Sarjista, unta, satua ja totta

Juhannus vyöryy päälle väistämättä. Ei oikeastaan huvita tehdä enää töitä, etenkin kun ei ole mitään kesken, vaan olen aloittelemassa uutta hommaa.

Lainasin kirjastosta 2 kg sarjakuvia. Osa oli vanhoja tuttavuuksia, kuten Enki Bilal, Joakim Pirinen, Scot Adams (Dilbert) sekä Marc-Antoine Mathieu (Alkuperä, Ne). Uusia mulle ovat Timo Aarniala: Yllätyskuvia, Max Andersson: Pixy, Mäkilä & Melleri: Aavekaupunki, Ilmaranta & Nyyssönen: Elukat, Julie Doucet: Jos olisin mies sekä muutama muu. Pari päivää sitten mulle nimittäin valkeni lopullisesti, että duuninhaku on tuottanut tulosta, mutta nurinkurisesti: kaikki lupaavalta näyttäneet työmahdollisuudet ja hankkeet sijoittuvat tai siirtyvät hamaan syksyyn, jolloin oli jo muutenkin luvassa aika haipakkaa. Olen siis työtön tällä hetkellä. Olin auttamatta myöhässä liikkeellä kesän töiden haussa. Siispä päätin kehitellä strippisarjakuvan, jota voin myöhemmin myydä.

Alkajaisiksi aion lukea ja tutkia erilaisia sarjiksia niin paljon kuin napa vetää. Ja tehdä koko ajan luonnoksia samalla. Jotain on jo paperilla & mielessä muhimassa. Vakuutan itselleni, että pitkällä tähtäimellä tää hetkellinen tyhjän päälle jääminen on hyvä juttu. Silloin kun on kiire, ei ehdi kehittämään omia tuotteita. Rahapuolesta selviän jotenkin, pakko, syyspuolella on kuitenkin luvassa yhtä sun toista.

Ah! Olin unohtaa! Blogitapaamiesen jälkimainigeissa uneksin, no, blogitapaamisesta. Unen alkajaisiksi tajusin, että tämä on unta. Riemastuin: voin tehdä mitä vain! Menin heti tiskille ja tilasin - kahvin (valveilla olen lopettanut kahvin juomisen). Onnellisena hihitellen lähdin vaeltelemaan bloggaajien joukossa. Tapasin nuoren pojan, joka mielestäni bloggasi todella huonosti, ennakkoluuloisesti ja rasistisesti. Nostin hänet ilmaan ajatuksen voimalla ja pyörittelin, ja paiskasin kohti seinää. Ymmärsin koko ajan, että tämä on unta, enkä vahingoita ketään oikeaa henkilöä, vaan kaikki hahmot ovat oman tajuntani tuotetta. Istuin joidenkin tyyppien viereen ja kokeilin, pystynkö vaikuttamaan heidän puheisiinsa. Kohta ohjailin heidän keskusteluaan ihan miten tahdoin. Sen jälkeen selkouni alkoi hämärtyä, unohdin uneksivani. Loppuajan luennoin fläppitaulun kanssa joillekin tyypeille, minkä takia heidänkin kannattaa alkaa bloggaamaan. Edit: Unijoogien mukaan selkounia seuraava askel on ymmärtää, että tämä valvetodellisuus on yhtä lailla illuusiota. Saapa nähdä, miten käyttäydyn seuraavassa blogimiitissä.

Juhannuksen alkajaiseksi, eli nyt, lähden Meilahden Taidemuseoon katsomaan Satua ja totta. Se on aivan upea lastenkirjankuvitus-näyttely. Olin jo avajaisissa, mutta siinä kahdessa tunnissa ehdin katsomaan vasta puolet näyttelystä, niin valtaisa ja kiinnostava se oli.