Nämä ovat olleet surullisia päiviä. Sain myös seurakseni jatkuvan päänsäryn. Se on estänyt minua nukkumasta hyvin, syömästä kunnolla, tekemästä töitä, lukemasta ja tietysti päivittämästä blogia. Nyt on fyysisesti hyvä olo ensimmäistä kertaa päiväkausiin. Hm, oikeastaan en usko että tällä säryllä on suora syy-yhteys suruun, vaan särky syntyy monen asian yhteisvaikutuksena. Lyhyesti kuitattuna.
Eilen katselin, minkä säryltä kykenin, valokuvia menneestä ystävästämme. Viime vapun kuvat taitavat olla viimeiset hänestä otetut. Siinä mies istuu, grillin äärellä, valkolakki päässä ja hymyilee kameralle. Hän oli sinä iltana hieman sulkeutuneen ja ehkä jotenkin - ujon oloinen ja häipyi jossain vaiheessa iltaa sanaakaan sanomatta, kuten hänellä viime aikoina oli tapana.
Kun ryhmän huomio kiinnittyi häneen, hän naurahti hämillisesti ja punastui, mutta toisena hetkenä hän oli intensiivisen läsnäoleva ja itsevarma ja esitti poikkeuksellisen selvänäköisiä kommentteja toisen kertomuksiin. Merkillinen kahtiajakoisuus tulee mieleeni aina kun ajattelen häntä.
...
Olen viime päivinä ollut tavallista tietoisempi siitä, että nämä kadut ja kotiin suuntaavat perheenisät ja matalapaineessa kerääntyvät pilvet eivät ole vain sitä miltä näyttävät. Ja että meillä on voimakas työkalu, mielikuvitus, kaikkien niiden väreilevien merkitysten seassa seikkailuun.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment