Lähden viikonlopuksi kummipojan ristiäisiin, tai, no, huomennahan meistä vasta tulee kummitäti ja -poika. Olen maalannut pojalle pientä kuvaa, ja samalla kehitellyt viime päivien teemaa, jatkuvaa migreeninsekaista päänsärkyä. Maalaus on yhä kesken. Toivon todella, että saan sen tänään valmiiksi. Eilen vietin aikaani mm. maaten vessan lattialla sohvatyynyjen päällä - siellä oli niin ihanan pimeää ja viileää. Ja pönttö pahoinvoinnin sattuessa lähellä. (Joo, on tää mustakin tosi outoa elämää.)
Ystävämme muistotilaisuus oli keskiviikkona. Oli valaisevaa tavata hänet tunteneet ihmiset yhdessä, ilman häntä. Tosiaan. Moni sanoi nähneensä hänet sinä päivänä koulussa tai odottavansa koko ajan, että hän kävelee ovesta sisään siihen muistotilaisuuteen. Minäkin näin hänet kaksi kertaa ennen tilaisuutta. Sen jälkeen hän on vähän rauhoittunut, lakannut kummittelemasta.
Olen kuullut ystävästämme mielenkiintoisia juttuja. En esimerkiksi tiennyt, että kun hän aikoinaan siirtyi yläasteelle, hänet laitettiin poikkeuksellisen kyvykkyytensä vuoksi suoraan yhdeksännelle luokalle. En ollut koskaan erikseen ajatellut hänen älykkyysosamääräänsä, pidin häntä vain hirmu viisaana nuorena miehenä.
Eilen yksi kaveri kertoi seuraavan tapauksen: Ystävämme oli iltakävelyllä. Ostarilla tuli vastaan pari teinikovista, joista toisella oli kädessään stiletti. Kundit lähestyivät. Äkkiä ase tipahti ja vieri ystävämme jalkoihin. Tämä kumartui, poimi aseen ja ojensi sen kundille: - Sulta taisi tippua tämä veitsi. Kundi hölmistyi, otti stiletin ja heilutteli sitä vähän aikaa ystävämme nenän edessä. Sitten hän tokeni ja ojensi yhtäkkiä kätensä: - Kiitos. He kättelivät. Kundit häipyivät ja ystävämme jatkoi matkaansa. Kohta hän kuuli etäältä huutoa ja sadattelua - kundi oli viiltänyt vahingossa itseään.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment