Tata se teettaa kun motellin vieressa on sutjakka internekahvila. Accrassa sentaan taytyy raahautua toiselle puolelle kaupunkia paastakseen hyville linjoille.
Nyt meita on kokonainen kalpea lauma, seurueeseen liittyi nimittain myos englantilainen voluntary Emily, joka on matkannut tanne Burkina Fasosta. Al-Hassan pelasti hanet viime yona nukkumasta motellin kaytavalta kun kukaan ei ollut antanut hanelle huoneen avainta vaikka han oli maksanut yovahdeille paastakseen sisaan. Nyt Al-Hassan on lahtenyt bussilla kohti Accraa hoitelemaan bisneksia. Mainio ja viisas mies. Hanella on Larabangan kylassa pieni majatalo kaksoisveljensa Husseinin kanssa. Veljekset erottaa siita etta jalkimmaisella on hieman partaa leuan alla. Eilen illallisella vaittelimme Al-Hassanin kanssa mm. siita, kumpi on parempi systeemi, yksi- vai moniavioisuus. Me lansimaiset (tai taalla pitaisi varmaan sanoa pohjoiset) ihmettelimme, eiko siita seuraa ongelmia jos on useampi vaimo. Al-Hassan kertoi yhdesta veljestaan, joka on jatkuvan painostuksen alaisena: taman ainoa vaimo tahtoisi hanen ottaavan toisenkin vaimon. Olisi kai rattoisampaa, ja vahemman paineita parisuhteessa. 'When it works, it works perfect', sanoi Al-Hassan. Ei sita kaynyt vastaan vaittaman, vaikka ei taitaisi onnistua meilta jotka olemme tottuneet omimaan siippamme kokonaan. Ei olisi mitaan mallia, miten asiat hoidettaisiin, kun ei ole nahnyt ja kokenyt sellaista liittoa toiminnassa.
Mutta perhe on muutenkin kovin erilainen kasite taalla. Al-Hassan sanoi, etta hanen veljensa lapset ovat hanenkin lapsiaan ja toisin pain. Erilaiset juhlat, joita meikalaisittain vietetaan perhepiirissa, ovat taalla koko kylan tai muun yhteison yhteisia. Veljeni lapsen ristiaisiin osallistui muutama verisukulainen, taalla nimenantojuhlia pilettaa sata sata laheisinta. Emily, joka on siis ollut toissa burkinalaisessa kylassa, kertoi, etta vaikka ihmiet ovat erittain koyhia ja vuosittainen sadonkorjuuaika on hyvin lyhyt, puolet siita vietetaan useissa monipaivaisissa tai -viikkoisissa hautajaisissa, joihin kaikki osallistuvat.
Huomenna kukonlaulun aikaan lahdemme bussilla kohti Cape Coastia. Kumasi on ollut hieno kokemus, tai vanhanaikaisesti, paikka. Kavimme jattimaisella markkinapaikalla, jonka kiehuvissa uumenissa oli yksi (1) koju jonka ujo myyja ei puhunut englantia joten sain valita paitakankaani rauhassa. Iltapaivalla menimme paikalliseen Culture Centreen (vastaa Accran Art Centrea) joka oli vehrea rauhan tyyssija. Siella sai tallustella ja ihailla kasityon ihmeita ilman etta kukaan painosti mihinkaan. Se myy: me kaikki ostimme vaikka mita, kasseja, essuja, patsaita, puukkoja, kun saimme rauhassa harkita.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment