Kaikki mulle

Olipa omituinen tilanne. Hain freelancer-graafikon töitä eräästä firmasta, kun olin kuullut ystävältäni, että niillä saattaisi olla hommia tarjolla. No, tänään oli sovittu tapaaminen. Haastattelijani alkoikin kiinnittää huomiota työhistoriassani pilkahteleviin käsikirjoitustöihin ja konseptisuunnitteluun.

Olen ajatellut, etten nyt ainakaan vähään aikaan hae sellaisia, koska haluan tehdä yksikertaista ja sisäänpäinkääntynyttä duunia. Sellaista, että aamulla menen työhuoneelle, otan siveltimen käteen ja illalla kuva on valmis. Eikä siihen liity mitään raportteja, teknisiä suunnitelmia, koodarin ja graafikon briiffausta ja loputtomia tiimipalavereita.

No, haastattelijani kertoi firman tuotannoista ja minä, hitto vie, rupesin vähän innostumaan suunnitteluhommista. Hoin kuitenkin itselleni, että olen tehnyt päätöksen tehdä nyt kuvallisia töitä, ja pitää kirjoittamisen omana iltapuhteenani. Kerroin kuitenkin laveasti kaikesta mitä olen tehnyt kirjoittamisen, pelisuunnittelun, konseptoinnin alueilla... Lopulta tämä ihminen kysyi minulta, mihin nyt sitten aion keskittyä tulevissa töissäni. Minä en enää tiennyt. Tai siis minä vain haluan töitä. Voin tehdä mitä vaan! Tulen teille pomoksi! Ai eikö? No, entäs puhtaanapitoon?

No, kohtaamisen jälkeen olin järkyttynyt. Olin varma, ettei firmasta enää kuulu mitään, koska minä en voinut päättää, mitä haluan. Räpisteltyäni pari tuntia päätin yhtäkkiä, että yksi haastattelu ei minua kaada, saan olla juuri niin vaiheessa kuin olen. Sitten tajusin, että haastattelijani oli aivan tosissaan yrittänyt hahmottaa, millaisissa työtehtävässä voisin parhaiten hyödyntää eri vahvuuksiani, ja ne olivat sitä paitsi luvanneet ottaa yhteyttä kun sopiva projekti tulee. No, siihen en sentään luota. En saa tätä kääntymään mokasta menekiksi, mutta saatan nähdä ensi yönä humoristisia unia.