Paijausta & riistoaikeita

Huomasin vasta äsken, että vanha leiska on säilynyt arkiston merkinnöissä. Hauskaa. Onpa se ei-minkään näköinen.

En ole kirjoittanut proosaa enkä runoa aikoihin. Viikonloppuna oli kirjailijan S vastaanotto, jonne saavuin ilman tuomisia. Erinomainen tapaaminen! Hivelevä. Maikka kehui mun kyvyt pilviin ja maanitteli mua taas kirjoittamaan. Tietenkin se teki sen, jotta mun kouluaika ei menisi hukkaan, jotta sen aika ei menisi hukkaan kun se yrittää opettaa. Silti - myönteinen yllytys tuntui hirmu hyvältä. Muut maikat eivät ole sanoneet mitään tai ovat todenneet alistuneesti tai syyttävästi että et ole sitten tuonut tekstejä. Niin niin, olen ollut voimaton tekemään mitään muuta kuin hakemaan duunia, siihen on mennyt kaikki aika ja varsinkin energia. On tuntunut järjettömältä ja vastuuttomalta yrittää mitään muuta kuin hakea duunia. Ehkä nyt, kun töitä on alkanut tippumaan ja hivuttava epävarmuus hellittää hetkittäin, jaksan ja uskallan taas kirjoittaa.

S ehdotti, että jos et muuta ehdi, kirjoita tunti päivässä, se jo pitää prosessia yllä. Tunti päivässä. Hm. Voisin harkita, kun niin kauniisti pyydetään.

Heidi, pyysit kertomaan. Enköhän saanut sen piirrosduunin. Taustakuvia. Nyt on puuhaa vähäksi aikaa. Työsopparia ei ole vielä allekirjoitettu, joten on mahdollista, että jotain vielä käy. Olen taistellut oikeuksistani, ja kohtuudesta: Yrittävät sälyttää samaan hintaan kuvien jatkokäsittelyn kuvankäsittelyohjelmalla, kun tajusivat, että mä osaan tehdä sitä. Siinähän ei niillä taksoilla ole mitään tolkkua - ja sitäpaitsi jos niiden jokainen piirtäjä tekee kuvankäsittelyn itse, mitenkuten, kokonaisuudesta tulee lähinnä liikuttava. Ja jos taas ne, jotka eivät osaa, eivät tee, mutta saavat saman palkkion kuin ne jotka osaavat ja tekevät - no haloo. Hitto, mä oon oikeesti hyvä siinä hommassa, en mä tee sitä ilmaiseksi. Niin.