Sunday, June 20, 2004

Arttuilua

Maalasin öljyväreillä. Edellisestä kerrasta on aikaa varmaan yli kymmenen vuotta. Silloin kai suhtauduin töihini kunnianhimoisesti, nykyisin maalaan terapiaksi. Ei se lopputulokseen tasoon kuitenkaan taida pahemmin vaikuttaa. Tämäkin pikku taulu on, hmm, omalla naivilla tavallaan ihan yhtä mielenkiintoinen kuin ne parikymppisenä tehdyt. (Oli pakko laittaa se tosi pienenä se tuohon). Mutta se maalaamisprosessi oli terapeuttista. Ja ihanaa.

Vuosia sitten oli ravintolassa ja samassa seurueessa oli arvoisa psykoanalyytikko. Jossain vaiheessa hän osoitti seinää reunustavia pikku patsaita ja kysyi mitä mieltä olen niistä. Töksäytin, että noi päät ei kyllä selvästikkään kuulu noihin ruumisiin. Taisin mennä hiukka valkoiseksi kun tajusin kenelle tyylipuhtaan taidekritiikkini esitin ja aloin miettiä, että mitäköhän se siitä havainnosta saa revittyä. Tilannetta ei yhtään helpottanut, että se ukko nauraa rätkätti katketakseen.

No comments: