Samalla tanssitunnilla käy keski-ikäinen nainen, jonka elehdintää en voi olla tuijottamatta puolihaltioituneena. Nainen kurkkaa saliin huulet työntyneinä eteenpäin. Hänen hiukan jo laskeutuneilla poskillaan punoittavat tarmokkaat, selvärajaiset täplät. Nainen astelee pontevasti salin poikki, pitkä viittamainen takki lepattaa. Kädet liikkuvat merkillisen velttoina kuin heilurit. Lavan luona hän äkkiä käännähtää kuin pallonivel ja hänen kämmenensä iskeytyvät kylkiin. Hän mittailee salia suurten, nenälle valuvien silmälasien läpi. Näyttää, että hän tahtoisi vaikuttaa huolettomalta.
Kun nainen on vaihtanut tanssivaatteet ylleen, hänen liikehdintänsä rikastuu edelleen: nyt hän verryttelee, jatkuvasti. Hän ei pysy hetkeäkään paikoillaan, vaan hypähtelee, nostelee sääriään, ojentelee nilkkojaan varsamaisesti ja pyörittelee samalla ranteitaan. Nainen on hiukan luiseva, keskivartalosta tukeva. Hänen eleissään on annos yliväsynyttä, vilkasta lasta. Muut venyttelevät ja juttelevat odotellessaan tunnin alkamista, naisen ylävartalo notkahtaa maata kohti polvien koukistellessa, jalkaterien osoittaessa eri ilmansuuntiin. Hän heijaa vasemmalle, oikealle, kipristelee jalkapohjiaan. Hän näyttää kapinoivan painovoimaa vastaan ja olisi millä hetkellä hyvänsä nousemassa siivilleen.
Tänään juttelin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa. Hän huomautti, että pyöräni on pahoin ruostunut.
Thursday, April 29, 2004
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment