Eilen oli saunailta vanhojen kavereiden kanssa. Tajusin jossain vaiheessa, että minä en keskustele kenenkään kanssa, vaan aina kun avaan suuni, sieltä purskahtaa jokin kasku taikka maailman hämmästyttävyyttä/epäoikeudenmukaisuutta demonstroiva tarina, joka saa muut nauramaan tai päivittelemään kohteliaasti.
Ihmekös tuo, kun aamusta asti oli musta koura puristellut sydäntä. Jos pysähdyin tai vaikenin hetkeksi, olo yltyi kammottavaksi. Pari kertaa taisin haparoida tukea jostain. Sellaisina päivinä kannattaisi tietenkin jäädä kuulostelemaan, mikä on vialla, mutta en kyennyt, en yksin enkä näiden vanhojen kavereiden seurassa. Ja aamupäivän olin viettänyt autellen mummoani. Hän on niitä ihmisiä joille ei kannata laajalti esitellä heikkoja kohtiaan. (Hänen hienostunut juonikkuutensa säilyy varmaan vielä kauas dementian tuolle puolen.)
No, tämä on oikeastaan hiton huono, mutta huvittava blogimerkinnän aihe. Pahan olon voin mainita intternetille, mutta en kauheasti muuta. Enempi retostelu tuntuisi kuin hyppäisin altaaseen, josta en ole varma että kasvatettiinko tässä nyt kilpikonnia vai piraijoita.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment