Antakaa sen levätä

Sukulaistytön äiti soitti mulle hädissään ja kyseli, millaisia migreenioireita mulla - ja meidän suvussa - on yleensä ollut. Seiskaluokkalaiselle oli tullut hirveä jalat-alta kohtaus, erilainen kuin aikaisemmin. Hänet oli pitänyt hakea koulusta kesken päivän.

Tää pikkuaikuinen on kannatellut ylitunnollisia vanhempiaan varmaan siitä lähtien kun oppi puhumaan ja kävelemään.

Teki mieli huutaa mutsille, että anna tytön levätä! Se raataa kaiket viikot harrastuksissa - ikonimaalauksesta teatteri-ilmaisuun ja luokkalehden toimittamiseen - ja siinä sivussa tokarin keskiarvo hipoo kymppiä. Mutta mä en saanut suunvuoroa. Todennäköisempi tie: pistäkää se beetasalpaajille ja piikittäkää imigrania ja kuljettakaa neurologeilla ja aivokuvauksissa ja fysioterapeuteilla. Kyllä se jaksaa suorittaa vielä monta vuotta. Mutta mitä siitä seuraa? Mä olen tosi huolissani.

Voi miten hienoa olisi ollut, että kun mun päänsäryt joskus samanikäisenä yltyivät, joku olisi tullut ja sanonut että jää nyt kotiin lepäämään kipu pois, nyt on vähän aikaa kiellettyä saada kiitettäviä ja tehdään vaan kaikkea mukavaa iltaisin. Ei sinun tarvitse ansaita tätä rakkautta ja turvallisuutta millään tempuilla.

Sörnäisissä kukkii kiinanruusu. Etsin delfiininkuvia netistä. Suututtaa.