Wednesday, December 23, 2009

Kävin Firenzessä

Tämän ei pitäisi olla pelkkä matkablogi, mutta ehdin myös inspiroitua viimeviikkoisella työmatkalla Firenzeen, että matkarapoa pukkaa taas.

Italialaiset konffajärjestäjät eivät olleet järjestäneet wlania; "it might distract people". Haloo. Ovat ihmiset osanneet olla kuuntelematta puhujia ennen internettiäkin. Ja samaan aikaan konffassa puhutaan twittereistä ja muista joissa, esimerkiksi, ihmiset twiittavat esitysten aikana ja saavat näin aikaiseksi yhteistä kommentaaria, muistiinpanoja ja lisää keskustelua teemoista.

Simultaanitulkkaus italiasta englantiin oli ihan hyvä mutta jotkut termit kuulostaa vähän hassuilta.. "the quality of the website is absolutely paramount." Ja freudilaistakin pukkas tulkki ihmisten kuulokkeisiin: "please let me have some additional sex ... (seconds)"


Useimmat hotellikokemukset sisältävät likaisen pikkuikkunan josta on näkymä roskapönttöihin ja vastapäiseen seinään n. kolmen metrin päässä. Nyt minulla oli jokirantahotellissa pieni parvekekin, näkymä Firenzen kukkuloille, Arnon ja Pontia Veccille. Siellä sijaitse patsas, mikä lie ukko, en edes katsonut koska huomioni kiinnittyi aitaan kiinnitettyihin lukemattomiin lukkoihin. Kaikkiin oli kirjoitettu tussilla pojan ja tytön nimi. Joku rakastavaisten juttu lukita itsensä tuolle sillalle. Heittävätkö he avaimen jokeen? Tosi romanttista. Loppumatkan hyräilinkin aariaa O mio babbino caro jossa neito uhkaa syöksyä Pontia Vecciltä Arnoon jos isi ei päästä kihloihin yhden kivan pojan kanssa.

Lopuksi vielä hengästyttävä porraskävely duomon (Basilica di Santa Maria del Fiore) kupoliin. Luulin etteivät portaat lopu koskaan (myös alas tulessa). Näköala oli toki vaivan arvoinen. Ja oli mahtavaa nähdä lähietäisyydeltä kupolin sisäpuolelle maalattu tuomiopäivän fresco, erityisesti sen upea helvetti-osuus jossa paholaiset tunkevat tulisia petsiä ihmisten anuksiin ja toisia nyljetään jne. Helvetissä oli aika vähän naisia. Paratiisissa niitä näkyi enemmän. Se tosin oli paljon tylsempi (noin niin kuin kattoon maalattuna visiona ei ehkä muuten).

Tuesday, November 03, 2009

Lontoosta, hello

On ollut oikein lehdissä juttua siitä minkä kaikki jo muutenkin tietävät: talviaikaan siirtyminen on murhaavan väsyttävää ja masentavaa. Siksipä nyt olikin täydellinen ajoitus pitkälle viikonlopulleni Lontoossa. Päätavoite oli minulla ja matkakumppanilla shoppaaminen ja niin tapahtuikin. Mahdollisimman tyhjillä laukuilla matkaan lähdimme ja täysinä ne takasin tulivat. Vaatteita, vaatteita mutta myös leffoja, iPod touch ja pari kirjaa Forbidden Planetista. Olin jo etukäteen ajatellut ostavani Cory Doctorow'n Makersin ja sattumoisin kirjailija oli paikan päällä jakamassa signeerauksia. Mukava heppu.


Ja minä kun vihaan shoppaamista. Olen ylittänyt itseni.

Kulttuuripuoltakin joo: stand up komediaa Notting Hilliläisessä pubissa, huippunäyttelijöiden tulkitsema Beckettin Endgame ja sokerina pohjalla Marc Almond. Marko Mantelia suurempaa Queeniä tuskin löytää. Mies teki aikamoisen pop-kabaree-ooppera shown mahtavilla diivan maneereilla. Olipas ihan huikeaa. Sitä paitsi jo pelkästään "legendaarinen" Roundhouse on ehdottomasti kokemisen arvoinen keikkapaikka soittipa siellä kuka tahansa.

Loontoota on pakko rakastaa. Vaikka siellä on aivan pökerryttävä määrä ihmisiä joka paikassa kaupunki on jotenkin mittasuhteiltaan oikein: pääkadutkin on kapeita kuten metrokin ja talot on lähekkäin ja se se kaikki tekee Lontoosta ihastuttavan intiimin suurkaupungin.


Wednesday, October 07, 2009

TaiKin pääsykokeet, osa 2

Istuin eilen kokouksessa jossa kirjoitettiin uusiksi valintaoppaan tekstiä oman koulutusohjelman (tekstiilitaide) maisteri-haun osalta. Ajatusleikki:

Nyt teksti kuuluu jotta
Koulutusohjelmaan voi hakea tekstiilitaiteen tai -suunnittelun kandidaattitutkinnon tai siihen rinnastettavan tutkinnon suorittanut henkilö.
Mitä mahtaisi tapahtua (millaisia hakijoita tulisi) jos teksti olisikin
Koulutusohjelmaan voi hakea kandidaattitutkinnon tai siihen rinnastettavan tutkinnon suorittanut henkilö.
Teksti nimittäin jatkuu jotakuinsakin että "Tekstiilitaiteen maisterikoulutusohjelman tavoitteena on syventää opiskelijan aiemmassa tutkinnossaan ja mahdollisesti jo työelämässä saavuttamia ammatillisen osaamisen tietoja ja taitoja. Koulutuksen tavoite on tuottaa luovia tekstiilin alueen erityisosaajia yhteiskunnan, tutkimuksen ja kansainvälisen elinkeinoelämän muuttuviin tarpeisiin."

En minä ainakaan näe että nuo tavoitteet täyttyisivät sillä että koulutetaan pelkästään tekstiilitaiteen kandeja maistereiksi. Toki, pitää olla aika avoin mieli että vaikkapa lääketieteen kandi rakentaisi linkin tekstiilin maisteriopintoihin mutta jollekin psykologian opiskelijalle se olisi jo paljon helpompaa, varsinkin kun meillä käyttäjät, kuluttajat ja vaikka muoti ovat jatkuvasti opinnoissa ja tutkimuksessa tapetilla.

(jaha, wanhoihin teksteihin ei voikaan enää (kait) lisätä tageja. No, se eka pääsykoejuttu oli toi)

Friday, September 25, 2009

"Olemme muuttaneet"

No niin olemme. Edellistä asuntoa tyhjennetään harvakseltaan. Edellinen asukas muutti tästä kuun puolessa välissä ja meillä on vanhan avaimet kuun loppuun. Kiire taitaa tulla silti. Tällainen hidas muutto lienee harvinaisehkoa. Enemmän olen kuullut tarinoita miten porukat kantavat kamaa etuovesta sisään samalla kun edelliset kantavat omiaan ulos takaovesta, useamman asunnon ja muuttoporukan muodostamassa ketjussa.

Paljasjalkaiselle stadilaiselle on kummallista (ja kivaa) että yhtäkkiä onkin makeaa vettä lähellä. Spontaanisti luonnonihme sai nimen kotijärvi. Pakkohan tuo on jollain personoida kun kerta järvi virallisesti on makeiden vesien virtanen. Mitäs muuta... Hiili-kissa selvisi muutosta pienin vauroin, mitä nyt ensin oli vähän vaikeuksia muistaa että minkä oven takana onkaan oma hiekkis. Vanhuus (17v taitaa olla mittarissa) ei ole kissalle muutoinkaan tullut yksikseen mutta vielä tuo tuossa elbailee.

Friday, September 11, 2009

Hyvää ja huonoa musaa muutoksessa

Me ollaan muuttamassa ja sen siivittämänä oon pakannut vinyylilevyjä. Jonain päivänä olisi tarkoitus hankkia oikein soitinkin mutta alkupaloiksi skannailin maailman parhaita biisejä kansista ja soitin youtubesta. Esim. tätä en ollut kuullut pitkään aikaan: The Radiantsien Hold on.

Sitä luulisi että jostain youtubesta jaksaa loputtomiin kaivella esiin varhaisteini-iän kummallisuuksia vaan ei. Boney M:n, Baccaran, Mireille Mathieun ja BCR:n jälkeen alkoi takki (tai muisti) olla armollisen tyhjä. Noi muut ymmärrän mutta BCR:n valtava suosio on arvoitus. (Baccaraa ei tarvitse laskea, eihän ne tehneetkään kuin pari biisiä.)

Mut joo, muutetaan idästä länsipuolelle. Tähän asti Tampereen parhaita puolia on ollut pendolino, saa nähdä kui käy jatkossa.

Thursday, September 03, 2009

Pieni Korjaus

Iltasanomien lööppi tänään: "Tällainen on naiset häpäissyt Audi-pomo". Ei suinkaan arvon IS, Audi-mies ei häpäissyt naisia. Hän häpäisi itsensä.

Thursday, August 20, 2009

Vähiten vituttava kääpiö



Duuniporukan irc-kanavalla inspiroiduttiin tästä Viivi ja Wagner stripistä. Tarinan puitteissa kun Lumikki pirulainen ei paljasta kuka onkaan se kääpiöistä jota hän edelleen deittailee mutta ehkä sen voisi päätellä.

Karsintamenetelmää käyttäen kuolleet ovat vanhuuttaan kupsahtanut Viisas ja sairasteleva Nuhanenä. Dumpattuja lienevät ainakin äreä Jörö ja saamaton Unelias. Jäljelle jää siis vielä Lystikäs, Ujo ja Vilkas.

Vaan onkohan Ujo hyvä rakastaja? Esitettiin kyllä arvio, että Ujohan voisi olla aika hurmaavakin ja näin vedota Lumikin naisen vaistoihin. Sitten kyllä alkoi mennä mielipiteet hiukan hajaantua:


[Hale]    mä veikkaan ehkä kuitenkin Vilkasta tässä nimenomaisessa tapauksessa. Jos Lumikkikin juo kaljaa.
[Xeena]    joo, niillä on jotain yhteistä!
[Lappu]    ei se mitään ADHD ukkoa halua
[Hale]    hmm joo, totta
[Xeena]    hmmm, Lystikäskö sitten? vai onks se liian dorka?
[Hale]    Jörö.
[Xeena]    kuka nyt Jörön haluais?
[Hale]    luulen että Lumikki otti tehtäväkseen muuttaa Jörön iloiseksi ja sitten ratkesi itse ryyppäämään
[Xeena]    eiiii, klassinen virhe . ei miehiä eikä kääpiötä voi muuttaa! Selittäis kyllä ryyppäämisen

[Lappu]    Unelias on varmaan jäänyt jäljelle. ei siitä ole kyllä mitään hyötyä, mut vähiten haittaa
[Xeena]    hyvä näkökulma
[Väy]    "vähiten vituttava"
[Xeena]    luulis et Lumikkia vituittais nukkuva ukko kun itse on niin domestinen ja ahkera
[Hale]    hmm, saattaa ollakin
[Lappu]    pysyy poissa pahanteosta


Eli siis osapuilleen enemmistön spekulointivaistoilla todettakoon vaikkapa juorulehdille kun muita ei kuitenkaan kiinnosta, että Lumikki seukkaa Uneliaan kanssa. (Vaan mitähän sille prinssille kävi?)

Monday, July 20, 2009

Terkut Korfulta

Taisi olla mahtavin loman aloitus ikinä: viimeisenä työpäivänä matkalaukku oli mukana ja iltapäivällä kävelin ulos töistä suoraan bussiin ja siitä Helsinki-Vantaalle. Korfu on kaunis saari ja nautinnoksi riitti hyvin se, että kaikki on eri väristä kuin Suomessa. Tuijotin vaan merta ja oliivipuita.

Rantalomakohteissa minua aina vaivaa kovasti se, että alkuperäistä kulttuuria on todella haasteellista erottaa kaiken matkustajille suunnatun markkinoinnin keskeltä mutta meni sekin ohi suolaisessa vedessä uiskennellessa ja kun löytyi kivoja ravintoloita jotka tarjosivat herkullista kreikkalaista ruokaa. Vinkki, kannattaa kokeilla grillattua fetaa. Sekin, että joka ikisessä myymälässä soi luupissa "Zorbas" paitsi silloin kun soi "Ei koskaan sunnuntaisin" voinee pitää paikallisten keksimänä isona vitsinä. Entä jos meikäläisten puodissa soisi vaan ainoastaan Säkkijärven polkka?

Lentokentällä kyydittänyt komea ja hauska taksikuski tööttäilli aina tutun vastaantulijan tai tavernan kohdalla ja sitä toitotusta todellakin piisasi. "Olen asunut täällä [Korfulla] koko ikäni. En halua minnekään muualle koska täällä tunnen olevani vapaa."

Thursday, June 11, 2009

Remppa rapsa osa 3

Vallihaudasta päästiin mutta nyt on puol taloa kelmutettu ja huomenna varmaan loput. Meinaavat maalata jotain. Parvekepöytä on nyt sisällä kämpässä ja kylpyhuoneesta löytyy pelargonia. Umpinaisessa kylppärissä sen luontainen paha haju pääse oikein hyvin oikeuksiinsa. Ensi kesänä mietin hiukan tarkemmin mitä kukkia partsille tai minnekään laitan.

Tuesday, April 28, 2009

Kyllä houkuttaa

Töissä on alkamassa "Ihana toukokuu – arkistoinnin teemakuukausi".

Ilmoittautua voi ennakkoon verkkolomakkeella. Lue myös arkistoaiheiset tietoiskut.

Sunday, April 26, 2009

Bea Arthur (1922 - 2009)

Beatrice Arthurin kuolema sai minussa aikaan tunteellisen reaktion. Tyttökultien napakkaa kyynnikkoa esittänyt Arthur oli erinomainen koomikko jolla oli karismaattinen olemus.


Onko kukaan koskaan tullut verranneeksi Tyttökultia ja Sinkkuelämää toisiinsa? On ensinnäkin melko harvinaista, että pääroolit annetaan neljälle naiselle, mutta ei yhtäläisyydet siihen lopu: kummasakin huippusuositussa nelikossa on ainakin syöjätär: Samanatha & Blanche. Hyvin samankaltaisia naiiveja naisia ovat myös Charlotte ja Rose.

Tyttökultien ns. "järjen ääni" joskin aika neuroottinen sellainen oli Dorothy ja Sinkkuelämässä alkuvaiheessa Carrie ja myöhemmin Miranda. Aluksihan Miranda oli ennemminkin bitch eikä aivan erilainen kuin Sophie.

Kauhesti en tyttökullista enää muista sillä olin aika nuori kuitenkin ja uusintakierrosta en tullut seuranneeksi, mutta ne henkilöhahmot on kyllä aika hyvin piirtyneet muistikuviini. Ehkä juuri tällaisessa neljän naisen henkilögalleriassa piilee senkaltainen dynamiikka joka kantaa menestyksen hedelmää. Ne naisnelikot joita on yritetty luoda myöhemmin (esim. Cashmere Mafia) ovat kompastuneet huonosti kirjoitettuihin henkilöhahmoihin joilla ei ole riittävästi keskinäistä jännitettä eikä kemiaa.


R.I.P Bea.

Tuesday, April 21, 2009

Kotini on linnani



Taidankin olla ihan oikea prinsessa. Kotitaloni ympärille on kaivettu vallihauta. Kyllä tuon voisi kuravadellä täyttää ja heittää pari haikalaa vahtia pitämään, tai jotain citykrokotiileja.

Saturday, March 21, 2009

Todistaja

Suoritin eilen kunniatehtävän: kävin Tampereen maistraatissa todistamassa avioliittoon vihkimisen. Kyllä niitä jännitti vaikka olivat olevinaan ihan cool ja "tentin kysymys oli etukäteen tiedossa ja yhden sanan vastaus etukäteen mietitty".

Eilisen morsiamen ja nyt siis vaimon/rouvan henkilöllisyydestä voin antaa sellaisen yhden pisteen vihjeen, että hän on tämän blogin kirjoittaja mutta ei siis minä.

Vihkimisen kanssa ei rauhantuomarilta kauaa nokka tuhissut. Tenttikysymykseen tuli kumpaiseltakin tentattavalta sopiva ja ennakoitu vastaus ja sitten päästiinkin jo rentoutumaan ja juhlatunnelmaan. Sen voin sanoa, että sellaista ravintolaa ei Tampereelta voi löytää jonka antimet päihittäisivät miehen kotikokkaukset, tahi vaimon laatiman jälkiruoan. Nam. Ilta oli ihastuttava ja onnen määrä maailmassa kasvoi taas.

Onnea hääparille!

Sunday, March 08, 2009

Ass Dial

ass dial
Accidentally making a phone call from the cell phone in your pocket by sitting on it or otherwise having unintentionally applying pressure to the buttons.

Take your phone out of your pocket. Quit ass dialing me. I'm sick of listening to you singing along to the radio. [via urban dictionary]

Hauska termi. Onko tälle olemassa suomenkielistä vastinetta?

Jonkun pitäisi keksiä myös jokin termi sille nykyilmiölle kun verkkolehti uunottaa klikkaamaan sivuilleen (RSS-feedin kautta) jollain harhaanjohtavalla otsikolla olipa se sitten ylidramatisoitu, seksintihkuinen tai muutn vaan typerä huijaus.

Wednesday, March 04, 2009

Lex Mokia

Kirjataan nyt tähänkin blogiin checklist tulevien vaalien varalle.

Lex Nokian äänestyskäyttäytyminen eduskunnassa.


Ja kertauksena vielä:

Hedelmöityshoitolaki 10/2006

Parisuhdelaki 9/2001

Siitä sitten vaan vertailemaan.

Sunday, March 01, 2009

Ei mitkä tahansa hiukset

On erinäisissä yhteyksissä ollut puhetta bloggaamisen hiipumisesta. Tämän tästä ajattelen, että olisi kiva blogata mutta sitten en keksikään mitään kerrottavaa. Eilisessä blogimiitissä "varahvontta" neuvoi, että aloitat nyt kirjoittamalla jostain-ihan-mistä-vaan: "Bloggaa vaikka Kari Haakanan hiuksista".

Voilá,
"Näyttävän hormonitoimintansa" (nkts old-school bloggaaja-porukan määritelmä johon minulla ei ole mitään osuutta) lisäksi Kari oli edustava yläpäästä. Vain joitakin tunteja ennen blogimiittiä hän oli käynyt trimmauttamassa hiuksena. Tyyli oli sama tuttu ja työn jälki oli melko hyvää. Vain muutama hassu hius oli jäänyt arvioni mukaan 2-5 milliä pidemmäksi kuin muut. Tässä sitä kuuluisaa haircuttia nyt siis (taas) mutta eihän sitä lasketa jos ei kerro omasta kampaamokäynnistään?
(Niistä sitten toisella erää.)

Thursday, January 01, 2009

2009

Vuosi sitten täällä typo_ssa tsempattiin minulle parempi 2008 ja homma tuntui tepsivän aika laaja-alaisesti toivomillani elämän osa-alueilla. Vuosi ei ollut pelkkä hurraata vaan vähän nyyh-nyyh ja oe-voe hetkittäin, mutta aika kiva kuitenkin ja ehdottomasti parempi kuin 2007. 2008 oli nousujohteinen loppuun asti joten vuotta 2009 odotan innolla. Tässähän voi vaikka oppia lentämään.

Mainiota uutta vuotta kaikille.