Nurinaa käytettävyystutkimuksesta

Seuraavassa tylsää ja totaalisen spontaania paatosta:

Olen miettinyt käytettävyyttä. Käytettävyystutkijat ovat monella tapaa samanlaisia kuin kriitikot. Vaikkapa nyt teatterikriitikko keskittyy arvoissaan useinmiten vain ohjaajan ja parin päänäyttelijän suorituksiin, tarinasta ehkä sanotaan jotain. Se, että analyyttisesti arvoitaisiin koko teatteriseuruetta, lavastusta, puvustusta valaisua jne. on edelleenkin todella harvinaista. Sama pätee myös vuorovaikutteisen median käytettävyyden arviointiin. Sehän keskityy käyttöliittymään suhteessa pääkohderyhmän (kognitiivisiin) taitoihin.

Onhan tämä jo osittain tajuttu alalla, sillä käytettävyystutkijat kyllä pontevasti urputtavat siitä, että he pääsevät aina liian myöhäisessä vaiheessa mukaan kehitystyöhön. (Luulen, että toisinaan sekin on vain keino rahastaa enemmän). Mitä sitten tapahtuu jos kuitenkin ollaan tosissaan ja käytettyvyystutkija otetaan alusta asti mukaan? Mitä se oikein tekee keskellä suunnittelutiimiä joka innoissaan ideoi uutta juttuaan, kirjoittaa ja visualisoi sisältöä ja sovittaa sitä tekniselle alustalle, jne? Se pilaa kaiken. Pilaa koska ei tunne ohjelmointiprosessin yksityiskohtia, taiteiljoiden tapoja ja kerronan konventoita tuottaa merkityksiä, eikä edes ymmärrä käyttöliittymää osana sisältöä. Sitten ne ehdottaa jotain tyyliin, että eikös tuo Frodon ja Klonkun taistelu Tuomiovuoren sisällä kannataisi siirtää vaikka sanomataloon koska siellä on parempi valaistus, eli katsojatkin näkisivät paremmin.

Siitäkin jaksetaan käytettävyysbisneksessä hokea, että käytettävyystutkija kannattaa ottaa ulkopuolelta, koska tekijät ovat sokeita omille töilleen, mikä kyllä on osittain totta. Ystäväni kustannustoimittaja joka työkseen korjaa toisten kirjoitusvirheitä, tekee tolkuttomasti sellaisia omissa teksteissään. Mutta kun sen käytettävyysheebon pitäisi todellakin olla kunnolla sisällä tuotannossa, että se ymmärtäisi kaikki hienovaraiset syy-seuraussuhteet ja asiayhteydet sisältöidean ja sen toteutuksen, teknologian, käyttöliittymän ja käyttäjien välillä. Kyllä ne kustannustoimittajatkin parhaimmillaan tekevät kirjojen eteen todella paljon muutakin kun korjaavat pilkkuvirheitä. Se samainen ystäväni on mainessa, että se saa mistä tahansa paperikasasta kirjan aikaiseksi.


Olisiko ongelma se, että edelleenkin puhutaan pääasiassa käytettävyystutkimuksesta eikä käytettävyyssuunnittelusta?