Tuesday, May 18, 2004

institutional polytrics

Ei fittu käykää katsomassa “kuvia nokian yhtiökokouksesta” ei inssit vuonna -98 olleet ihan noin kauniita ja komeita. Eikä varsinkaan noin onnellisia. Toi yritysten mainoskuvastoretoriikka on ällöä. Voisko joskus jossain kuvassa käyttää oikeaa ihmistä, edes yhdessä pienessä? Ai ei voi kun kauppa kärsii? No, opettakaa niille malleille edes miten puhelinta pidetään korvalla.

Olipahan varsinaisen paskaminen päivä tänään. Välillä tulee sellainen olo, että olisi pitänyt pysyä mokialla insinöörinä eikä edes haaveilla mistään taikista. Olisin nyt lihava ja joku pikku yksiö olisi puoliksi maksettu. Ei varmaan paleliskaan koko ajan. No, oikeesti se olo tulee vaan silloin kun joutuu sotkeutumaan korkeakolupolitiikkaan ja ihmisten sekoiluihin. Osataanhan sitä olla kieroja oikeissakin töissä mutta siellä ne duunitkin on jonkun pakko tehdä. Taidepiireissä yksilön sallitaan olevan löysä paska vaikka kuinka tolkuttoman kauan, ennen kuin jollakin ymmärrys lakkaa ja varovasti kehotetaan, että tekisitkös hommias hiukan? Siitä se riemu sitten vasta ratkeaakin, oujeeeee. Ja onneksi netti on täynnä terapeuttisia leluja.

No comments: