Saturday, August 21, 2004

LSE > Accommodation > Residences

Tulin tänään duuniin, koska tajusin (ja luultavasti ihan liian myöhään), että Lontoossa pitää asuakin jossain. Yritän päästä johonkin koulun tarjoamaan yhteismajoitus-taloon, mutta luultavasti kaikki paikat ovat menneet jo. Hakemukseen saa laittaa muutaman vaihtoehdon ja kävin ostamassa kartan, kun sen avulla on toivottavasti helpompi valita, mihin taloihin jättää hakemuksen. Yksi kriteeri on, että kouluun olisi päästävä kävellen (että tulee sitten käveltyä edes sen verran) ja toinen, ettei ruoka kuulu vuokraan. Tylysti kuvittelen täyshoidon houkuttelevan niitä, joille ns. itsenäinen asuminen on vasta harjoitteluvaiheessa. Suurkeittiöt nyt muutenkaan mitään herkkuja tarjoile. Huomenna on käytävä passikuvassa ja sen kunniaksi leikkasin hiukset eilen. Kuva lähtee maanantaina edeltä henkilökorttia tms. varten.
LSE tuntuu olevan koulu, joka toimii realistisesti: siellä uskotaan, että joka vuosi kouluun tulee iso määrä pihalla olevia koti- ja ulkomaisia noviiseja, joiden avuttomuuden koulu ottaa huomioon. Asumista ja byrokratiaa varten koulun sivuilla on valmiit rakenteet, joita myös päivitetään kiitettävään tahtiin. Ei meillä vaan. Taikkiin kun hakee, kutsumus alalle mitataan lähinnä sillä, jaksaako ja osaako etsiä ja arvata oikeat ajat, paikat ja tehtävät oppaissa ja koulun sivuilla olevien ristiriitaisten väitteiden joukosta. Koulun sisällä ilmoitustauluilla roikkuu vuosia vanhoja kurssi- ja muita ilmoituksia. Opetusneuvoston kokouksessa ehdotin, että rutiininomaisesti kaikkiin papereihin merkittäisiin päivämäärä vuosilukuineen. Ehdotus otettiin innostuneena vastaan.
Ja tänään on sikäli juhlallinen päivä, että annoin itselleni luvan kirjoittaa kahdella kädellä. Jos käsi on illalla kipeä, tietää, että täyslepoa pitää jatkaa. Kymmensormijärjestelmä on pop.

No comments: