Monday, March 26, 2007

Hauskaa ja kaunista heti aamusta

Nakuttelen kotona opiskelijoille pitkän aikavälin trendiennakoinnin tehtäviä. Tehtävissä on ensin askarreltava kuvista ja käsitteistä annetun teeman mukainen ympäristö, johon 2. tehtävässä asennetaan mukaan muutama "suurella todennäköisyydellä tulevaisuudessa tapahtuva/läsnäoleva kuluttajia ja tuotteita koskeva seikka" sekä "unelma" eli epävarmempi mutta noista edellä mainituista seikoista mahdollisesti seuraava, massoja koskeva sosiaalinen trendi. Noiden perusteella opiskelijat pystyvät kuvaamaan jollain tarkkuudella ja johdonmukaisuudella kuluttajia ja tuotteita. Tarkoitus ei ole saada opiskelijoita ennustamaan "tosissaan" (aikaa ja materiaalia on ihan liian vähän) vaan oppimaan menetelmä jolla rakennetaan yhdentyyppisiä ennusteita.

Tällä kertaa kuluttajia koskevat faktat ovat, että vuonna 2020 isolla osalla kuluttajista on jossain vaiheessa ollut Harry Potter isona asiana elämässään ja että manga tai anime on jotenkin kova juttu joillekin nyt. Tuotteita koskeva fakta on "fakta", eli IPTS:n raportteja teknologisoituvasta äly-ympäristöstä (esim. ja esim.). Raportit on wanhoja (2003, tms.) mutta antanevat yleiskäsityksen että kuluttajan ympäristö on tuotteiden ja teknologioiden täyttämää vaikka tuotteet ja teknologiat eivät edes olisi erityisen älykkäitä. Ja se massoja koskeva "unelma" on vastuuntunto.

Tämän ennakointiharjoituksen lopputuloksena on vastaus tai kommentti Miuccia Pradan aika haikean kuuloiseen haastattelupätkään, jossa Prada kertoo, että on lapsena ollut tekemisissä (maailman) parhaiden italialaisten silkkikutomoiden valmistamien materiaalien kanssa, "a quality no longer available". Simppelisti ajattelen, että jos ehtoina on että ihmisillä on vastuuntuntoa, teknologiat jotenkin käytössään ja joku Harry Potter tai manga-meininki taustalla, luulisi että ote laatuun on jotakin, jonka kuvaaminen tai käsittely on vähintään opiskelijoille itselleen antoisaa ja josta käsin on helpohkoa saada niitä "uusia näkökulmia tulevaisuuteen" tms., joita trendiennakoinnin kurssin on tarkoitus avata.

Se hauskasta. Kaunista on ollut tänä aamuna muun muassa youtuben tarjoama tauoton U2:n the ground beneath her feet. Tarkemmin ajatellen, olo onkin vähän kuin näyttäisin Milla Jovovichiltä. Viikko alkaa siis varsin hyvin.

Saturday, March 24, 2007

Etäläsnäoloa taas

Minun piti olla kaukomailla kofferenssissa konffaamassa mutta matkalippusotkujen takia en olekaan. Sen sijaan pidin esitelmäni iChatin avulla ja paikan päällä sikäläinen IT-päällikkö vaihtoi PowerPoint-slaideja käskystä.

Kuulemani mukaan esitelmäni oli valtaisa menestys – ja saahan siitä kivasti sanomalleen kaikupohjaa kun naama on viistoistametrii leveenä juhlasalin seinällä sen sijaan, että itse siellä pienenä seisoskelisi läppärin takana. Se "artistipiireissä" kuuluisa läsnäolo&presenssi kun kuuluu myös hyvän luennoitsijan ominaisuuksiin, mutta mulla menee edelleenkin puheenpitoenergiat lähinnä siihen että saa asiat ylipäänsä ääneen sanottua.

Konffarakastajakin se siellä katteli valtavalle seinälle projisoitua "elämää suurempaa" naamaani. Tykkäs. (niisk)

No, Sydän kierroksella valmis teos on nyt siis virallisestikin esitetty kansainvälisessä kontekstissa ja reaktioiden perusteella vaikuttaisi siltä, että meidän ideat ja tarinan huumori uppoavatkin kaikkein parhaiten jossain ihan muualla kuin Suomessa. Ja saatiinpa Ars Electronica ilmoittautuminenkin kasaan – pienen esittelytekstien hionnan jälkeen. Kuinka moni tulee siteeranneeksi Shakespearen Hamletia ja Nitzshen Tragedian syntyä samassa lauseessa?
Juu-ei. "Aika raskas vasara" sanoi Lupukin ja Shakespeare sai väistyä.

Tuesday, March 20, 2007

Anna Valtosen väitös pe 30.3. klo 12 / Taik

Teollinen muotoilu ei vastaa mielikuvia - Väitöskirja määrittelee muotoilijoiden työn uudelleen

Filosofian maisteri Anna Valtosen väitöskirja Redefining Industrial Design - Changes in the Design Practice in Finland tarkastetaan TaiKissa (Mediakeskus Lume, Sampo-sali) perjantaina 30. maaliskuuta 2007 kello 12. Vastaväittäjänä toimii professori Jonathan W. Woodham Brightonin yliopistosta Isosta-Britanniasta.
***
"Mielikuva teollisista muotoilijoista teollisuudessa työskentelevinä eksentrisinä taiteilijoina on vanhentunut. Nykyiset teolliset muotoilijat ovat monenlaisiin tehtäviin erikoistuneita asiantuntijoita. Muutos on ollut dramaattinen, mutta tunnettu toistaiseksi vain muotoilijoiden itsensä keskuudessa. TaiKin tuore väitöskirja määrittelee teollisten muotoilijoiden toimenkuvan uudelleen. Anna Valtosen tutkimuksen aiheena on suomalaisen muotoilun muutos 1990-luvulta tähän päivään. Väitöskirja sisältää 25 teollisen muotoilijan haastattelut ja avaa ensimmäistä kertaa julkisuuteen merkittävien suomalaisyritysten - kuten Nokia, Suunto, Metso, Fiskars - muotoiluosastojen toimintatapoja.

1990-luvun lama muutti teollisuuden rakenteita, pakotti yritykset tavoittelemaan uutta kilpailukykyä ja lisäsi muotoilun käyttöä. Muutokset teollisuudessa ja yhteiskunnassa ovat johtaneet muotoilijoiden työn merkittävään erikoistumiseen. Tämänpäivän muotoilija työskentelee monipuolisissa tehtävissä design-toimintojen johtamisesta kuluttajatutkimukseen. Tietotekniikka on uudistanut muotoilijoiden työkalut ja tuonut mukanaan uusia muotoilun aloja, kuten elektronisten laitteiden käyttöliittymäsuunnittelun. Muotoilu on otettu yhteiskunnassa myös osaksi kansallista innovaatiopolitiikkaa ja koulutusta on lisätty. Teollinen muotoilu on pyrkinyt tieteellistymään ja muotoilijat voivat nykyisin työskennellä myös tutkijoina. Teollisesta muotoilusta on tullut tärkeä kilpailutekijä yrityksille ja kansakunnille. "

Filosofian maisteri Anna Valtonen työskentelee tutkijana TaiKin muotoilun osastolla ja vierailevana professorina ESSEC Business Schoolissa Pariisissa. Väitöskirjansa valmistuttua Valtonen palaa tehtäviinsä Senior Design Manageriksi Nokialle, jossa hän on työskennellyt kymmenen vuotta.
Lisätietoja: Anna Valtonen, etunimi.sukunimi@uiah.fi

Friday, March 16, 2007

Kinnostaisiko viisivuotinen virka?

Taikin Medialaboratoriossa olisi pari virkaa auki. Pistäkää sana kiertämään, että saadaan parhaat mahdolliset tyypit sinne:

Lehtorin virka, media, erityisesti luovan suunnitteluprosessin kehittäminen, viiden vuoden määräajaksi.

Tutkijan virka. Henkilön tehtävänä on vastata osaston tutkimushankkeissa kehitettävien vaativien multimodaalisuutta hyödyntävien tietoteknisten ratkaisujen suunnittelusta ja toteutuksesta sekä osallistua korkeakoulussa esiin tuleviin tietotekniikkaa sivuaviin hankkeisiin päätöksentekijänä ja hankkeita konsultoivana asiantuntijana.

Wednesday, March 14, 2007

Visionääriset arkkitehdit ottaa päähän

Jotenkin Leenan ilmanpallon yllyttää kertomaan, että:
- Innovaatioyliopisto-hanke ei jaksa kauheasti kiinnostaa ennen kuin suunnitelmat alkavat konkretisoitumaan johonkin suuntaan. Kokouksissa jossa suunnitelmiin on pyynnöstä laadittu lausuntoja, henki on ollut pääsääntöisesti myönteistä. Eniten on huolehdittu koulun säilymisestä kokonaisena - lähinnä, ettei taideopetus jäisi pois.

- 13- tuntiset työpäivät sujuvat vanhasta muistista, joskohta nämä ovat nykyisin poikkeuksia säännöstä. Siirryin alkuvuodesta tekemään melkein normaalia virka-aikaa enkä yleensä viitsi tuoda edes konetta himaan. Tämä viikko on poikkeus, vaikka siksi, että olen luvannut huomisaamuksi trendien ennakoinnin menetelmäkurssin verkkoon ja perjantaina esittelen kotiutumistutkimukseen ja pitkän aikavälin ennakointiin perustuvan design-ratkaisuni yhden suomalaisen suuryrityksen hepuille, joilla on tarpeita sinänsä hyvien tuotteidensa markkinoinnissa. Kyseessä on kestävän kehityksen työpaja ja yritystahoina on Kone, ABB Marine ja Nokia.

Työpajan introssa maanantaina Kone ja Nokia esittelivät ekoperiaatteitaan ja, Kone erityisesti, tulevaisuusvisioita. Esitettiin, että huoli planeetan kunnosta on tuleva trendi ja ekotehokkuus pop. ABB:n heppu esitteli teknologiaa. Kaikilta tehtävänantona tuli oikeastaan että mitä "green experience" on ja miten se konkretioituisi tuotteiksi tai markkinointimateriaaliksi asti.

Jännää (ehkä) nähdä perjantaina, mitä ihmiset ovat saaneet aikaan, sillä harvalla on varmaankaan paukkuja suhtautua kriittisesti tai analyyttisesti tarjottuihin tulevaisuusvisioihin. Jotain opiskelijoista kertonee se, että n. 15 opiskelijaa haluaa tehdä Kone-projektin, n. 10 Nokia-projektin ja 5 ABB-projektin, siitä huolimatta, että annetuista visioista ei juuri ole lähtökohdaksi reaalimaailman ratkaisuille.

Tuesday, March 13, 2007

Ilmat pallosta

Pitää nyt ihan järjestyksen ja jatkumon vuoksi raportoida taas ilmapallotilanne:
[osat 1. - 2. - 3.]

Ei jatku kauhean hyvin. Nyt on ilmapallo sään tuiman tuivertama ruippana, pelkkä "sisäkumi" jäljellä. Onneton näyttää lähinnä oksalle viskatulta kondomilta, varsin isolta sellaiselta sentään. Voi jeekuna on mulla näköala.

Saturday, March 10, 2007

Idioottien uhrit Ry.


Elämä se aina tarjoaa pikku yllätyksiä ja löytämisen iloa. Essimerkiksi juuri kun jostain yksilöstä ajattelee, että tuon tyhmemmäksi ei enää ihminen voi tulla niin se ottaa ja tempaisee takavasemmalta niin kolossaalisen mokan, että rintaa puristaa vielä monen päivän jälkeenkin.

huh huh, mäenkestäenää.

Tuesday, March 06, 2007

Sateenkaarinaama

Muutama vuosi sitten oli mukana tekemässä yhtä netin vaalikonetta ja siitä on vielä jäänyt jonkin verran intoa testata nykyisiäkin viritelmiä – onhan näillä 'tutkimusten mukaan' pelottavan suuri vaikutus äänestäjien päätöksenteossa. Kysymys on kuitenkin vain yhdestä pikku-pikku algoritmista ja kourallisesta kysymyksiä.

Eli Iltalehden Naama-vaalikone oli pakko testata – vaikka pärstäkerroin nyt on niitä prioriteetiltaan kaikkein vähäisimpiä juttua joiden perusteella minä ääneni käytän. Tulos on kiinnostava sikäli, että minulla mitä ilmeisemmin on homomiehen naamataulu – ainakin kaksi kolmesta lähimmäksi osuneesta Helsingin vaaripiiriläisestä tunnustautuu sateenkaarenväriseksi.


(Tää kyllä selittää parikin juttua, vaikkakaan ei sitä että miksi en saanut yhtään naisen naamaa tähän???).

Saturday, March 03, 2007

Uutismoka

Toimittajienkin päätiedonlähde taitaa yhä useammin olla Wikipedia. Huomasin tämän kun mediassa alettiin uutisoida "Harry Potterin" esiintyvän Peter Shafferin hienon Equus –näytelmän pääroolissa ja ainakin Iltasanomat ja joku muu jota nyt en muista, toistivat Wikipediassa alun perin olleen virheellisen tiedon, että näytelmän pojalla olisi seksuaalisia haluja hevosia kohtaan. Ei se nyt ihan niin mene, pojalla on himoja yhtä tyttöä kohtaan ja hevoset saa tuta ihan muuta kuin lempeä.

No, joku on hiljattain korjannut wikipedian virheen joten ehkäpä jatkossa saamme oikeampaakin uutisointia tältä osin.

Uudella versiolla eteenpäin


Olen näin maaliskuun kunniaksi kehittänyt heinänuhan (!). Liljat ovat mielettömän upeita kukkia, mutta tuoksu täyttää koko kämpän. Olen aivastellut jo pari päivää.

Silti kulutin tunnin tai pari korkeintaan Typon_ ulkoasun päivittämiseen. "New Blogger" on aika kiva – leiskan muokkaaminen on melko helppoa nykyään ja muitakin parannuksia vanhaan on ilmestynyt. Olisivat tietenkin voineet Bloggerilla tiedottaa pakkosiirrosta paremmin, mutta muuten tämä on oikein hyvää kehitystä.