Mulla on essee

Juu ei, esseetä pukkaa, niin kuin meillä tutkijapiireissä tavataan sanoa. Kas tässä tämänkertaisen alku:

“Having inherited millennia of scientific and technological knowledge human race used this wisdom to indulge its richest fantasies, to play immense imaginative games, to relax and create beautiful monstrosities. After all, there was little else left to do. An earlier age might have been horrified at what it would have judged a waste of resources, an appalling extravagance in the uses to which materials and energies were put. Some unconscious knowledge informed their attitudes and made them lose interest in ideals, creeds, philosophies and the conflicts to which such things give rise. They found pleasure in paradox, aesthetics and baroque wit; if they had a philosophy, then it was a philosophy of taste, of sensuality. Most of the old emotions had atrophied, meant little to them.”

Mikä sääli ettei teksti ole omaa.
Kyseessä on siis materiaalisen kulttuurin myöhässä oleva paperi ja lainaus on Michael Moorcockin The Dancers at the End of Time joka on koko ajan vain hienompi, hassumpi, hauskempi ja tavallisempi scifi-kertomus ihmisistä joille melkein kaikki on mahdollista, kirjaimellisesti. Moorcock leikkii lukijan kanssa alussa: tarina lähtee liikkeelle pojan ja äidin raukean lounaan jälkeisestä coituksesta.

Mikäpä siinä jos… ja jos… ja jos. Todellisuudessa onnellisen lapsi- tahi sukulaisseksin ehdot eivät koskaan täyty, hyvä Nabokov. Mutta tarina on mainio. Vaan mikä näitä sci-fi äijiä oikein riivaa? Myös Heinlein viljelee pieniä vihjeitä, jotka vähemmänkin tarkkaavainen lukija bongaa. Aina jossain pyörii se viaton kaunis tyttö, etäältä asioita hoitelevan miehen elämän keskipisteenä.
Jaa-a. Kuinkahan monen naisen fantasmaattinen olemus tuli tuossa kirjoitettua?
No ei tarvitse syyllistyä. Ehkä loputtoman riittävyyden ja itsenäisyyden vaatimus perustuu melkoiseen psyyken yksinkertaistamiseen. Kyky hahmottaa asioita (ja miehiä) päälipuolta rikkaammin lienee jonkinlainen lajin pelastus. Niinhän Moorcockin sanoo, höh.