Kelailen erästä novellintynkää. Alku purskahti paperille intuition saattelemana, mutta nyt minun on enää vaikea nähdä, miten tarinan ystävykset oikeastaan selviytyvät merkillisestä tilanteesta, johon ovat joutuneet. On helppoa listata paperille vaikka 15 erilaista ratkaisua (yritin tätäkin), mutta sitä oikealla tavalla värähtelevää käännettä ei tahdo löytyä.
Mikä neuvoksi?
Yhden konstin kuulin eilen. Ystäväni, jonka tutkintoon kuuluu jonkin verran draamaopintoja, käsikirjoittaa parhaillaan eräänlaista koreografiaa. Työskentelyn jumiuduttua hänen ohjaajansa kehotti häntä kokeilemaan seuraavaa: piirtämään stoorin avainkohdat paperille ja kirjoittamaan viereen, mitä kuvissa tapahtuu. Siis nimenomaan piirretyissä kuvissa, ei siinä tarinassa, jota ajattelee. Sitten voi jättää kuvat pois, ottaa kuvatekstit ja kirjoittaa ne puhtaaksi. Siinä on käsikirjoitus.
Minä en kirjoita esitettävää draamaa, mutta ajattelin kokeilla samaa tälle tarinalle. Kuvien kautta siitä voi ilmetä jotain uutta. Aloitin tänään. En voi vielä tehdä koko "kuvakässäriä", sillä tapahtumien suunta on nyt kovasti hämärän peitossa. No, kuvien kautta paljastui, että päähenkilöni ovat mitä ilmeisimmin muuttumassa kaniineiksi. (huoh.) Ehkä mun pitää vain hylätä tää tarina.
Tai ehkä mun pitäisi vaihtaa asentoa. Asennetta. Kirjoittaa kieli poskella tai julistaa saarnamiehen pöntöstä tai juoruilla pahansuovasti selkä kyyryssä. Nyt stoorissa kirskuu jokin tahaton sävy - olisiko runotyttömäinen pinnistys?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment