Täti todistaa

Tervetuloa takaisin angiinasta, Heidi. Kyllähän me Leenan kanssa pidettiin typoo pystyssä, mutta jotain on puuttunut.

Mä en taaskaan saa asioita ulos kertomuksina, joten tyytykää listaan:

Pyörä on korjattu
Lintuja puissa ja paperilla
Univelkaa
Veli sai lapsen

Terveisiä Pariisista!

Oli hienot kelit, ei muuta voi sanoa. Muutama kahvila & nähtävyys on taas plakkarissa.
No ei. Oikeasti olen potenut kovasti angiinaa joka söi yleistä elämänhalua kohtuuttoman paljon. Tylsää.
Luin pari kirjaa. Nicholson Bakerin "A Box of Matches" ja William Nicholsonin (puhdas sattuma) "The Society of Others". Molemmat ovat todellisuuden kuvauksia, mutta eri kulmista. Ensimmäinen voisi olla kirja ihmiselle, jolla menee ns. liian lujaa ja joka haluaa ns. pysähtyä. Jälkimmäinen voisi olla hyvää luettavaa sellaiselle, joka haluaa vastaavasti irti arjesta ja itsekeskeskeisyydestä ja ajattelemisen aihetta.
Kirjat ovat hyviä mutta toisaalta ostan joitakin kirjoja pakkomielteisesti: Bakerin, koska etsin arkipäivän esineistön kuvauksia ja Society of Othersin koska se houkutti.
Ehkä jotain mätää siinä että esine nykyisin paljon helpommin kuin ihmiset houkuttaa. Ja esineistä kirjat ovat halpoja. Eivät kaikki kirjat, tietenkään, kiinnosta mutta lumoavat kirjat. Tarvitaan (kirjaimellisesti) muodon ja sisällön osuva liitto. Yhtymä.
Tänään on kyllä sana pahasti kateissa.

Yritys huono yksitoista

Vihdoin minäkin luen Bachelardin Tilan poetiikkaa. Kuinka ollakaan, parin viikon päästä teos on Virtaa-klubin teemana.

Oinka kullakaan, yksi viikonlopun luennoista käsitteli Kunderaa, jolta juuri luin sen yhden.

Kakulla kaanoin, oli tarkoitus sanoa näistä kahdesta asiasta yhtä sun toista, mutta puhkesin todistamaan aivan liian myöhäisenä ajankohtana... hAmpaani puuroutuvat, pakko lähteä pesemään aivoja enne kuin tar leikaa kokonaan khh.

Skitsofreniaa

Kiitos bileistä anu. Ikinä minulla ei ole aveccia missään, mutta nyt raahasin mukanani peräti kaksi kappaletta. Niin, ja taas piti livahtaa paikalta liian nopeasti. Minulle on todella tyypillistä sulkeutua paiväkausiksi maailmalta, ja mailman sulkeutua minulta. Ja sitten yht’äkkiä on kolme tapahtumaa päällekkäin. Multiploidu nyt siinä sitten, prkl.

Perverssinä sunnuntaipuhteena katselin itseäni videolta. Bremenin keikan taltointi saapui perjantaina ja nyt niistä kahdesta videokameran otoksesta pitäisi editoida jotain tolkullista. Minua on jo etukäteen varoitettu etten saa leikata itseäni pois siitä näytelmästä, mikä olisikin tyhmähköä koska olin päähenkilö. Hieman kyllä houkuttaisi suosia sitä, joka oikeasti osaa näytellä, puheenikin on pelkkää sössöä ja puuroutuu entisestään mikrofonin ja huonon akustiikan takia. Kun puhun enklantia minulla on ässshävika, prkl.

Viileetä

Jääkaappi jee uusi jääkaappi! Ehtihän minulla jo kolme viikkoa olla rouhea “stoccan jääkkäri” eli e.m. myymälän muovikassi parvekkeella. Meni ruokahalut totaalisesti siitä. Olen varmaan laihtunut.

Oikeesti: parin viimepäivän aikana äiti on soittanut minulle viisi kertaa, että siivoaisin kämppäni ennen kuin ne miehet tulevat tuomaan sitä jääkaappia. Toivoikohan se, että saisin sulhasen samaan hintaan? Olisipa ollut tosiaan järkeä totella äiskää (onneksi en koskaan tottele) nyt on nimittäin koko mesta täynnä styroksin purua jota ne jampat levittelivät ympäriinsä purkaessaan kaappia pakkauksestaan.

hmmm, menisiköhän sitä kauppaan ja ostaisi jotain hyvää...

Illuusioiden kiertokulku blogosysteemissä

Minä taisin saapua sinne juuri kun sinä olit lähtenyt, Leena. Me ei sitten onnistuta tapaamaan F2F :p

Olo on mitä mainioin, sillä lipitin vain Karin tarjoamaa tuoremehua (senväristä kuin Mindyn taustaväri ennen vanhaan). Kiitos Karille (jota juomavalintani, öö, askarrutti).

Selvitin, kuka esitti mitvitiä, ja sanoin teiltäkin terveiset. Kyllä se varmaan oli juuri se tyyppi jota Leena epäilit. Yllätyin, että mitvitiksi oli tekeytynyt niin salskea heppu. Olen aina kuvitellut, että hänen matkijansa ovat lyhyitä ja hieman lihavia.

Heidi, Leena: Illuusioiden rikkoutuminen ei tehnyt läheskään niin kipeää kuin pelätä saattoi. Herää epäilys, rikkoutuivatko ne lainkaan?

Iso-Ä:isin ällistykseni on jo laantunut, mutta eläydynpä siihen vielä toviksi: en olisi uskonut, että rupean puhelemaan puolivieraille ja tapaan monet suosikeistani. Kaiken lisäksi viihdyn. Luulin, että läikähdän ovensuussa takkia käsivarrella kannatellen, spottaan yhden-kaksi pystinsaajaa ja katoan takavasemmalle. Sekin ällistytti, että useimmat ihmiset, joiden kanssa juttelin, sattuivat tuntemaan My Typon. Kun on sijalla 140 ja risat sillä tärkeällä listalla, ei sellaista osaa odottaa.

tsirp tsirp

Pääsin kuin pääsinkin piipahtamaan gaalassa. Drinksun verran istuskelin ystäväni seurassa (joka ei ole koskaan lukenut yhtään blogia) ja ehdin tsekata noin puolet voittajista. Pikku palkintopysti on senverta söpö, että voivat olla ylpeitä ne, jotka sen nappasivat. Upeeta kamaa takan reunalle! Jos ei ole takkaa, niin voihan sen tirpan tuutata vaikka yöpöydälle, että näkee sen aamuisin ensimmäisenä kun herää.

Ihan sympaattisen oloista sakkia on blogi-kansa. Nörttiä juu, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys. Mullakin on ryhti niin paskana, että parin vuoden sisällä on varmasti kyttyrä selässä.

Lisäys: En siis ehtinyt selvittää kuka on mitvit. Tosin, epäilykseni kohdistuvat vahvasti siihen leveävirneiseen kaveriin, jonka ympärillä pyöri tolkuttomasti pimuja. Kumpi oli ensin, virne vai pimut? Epäilystäni tukevat raporteillaan sekä pimut: minya, shine, … , että yksinäinen poikamies.

Olkaa hyvä ja riistäkää minua

Jaahh. Olin taas äsken työhaastattelussa yhdellä oppimateriaalien kustantajalla. AD kehui piirustuksiani, mutta sanoi, että värimaailma ei ole ihan vielä löytynyt. Se on kyllä totta! Ainakin kuvittamisen kannalta. Tulee tunkkaista tai kirjavaa. Olen viime aikoina ruvennut tekemään "värimuistiinpanoja" kameralla , maalannut värikarttoja ja ottanut talteen kuvia, joissa on kauniit, kirkkaat värit. (Merenpohjan kuvissa on ne ovat muuten harvinaisen upeat.) Ihan mun uusimmissa akvarelleissa värit ovatkin jo puhdistuneet. Sen huomasi haastattelijanikin. Mutta sanoi, että toistaiseksi ovat piirrosduunit mahdollisia - nekin sitten joskus. Tiesin varsin hyvin etukäteen, että tätä tämä tulee olemaan, mutta harmittaa kun sanotaan, että "kiinnostaa kyllä, mutta tänä keväänä ei todennäköisesti ole sellaisia uusia projekteja...". Raha-asiat kun ovat juuri NYT tosi huonolla tolalla. En voi edes ottaa mitään hanttihommaa, koska silloin en pystyisi hakemaan kuvitustöitä. Pelkkä hakeminen on kokopäiväduunia ainakin näin aluksi.

Monet kustantamot teettävät jokaisesta kuvitusprojektista ehdotelmat usealta eri freelancer-kuvittajalta, niistä sitten valitaan. Vaikka olisi nähty miten paljon muita työnäytteitä näiltä ihmisiltä. Aikamoista. Pelkkiin näytteisiin menee hirveästi aikaa, eikä niistä mitään makseta. Ja niitä pitää sitten tehdä yhtenään, eikä töitä välttämättä tipu. Riistoa.

Kuka on kuka ja kenen kanssa

Uteliaisuus vetää Kuukkeli-gaalaan. Kuka voittaa? No, pakko myöntää, että paljon enemmän kiinnostaa, miltä kukakin näyttää. Jos menisin, pitäisi jättää jooga väliin. Ehkä vain piipahdan gaalassa myöhemmin illalla? Eih, en tiedä! Oikeastaan hauskaa, että edes mieleeni tulee että voisin mennä sinne, sehän tarkoittaa että tunnen jo kuuluvani bloggaajiin. Siihen vaikuttanee se, että meillä on tällä hetkellä parisenkymmentä aktiivista lukijaa, lisää on tippunut lisää tasaiseen tahtiin. Olen kirjoittanut pöytälaatikkoon ja kiintolevylle liian kauan.

Kunderan Identiteetti oli mainio. Siinä oli monenlaisia filosofisia, draamallisia ja kielellisiä tasoja, nyt mua kiinnosti erityisesti psykologinen taso: se kuvasi (aivan tavanomaista) keski-ikäistä pariskuntaa, jotka niinsanotusti rakastivat toisiaan mutta olivat toisilleen jonkinlaisia maailmassa toimimisen ja tuntemisen välineitä. Jean-Paul sanoi, että hän pystyi tuntemaan empatiaa esimerkiksi sodassa raiskattuja naisia kohtaan vain, jos kuvitteli Chantalin raiskattujen joukkoon. Chantal taas oli viettänyt vuosia aikaisemmassa turvallisessa, turruttavassa avioliitossaan vain odottaen miestä joka pelastaisi hänet. Kun hän tapasi Jean-Paulin, hän lähti saman tien. Pahimpia väristyksiä mussa herättivät upeasti kuvatyt tilanteet, joissa Jean-Paul näki Chantalin yhtäkkiä vanhana tai outona, ei ollenkaan sinä naisena, jota hän rakasti. Hänen rakkautensa katosi kokonaan, kun toinen ei näyttäytynytkään sellaisena kuin hän toisen tarvitsi. Pistelee. Ihan kuin olisin joskus ollut aivan liikaa tekemisissä tuontapaisen ihmisen kanssa. Joka kadottaa itsensä kun muut eivät heijasta häntä "oikein". Eri asia taas, miksi minä ajauduin sellaiseen suhteeseen. Sitä olenkin miettinyt, uskokaa vain, pirun paljon.

Sivujuonien siivellä

Luen Kunderan "Identiteettiä". Puiseva nimi, vaikka varmaan perusteltu. Joka tapauksessa nenäni pysyy kirjassa kulkiessani raitiovaunuissa ja kaduilla. Masentuneena ollessani kadut täyttyivät hulluista, puliukoista ja onnettoman näköisistä lapsista. Nyt näen kaikkialla lukevia ihmisiä. (Lisäys: kyllä, samasta asiasta kirjoitti Leenakin eilen.)

Kundera on jännitteen luojana velho. Ensi sivulta lähtien. Pääjuoni, se että joku rupeaa seuraamaan Chantalia, ei ainakaan näin aluksi tunnu kovin kummoiselta. Mutta tiheät sivujuonteet nostattavat merkityksen tuntua jatkuvasti. Tarjoilijat keskustelevat TV-ohjelmasta, jossa etsitään kadonneita ihmisiä, Chantalin täytyy töissä mainostoimistossa keksiä "kuolemaa mainostava" kampanja hautaustoimistolle, Jean-Paul etsii Chantalia rannalta ja löytää hänet, mutta lähellä tämä paljastuukin toiseksi naiseksi.

Hassua, tosiaan. Heti kun tullaan siihen, että Chantal saa nimettömän kirjeen, jossa sanotaan "Seuraan teitä kuin vakooja, te olette kaunis, hyvin kaunis", mua alkaa kyllästyttämään. Pääsen eteenpäin vain uusien sivujuonien siivellä.

Ehkä olen pian työläinen

Tänään oli ensimmäinen työhaastattelu. Oppikirjankuvitusta. Vielä ei uskalla sanoa. Varsinkin kun tuntuu että viime aikoina mun elämässä on vaikuttanut jokin tuntematon voima joka on halunnut laittaa mut uudella tavalla koville. Ihan totta, huomaan ajattelevani näin. En kovin tietoisesti. Koen, hämärästi, että sillä jollakulla on jotain suunnitelmia (ei välttämättä mitään säihkyviä, jotain vain) varalleni ja se haluaa nyt koetella minua ja se pistää kapuloita rattaisiin joka välissä. No, ehkäpä lievä kohtalonusko auttaa mut tämän jonkin yli. Tai ali tai läpi tai kohti.

Mutta ensin menen maalaamaan tuoleja punaisiksi.

Ihminen on sitä mitä se lukee

Aamulla junassa huomioin ilokseni aivan lähelläni kolme nuorta miestä jotka kaikki kovasti syventyneinä lukivat kirjaa. Ensimmäinen, prinssimäisen komea kundi luki romaania The Sinner. Kovasti nörttimäinen, pahasta psorioasiksesta kärsivä hujoppi oli syventynyt tekniseen fysiikkaan. Kolmas oudon myssyn alle piiloutunut kaveri oli enemmän metafyysisillä linjoilla: a’la Hare Krishna, guru antaa sanomaa -opus liittyi jotenkin myötätuntoon. Oma matkalukemistoni “metaphors we live by” jäi tällä kertaa salkkuun.

hitaus on malttia

Reippaana plikkana vastaan jo viikkoja sitten kuolleeseen meemiin ja esitän tässä kuumaakin kuumemman toimintakeskuksen eli bloggaus-pisteeni. Ouch!
- Ok, yksi sukuhaarani on ainakin kuusi sukupolvea syntynyt keskellä hämeen synkimpiä korpimetsiä, minkäs sille mahdan. Tai ehkä olen vain “fashionably late” ???
- Yritän aloittaa myös uuden meemin, niille jotka ihastuneina panivat merkille upean mukini (lahja miquelolta. tänks vielä kerran, senkin carnivale-vore). Koittakaahan pistää paremmaksi.
- Paitsi, että mukini on mahtava se on myös hyvin valaistu. “gooseneck” lamppu on saksan tuliaisia ja hieman helpottaa hämärässä esiintymistä. Sopii mainiosti kohdevaloksi myös jo niille hieman rupsahtaneemmille, jotka yrittävät vielä teeskenellä katu-uskottavia.

Litkusta loskaan ja jäätikölle

Hei Helsinki. Korpilahden litisevät ladut vaihtuvat taas Sörnäisten mustanhyytelöisiin katuihin. Meillä oli huolia sulattavat lomapuuhat - vesihiihtoa, avantouintia, lumen sulattelua pesuvedeksi, saunomista ja muuten vaan kutemista. Iltapuhteena mökkikutoista eksotiikkaa: intialaisen ruuan kokkausta Dadan resepteillä sekä espanjan alkeita. Tänään oli eka koe. Ja Dada on mun intialainen joogaope.

Leena, liikutuin kun luin sun edellisen merkinnän. Miten tän sanoisi tuoreemmin - ? Olen varma, että sua odottaa joku ihanainen jossain. Älä suotta kiirehdi sen läheisyyden kaipuun poistamisen kanssa. Odota hyvää.
Meditoida voit, ainakaan mun kokemuksen mukaan se ei vieroita lihasta kovin äkkinäisesti. Jopa päinvastoin. Juurruttaa.

Huomenna on eka kuvitustyöhaastattelu. Pian on hippalot työhuoneella. Me lähdetään ehkä syksyllä Ghanaan. Mikähän on se järkyttävän kirkas planeetta aika korkealla iltataivaalla? Saksalainen suklaakakku maksoi vain 1,50 Alepassa. Se kuorrutus on jotain "glasuur" aika monella kielellä, melkein kuin jäätikkö.

missä sä oot?

Hieman on hiljaista “my typossa” tällä hetkellä. Anu hiihtelee korvessa ja Heidi parantelee anginaansa netin ulottumattomissa. Minä taasen olen syventynyt akateemiseen kirjoittamiseen ja kaipaamiseen. Olisipa ihanaa herätä käsivarret jonkun ympärillä.

*Huok*

Olen kyllästynyt nukkumaan tyyny sylissä. Toisaalta toissayönä heräsin siihen, että olin kuolannut tyynyni läpimäräksi, joten ihan hyvä ettei siinä ollut ketään. Eli mene ja tiedä … ehkäpä rupean meditoimaan ja irtoan ruumiistani, sillä luulisi pääsevän eroon läheisyyden kaipuusta.

ei näin

Aatoksein ovat vielä Saksassa. Lähdin sinne torstaina ja tulin sunnuntai-iltana. Madridin verilöyly tapahtui perjantaiaamuna. Sain tietää asiasta kotimatkalla lentokoneessa kun rupesin lukemaan sanomalehteä. Siinä sitten tuhannenpistoksissa odotin koneen laskeutumista, että voisin tekstailla Madridilaiselle ystävälleni, että onko hän vielä hengissä (on juu, ja kaikki ystävänsä myös). Koska en osaa Saksaa, enkä katsonut telkkaa, ja tein kokoajan töitä, olisin voinut kuulla asiasta ainostaan jos joku kongressissa olisi keskustellut siitä. Mutta ei. Ei edes mitään puolihuolimatonta heittoa lauseen keskellä Espanjan suuntaan. Eikö kukaan jaksa enää reagoida mitenkään näihin uutisiin? Vai onko Saksalaiset vaan ihan pellejä?

No se siitä katastrofista, minäkin puhun mielummin itsestäni. Esityksen jatkoja juhlimme taiwanilaisessa karaoke baarissa! Sellaista mestaa ei Hesasta löytäisi. Onneksi ehkä, mutta se oli hauskaa ja kiehtovaakin. Olen koko ikäni miljuuna kertaa uhonnut, että en ikuna kiduta kansaa laulamalla karaokea. No se siitä vannomisesta, duetto Kylie Minouguen “can’t get you out of my head” biisistä oli ihan hauskaa pelleilyä, eikä meitä potkaistu pihalle sen jälkeen. Biisin lyriikat vaan on tosi haastavat:

La la la La la la la la
La la la
La la la la la

4ever and ever and ever and eeeeeeeeeeever

la la

matkaraportti

Terveisiä Saksasta. Bremen on tosi sympaattinen kaupunki, sen kadut on reunustettu vieriviereen tungetuilla pienillä kivitaloilla, jotka on kaikki maalattu erivärisiksi.

Ensimmäinen kokemukseni kasvokkain yleisön edessä näyttelemisestä osoittautui varsin antoisaksi: ramppikuumetta oli sen verran kuin pitääkin olla, eli sain siitä esityksessä tarvittavaa adrenaliinia ja ja kaikki meni melkeinpä paremmin kuin etukäteen uumoilin. Kyberperformanssissa on melkeimpä itsestään selvää, että jotain menee vikaan, tekniikka pettää jollakulla esiintyjistä ja näytelmä alkaa laahaata paikoillaan. Tällä kertaa tekniikka toimi aivan loistavasti.

Lagging with the Lololols on ihan hauska, hyvä näytelmä. Siis mun mielestä. Olen yksi sen kirjoittajista, joten saatan olla hitusen subjektiivinen. Joku voisi kuvitella pelkästään typeränä sen, että yksi vastanäytelijöistäni on Lontoossa ja minä huudan lavalla pelkälle pikku avatarille, mutta illuusio toimii. Kyllä teatteri on kivaa!

Kongressi kokonaisuudessan oli hieman nahkeampi setti. Kyberfeministejä koko sakki. Tunnen aina oloni oudoksi ihmisjoukossa jossa on pelkästään yhden sukupuolen edustajia, (varsinkin silloin kun ne on naisia). Poissaoleva sukupuoli jotenkin joko katoaa kokonaan kuvasta tai sitten sitä käsitellään tolkuttoman stereotyyppisesti. Outona vastareaktiona aloin suorastaan ajatella että menen ja isken jonkun äijänkorston jostain, ja annan sen nussia mut siniseksi.
No, Ei vaiskaan.
Ei sentään :D
Vitsi, vitsi.
Anyhow, tuo "hotellini" vessasta nappaamani foto kuvaa hyvin koko tapahtumaa.

Mökkihöperyys kutsuu

Tänään pakkaan laukun, kaappaan sukset kainaloon (hoidettuani ensin 75 muuta asiaa) ja häivyn viikoksi mökille. Ensi maanantaina takaisin blogistiikan pariin. Pitäkää Heidi ja Leena ja lukijat mukavaa tälläkin maaliskuisella ajanjaksolla.

Perjantaina 12. maaliskuuta vuonna 2004

Joku yrittää käynnistää autoa kadulla. Yrittää, yrittää, yrittää. Hetkittäin kone urahtaa lupaavasti mutta palaa sitten vaimeaan säksätykseensä. Lopulta se käynnistyy, jää tyhjäkäynnille, lämpenemään. Onkohan se se metallinsininen pitkänokkainen peltikukko joka on talvehtinut kiepissä tuossa vastapäätä? Sen kohdalta ei ole voitu aurata ollenkaan ja ylle on kasvanut mahtava lumivalli. On aika herätä, nousta ja lähteä.

Ah! Näin perinteellisiä stressiunia, joissa yritetään tehdään samoja asioita kuin valveilla ja ne menevät todenkaltaisella varmuudella pieleen, ja vielä komeasti. Jostain syystä olo on puhdistunut. Ihan kuin unet olisivat tehneet tehtävänsä. Eikö stressiuni juuri irvaile sille vakaalle uskomukselle, että planeetta nyrjähtää kiertoradaltaan, kun myöhästyn bussista? Viimeöisessä unessa portfolion sivujen PRINTTEIHIN OLI ILMAANTUNUT HIRVITTÄVIÄ MUSTIA RAITOJA! Miten dramaattista! Miten mielenkiintoista!

Kas kas...

You're David Copperfield!

by Charles Dickens

Coming up from a childhood that felt abusive, you have risen through
hard work to gain a place of stature in your life. You've spent altogether too much time
in factories and end up misspelling a fair number of words. But in general you are seen
as a beacon of hope for others who might not be as fortunate. Lots of people keep
mistaking you for a magician and are waiting for you to disappear.


Take the Book Quiz
at the Blue Pyramid.

Tuli vastaan sktisoblogissa. Ynnä Kasassa on menossa toisentyyppinen testi.

Maailmalla on se aika kuukaudesta

Palvelimet eivät toimi, sähköpostit eivät kulje, raitiovaunut jäävät tulematta. Printtifirman ftp-palvelu mättää, puheluni yhdistetään yhä uusille asiasta tietämättömille.
- En lähettänyt sitä sähköpostilla, vaan yritin siirtää ftp:llä, mutta-
- Ei täällä näy liitetiedostoa.
- Minä siirsin sen ftp:lla, en liitetiedostona.
- Hmm... käytittekö varmasti osoitetta sejase@firma.fi?
- En, kun minä siirsin sen ftp:lla, netin kautta!
- Jaa, odottakaas siirrän puhelun tuonne alakertaan...
Ja sama alusta.

Nyt odotan jonkun atk-velhon puhelua. Hän ilmeisesti tietää, mikä on ftp. Äh, en minäkään ymmärrä monia asioita maailmassa, joten minä annan heille anteeksi. Kohta. Mutta nyt minä vain haluaisin saada yhden pienen työn tehtyä. PLIIS!

Ei voi olla totta

ja kuitenkin on. Hukkasin pyöränavaimeni, sen ainoan. Mulla ei ole varaa tähän. Budjetti kaatuu pian ja pahan kerran. Mulla ei ole varaa sahauttaa pyörää auki (siinä on stydi lukko) eikä varaa kulkea julkisilla. Sitä paitsi mun todellakin pitäisi tehdä jotain aivan muuta kuin juosta pyöräasioissa ympäriinsä.

Miksi näin käy juuri silloin, kun kaikkein, kaikken vähiten saisi käydä.

Portfolion tulostaminen on nyt ihan hilkulla, niinkuin se on ollut jo jonkin aikaa. Sekin maksaa hirmuisesti. Printtifirmojen välillä on kyllä hurjia hinteroja. Sitten pitää lähetellä portfoliota ympäriinsä. En ole koskaan ennen tehnyt sellaista; olen aikaisemmin saanut kaikki työt tarjottimella. Opiskeluaikana en kertaakaan etsinyt kuvitustöitä, mutta jotenkin vain tein niitä vähän väliä. Ja mukavasti palkattuihin uusmediatöihinkin pääsin aina suhteilla. Nyt ei mikään tule helposti.

Niin, se runomaailma, jota ounastelin viime merkinnässä. Kyllä, jotain on syntymässä. En taida kuitenkaan laittaa blogiin vielä julki. Olen myös lueskellut runoja. Mun pitäisi kyllä löytää tähän moodiin paremmin sopivia innoittajia. Lörpöttelijöitä. Manner, Turkka ja Tranströmer ovat niin - vakavia.

Arvontaa

Lähtisinkö tanssitunnille vai en? Näin unta, että makasin sängyssä kaksi päivää enkä viitsinyt lähteä tanssimaan. Mutta unissa on yleensä kyse jostain muusta kuin miltä näyttää. Niin, viettäisikö rauhaisan illan ja menisin vasta loppuviikosta joraamaan? Ei, taidan kuitenkin lähteä. Hitto, nythän mä tajusin, mulla puhkesi eilen pyörästä kumi enkä enää ehdi ratikalla.

No, lavennetaan lokia sitten.

Taisin julistaa liian aikaisin, että kirjoittajakoulun luennot eivät enää maistu. Kas, opettajat ovatkin ajatelleet tilannetta meidän kannaltamme! Viime viikonloppuna keskustelimme kirjoittamisen motiiveista, teimme käytännön kirjoitustehtäviä ja sitä paitsi kuuntelimme harvinaisen nostattavan luennon Rimbaudin sisäistyneestä runomaailmasta ja avoimen kontekstin runoudesta. Luennon piti maikka, jonka luennoilta tulee usein poistuttua joko pahalla mielellä tai puoliunessa. Nyt hän puhui hirveällä intensiteetillä ja luki upeita ah, niin vapaasti kielessä virtaavia tekstejä mm. Mannerilta ja Rimbaudilta. Nyt kun luento palasi mieleeni, taidankin aloittaa siihen liittyneen tehtävänannon, joka meni jotenkin näin:

"Kirjoita intensiivisiä, etäännytettyjä ja hauskoja proosarunoja kidutettujen tunteiden helvetistä, proosarunoja jotka järkyttävät sovinnaisia moraalisia käsityksiä hyvästä, pahasta, maailmasta ja logiikasta ja ottavat mukaan synnin ja aistillisuuden sekä kriittisen näkökulman sovinnaisuuksia vastaan."

Noiden lauseiden takana piilevä maailmankuva (logiikasta puhumattakaan ;) ei ole omani. Mutta ei se mitään. Mielessä kuplii jo tietynlaisen, hm, runomaailman mahdollisuus. Jäljestäpäin kuullaan. Miten kävi.

Lisää luovuusfasismia

Opetusministeriö asetti 26.9.2003 työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä ehdotus pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelmassa mainitun koko maan kattavan luovuusstrategian valmistelutavasta ja sen valmistelua koskevasta toimeksiannosta. Työryhmän aikaansaannoksista on nyt julkaistu "Luovuuskertomus". Siteeraan:

"Luovuus lähtee aina persoonasta, ihmisestä, sanoo luovuuden ja älykkyyden tutkija. Parhaimmillaan luovuus ilmenee rohkeana ja aitona itsensä toteuttamisena. Luovuus on kypsän persoonallisuuden ja ihmisyyden toteutumisen edellytys." Näin siis Professori Kari Uusikylä työryhmän kokouksessa 16.10.2003 ja lainaus on julkaisun sivulta 7, sen ensimmäinen varsinainen luovuutta käsittelevä statement.

Ensinnäkin. Luovuus EI lähde persoonasta. Luovuuden tutkimuksessa ei päästä kovin pitkälle jos luovuus käsitetään subjektin ominaisuudeksi tai teoksi. Lisäksi, että itsensä toteuttaminen vaatisi rohkeutta on melkoinen idea, eikä luovuudella ja itsensä toteuttamisella tarvitse myöskään olla mitään tekemistä keskenään. Missään nimessä luovuus ei ole "kypsän persoonallisuuden ja ihmisyyden toteuttamisen edellytys".
Tai ehkä Uusikylä ajattelee (kuten viime viikon Kirkko&Kaupunki-toimittaja), että "jokainen ihminen on luova", kun vain viitsii ja ehtii. Siis niksi-pirkka-tyyppisesti.
Toki voidaan käsittää, että ideointi esimerkiksi sinänsä on luovaa. Ideoitahan saa jokainen ja usein. Mutta mitä vittua sellaisella luovuuden määrittelyllä tehdään esimerkiksi isossa organisaatiossa jossa harjoitetaan sanotaan vaikka tuotekehitystä? Miten sitten enää käsitellään niitä varsin harvoja hetkiä, jolloin työryhmässä syntyy jotakin -hm- innovatiivista?
Toisekseen. Luultavasti usealla on käsitys siitä miltä luovuus tuntuu, ns. flow-kokemus. On musertavaa väittää että koti-olojen niksipirkkailusta kuuluisi syntyä samanlainen kokemus. Mutta kun ei synny, näen montakin syyllistymisen mahdollisuutta. Oma vikas jos arki ei turpoa flow-virtauksista, niinkö?
Ongelmallisinta on kuitenkin väittää että luovuus on "ihmisyyden toteuttamisen edellytys". Siinä taas tehtiin monta perustetta kiistää tämän ja tuon ihmisyys. Lisäbonuksena tehtiin ihmisyyden malliksi luova supersuorittaja.
Tympii.

naisia ja koneita, outoja

Olen viettänyt samantapaiaista villin rempseetä sinkkuviikonloppua kuin mea. Tosin oma ruokakeitaani parvekkeella on seurausta jääkaapin hajoamisesta eikä todellakaan vaapaaehtoista puuhastelua. (Minulla oli pakastin varmaan vuoden pois päältäkin. tuntuu naurettavalta tuhlata sähköä yhden ranskanperunapussin ja satunnaisen jäätelöpaketin säilyttämiseen.) Seuraavaksi hajosi läppäri; tai niin luulin ja vedin jo vähemmänsympaattisen pikku panikointikohtauksen; onneksi lopulta selvisi että se onkin hiiri joka piiputtaa ja sotkee koko tsydeemin. perkules pirulainen, annan sun nimekses antikristus!

Pääsinhän minä kuitenkin baareissakin piipahtamaan. Oli muuten kuuhulluja liikkeellä ihan kiitettävästi. Taksikuski kertoi heittäneensä neljä inhemoa stadin eli helsingin keskustasta jonnekin espoon perukoille jossa oli jo jumetusti enemmän pakkastakin. No, nämä olivat vain hakeenet koiransa sieltä ja halunneet heti takaisin lähtöpisteeseen. Koira, jotain karvatonta sorttia, oli vaan hytissyt kylmissään ja peloissaan ja vaati kuulemma kovaa suostuttelua saada se kyytiin. Miksi lie piti rakki hakea hesan yöelämään? ehkäpä porukka halusi viedä sen kaivopuistoon kuuta ulvomaan. Muttei koira ulvo ei vaikka miten pyytäisi. se vaan uikuttaa. ui-uiii-uiiii. viluinen piski raukka.

Kuuta ei kai voi syytää siitä, että itse oirehdin tyyliin Obelix joka kauniin Mimosan nähdessään kykenee sanomaan vain WKRSTT. En ole sentään aivan herkimpiä punastelijoita mutta on tämä yksi tyyppi jonka edessä menen aivan sanottomaksi. ensin whuuumm, aivoregressiokiihtyvyys täysille ja sitten naks, puhekyky pois päältä. KWRTSK. Aika hauskaa huomata reagoivansa silleen.


Ei kaikki bloggaajat muutenkaan taida aivan tältä planeetalta olla mutta kiva saada nämäkin tytöt mukaan joukkoon *urjaan. Kävi nimittäin ilmi, että siskokset Opportunity ja Spirit ovat myös bloggaajia. Tervetuloa!

Idealistin painajainen

Illallisella tuli ruodittua instituutioita ja erityisesti niissä tasapainoilevia ihmisenkaltaisia olentoja, jotka tanssahtelevat joka suuntaan ja kaikkialla aina eri tavalla. Kyseiset persoonat toimivat kulloisenkin tilanteen tarjoamien henkilökohtaisten etujen valossa kiistäen sen, että kaikkia ei voi miellyttää. Siinä ne sitten hymyilevät ja pelehtivät ja pokkuroivat kaikelle mahdolliselle.

Pelkään olevani samanlainen marionetti toisinaan. Saatan yllättää itseni tilanteessa jossa huomaan ajattelevani, että ehkäpä tuolle tyyppille ei kannata kertoa kaikkea tai esitellä itseään täysin rehellisesti jos haluaa, että jokin asia menee niin kuin itse parhaaksi uskoo. Kauheeta paskaa. Onneksi yleensä ajatus jää ajatukseksi ja puhun käsityksiäni avoimesti.

Joo, tää pelikenttä on se vanha kun yhdelle kumartaa toiselle pyllistää –fraasi. Välilllä tulee puristava kauhuntunne siitä, että voinko minäkin muuttua vaan pelkäksi valtavaksi hymyhuuleksi tai jättimäiseksi perseeksi.

Mutta jos on pelkkä huuli niin sitten se paskakin tulee sitä kautta ulos.

Kauheasti asiaa

Koulu alkoi taas viime viikonloppuna. Siis kirjoittajakoulu. Kolme kuukautta jäljellä. Puolitoista vuotta olen käynyt luennoilla motivoituneena. Nyt alkaa tuntua, ettei kirjoittamisesta voi enää kertoa kauheasti enempää. Sinänsä ihan hyvien puheenvuorojen kuunteleminen tuntuu enää hädin tuskin mielekkäiltä. Pitää vain kirjoittaa itse. Palautteen saamisen tarpeesta tuskin kasvaa ulos.

Unohdin eilen kännykän kotiin. Iltapäivällä tuli aihetta soittaa puhelu. Työhuoneen lähellä sijaitsee Sandron kulma, kioski josta on mahdollista löytää melkein mitä vain, mutta ei välttämättä sitä, mitä hakee. Valikoima on ei ole kovin laaja, mutta todella merkillinen. Yhteen aikaan siellä myytiin mm. pyöriviä peilipalloja. Menin kysymään, voiko sieltä soittaa. Kyllä, heillä oli kolikkopuhelin, mutta se toimi markoilla. Myyjä vaihtoi senttejä markkoihin, joita oli pienessä pahvilaatikossa. Vanha vitonen oli kumman litteä ja kevyt. Puhuminen sen sijaan tuntui erityisen painokkaalta. Arvokkaalta. Ehkä siksi, että markka on mulle edelleen raha, siis sillä tavalla kuin urkki oli presidentin synonyymi. Eurot ovat jotain pelivälineitä. Tää ei tietenkään johdu esim. mun luonteen tinkimättömyydestä tai siitä, että vanhat ajat olisivat parempia aikoja. Sielu vain ei elä pelkässä reaaliajassa.

Ja kolmanteen aiheeseen. Mun koti on kuin Elina Brotheruksen jäljiltä. Eilen Mika kirjoitti valtavan määrän kodin esineiden espanjankielisiä nimiä lapuille ja kiinnitti ne ympäri huushollia. Se oppii sillä tavalla, että se näkee sen sanan siinä yhteydessään. Mä taas opin niin, että mä keksin niiden ympärille mahdollisimman älyttömiä tarinoita. Esimerkiksi matto, alfombra, jää mun mieleen ehkä ikuisiksi ajoiksi kun kuvittelen Alfin (muistatteko sen amerikkalaisen komediasarjan, jossa seikkaili se avaruudesta tullut pitkänokkainen, karvainen otus Alf?) pesemässä itsensä näköistä karvamattoa ja voivottelemassa: "Voi kaveri, kuin sun noin kävi?" Jaa, niin mistä mä sen ombra-lopun muistan? No tietysti siitä, tyhmä, että Alf ja se matto ovat molemmat umbran värisiä. Tän tapaisia sepitelmiä mulla alkaa olla espanjan sanastosta aika kasa. Älkää huoliko, en kerro enempää.

varokaa etanat, raivotar vapaana

Koko päivän, aamusta alkaen, on kaiken maailman idiootit kiilailleet eteeni ja sitten tupeksineet ynnä kupanneet siinä parhaan kykynsä mukaan. Miten kaksi normaalikokoista miestäkin voi täyttää kolmatta metriä leveän käytävän niin ettei ohi pääse? Ja miten ne ihan terveen näköiset karjut osaa kävellä jopa hitaammin kuin minä pikku hiippailija? Miten se taksi onnistuikin pysäköimään poikittain jalkakäytävälle kun kummallakin puolella on valtavat kinokset? ja miksi sillä yhdellä likalla oli niin helvetillinen kiire rikkoa viiskymppisensä, että se piti oikei ottaa spurtti mun eteen? Ja kaiken maailman muummelit, prkl, opetetaanko marttakehossa nykyään kyynärpäätaktiikkaa? Heidi kertoi, että Jupiter lähettää jotain ihmeen radiohäirintää tänä iltana (tämä huipputieteellinen esitys asiasta on omaa käsialaani). Toivottavasti se sotkee niiden tahdistimet, tana! Oikeasti tuli monta kertaa sellainen olo, että nyt monotan totakin pahvia buutsilla selkään. Mutta minulla oli lenkkarit jalassa...

...ja olen tällainen heikko nörtti. Teitäisikös joku suositella hyvää taistelulajia? Ihan kuntoilumielessä mä vaan tässä uumoilen, sen vannon vaikka käsi läppärillä. Eli ei mitään kuole, kuole, kuole –kamppailushittiä, vaan jotain hollywood-kungfun kaltaista hommaa joka näyttää hyvältä mutta ei tapa keanutakaan.

Oikeesti minulle riittää, että voin tappaa kaikki tällä. Tää ei vaan ollut aivan superpäivä muistojeni arkistoon.