AIBO söi mun kotitehtävät

Vähänkö raastaa: pitää kirjoittaa yhdeksän referaattia joista tein ainakin puolet joulun alla, mutta tiedosto on kadonnut bittiavaruteen. Nyt ne pitää kirjoittaa uusiksi, enkä enää muista mitään lukemastani. Pakko plarata koko monistenippu uudestaan läpi. Kunhan vaan löydän ne monisteet jostain. vali, vali .. päätin hieman plokata sen sijaan.

Mark Haddonin “The curious incident of the dog in the night-time” on kirja jota on lähes mahdotonta laskea käsistään. Tämän salapoliisiromaanin etsivä on 15-vuotias poika joka sairastaa autismia. Hän on hyvä matematiikassa ja astronomiassa mutta toivottoman huono kommunikoimaan ihmisten kanssa. Hauska, jännitävä ja raastavan surullinen tarina.

Lepattava impressio

Samalla tanssitunnilla käy keski-ikäinen nainen, jonka elehdintää en voi olla tuijottamatta puolihaltioituneena. Nainen kurkkaa saliin huulet työntyneinä eteenpäin. Hänen hiukan jo laskeutuneilla poskillaan punoittavat tarmokkaat, selvärajaiset täplät. Nainen astelee pontevasti salin poikki, pitkä viittamainen takki lepattaa. Kädet liikkuvat merkillisen velttoina kuin heilurit. Lavan luona hän äkkiä käännähtää kuin pallonivel ja hänen kämmenensä iskeytyvät kylkiin. Hän mittailee salia suurten, nenälle valuvien silmälasien läpi. Näyttää, että hän tahtoisi vaikuttaa huolettomalta.

Kun nainen on vaihtanut tanssivaatteet ylleen, hänen liikehdintänsä rikastuu edelleen: nyt hän verryttelee, jatkuvasti. Hän ei pysy hetkeäkään paikoillaan, vaan hypähtelee, nostelee sääriään, ojentelee nilkkojaan varsamaisesti ja pyörittelee samalla ranteitaan. Nainen on hiukan luiseva, keskivartalosta tukeva. Hänen eleissään on annos yliväsynyttä, vilkasta lasta. Muut venyttelevät ja juttelevat odotellessaan tunnin alkamista, naisen ylävartalo notkahtaa maata kohti polvien koukistellessa, jalkaterien osoittaessa eri ilmansuuntiin. Hän heijaa vasemmalle, oikealle, kipristelee jalkapohjiaan. Hän näyttää kapinoivan painovoimaa vastaan ja olisi millä hetkellä hyvänsä nousemassa siivilleen.

Tänään juttelin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa. Hän huomautti, että pyöräni on pahoin ruostunut.

60n10, 24e58

Jaahans, kotona ollaan taas. Miksei kukaan täyttänyt jääkaapiani poissaollessani? Pidän suurkaupungin sykkeestä eli suorastaan rakastan Lontoota (no tän nyt voi arvatakkin tyypistä joka käyttää moisia lautteuksia teksteissään). Eiku, se on vaan niin kaunis kaupunki: ihanaa arkkitehtuuria, ja sitten sitä vilskettä vuorokauden ympäri.

Shoppailla ehdin juuri sen verran, että pääsin käymään Forbidden Planetissa. Ihme kyllä visa-korttini ei tehnyt itsemurhaa, tai syttynyt spontaanisti tuleen sen keikan aikana: mukaan tarttui vain yksi scifi-rompsku (Tricia Sullivanin Maul, jossa kaksi bränditietoista teinityttöjengiä ammuskelee toisiaan ostarilla shoppailun lomassa) ja puolikas kautta Xenaa dvd:llä (kuutosen alkupuoli, jossa on mieletöntä mättöä pohjoisen jumalien ja valkyrioiden kanssa. Kun Xena 5-kaudella tappoi suurimman osan kreikkalaisista jumalista niin niiden piti käsikirjoittaa se Norjaan muutaman jakson ajaksi mättämään sikäläisiä monstereita ja kuolemattomia lättyyn.)

ps. roolijako on taas mennyt uusiksi. En esitäkkään ovea vaan reikää.

Vastentahtoisesti tunnollisen henkilön monologinomainen mainoskatko

Minäpä kirjoitin vaaditut 1200 sanaa annetulla otsikolla "Miksi materiaalisuus on tärkeä tutkimusaihe?" ja, loistavaa, onnistuin kerrankin välttämään inhan vimmani alkaa selittämään, miten mikään ei tosiasiassa ole niin kovin tärkeää.
Myös näyttelypöytä on kuin onkin ojennuksessa. Net keitä kiinnostaa käykööt Design-museossa (ei jaksa linkata) perjantaista alkaen, ellei lykästänyt avajaiskutsulla: siellä on esillä 60 Taikin parin viime vuoden lopputyötä, osa ihan kohtuullisia. Vähintään näyttelyn kevätjuhlallinen pastelli-ylöspano kannattaa käydä morjenstamassa.

Yes Sir, I can boogie

Rakastettava mitvit palkitsee minut niin ihanasti pelkästä suunsoitosta. Palkintogateriasta päätellen hän ei selvästikkään ole harrastanut seksiä minun kanssani (ainakaan vielä). Anyway, tällä kehulla tulen elämään pitkäään.

Tänään bloggaan Lontoosta jossa niskaani on vyörytetty sellainen jargonvuori mediaretoriikkaa että saan ravistella sitä hilseen mukana niin, että nahkaa irtoaa näpeistä. hybrid, urban, convergence, connetivity, located, transparency, mobile, devices, open, .. agony! agony! Iltasella on luvassa viinitarjoilu, ehkäpä päästävät minut plokaamaan sen jälkeen. Enklanissa ollessa on pakko raportoida säästä. Ilma täällä on kuin juhannusmorsian. Kesän ensimmäinen piknik on nyt takanapäin.

Garmish-Partenkirchen

Ihme kyllä ei ole kauhean paha garmish, vaikka tuo minusta napattu webcam kuva kaiketi puhuukin vähän toista kieltä. No totuuden nimissä tunnustan, että se on jo viikon vanha harjoituskuva. Minun piti siis alunperin esittää gw:tä mutta nyt olenkin saanut huomattavasti vaativampia luonnerooleja. Tulevassa virtuaalinäytelmässämme esitän sekä laatikkoa, että ovea. Ja aploodit raikaa aivan saletisti.

Tuossa mun kännimerkinnässä hävettää vain se, että en ole osanut suomentaa bobcatistä kuin sanan loppuosan. bobkissa????

Kontripuutiainen

Leena otti yöllä jo vähän varaslähtöä. Itse asiassa, loiko Leena uuden meemin? Ettei pelkästään kerrota mitä on tehty, vaan tehdään julkisesti.

Ole hyvä Kari, mun vilautukset:
1. En tehnyt viime vuoden veroilmoitusta.
2. Ennen kuin tapasin poikaystäväni, olin korviani myöten ihastuntut naispuoliseen tanssinopeeni. Tämä on tietysti tunnustus vain sovinnaisessa mielessä. Sovinnaisuudessa salaisuudet sikiävät.

Pallo on mitvitillä, joka jo verrytteli kertomalla avoimesti paisuvaisprobleemistaan.

bobkissa

joistain syystä meisän taloyhtiän pihalle on ilmestynyt valtava hieekkakasa, sen vieressä monnttu ja sen reunalla kalleelaan pikku pikku bobcat.

uskotteko notta yli kymmmenen vuotta siiten ystäväni oli tarkkarine. pirun laiska kaberi oli se jo silloin. tais kalja kiinnostaa enempi. no hönen en tehtävänsä oli kolata lumia veks jos oli talvisaika. laiskkuutaan paksa jo silloi parikympisenä plekkä juopporetku yritti oikaista homissaan ja yritti vetääö lumet veks jostain portaista sillä bobcatillä jolla se siisti tasaidet maat. portaiden yläpäästä alaspäin yritetty kolaus aiheutti sen että bobcatti ja kaverini sen sisällä heitti voiltin kokokierteellä portaiden alapähän. tästä olisi uimahypääjätkin kateellisia.

zori typot, o amuyö ja tulin just baarista. onko kukaan muu koskaan blokannut kännnissä? Tunnustakaa!

Myöhäinen ähkäisy

Jaa-ha. Kari näköjään haastoi mut tunnustamaan. Täytyy miettiä vähän :)

!now or never

Aamulla olisi tarjolla sattumaa käsittelevä luento. menen sinne jos satun sillä tuulella olemaan. Teeman kunniaksi, ja hörhö kun olen, vetelin oman mystisen sattumageneraattorini tappiin ja kysyin mielessäni mitä rakkauselämässäni tulee tapahtumaan (olipa siinä kertakaikkisen viisas, persoonallinen ja tärkeä kysymys):

- Sokkona avattu Symbolit-kirja: Lotus
- Tarot: “Tiedossa intohimoa, fyysistä mielihyvää, tunne-elämän tyydytystä. […] jopa pieni romanssi voi vaania tilaisuutta yllättää sinut!”
- Sokkona avattu raamattu: “Kuka on se paimen joka voi vastustaa minua?”
- Horoskooppi: "You feel affectionate, and, under certain circumstances, you may meet a new lover under this influence"
- I ching: 49; Revolution (Molting) --> 55; Abundance (Fullness)

jes jes, näillä sattumilla on pakko tapahtua jotain ja jos tää ennustus ei toteudu mä liityn skepsikseen ja vetäydyn luostariin!

Esteettistä päivää kirvesvartta

Huolista huolimatta -

kylläpä tuntuu mukavalta tehdä oikeasti töitä pitkästä aikaa! Kynä kaahailee ja viivyttelee, sivellin kehrää mielihyvää. Ilo läikähtää, kun saan värit rimmaamaan.

Hei, synestesiaa.

Hm. My Typo-tilastossa on 1 pyöräkypärä. Pitäisikö hankkia myös metrokypärä?

Vieras.

Meillä on vieras. Jussi, ole hyvä:

Virtuaalinen maailmankatsomukseni laajenee tällä hetkellä jokaisella näppäimenlyönnillä. Edessäni on avautunut taas uusi (e)tappi maailmanhistoriassa. Kiitos typolaiset ja... kiitos Arabian Eero, että häädit minut pois Kipsarista.

!Jussi

Kireä mutta onnellinen

Voiettä kun inhoan paperihommia. Kateuden ja ihailun sekaisuudella katselen niitä jotka hoitavat lomakkeet, hakemukset ja raportoinnit tsup tsup vasemmalla kädellä. Minä olen täysin kyvytön moiseen. Päivän kireyttä lisäsi myös ovi jota yritin animoida flashilla. Sain sen avautumaan sujuvasti mutta hitto se ei millään meinannut mennä kiinni. Joku bugi taas (mun päässä).

Tänään oli kaikesta stressistä huolimatta kuitenkin iloinen päivä koska Riikka piti hyvän esitelmän loistavasta lopputyöstään. Riikka on lahjakas, älykäs, oppinut, aikaansaava ja kauniskin vielä. Riikasta kuullaan vielä. Hyvä Riikka! (Onkohan bloki sitä varten, että voi estottomasti kehua kaveraitaan? vrt. teksti alla.)

Vihaisena kirjoitettu merkintä

Sydän on taas tehnyt ylimääräistä työtä parin viime vuorokauden aikana. Ensin tappelin aiheesta pitääkö mun tehdä kuvankäsittely samaan hintaan. Voitin, sen tekee joku muu. Heti perään, ilmeisesti sillä idealla että nyt kun olen kiitollinen tästä laupeudesta, mua voi vedättää toisesta suunnasta. Heppu tarjosi mulle tehtäväksi kolmen kuvan sarjan ja sanoi että vain kahdesta maksetaan, koska se kolmas nyt ei ole "paljon mikään". Päässä savusi, mutta jotenkin vaan vähän niinkuin lupasin tehdä sen, ja sekös on vituttanut. Ei pitäis suostua polkemiseen, se on henkisesti liian kuluttavaa.

Saa nähdä. Ei tästä kyseisestä duunista taida tulla mitään. Jos jotain tällaista vielä tulee vastaan, ja syystä tuntuu, että tulee, pimahdan sille niljakkaalle amatöörille päin naamaa. Näillä taksoilla sillä ei oo mitään jakoa kyykyttää ketään.

Kiukkuisissa visioissani julkistin riistäjän firman nimen My Typossa. Vieno ääni pääni sisällä kuiskasi jotain. Ensin en kuullut. Ääni toisti lempeästi, kärsivällisesti: "Anu. Ei blogi ole sellaista varten."

Hauskaa? hyödyllistä?

Kiintoisaa: uusien blogien joukossa on kuvittaja-opiskelija Japanissa: My life in Japan and other lies . Perus-miellyttävästi kirjoitettua japani-elämän kuvausta ja (pikasilmäilyn perusteella) realismi-taitoa kuvien tekemisessä. Uutuuksista Sarudoshi on edellisen kaveri, samoilta seuduilta bloggaavat molemmat.

Mulla on essee

Juu ei, esseetä pukkaa, niin kuin meillä tutkijapiireissä tavataan sanoa. Kas tässä tämänkertaisen alku:

“Having inherited millennia of scientific and technological knowledge human race used this wisdom to indulge its richest fantasies, to play immense imaginative games, to relax and create beautiful monstrosities. After all, there was little else left to do. An earlier age might have been horrified at what it would have judged a waste of resources, an appalling extravagance in the uses to which materials and energies were put. Some unconscious knowledge informed their attitudes and made them lose interest in ideals, creeds, philosophies and the conflicts to which such things give rise. They found pleasure in paradox, aesthetics and baroque wit; if they had a philosophy, then it was a philosophy of taste, of sensuality. Most of the old emotions had atrophied, meant little to them.”

Mikä sääli ettei teksti ole omaa.
Kyseessä on siis materiaalisen kulttuurin myöhässä oleva paperi ja lainaus on Michael Moorcockin The Dancers at the End of Time joka on koko ajan vain hienompi, hassumpi, hauskempi ja tavallisempi scifi-kertomus ihmisistä joille melkein kaikki on mahdollista, kirjaimellisesti. Moorcock leikkii lukijan kanssa alussa: tarina lähtee liikkeelle pojan ja äidin raukean lounaan jälkeisestä coituksesta.

Mikäpä siinä jos… ja jos… ja jos. Todellisuudessa onnellisen lapsi- tahi sukulaisseksin ehdot eivät koskaan täyty, hyvä Nabokov. Mutta tarina on mainio. Vaan mikä näitä sci-fi äijiä oikein riivaa? Myös Heinlein viljelee pieniä vihjeitä, jotka vähemmänkin tarkkaavainen lukija bongaa. Aina jossain pyörii se viaton kaunis tyttö, etäältä asioita hoitelevan miehen elämän keskipisteenä.
Jaa-a. Kuinkahan monen naisen fantasmaattinen olemus tuli tuossa kirjoitettua?
No ei tarvitse syyllistyä. Ehkä loputtoman riittävyyden ja itsenäisyyden vaatimus perustuu melkoiseen psyyken yksinkertaistamiseen. Kyky hahmottaa asioita (ja miehiä) päälipuolta rikkaammin lienee jonkinlainen lajin pelastus. Niinhän Moorcockin sanoo, höh.

o.b....I Did it Again

Istuimpa tuossa äsken bussissa kotimatkalla ja tongin olkalaukusta jotain “hyvää” luettavaa (pitää opponoida estetiikan essee huomenna). Kuinka ollakkaan läppätaskusta tipahti lattialle aurinkolasit ja tamponi. Hauskaa on se, että en nolostunut yhtään, naureskelin vaan, ja niin teki se nuori nainenkin joka ne minulle bussin lattialta noukki. Ei mulla ole edes menkat just nyt, eikä tämä ole ensimäinen kerta kun viskelen tampponeja ympäriinsä. Se on noloa silloin kun sen näkevä ihminen nolostuu. No joo, sitten kun poistuin bussista huomasin, että siellä lattialla kieriskeli vielä aika helvetin monta niitä tamppooneja. Heheh, siellähän potkivat niitä sitten syrjemmälle raukat matkustajat. Nolot!

Thesaurus

Löysin jokin aika sitten melko hyvän, ilmaisen suomen kielen synonyymisanakirjan verkosta, se on ovelassa piilossa Suomi-Unkari-Englanti -sanakirjassa.

Olen ruvennut vaivaamaan FinnHunin tietäjää tuon tuostakin, kun huomaan käyttäväni kömpelöitä tai kuluneita sanoja. Btw, tietääkö kukaan suomen kielen etymologista sanastoa verkossa? Entä muita kaunokirjoittajaa kiinnostavia sanakirjoja? Nykysuomen?

Paijausta & riistoaikeita

Huomasin vasta äsken, että vanha leiska on säilynyt arkiston merkinnöissä. Hauskaa. Onpa se ei-minkään näköinen.

En ole kirjoittanut proosaa enkä runoa aikoihin. Viikonloppuna oli kirjailijan S vastaanotto, jonne saavuin ilman tuomisia. Erinomainen tapaaminen! Hivelevä. Maikka kehui mun kyvyt pilviin ja maanitteli mua taas kirjoittamaan. Tietenkin se teki sen, jotta mun kouluaika ei menisi hukkaan, jotta sen aika ei menisi hukkaan kun se yrittää opettaa. Silti - myönteinen yllytys tuntui hirmu hyvältä. Muut maikat eivät ole sanoneet mitään tai ovat todenneet alistuneesti tai syyttävästi että et ole sitten tuonut tekstejä. Niin niin, olen ollut voimaton tekemään mitään muuta kuin hakemaan duunia, siihen on mennyt kaikki aika ja varsinkin energia. On tuntunut järjettömältä ja vastuuttomalta yrittää mitään muuta kuin hakea duunia. Ehkä nyt, kun töitä on alkanut tippumaan ja hivuttava epävarmuus hellittää hetkittäin, jaksan ja uskallan taas kirjoittaa.

S ehdotti, että jos et muuta ehdi, kirjoita tunti päivässä, se jo pitää prosessia yllä. Tunti päivässä. Hm. Voisin harkita, kun niin kauniisti pyydetään.

Heidi, pyysit kertomaan. Enköhän saanut sen piirrosduunin. Taustakuvia. Nyt on puuhaa vähäksi aikaa. Työsopparia ei ole vielä allekirjoitettu, joten on mahdollista, että jotain vielä käy. Olen taistellut oikeuksistani, ja kohtuudesta: Yrittävät sälyttää samaan hintaan kuvien jatkokäsittelyn kuvankäsittelyohjelmalla, kun tajusivat, että mä osaan tehdä sitä. Siinähän ei niillä taksoilla ole mitään tolkkua - ja sitäpaitsi jos niiden jokainen piirtäjä tekee kuvankäsittelyn itse, mitenkuten, kokonaisuudesta tulee lähinnä liikuttava. Ja jos taas ne, jotka eivät osaa, eivät tee, mutta saavat saman palkkion kuin ne jotka osaavat ja tekevät - no haloo. Hitto, mä oon oikeesti hyvä siinä hommassa, en mä tee sitä ilmaiseksi. Niin.

Bubble sugar, bubble

SAIPPUAKUPLA-OHJE
250 ml lämmintä vettä ja 10 g hyvää saippuaa liuotetaan, samoin 15 g sokeria 250 ml lämmintä vettä. Liuokset yhdistetään. Saippuakuplia puhallettaessa käytetään suustaan laajennettua lasiputkea tai olkipilliä, jonka suusta on vähäinen pätkä halkaistu neljään osaan ja osat haroitettu.
Lähde: Kaj Kalin Glorian koti-lehdessä 7-8/02. Kalin puolestaan lainaa Setälä, Vilho (1960) (toim.) Suuri Taitokirja. Otava.
Muutoin viikonloppu kului…etsin design-esineiden kuvia, luin Vuokko Takala-Schreibin väitöskirjaa Suomi muotoilee – Unelmien kuvajaisia diskurssien vallassa ja kirjoitin muotoiltujen käyttöesineiden keruulomaketta. Kokosin myös kirjallisuus-listat: ne kirjat jotka on heti ja joka tapauksessa luettava plus listasin kaikki nyt käsillä olevat artikkelit – jotka ovat lukematta ja varmaan pysyvätkin ainakin tämän kevään. Lisäksi värkkäsin alkua estetiikan tutkimuksen paperille, joka on jo pahasti myöhässä. Torstaina sen on oltava valmis. Ja lauantaina on lopputyön ylöspano näyttelyssä. Sen esittelemiseksi ei ole mitään valmiina ja pöytätilaa jää 40 cm leveän kirja-aukeaman ja 30 cm info-tilan jälkeen käytettäväksi 230 cm. Jeekuna.

Lepo ennen laiskottelua

Kuka neropatti alkujaan keksi lauseen "on lottovoitto syntyä suomeen" ja tarkoittiko se sillä sitä rahamäärää vai sitä että voitto tulee öbaut 1:10000000 todennäköisyydellä? Pelkästään ilmasto on ihan persiistä ja aiheuttaa naurettavaa kansallista oirehdintaa: silloin harvoin kun aurinko paistaa eikä mene ulos niin moni tuntee sellaista syyllisyyttä, että hyvä jos ei vedä ranteitaan auki. Minulla on just sen verran flunssa, että määräsin itseni pysymään neljän seinän sisällä enkä esmes. ympäri kaupunkia riekkumassa. Eikä edes tarvinnut tuntea syyllisyyttä siitä, että olin kotona tällä säällä.

Ihana viikonloppu.

Tein vähän hommia, lepäilin, lueskelin... Yksin asumisen loistava puoli on se, että voi tehdä kaiken omaan tahtiinsa. Tai olla tekemättä. Söin jälkiruoan ennen illallista ja sitten päätin jättää koko illalisen väliin ja syödä popkornia. Ei ollut kukaan valittamassa, että sun vuoro laittaa ruokaa. Pikku juttu ehkä mutta puhun nyt siitä autuaasta rauhasta jossa sain olla pari päivää. Puhuin vain itsekseni. Hei, ei se oo hullua! Näillä lahjoilla olisi hulluutta se että mä laulaisin . Naapurien onneksi mulla on tää flunssa niin ei joikhaaminen tunnu kivalta.

ujostuttaa

Pinserin listaako ne pojjaat siinä seuraavat vai viimeisimmän meemin leviämistä? Kimi “sulava kuin lyhtypylväs” Räikkösen sijoitusta? Vai tarkkaillaanko tässä porukalla kelan terapiakorvattavien määrän nousua miljonääri (n)jussin jälkeen?

Me typot tapasimme tänään IRL (sepä vasta outoa) ja puhuimme muustakin kuin bloggaamisesta (sepä vasta hassua ynnä piristävää). Tuli puhetta havaitsemisesta. Minä kyllä havaitsin lähinnä sen, että en saanut sanaa suustani. Samaan kaffelaan nimittäin osui se sama tyyppi josta näin seksiunta pari yötä sitten. Menin ihan töks. onhan se ihq mut emmä siitä tosissani. tai no ehkä joo, mut.. aarhgh! vähänks mä oon teini? Älkää vaan alkako kutsumaan pissikseksi.

Elämässä on kai jotkut tietyt asiat vaan pakko käydä läpi jossain vaiheessa. Minulta jäi teinityttöyden ihkuilu- ja punasteluvaihe ja orastava seurustelu koulun portaiden alla väliin koska oli aika helvetin paljon suurempia murheita samaan aikaan käynnissä. Voisi luulla, että loistavasti ohitin koko typerän ujostelun ja uteliaisuuden sekamelskan ja siirryin suoraan hieman tolkullisempaan tapaan suhtautua kiinnostaviin ihmisiin. Mutta ei, naurettava kainostelu tuntuu jatkuvan ja jatkuvan nyt "kypsemmällä" iällä. Teininä sitä on mahdollista törttöillä ja nolata itsensä näissä asioissa koska kaikki muutkin tekevät niin. Ja mokailtuaan tarpeeksi sitä sitten hieman kasvaa ja pääsee jotenkin eteenpäin. Muttei tällainen 30+ voi enää ruveta pelleilemään. Siksi mä aina vaan kökötän jakkarallani koulutyttötunnelmissani ja yritän olla vilkuilematta sinnepäin.

Siveltimetön veto

Kunpa tämän päivitysosoitteenkin ulkonäön saisi muutettua, niin my typon uusi asu tuntuisi vielä enemmän.

Tänään saan tietää, tippuuko työtä. Olen maalannut ja piirtänyt mielikuvituksellisia koralliriuttoja ja menen kohta näyttämään aikaansaannoksiani. Mikä mukavinta, osoite on Arabia. Pääsen Kipsariin lounaalle. Mimmit?!

Hahaa! Olen onnistunut viemään joka ikisen siveltimen kotoa työhuoneelle. Kotona on kuitenkin netti ja sen mukana koko se virittävä kuvamaailma, johon täytyy kastautua ennen kuin alkaa maalata. Olen googlaillut merenalaisia kuvia ja tehnyt lyijykynäpiirroksiin sanallisia muistiinpanoja väreistä. Pro. Mikä omituisinta, tämä taktiikka tuntuu toimivan. Pystyn kuvailemaan tietyt värit ja kontrastit itselleni riittävän ymmärrettävästi. Kannattaa käydä kirjoittajakoulua.

KIITOS Heidi eilisestä. Herkullista.

Teoretisoinnin pulmia

Jonkin aikaa sitten istuin kahvilla kahden Sannan kanssa jotka puhelivat jostain kolmannesta Sannasta. Tuli vähän skitsofreeninen olo. Onkohan silläkin punainen tukka? Tunnen minä yhden ruskeatukkaisenkin Sannan. Ei ku kaks. Ne on naisia kaikki viisi. Tai enhän mä voi olla aivan varma siitä yhdestä josta ne puhui. Sitten tunnen yhden Susannan, liittyykö se jotenkin tähän joukkoon? Sillä on ruskea tukka. Ja olisi myös koko joukko Annoja.

Sain alustavan kiinnostuksen ilmaisun alani lehdestä, johon tarjosin akateemista artikkeliani lyhyen abstraktin perusteella. Nyt se work-in-process sitten pitäisi saattaa muotoon jonka kehtaisi niiden arvovaltaiselle raadille lähettää. Pitäisi siis olla aika tarkkana että tiedän mitä tarkoitan kun kuvailen “Sannaa”, että tämä on vain yksi tietty “Sanna”, mutta on siinä jotain yleisempääkin, jonka voi vetää muihin “Sannoihin”, ja minun pitääkin yleistää sen verran, että ne muut jotka miettivät ihan omia “Sannojaan” voisivat saada jotain irti tästä minun “Sannastani”. Ja mitä siitä sitten seuraa?

Ja juuri äsken se yksi Sanna tuli ja kysyi “oletko nähnyt Sannaa tänä aamuna?” Vastasin, että en ole, vaikka näinhän mä sen Sannan joka kysymyksen esitti.

Oikeat vastaukset

Hitto, olin niin kiintynyt haaleansinisiin laatikoihin otsikoiden ympärillä ja niihin pieniin viattomiin katkoviivoihin, joilla ei ollut mitään funktiota.
Mutta onneksi olen aina tykännyt ruismarjapuurosta. Erityisesti, jos siihen on sekoitettu kalajauhoa.

Heidi ehti julkaista ensin. Ja vastasi tyylikkäästi vain yhteen kysymykseen. Mua tää lista vaivasi kuin syyhy:

(Äh, se oli niin - pitkä koko pituudessaan että otin sen tästä pois ja laitoin heidin merkinnän kommenttiosastoon)

Meemipä meemi

If you could change one thing about the world, regardless of guilt or politics, what would you do?
Ihan oikeesti? Siis ihan oikeesti?
Ensimmäiseksi loppuu lihavilta oikeus syödä roskaruokaa julkisesti. Sitten voisin kieltää *kaikilta* maiskuttelun.
Lisäksi olisi estettävä mahdollisuus näyttää matkakorttia lukijalle silleen kätsästi käsilaukkua kaksin käsin nostamalla.
Ja ehkä Internet Explorerinkin voisi korjata.
Ai perkele, se olikin vain yksi asia johon sai muutoksen...ihan oikeasti mä taitaisin puuttua eläinten ja ihmisten kiduttamiseen. Se voisi loppua. Männäviikolla kadulla oli Amnestyn jäsenkeruu-kampanja ja liityinkin sellaiseen pelastusrengas-piiriin jossa maksan kerran kuussa vähän A:n tillle. Sain mukaani Amnestyn lehden. Sepä on hyvä muistuttaja, että jotkut tekevät systemaattisesti tai vain kerran, mutta tekevät kuitenkin, rumasti toista elävää kohtaan.
Taiteessa on käsite (?) "välinpitämättömyyden kauneus", terveisinä Marcel Duchampilta, mutta sillä asenteella ja Amnestyyn kuulumisella ei ole sisäistä ristiriitaa. Ettäs tiedätte...

kasvojen-kot-kot-kohotus

Terwetoloa hywä herraswäki ihailemaan uudistunutta weblogiamme! Olkaatten hywät ja käykäätten peremmälle.. paitsi jos tulitte mac IE5:llä. Perkele kun kirosin viimeyönä sen kanssa. Leiska vääntyi ylileveäksi ja hiukseni harmaantuivat. jossain vaihessa tajusin, että vika ei ole aina välttämättä minussa ja tällä kertaa se oli kuin olikin itse selaimessa, jossa on enemmän koloja kuin korvasienessä. Oi kalamuki, liityn riveihisi!

anyhow, noin muuten selaintuki pitäisi olla ajanmukaisen kohtuullinen, mutta kommentoikaa kommenttiosastolle jos tämä taidepläjäys vaikuttaa hieman liian taiteelliselta ollakseen totta.

ps. viime yönä näin muuten aivan ihanaa romanttisseksuaalista unta yhdestä tyypistä, mutta homma katkeili ja pääsi jatkumaan aina vasta kun olin ratkonut kiperiä koodausvirheitä.

Klunks

Yleensä niin ahkera päivittäjä Erkki Lampén kirjoittaa aamuisessa, tän päivän ainoassa merkinnässään: "Lemmenjoen latvajärvelle 3 km. Joki kulkee kultasatamaan saakka aikamoisessa kurussa ja päivän haaste on olla putoamatta sulapaikkoihin."

Missä olet, hiihtäjämies? Toivon sydämestäni, että sulla on vain huono kenttä.

Moi, la romantique

Kuvassa olen pääsiäiskävelyllä kaivopuistossa. Sulhaseni Jacques ikuisti minut uudella digitaalikamerallaan. Valitettavasti tietokoneeni näyttö on mustavalkoinen joten ette näe upean keväistä väriloistoa, joka meitä ympäröi.

Romanttisen tunnelman siivittämänä Jacques hyräili suosikki Piafiaan, matkalla Ursulaan espressolle ja jäätelölle:

Entraînés par la foule qui s'élance / Et qui danse / Une folle farandole / Nos deux mains restent soudées / Et parfois soulevés / Nos deux corps enlacés s'envolent / Et retombent tous deux / Épanouis, enivrés et heureux...

Koska Ranska on niin hieno kieli ettei sitä suomirahvas osaa, käänsin tekstin teille maanmainiolla koneella, joka löytyy internetistä. Näin se siis menee:

Bussi ajaksi kerääntyminen thanksggiving selance Ja thanksggiving tanssia hassu farandole Meidän koiranvitjat -lta antaa jäännös soldering Ja Että aivan aivan kumous Meidän koiranvitjat -lta aine halata senvolent Ja syksyinen jälleen aivan koiranvitjat -lta Epanouis , päihtynyt ja autuus.

Ahmittua ja kadehdittua

Cunninghamin Koti maailman laidalla oli hieno. Herralla on raivostuttavan loistavia lauseita. Mä en pysty tällä hetkellä kirjoittamaan mutta luen ahnaasti ja kadehdin hyvää, toivottavasti kateus ajaa mut lopulta kirjoittamaan. Cunninghamin jälkeen luin toisen kertomuksen poikapuolisen henkilön lapsuuden lopusta, Coetzeen Poikavuodet. Pitkälle puoliväliin ihmettelin, että onhan tää normaalin hyvää kieltä ja lapsuuden kuvausta, mutta nobelisti -? Mutta Coetzee kirjoittaa niin, että erilaiset tasot kasaantuvat hitaasti. Pojan sielunelämä liikehtii ja herää lähes huomaamatta, ilman räikeitä manifesteja. Lopussa vain huomaa että poika ei ole enää se sama pikkupoika. Maailma, etelä-afrikkalainen yhteiskunta sinänsä ei ole kuvatun muutaman vuoden kuluessa ehtinyt kovasti muuttua - ja silti kertomuksen lopussa, nuoren miehen silmin, se näyttää aivan toiselta kuin alun pikkupojan.

Romaaninpötkäleiden jälkeen olen lukenyt ruotsalaisen Willy Kyrklundin hulluja novelleja. Ne eivät ole varsinaisesti absurdeja, kukaan ei yhtäkkiä lyö mummoa saappaalla palleaan ja sitten onkin kulunut viiskyt vuotta. Näissä absurdius on toisaalla, ei juonenkäänteiden äkkivääryydessä vaan lähtökohtien mielikuvituksellisuudessa ja tarinan kuljetuksen maagisessa vääjäämättömyydessä. Eri novelleissa on tosi erilaisia henkilöitä, aiheita ja lähtökohtia - vesinoron matkasta katukahvilan terassilla satumaan keisarin alamaisongelmiin ja ruotsalaiselle asuma-alueelle jätettyyn höyryjyrään joka lähtee liikkeelle eikä pysähdy.

Tuutin täydeltä

Pääsiäispunkun jämien avulla olen tänään metsästänyt uutta fanitettavaa tv-sarjaa päättyneen Xenan tilalle, olisihan sunnuntai ihan hyvä telkankatselupäivä. Parempi kuin muut vähintään.

? Amyn lailla: erittäin kaunis ja seksikäs yksinhuoltajatuomari pui lain avutonta nyrkkiä perheoikeudessa ja vänkää samalla tolkuttomasti oma perheensä kanssa. Miten amerikkalaiset osaavatkin sokerikuorruttaa yhteiskunnalliset ongelmansa näin makeasti?

? Angel: vampyyri jolla on sielu pelastaa, ei maailmaa, vaan Los Angelesia. Sitä, että tällä tyypillä on sielu ei kyllä huomaa päänäyttelijästä. Onneksi ne muistavat toistaa sitä tiedon kultajyvästä muutaman minuutin välein.

? Buffy: Punahilkan kierrätystä jossa teiniblondi mättää monstereita nörttien kaveriensa kanssa ja toivoo löytävänsä poikaystävän joka ei olisi monsteri, mutta psyyke vie aina pahojen poikien luo.

? West Wing: jeezuz. Kuka kehtaakin tehdä tällaista instituution pönkittämistä? Toisaalta jos maailmassa on gaziljoona lakisarjaa ja bliljoona sairaalasarjaa, niin kai sitä yksi politiikkasarjakin sekaan mahtuu. Tai sitten ei.

Summa Summarum: Taidan tyytyä omaan realitysarjaani Suuri unelmien seikkailutyttö miljonääri: lukitsen itseni asuntooni päiväkausiksi ja anna itselleni ellos-tehtäviä: tiskaa, siivoa, surffaa Amyn kuvia netistä, katso telkkaa ja keksi siitä jotain kirjoitettavaa blogiin.

Oodi Mätäjoelle

Mätäjoen rannalla istun
sorsat on irronneet jäistä

turve kellastuneiden heinien alla on märkää
saankohan virtsarakon tulehduksen?

kevät
kevät
heitän stumppini jokeen
se tuskin jaksaa virrata

70-luvulla laitoin pullopostia menemään
miksei kukaan vastaa?

kaikkien aikojen naissankari

(seuraavassa spoilereita Xenasta) Nyyh! Pääsiäisen ehdoton murhenäytelmä minulle on Xenan kuolema ja loppu. kaikkien aikojen suosikkisarjani viimeinen osa esitettiin tänään suomessa. Jenkeissähän se esitettiin jo 2001 eli tiesin tarkkaan mitä päätösjaksossa tapahtuu - olenhan jopa kirjoittanut aiheeseen liittyen akateemisen artikkelinkin. Silti tuli suru puseroon. :’(

Xenahan on kuollut aikojen kuluessa varmaan viisi kuusi kertaa, mutta tällä kertaa kuolema oli lopullinen, mitään ylösnousemusta ei tapahtunut. Silloin kun tämä viimeinen jakso lähetettiin ensimmäisen kerran jenkkilässä, se aiheutti kaikkien aikojen raivo- ja surumyrskyn internetissä. Nettitutkijana olin lähes haltioissani sillä vastaavan laajuista tv-sarjan aihettamaa tunnepurkausta en ole muualla nähnyt. Mutta nyt kun sitä katselin telkasta oli vain haikea olo. Mitä minä nyt sieltä katsoisin, kun tämä loppui?

Xena oli upea sarja koska siinä esiintyi ehdottoman suvereeni naissankari, joka päihitti kaikki mennen tullen, miehet ja jumalat mukaanlukien, ja teki ratkaisunsa aina juuri niin kuin itse halusi. Mitään vastaavaa ei ole televisiossa ollut ennen sitä eikä sen jälkeen. Sittemin on kyllä nähty muitakin naisia actionsankareina, esim. Alias, Darkangel, Buffy tv:ssä ja viides elementti ja Lara Croft ja Charlien enkelit leffassa, … Mutta katsokaapa niitä vähän tarkemmin: jokaisen naisen takana on joukko miehiä, jotka määrävät mikä tehtävä pitää tehdä ja lähettävät sitten tyttöset matkaan, eivätkä nämä pärjää ollenkaan ilman näiden äijien resursseja: älyä, tietokoneita, rahaa, valtaa... Buffykin on vain teinityttö joka elämän suuri missio on oh! boyfriend! I want boyfriend! Viides elementti ei voinut pelastaa maailmaa ennen kuin Bruce Willis suuteli häntä. Aliasta pyörittää isä ja poikaystävä ja koko CIA…

Oli se Xena vaan pirun hyvä.

Täytyykö kristityn kärsiä?

Rauha parven alla. Virgínia Rodrigues soi. Sielukasta, vihlovaa. Jalkapohjatkin vihlovat ankarasta pääsiäisafroilusta. Mieli askartelee vieläkin sen viimeisen askelkuvion kanssa, johon kinttuni eivät koskaan tahtoneet keretä. Paino alemmas, vihjaa pieni tanssinope päässäni. Nöyryyttä. Vuosi sitten olin samalla kurssilla paljon perusteellisemmin pihalla.

Minua pyydettiin kummiksi, minua pyydettiin kummiksi. Veljen poikaselle. Sen tähden olen valmis, tuosta vain, ottamaan lakin kouraan ja pyytämään nöyrimmin päästä takaisin seurakunnan jäseneksi. Erosin kirkosta joskus lukioikäisenä. Otetaankohan tuhlaajatyttö mukisematta vastaan?

Pitkäperjantain ja kauppojen sulkeutuneisuuden kunniaksi hain itselleni ja komeammalle puoliskolle pitsat Sivuraiteesta. Nypläsimme nylonsolmut auki, viskoimme pahvikannet pois tieltä ja hyökkäsimme ehtoollisen kimppuun. Ensi repliikki: - Mm. Seuraava: - Hieman mautonta, lisää basilikaa. Muutaman minuutin kuluttua: - Onko tässä vähän kumma maku? Vielä myöhemmin: Leuka jää roikkumaan alas kun kuuluisi jatkaa pureskelua. Lopuksi: Eineen häpäisyä (mm. pitsanyrkkeilyä), kauhistunut italialainen kohtaa lähes tunnistamattomaksi degeneroituneen kansallisherkun -fantasioita, hysteeristä hihitystä joka ei ota laantuakseen.
- Tää oli parempi kuin hyvä pitsa, tästä sai myös hengenravintoa, summasi tyytyväinen mies.

Allikossa suhisee

En ole vähään aikaan kirjoittanut, koska hukkasin salasanani aakkoskeittoon. Koska avain katkesi panssarioven lukkoon kun olin varmuuden vuoksi yötä väestönsuojassa. Koska kymmensormijärjestelmässäni oli saukko! Koska olin kirjoittamassa liitutaululle tuhatviisisataa kertaa sokeainkirjoituksella "teen tämänkin ilmaiseksi".

Pyysivät mua piirtämään näytekuvia tietystä aihepiiristä, jotta näkevät olisiko minusta alan oppimateriaalin kuvittajaksi. (Olin siis aikaisemmin jo esitellyt vaivalla laaditun kuvaportfolioni ja lähettänyt siihen pyynnöstä lisää kuvia.) No, minähän sudin ja hinkkasin tietokirjavuoren keskellä monta päivää ja vein kuvat tänään.
- Mm, nämähän ovat kivoja! Jos toimittajat pitävät näistä, seuraava askel olisi sitten että pyydämme sinua ja muutamaa muuta kuvittajaa tekemään varsinaiset näytekuvat ja valitsemme sitten yhden teistä lopulliseksi kuvittajaksi.
Sallikaa minun nielaista! Tein siis neljä päivää kuvia ilman korvausta, jotta minut ehkä valitaan tekemään (ilman korvausta? eiköhän) vielä suuritöisempiä näytekuvia, jotka kilpailevat viiden muun tekijän kuvien kanssa siitä duunista.

Moninkertainen seulonta johtuu nykyisistä turvamääräyksistä. Huonosti valmistellut oppikirjathan usein romahtavat viattomien sivullisten päälle lujuuslaskelmien pettäessä. (Tästä sanonta "oppi ojaan kaataa".)

Onnistuinkohan kuulostamaan hilpeältä kun toivotin miekkoselle pääsiäistä? Hyvää mämmiä vaan, syökää minunkin puolestani, kun minä en taida tänä pääsiäisenä niin syödä.

Superpöksyt

“Tampereen teknillisessä yliopistossa on viime syksystä lähtien suunniteltu ajattelevia alusasuja Euroopan avaruusjärjestön ESA:n tilauksesta. Alusvaatetta käytettäisiin oloasuna avaruusaluksessa tai varsinaisen avaruuspuvun alla ihoa vasten. Astronautin kerrasto paitsi lämmittää, myös mittaa ja tulkitsee kehon eri elintoimintoja.” (tietoyhteiskunta.fi)

Mitäköhän ne “StarTiger 2” –hankkeen tuottamat tähtitangat saattaisivat oikein mitata?

Äkkiä kuuluu pientä nalkuttavaa surinaa, ja Johanneksen lanteiden seuduilta kuuluu syntetisoitu lempeä naisääni:
- Hei kaveri, sulla seisoo!
- Ai jaa, enpäs tuota huomannutkaan [huom. ironia äänensävyssä].
- Tämä on jo kolmas kerta tämän päivän aikana. Ilman luonnollista purkautumista tästä voi olla vakavaa haittaa terveydellesi. pitkään jatkuva er…
- Kuules mä olen nyt täpötäydessä ruuhkabussissa, voitaiskos jatkaa tätä illemmalla?
- ja lakkaatko ystävällisesti kiehnäämästä sen obsessionia käyttävän naisen kyljessä. kiitos.

Kevät

Työhuoneessani on kärpänen. Eikö se ole selkeä varmistus keväältä jotta on tulossa tai on jo? Lanseeraan myös uuden termin (tämä on lauantain konferenssi-muistiinpanoista): [...] there are slides of “innovative & original” designs [...]. People hih hih, though.
Tarkistin: mm. "teehee" olisi käypä englannin sana hihitykselle. Teehee ei kuitenkaan käy, koska muistiinpanoja lukiessani en varmaankaan ymmärtäisi mitä tarkoitin.
Toisinaan on näköjään tärkeämpää jättää muistiin miten sanottavaan suhtauduttiin kuin se mitä sanottiin...Näin ainakin kun tutkimusaiheena on muotoilu ja yleisö hihittää kun siitä puhutaan ja kun näytetään keskeneräisiä töitä. Tuomas Nevanlinnaa mukaellen: toisinaan huvitan itseäni nauramalla eri asioille kuin muu länsimainen kulttuuri.

inspistä onkimassa

Yritin tuossa juuri piristää itseäni kipsarissa lataamalla kroppani täyteen kofeiinia ja nikotiinia. Ei tunnu auttavan ei. Nyt yritän hölskyttää sanaisen arkkuni kantta raolleen naputelemalla jotain blokiin. Nahkeammin irtoaa tämäkin sepustus kuin tupakkayskän tuottamat aamulimat. Sanaista arkkuani tarvitsen koska kirjoitan käsistä. Se etenee, mutta h i t a a s t i.

Yksi metodini ruokkia inspiraatiota kulloiseenkin käsillä olevaan kohtaukseen on valita desktopkuva joka omalla tavallaan sivuaa aihetta tai henkilöitä. Kuvat provosoivat minusta esiin tunne- ja assosiaatiopuuroa, joka toisinaan tuottaa jotain siihen käsikseenkin: taustana ovat vierailleet ainakin joka suuntaan raajoillaan kurottautuva taskurapu, vanha heila, Xena joka tähtäilee juosipyssyllä maaliksi asettamaani sydämeen, ja yli kuuskymppinen upea nainen Tina Turner. Tällä hetkellä työpöydälläni tanssahtelee vaaleaan silkkiin pukeutunut 16-vuotias juutalaisprinsessa Salome (= 43-vuotias Karita Mattila) joka syleilee Johannes Kastajan irtileikattua päätä (= mikä lie groteski vahamöykky). Eiköhän se pukkaa mustaa komediaa tulemaan. Ja näppis laulaa.

muotinäytelmä

Ylioppilasteatterin Muotitalo (politics and performance) on kuulemani mukaan kriitikoiden lyttäämä, mutta minä nautin oikein kovastikin. Esitys vyöryttää yleisön eteen suuren kavalkadin kiemurtelevia hauskoja karikatyyrejä ja nauraa muotimaailamalle ilman moralisointia. Hahmokavalkadi ottaa koko tilan haltuunsa, kaikkialla tapahtuu jotakin kiinnostavaa. Toisessa näytöksessä kirjava, hullu rytmi ja tunnelma muuttuu toisenlaiseksi absurdiksi ja mustavalkoiseksi, mutta jättää hyvän olon.

Näytelmässä ei ole ollenkaan dialogia, mikä myöskin oli ihastuttavaa. Sanattomuus sopii muuallekin kuin tanssiteatterin puolelle, ja nämä tyypit tekevät sen paljon paremmin kuin ne moderinin tanssin “merkistystenluojat” joiden esityksissä olen lähinnä vain kärsinyt.

(Vielä olisi muutama näytös jäljellä)

wysiwyg not!

Selailin vanhoja kirjoitelmiani ja huomasin, että lähinnä olen raportoinut baarikäynneistäni ja flirtistä (tai sen puutteesta), mikä on aika hämäävää koska luulin ettei minulla ole sosiaalista elämää. em. lisäksi olen jaksanut mainita vain artsi-fartsi häröilyni. Minkälaisen kuvan mina olenkaan itsestäni antanut! Asiaan on tultava muutos, ovathan viisaat blogsiskonikin kahlanneet läpi määrättömästi kirjallisuutta, ja kykenevät vieläpä analysoimaan sitä.

Lueskelin juuri nakkipaketin tuoteselostetta. Jo viikkojen ajan on jatkuvasti tehnyt mieli nakkeja. Ilmeisesti minulla on jonkin aineen puutostila, ja HK:lla on siihen oivallinen vastaus. E1240? Älkää lukeko pakkausselostuksia, jos haluatte vielä joskus syödä jotain.

Kuolixse?

Olen antanut itseni ymmärtää, että pohjoismaalaisesta matalamielisyydestä käsin on perin hankalaa ellei peräti mahdotonta käsittää, mitä Barthes tekijän kuolemalla tarkoittaa. Argumentaatio kulkee sitä rataa, jotta ellei ole osana kansalaisuutta sisäistänyt ylempänä olevaa auktoriteettia, tekijä-auktoriteetin kuolemastakaan ei oikein pääse kärryille. Ilmaisu ei tunnu pohjoismaalaisessa lukijassa samalta kuin ranskalaisessa, koska kuulemma ranskalaiselle lukeneisuuteen/sivistykseen sisältyy epätasa-arvoisuus: Bourdieun lanseeraama henkinen pääoma kertyy joillekuille, eikä edes voisi kertyä kaikille samanlaisena. Psykoanalyyttisesti virittynyt tarkkailija kiinnittää luonnollisesti huomiota tasa-arvoa tuottavien vallankumousten silmiinpistävään määrään Ranskanmaalla.
Hulluja nuo frankit? Itä-Helsinkiläisestä näkökulmasta tuntuu kornilta ajatus, että tekijä-kirjailija olisi jotenkin ylempänä...että kukaan olisi ylempänä. Monet ovat kylläkin kaukana, ja se on eri asia.

Monta miestä ja käärö

Lähden viikonlopuksi savoon uutta poikaa katsomaan. Veli pitää tänään varpajaiset, joten pääsen pitämään seuraa tuoreelle äidille ja käärölle.

Totta puhuen, mua vähän hirvittää. En ole aikuisena tuntenut kovin hyvin ketään pientä. Jos aikaisemmin joku kaveri saikin lapsen, en tullut enää pitäneeksi niin tiiviisti yhteyttä, minun hektiset aikatauluni eivät koskaan tuntuneet sopivan lapsiperheen rytmiin. Sitten jossain vaiheessa, kun olin jo tosi väsynyt, hakeuduin toisinaan erään perheen luo ikäänkuin tankkaamaan turvaa, perheidylliä sekä lasten huomiota, jota ei tarvinnut ansaita suorituksilla. Vasta nyt perheellistyminen alkaa näyttää musta - no, normaalilta. Hirvittäminen tuleekin siitä, että se joka on lisääntynyt, on, herrajumala, mun pikkuveli.

Äkkiä turvallisempiin aiheisiin. Bachelardin Tilan poetiikka on kiinnostava ja ärsyttävä. Musta on hupaisaa, että kun tekijä kadotetaan, itse kieli tai runo tai runokuva vastaavasti ylennetään. Barthes on tässä ihan paras, kun se julistaa tekijän kuoleman ja siirtyy sitten kuvailemaan hurmion vallassa sitä kuinka Teksti kirjoittaa itseään. Bachelardkin pääsee välillä melko kiihkeisiin tunnelmiin. Mutta on myönnettävä, että innostus ja ihmeen tuntu tarttuu välillä minuunkin. Hankaluuksien kanssa kirjoittajaa ilahduttaa, että paino siirtyy tekstien tekemisestä, niiden suorittamisesta itse tekstien elämään.

Puolessa välissä on myös Michael Cunninghamin (sama joka kirjoitti Tunnit, josta tehtiin hieno leffa) romaani Koti maailman laidalla. Taidan mennä pakkaamaan. Palaan asiaan. Kahden viiden tunnin junamatkan jälkeen olen monta sivua viisaampi.

Media time

Vuonna 1965 amerikkalaiset ovat katsoneet televisiota keskimäärin (karkeasti) 1,5 tuntia ja vuonna 1995 2,5 tuntia. 3,5 tuntia 9 vuotta myöhemmin ei varmastikaan ole aprillipila. Television katseluun on tullut lisää aikaa, koska työaika on vastaavasti vähentynyt, jatkaa tilasto. Tämä(kin) tieto&statistiikka on peräisin erinomaisesta informaatioteknologioihin ja webiin keskittyvästä online-julkaisusta FirstMonday, sen artikkelista Some Economics of Personal Activity and Implications for the Digital Economy, by Douglas A. Galbi.

Voi ihmiskunta

Mitä?! Telkkaria 3 ja puoli tuntia PÄIVÄSSÄ?!!? Joka päivä? Keskimäärin! 72 maassa? En saa mahdutettua tähän tarpeeksi kysymys- ja huutomerkkejä. Mulla ei ole ollut telkkaria, öö, seitsemään vuoteen. Sitä ennen saatoin kyllä katsoa parikin tuntia päivässä, ja musta jo se lähenteli sairautta.

oi kun laulattaa

jee, aurinko vääntää väkisin huulta hymyntapaiseen ja päästä nousee tutka joka beeb beeb beeb skannaa vastaan tulevia ja kahvilassa norkoilevia sillä silmällä. wait-a-minute, eihän tutkalla ole silmiä.. metaforatkin menee sekasin tässä kirkkaudessa :)

”Oon enemmän suloja taivaalta saanut
kuin moni voi uneksiakkaan!
On vaikeaa yhdelle kaikkea säästää
jos antelias on luonnoltaan!”

Tiesittekö, että avarasylisen naisen laulun on sanoittanut Anna-Leena Härkönen? Jos haluat lapsestasi kirjoittavan inhemon, anna sen nimeksi Leena; apus minä (yritystä on), ja Leenat Krohn, Lander, Lehtolainen. Aika hyviä :p

joo, siis ilmeisesti aurinko todellakin pitää meikkistä otteessaan sekä hyvässä, että pahassa. Pitkästä aikaa hyvässä siis piristävässä. Olen jo saanut ujutettua kaksi hymiötä tähän tekstiin. :)

perkel, siinä tuli jo kolmas!!!

Tässä oli siis pakollinen keväthormonikirjoitelma, ettei olisi muita blokeja pahempi.

”Ja hyötyä mitään ei varmaan oo siitä
jos alkaa näin antautuvaksi?
tai ehkäpä sittenkin, kuka sen tietää,
se vanhuutta vie kauemmaksi!”

siis haaveilla saa, flaksin käyminen on jo ihan toinen juttu, satoi tai paistoi.