Heidi on luvannut viedä mut ulos syömään jokaisena palkkapäivänään. Semmoinen Heidi on. Mutta pian se lähtee Lontooseen, ja minä jään tänne haikailemaan vatsa kurnien. (Jee, Heidi, olen aivan tohkeissani sun ansaitusta onnesta.)
Niin, onhan mulla omaakin asiaa. Sain sen oppikirjan kuvitustyön isolta kustantajalta! Eivät ne pyydäkään näytetöitä usealta eri kuvittajalta, kuten oli puhe. Mun alustavat kuvanäytteet olivat kuulemma niin hyviä, ettei tarvitse. Ja ne sanoivat jo, että toivovat yhteistyön jatkuvan tämän ensimmäisen projektin jälkeen. Ehkäpä en olekaan niin nälkäinen ensi syksynä.
Mulle on valjennut heti tässä freelancer-uran alussa, että isot projektit, joissa yksittäisestä kuvasta ei makseta ihmeitä, mutta joihin pitää tehdä paljon kuvia, ovat arvokkaita, jos meinaan elättää itseni kuvantekijänä. On rankkaa yrittää tehdä leipä yksittäisistä kuvatöistä, vaikka niistä maksetaan usein paremmin. Jatkuva kuvien kaupittelu on haljua puuhaa. Tiedän, olen prinsessa, tiedän, vähitellen parkkiinnun, mutta toistaiseksi multa on mennyt voimat loppupäiväksi joka kerta kun joku ei ole ymmärtänyty arvostaa mun töitä. Åh! En pärjää, ei tällä työllä voi elää! Postiluukusta romahtaa yhtenä aamuna tonni karhukirjeitä ja syö minut, karsiutujan.
Otsikko on muuten Saila Susiluotoa. Lause, jota olen maiskutellut pitkään.
Monday, May 10, 2004
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment