Thursday, December 07, 2006

Ajatusketju

Mun tulevaisuus on monimutkainen ongelma tai kysymys.

Monimutkaisia ongelmia ei aina kannata ratkaista muuttamalle ne yksinkertaisiksi.

Keittiöstä kuuluu rapinaa. Sloganit ja peukalosäännöt pitävät pientä ääntä matkalla lattialle.

Joo. Huomenna mulla on Katjan kanssa tapaaminen. Suunnitellaan ensi kevään aikamatkustuksen työpajaa. Meillä on ollut toive, että siinä voitaisiin opettaa muotoilijoita käymään käsiksi monimutkaisiin suunnittelutehtäviin, koska on jotenkin yleisesti tiedossa, että muotoilijat ovat aika heikoilla monimutkaisten ongelmien kanssa. Tyypillisesti monimutkainen kokonaisuus muutetaan sarjaksi yksinkertaisia olioita joiden kanssa sitten toimitaan. Mutta tulokset voisivat olla kuulemma parempia. Voisiko olla että vika on menetelmässä? Että monimutkaisessa ympäristössä voisi toimia yksinkertaistamatta? Hemmetti, tein lopputyöni siitä, miten monimutkaiset oliot yksinkertaistetaan muotoiluprosessissa (ja ylipäätään merkityksenantoprosesseissa), joten tiedän (teoriassakin) miten se tehdään, mutta että miten siitä kammetaan kohti monimutkaisuuden sietoa ja käsittelyä?
Anteeks. Mun kunnianhimo heräs.

2 comments:

Anu said...

Mua kiinnostaa, mitä tarkoitat monimutkaisella? Entä mitä monimutkaisella ympäristöllä?

heidi said...

Ai ku kiva kysymys =D!

Dooooh... No, käytännössä muotoiluongelma on sitä monimutkaisempi mitä enemmän siihen liittyy tahoja jotka eivät ole muotoilijoita. Mutta teorian puolella... Taidan aloittaa siitä päästä että suunnittelun voi ajatella tapahtuvan tilassa. On ikään kuin ympäristö, johon kasaantuu elementtejä joiden keskellä, avulla, haittaamana suunnitellaan mitä ikinä onkaan aiheena.
Monimutkaisuus (complexity = monimutkaisuus, sekavuus) tarkoittaa teorian perusteella mutta suomeksi sanottuna sitä, että elementtejä ei pysty hallitsemaan, 'näkemään' yhdellä kertaa.
Ymmärtääkseni minkä tahansa 'ympäristön' elementit voi monimutkaistaa (voi arpoa loputtomiin meneekö kylpyyn vai suihkuun) tai yksinkertaistaa (esim. tekemällä ihmisistä 'käyttäjiä'). Molempia tapoja käytetään koko ajan.

Niin pitkälle kuin ymmärrän, toi asetelma on ns. systeemiteoriaa ja olen myös käsityksessä että sitä pidetään perusmallina, joka kuvaa mitä tahansa ongelmaratkaisua tai merkityksenantoa.

Nyt mua epäilyttää että onko tommonen lähestymistapa ollenkaan järkevä kun tahtoo kehittää menetelmiä joilla opettaa muotoilijoita käsittelemään monimutkaisia suunnitteluongelmia. Kerron jos keksitään jotain. On mulla jotain koppia jo.