Kaikkeni olen antanut

Sunnuntaina-iltapäivänä pelasimme Karhupuistossa sitä sellaista, no missä on se nahkainen ja löysä pikku pallo, jota potkitaan aina eteenpäin seuraavalle, sanotaan nyt vaikka löysäpallo, kun seuruekin oli niin, eh, rentoutunut.

Sanoin, että olen ollut muutaman päivän vain työhuoneella ja yksin kotona ja pitäytynyt poissa viikonloppukarkeloista, kun oon ollu niin väsynyt ja yksinäisyyden tarpeessa. Yksi ennestään tuntematon tyttö siinä sanoi, että hänkin on ollut yksin kotona mutta se johtuu siitä, että hänellä on niin vähän ystäviä. Pidin tästä ihmisestä välittömästi, en siksi että olisin tuntenut vaikkapa empatiaa, vaan siksi, että hän ei yrittänyt tehdä vaikutusta.

Palloilun jälkeen käyttäydyimme kuin joukko lapsia, jotka ovat riehuneet itsensä uuvuksiin. Riita vain puuttui. Meinasimme simahtaa R-kioskin pikkupöydän ääreen. Ryömin kotiin ja - tadaa - siivosin koko illan voimilla, joita minulla ei pitänyt olla. Täällä kiiltää ja tuoksuu sitruunalle. Vuodevaatteet litisevät, sillä jätin ne hetkeksi ulos tuulettumaan.