Outo lintu

Viipyilläkseni harmittomassa seikassa ennen sitä isompaa asiaa.
Olen ollut muutaman kerran psykanlaitoksella koehenkilönä. Kokeessa tutkittiin auditiivista lyhytkestoista muistia testaamalla, miten opin kolmitavuisia merkityksettömiä sanoja. No, tosi hyvin, sanoivat tänään. Haluaako joku palkata erinomaisen auditiivisen lyhytkestoisen muistin? Rokame, sityjä, lömäky, tehirä.

No. On se sanottava. Pitkäkestoiseen muistiin on hiljakseen syöpymässä tyrmistyttävä uutinen. Viime viikonloppuna eräs ystävä päätti elämänsä. Päätti, hyppäsi. Korkealta.

Vietimme eilen iltaa hänet tunteneiden ihmisten kanssa. Joku toisteli sanaa "kuollut", sanoi että se on vahva ja vastaansanomaton sana. Ei mitään "nukkui pois" tai "vaipui ikuiseen lepoon". Kuollut ei ole mikään metafora. Se on liki käsinkosketeltava. Siihen sanaan voi melkein upottaa kätensä. Sanaa kuollut voi tuijottaa, se on kuin olento. Sanaa kuollut voi, melkein, katsoa kasvoihin ja ihan kuin joku katsoisi takaisin.

Mä melkein ymmärrän, että hän teki mitä teki. Seota tässä maailmassa, 22-vuotiaana. Kova tuomio. Olla liian vanha liian nuorena, olla niin fiksu ja näkevä, eikä yhtään tietää mitä tehdä niillä näyillä. Kyllä mä sen hyväksyn, mutta nieleminen kestää.

Ehkä hän ei yrittänyt kuolla vaan - pakeni jotain?
En tiedä onko se lohduttava ajatus.

...

Hyvästi, hieno mies.
Tää on sulle.