla olemassa mutta idea on ainakin ihan hauska.

Uusmediaveteraani Suomessa

Persoonallinen megaguru, nettivetraani ja kulttuurintukija ja performanssitaiteilija jne. Sandy Stone luennoi otsikolla "St. Urho and the Temple of Doom: Adaptive narrative and transcoded fantasy in future digital gaming" Games and Storytelling sarjassa.

Tiistaina 19.9.2006, klo 17:15-19:00, Taik/Lume, Sampo sali.

Tää ei oo mikään tavallinen tapaus.

Saatanan tunarit

Niin kutsuttu musta lista on alkanut räjähdysmäisesti kasvaa viimepäivinä. Ai-ai, ois kirveelle töitä.

Marie Antoinette

Pakko ihan vähän blogatakin kun en osaa edes muodostaa kunnollista mielipidettä. Sofia Coppolan ohjaama Marie Antoinette on omituinen leffa. Siinä ei oikeastaan tapahdu paljon mitään, tai no Ranskan vallankumous, mutta se on häivytetty ääniksi taustalle. Marie Antoinette ja Ludvig syövät aamiaista sanomatta paljon mitään, menevät nukkumaan eivätkä rakastele. Marie Antoinette vaan pelaa ja bailaa ja shoppaa kuin nykyteinitkin (tosin tavarat tuodaan hänen luokseen, eikä hänen tarvitse vaivautua ostarille). Taustalla soi rock musiikki. En tiedä, hyvä tai huono, mutta vähintäänkin kiehtova. Visuaalisesti on kyllä hieno elokuva ja Kirsten Dunst kiinnostava valinta päärooliin.

Lisäys 12.9.: olen tässä muutaman päivän pohdiskeltuani tullut varovaisesti siihen tulokseen, että kyllä se on hyvä leffa eikä huono leffa.

Outoa symboliikkaa

Osoitekirjastani löytyi kuolleen ihmisen tiedot. Niiden poistaminen oli yllättävän vaikea toimenpide suorittaa.

Ennakot näytetty maailmalla

Miguelolta tuli kännykkäkuva Linzistä, Itävallasta missä lineaarinen installaatioversio Vahinkolaukausien musiikkivideo-osuuksista on ollut esillä osana näyttelyä Ars Electronicassa. Näinköhän siellä on näyttelyväki ymmärtänyt suomalaista huumorintajua? Pianhan sen kuulee kun medialabralaiset palailee kotimaahan. Ja syksy kun vielä hinkkaillaan metadataa niin joulun korvilla nähdään miten suomalainen TV-yleisö siihen suhtautuu. Vähän jo kutkuttelee mahanpohjukassa.

Tylsä ikäluokka

Verkkohesari tänään (lihavoinnit minun):

"Eri ikäryhmistä keski-ikäiset suhtautuvat kyselyn mukaan myönteisimmin valvontaoikeuteen. Selkeä enemmistö eli 61 prosenttia 35–49-vuotiaista hyväksyisi sähköpostien valvonnan." [link to]

Olenhan minä se tiennyt mutta nyt sen näen ensimmäistä kertaa mustaavalkoisella. Kuulun virallisesti ja tilastollisesti keski-ikäisten ikäluokkaan. Ei tässä muuten mitään mutta näköjään keski-ikäisten mielipiteet on aivan perseestä. Mutta senhän minä tiesin jo kuuluessani nuorisoon.

Tutkija tutkii, tukija kirjoittaa

Kävin aamulla osteopaatilla, nivelet noljahtelee ja kuona liikahtelee kropassa kunnes saan pissattua sen pois. Nuppi on sekaisin mutta selkä on jo suoremman tuntuinen. Ehkä tämä monitorilysy tästä norjistuu.

Yksi lysyn aiheuttaja on ollut eräskin ammattijulkaisu jossa oman erikoisalueeni tutkijat pruukavat julkaista vaihtelevan tasoisesti skeidasta hvvään tekstiä. Keväällä tarjosin artikkelia niiden yhteen 'speacial issueen' ja sanottiin, että jee kiva. Hinkkalin sitä vittu kesälomalla melkein itku kurkussa kun niin väsytti ja sitten sanotaan, että ei se nyt tulekaan tähän numeroon vaan joskus ensi vuonna sitten jossain numerossa jossa on tilaa. Olisinpa siis voinut veivata rauhassa työajallakin sen shitin kuntoon.

Edellisen kerran sama julkaisu jymäytti viime syksynä kun pyysivät tapaustutkimus artikkeleja jotka käsittelevät jotakin erityistä projektia. Sitten tuli palaute, että oikein hyvä artikkeli ja kiinnostava mutta ei me sitä julkaista koska se on yhteen projektiin keskittyvä tapaustutkimus eikä huomioi koko muuta universumia ympärillään. Daa-a!

Tämmöistä tämä tutkiminen. Voi kun sais jotain kivempaa duunia.

Asioiden nimeämisestä

My Very Energetic Mother Just Sent Us Nine Pizzas

Plutokin mietityttää, mutta UB313 jänskättää. Siitä kuulemma ei missään nimessä tule lempinimekseen jo vakiintunutta Xenaa mikä on minusta kovin tylsää. Mytologiset nimet vaan on jo kovin vähissä väitetään kun mietitään, et jotain pitäisi keksiä. Mutta tällä ilmeisesti tarkoitetaan itseassiasa roomalaista ja kreikkalaista mytologiaa, sillä kyllähän maailmassa muitakin myyttejä riittä. Jos ei Xena kelpaa ehdotan uuden kääpiöplaneetan nimeksi Kali, kas siinä ihana mama.

Päivän pohdinnat

Tänään olen tykönäni pohdiskellut monenlaisia asioita.

1.) harvinaislaatuisen kiehtova kuvaus ihmisryhmästä:
"an unusually unpleasant bunch of weirdos" united by the fact that they are all "naive egotists". [från]
Ei, tämä ei ole blogilistan määritelmä vaan Big Brother UK:n tuorein erä kilpailijoita, mutta pätee kyllä moneen muuhunkin porukkaan.


2.) Veljentyttö uskoutui minulle ystävästään, että "Jessica on rakastunut Lordiin". Mikäpäs siinä, vaikka aika erikoiseksi luonnehtisin Jessican miesmakua. Mitenhän hälle isona käy? Itse kuusivuotiaana olisin varmaan ollut rakastunut Vaahteranmäen Eemeliin korkeintaan – jos joku ylipäänsä olisi sellaisia minulta kysynyt, että ketä mä rakastan. Tai, nyt kun tarkemmin miettii, taisin olla rakastunut Peppi Pitkätossuun, ja Dorothykin (Ozin velhosta) oli jotenkin herkistävä, mutta ehkä enemmän kuitenkin vain samastumiskohteina. Samastuukohan Jessica Lordiin?


3.) Jäin tuijottamaan oliiviöljypurkin etikettiä: "Ekstra Neitsyt Oliiviöljy", ruåtsiksi "Extra jungfruolja", eli ilmeisesti oliiviöljy on naispuolista. Onko olemassa oliiviöljyjä jotka ovat menettäneet neitsyytensä?
Tai miespuolista oliiviöljyä? Miltä sellainenkin nyt sitten muka maistuu?

Lisää litritsöö

Paljon muuta kuin kirjoja ei pyöri mielessä, eritoten kun viime viikot ovat kuluneet klassikko-romaanien kanssa. Myös artikkelikokoelma, jota olen ollut mukana toimittamassa, etenee vääjäämättä kohti taittoa ja painotaloa. Iiiih.

Penguin Classics-sarjan mustakantisten pokkareiden takakannessa on sitaatti kustakin kirjasta. Muun muassa seuraavien teosten kanssa seurustelu on ollut erinomaisen antoisaa:

"I am no bird and no net ensnares me. I am a free human being with an independent will"

"It was now too late and too far to go back, and I went on. And the mists had all solemnly risen now, and the world lay spread before me"

"People are almost always better than their neighbours think they are"

Ei yhtään harmita, että tuttavapiiri koostuu pääasiassa fiktiivisistä henkilöistä ja sosiaalinen elämä kuluu sinkku-yksiön nojatuolissa. Mitä sitä ihmisillä, kun voi kulkea kartanoissa ja nummilla ja vakuuttua sellaisten moraalisten periaatteiden tärkeydestä, joista nykyaikana ei voi keskustella vakavasti (saatikka noudattaa) missään yhteydessä.

Hyvä rompsku

Muistan joskus blogata-retostelleeni, että Riikasta kuullaan vielä. Nyt kuullaan sen verran, että esikoisromaani Taivaankantaja on juuri ilmestynyt. Oikein hyvä romaani onkin, kaunis ja herkkä, mutta myös tarinana kiehtova. Itse jäin päällimmäisenä miettimään, että ketkä ne todelliset "Sielunviholliset" tässä maailmassa oikein onkaan?

Lisäys: Kiiltomadossa asiallinen kritiikki (tosin jonkun verran paljastaa juonesta).

Kirjameemi goes duuni

Tottahan kirjameemiin on osallistuttava, vaikka vain sen vuoksi, että duunikirjojen luettelosta kertyy vastauksia ihan yhtä lailla kuin olisi saanut kasaan romaani-puolelta.Mihin liittyen, Guardianissa keskustellaan kirjojen julkisen lukemisen seksikkyydestä. (via Neil Gaiman). (Ja meemi via esim. Z)

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Jung, Carl G. (1981) The Practice of Psychotherapy - Essays on the Psychology of the Transference and Other Subjects. Trans. R.F.C. Hull. Routledge&Kegan Paul, Surrey. First published Praxis der Psychotherapie / Gesammelte Werke von C.G. Jung ,1/16, (1928-46).
Herätti huomaamaan, että arkikäsitykset ihmisyydestä ovat kovin freudilaisia ja jung sille kiva vastapaino.
2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:
Heinämaa, Sara & Tuomi, Ilkka (1989) Ajatuksia synnyttävät koneet – Tekoälyn unia ja painajaisia. WSOY, Juva
Ensin, koska en tiennyt alueesta mitään, myöhemmin uudelleen kun jo jotain ymmärsin.
3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Auerbach, Erich (1949) Mimesis. Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kirjallisuudessa. Trans. (1992) O. Suominen. Helsinki: SKS, Tampere. First published Mimesis. Dargestellte Wirklichkeit in der abendländischen Literatur.
Kirja, josta riittää materiaalia tuumaan jos toiseenkin. Auerbach käy läpi otsikon mukaisesti eri aikakausien "suurteoksia" ja koostaa matkalla hienon katsauksen. Kivoja oivalluksia, kaunista sanailua.
4. Yksi kirja, joka ihan huippasi päästä:
Tomkins, Calvin (1998) Duchamp - a Biography. Pimlico/Random House, USA
Duchamp on kuulemma 1900-luvun älykkäin ihminen. Voi olla, mutta edellyttää varsin humoristista älykkyyden määritelmää, mihin taivun mielelläni vaikka kaikki ehkä ei. Joka tapauksessa, esimerkillinen mies.
5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Rose, Jonathan (2001) The Intellectual Life of the British Working Classes. New Haven: Yale Nota Bene, Reading. 2002 edition.
No ei nyt varsinaisesti, mutta raakaa meininkiä on harrastettu ja harrastetaan luokkataistelurintamalla myös Briteissä. Kirjan tutkimus perustuu elämäkerta-aineistoihin, joissa työväenluokan ihmiset kertovat lukemistaan kirjoista ja mitä ovat niistä saaneet irti. Rosen tulkkaama kuvaus on aika eri kuin stereotyypit mistään mitään ymmärtämättömistä, passiivisista uhreista.
6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
Silverstone, Roger (2009) Aesthetic Turn in Domestication Studies. London: Routledge.
Domestikaatiotutkimuksen keskeinen hahmo, professori Silverstone kuoli, aivan yllättäen, pari viikkoa sitten.
7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Danesi, Marcel (1999) Of Cigarettes, High Heels, and Other Interesting Things – An Introduction to Semiotics. St. Martin’s Press, USA.
Vain esimerkkinä katsauksista, joissa asioita yksinkertaistetaan liikaa vaikka sitten semiotiikan nimissä. Kyllähän korkeat korot usein ovat seksikkäitä, mutta ei sentään kaikkien jaloissa ja kaikkien mielestä aina.
8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Crisell, Andrew (1994) Understanding Radio. Second edition. London: Routledge, UK. 2005 edition.
Hyvin kirjoitettu, paljon kirjallisuutta kokoava intro radion ontologiaan mediavälineenä.
9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
Appadurai, Arjun (ed.) (1986) The social life of things. Commodities in cultural perspective. Cambridge: Cambridge University Press, UK. 2003 edition.
Pitäis, mutta kun teksti on kauhean kuivaa eikä antropologia ihan nappaa.
10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
Yyyh…kaikki muut paitsi /mek lienee osallistunut.

Better than..

Kesätirsat

Mikäs se olikaan se lomasaldo:
- viikkotolkulla vain unta, unta, unta
- pari päivää töitä
- vain pari rompskua
- yhdet grillijuhlat (kiitos Minna)
- muutama päivä muualla kuin Helsingissä (kiitos Krisse). Kävin jopa kerran uimassakin.
- Juu ja Typomme nykyään vähiten kirjoittava henkilö ANU meni naimisiin. Olipas kaunis morsian ja komia sulho ja superkivat kekkerit.

Väsyttää edelleen. Saisinko nukkua vielä yhden kuukauden?

Hohhoijaa

Hyvä muutosten kirja I Ching, sinä suuri oraakkeli joka tarjoat vastauksia elämän suuriin mysteereihin ja kysymyksiin. Nyt kolikoita heittäessäni pohdiskelenkin seuraavaa mieltäni jo pitkään askarruttanutta asiaa, johon vastausta pyydän: kuinka saan kuuma & hottia seksiä mahd. pian?

Vastaus: 23, HAJAANNUS
"Melkein kaikilla elämänalueilla on meneillään pulmallinen jakso. [..] Hyväksy tilanne ja käytä aika itsetutkiskeluun. [..] Rakkauselämässä voit välttää kriisin olemalla ystävällinen ja antelias. Kun tämä jakso on ohi huomaat kypsyneesi."

Voi jumalauta tässä on 'itsetutkiskelua' harrastettu jo pienen kylän edestä! Olen jo aivan totaalisen ja kertakaikkisen kypsä. Ja seksiä saa jos sitä antaa. Viisas kirja, voi perkele.

Jäätelöauto, yhteiskunnan vihollinen numero 1

Helvetti että mä vihaan jäätelöautojen rumaa tunnusääntä jonka volyymi vielä rikkoo kaikki kohtuulliset desibelimäärät. Aino pahempi rikos ihmiskuntaa vastaan on se että on se jäätelöauton tunnusmusiikki kännykän soittoäänenä. Tapan.

Something completely unsurprising

Äsken havainnoin miten Ilmailuhallitus pääsi siihen mihin Heathrow (tai Standsted, jos nyt oon tulossa) kuulemma harvoin: koko koneellinen marssi väärään tuloaulaan koska siihen oikeaan aulaan menevä ovi oli lukossa. Hirmuisen byrokratian jälkeen meidät ohjattiin joitain salaisia reittejä pitkin ovelle joka edelleen oli lukossa. Melkoisen koputtelun jälkeen ovesta nakkasi sisään tullin virkamiehiä, jotka eivät olleet päästää meitä maihin. En ihan ymmärtänyt miksi juuri tästä ovesta pyrkiminen oli niinkin suuri synti, mutta päästiinpäs läpi, ihailemaan laukkuhallin lattialle levitettyjä pakaaseja. Hips hips, hyvä meininki. Ja sitäkin ihmettelen, että miksi maailman seksikkäimmät miehet on kaikki muuttaneet Britteihin? Musta se on vähän epäreilua. Mutta, juu, kivaa oli, hä hä.

Filosofiaa juntille

En ole oikein koskaan tajunnut filosofiasta yhtään mitään. Siis tällaiselle insinööri/runoilijalle ei vaan kerta kaikkiaan meinaa mennä filosofien jalostetut aatokset millään jakeluun. Olen kai liian laiska sellaista itse ajattelemaan tai sitten vaan tyhmä joka ei ymmärrä. tai huonosti motivoituva, jatko-opintojenkin filosofian kurssi jäi suorittamatta vaikka luennoilla kärsinkin. En minä mitään siellä oppinut. Nyt sattui ensimmäinen kirja joka tuo vähän terminologiaa munkin ymmärryksen piriin, nimittäin Monty Python and philosophy: nudge nudge, think think! on kirjoitettu niin että minkin alan hiukan hahmottaa termejä niin kuin filosofit niistä puhuvat kuten transsendentaalisuus, tai eksistenssi tai maskuliininen etiikka, tai mitä helvettiä joku Wittgenstein tai Kant oikein kelasi.

Onko tällä tiedolla jotain hyötyä, en vielä tiedä. Se kai mun filsan kiinnostuksen on tappanut, että en ole koskaan löytänyt käytännön iloa aiheesta. Monty Pythonit ilmiselvästi kyllä ovat löytäneet, joten ehkä muillakin on toivoa.


Loma on sujunut kotona rauhassa. Äsken tein 10 km pyörälenkin, joka on todella hardcorea niin rapakunnossa olen. Suunympärys valkoisena puskin keskuspuistossa vaikka puolimatkassa pysähdyin jopa puistonpenkille huilimaan ja röökaamaan.

Trip the Light Fantastic

Alkuperäinen suunnitelma oli, että viettäisin koko heinäkuun taiteilijaresidenssissä Uudessa Seelannissa, jossa tapaisin ensimmäistä kertaa kasvokkain verkkoteatteriporukan joiden kanssa olen työskennellyt jo vuodesta 2001. Tämä kuitenkin kosahti rahoituksen puutteeseen minun ja Lontoolaisen jäsenen osalta. Perhana kun on kallista lentää Uuteen Seelantiin. Päätimme kuitenkin pitää reissublogia, ikään kuin tämä vuosia odotettu tapaaminen nyt todella tapahtuisi, eli jotain sepitteellistä matkaraporttia kasaantuu tästä alkaen ja heinäkuun mittaan:
Trip the Light Fantastic - http://bodycollision.blogspot.com/


Tässä yhteydessä on toki mainittava Heidi Tikan imaginary journey, joka on ensimmäinen fiktiivinen matkapäiväkirja jota olen seurannut. Inspis, hips!

Konffalämpimäisiä Lahdesta

Musta tuli jalkapallofani.

Muutenkin oli hauskaa. Paikkana oli Mukkulan kartano, joka oli kiva, mutta Lahteen asti ei ole vedetty internettiä eikä ilmastointia. 2,7 konffarakastaja-kandia, läpäisyprosentti 0. Konffakisapuvusto oli ehkä tavanomaista messevämpi, mikä selittänee nousujohteisen kehityksen pyrkijämäärissä. Läpäisymäärissä sen sijaan ei ole tapahtunut muutoksia viime vuosina.
Seuraava konffa-kisa pelataan heinäkuun alussa Iso-Britanniassa.

24/7

Pärkkele sentään ja paavin pallit. Ihana kesäilta ja meikäläinen paukuttaa EC:lle tutkimusraporttii tulemaan minkä väsyneillä silmillään jaksaa. Motivaatio hoitaa tämäkin räpyskä valmiiksi on kuitenkin suuri jotta pääsisi sitten rauhassa lomalle. Heti kun ehtii.

Aikataulut menee aina ristiin. Raportit komisioille on näköjään tehtävä silloin kuin ne on sovittu vaikka kaikki muut prosessit laahaa perässä. Milläs kerrot työkalun käytöstä kun hädin tuskin ensimmäinen kiikkerä versio on saatu ladattua johonkin linnunpönttöön jumittamaan?



ps. Vaikuttaisi aika vahvasti siltä, että vietän elämäni ensimmäisen juhannuksen Helsingissä, tästä tulee kiinnostavaa. Minne mennä? mitä tehdä? Onko baarit auki? Tai hyvät bileet jossain?

Futistriviaa

Miksi kaikissa mainoksissa ja eroottisissa tarinoissa asfalttimiehet ovat seksikkäitä? Hiki kimaltelee tiukoissa lihaksissa. Juuri näkemäni olivat aika nuutuneen oloisia ja nyreitä. Ehkä ne ois halunneet olla baarissa katsomassa jalkapalloa.

Minulta kysyttiin muutama viikko sitten Ateenan reissulla, että onko Suomi mukana futiksen mm-kisoissa.
-Kuule, ei aavistustakaan.

Perjantaina nörtti- & taiteilijaseuruettamme yritettiin jututtaa terassilla: kuka voittaa maailmanmestaruuden?
-Missä lajissa?

Lomaa odotellessa

Olinpa muuten sykähdyttävissä bileissä lauantaina, Villassa Vuosaaressa ja olen vieläkin kovin sykähtynyt iloisen henkevästä seurasta. Tapasin myös ensimmäistä kertaa yhden 60-70-lukujen suurista laulunsanoittajista joka oli hyvin lyyrinen ja sykähtynyt luonnon kauneudesta – tai kuohuviinistä. Runoilijat vaeltelivat pusikossa luonnon kauneutta ihastellen. Se oli hienoa.

Shakespeareakin siteerattiin.
...

Yksi tuttu viettää kesänsä keskellä mettää teltassa asuen. Meinasi tulla hätä kun yksi aamu teltan vierestä löytyi karhun jätökset. Mutta ei huolta enää. Mies osti matkaradion ja jättää sen aina päälle yön ajaksi. "Kyllä Katri Helena pitää karhut loitolla."

Videobloggaus testi

Jos on kuumetta, on aikaa videoblogata. Ei niin että siinä mitään järkeä olisi. Tai siis oikea videoblogaaja edes vähän kampaisi tukkaa ja rappaisi naamaa et valaisisi..?