Minulla ei ole ollut vakavaa psykosomaattista oirehdintaa varmaan vuosiin mutta viimeaikoina on ollut stressimigreeniä ja nyt on yläselkä aivan paskana. Koskee. Monitorilysy ynnä kireä ja paskamainen ilmapiiri aiheutti totaalisen jumin ja tuskan selkäpuolelle kroppaa. Yksi vanha tuttu aina hoki “kipu se on mikä kolahtaa”. Pitää paikkansa. Kipu syrjäyttää kaiken muun ... niin kauan kun valittaminen antaa tyydytystä. Minä osaan kyllä marista ihan kiitettävästi mutta jossain vaiheessa herää ajatus että aikaansa voisi kuluttaa paremminkin.
Eilisen perusteella luulen, että paras kipulääke on hyvä seura. Työpalaveri Kallion Zorbaksessa hieman wenähti eilisiltana. Housebändi, kreikkalaista musiikkia soittava duetto pani parastaan ja ystäväni kilautti paikalle japanilaisen buto-tanssijan, joka tulkitsi upean villisti niitä mielettömiä kreikkalaisia biisejä. Wau mikä yhdistelmä! Joku voi hieman epäillä mutta vakuutan että se oli aivan mahtavaa. Selkääni on lääkitty siis paitsi hieronalla ja voiteilla, niin myös tanssilla ja naurulla.
Toisinaan tulee sellaisia hetkiä jolloin on niin pakahtuneen onnellinen ystävistään, että on pakko itkeä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment