Katsoin peiliin

Viikonloppu on ohi. Se merkitsee myös sitä, että minä olen vapaa, täysin vapaa, hoitamaan roikkuvia paperiasioita ja etsimään duuneja urakalla.

Töölönlahden Veroparatiisi perustettiin ja saatettiin kellumaan lauantaina, Attacin jengi pönötti tummissa puvuissaan Töölönlahdella ja puhui itsensä uuvuksiin viikonlopun aikana. Minä & kumpp hilluttiin keskustassa esittämässä Suur-Töölönlahden Taloussäätiedotusta. Viimeksi olen ollut tekemässä performanssia 1999 Kiasman avajaisissa (oliko ne avajaiset silloin?). Kyllä se on hauskaa, palkitsevaa!

Mutta kaikkien kokoontumisten, harjoitusten ja valmisteluiden keskellä nukuin taas huonosti ja sain neljä migreeniä reilun viikon sisällä. Ennätys sitten Ghanan-matkan. V-tutus myös saavutti saturaatiopisteensä. Mun täytyy saada nää kohtaukset vähenemään, keinolla millä hyvänsä.

Nyt olen käynyt neuvotteluja itseni kanssa. Ehkä mun todellakin pitäisi kokeilla sitä, että nukun ja syön ihan säännöllisesti, teen kohtuullisesti duunia enkä ota mitään ylimääräisiä hommia.

Sitä paitsi - on yksi homma, tuo kuvittaminen, jossa haluan olla todella hyvä, ja jossa mulla on erityislahjakkuutta, toisin kuin vaikkapa esiintymisessä. Kirjoittamisen olen toistaiseksi laittanut taka-alalle. Mä en tiedä, tulenko mä sittenkään koskaan kirjottamaan mitään isompaa. Ellei se liity kiinteästi kuvantekoon. Kuvia mun kannattaa nyt ja tästä eteenpäin tehdä paljon ja tosissaan. Mun pitää lakata hajottamasta itseäni niin moneen osaan. Jostain syystä mulle on ollut hyvin vaikeaa uskaltaa panostaa pitkään johonkin yhteen asiaan.

Näen sielun silmin kuvamaailmoja, joita mä voisin luoda. Tässä elämässä. Kun vähän siristän, näen niissä tarkkaa ja hervottomaksi yltyvää piirtämistä, vahvoja värejä, virtaavaa geometriaa. Kyllä mä haluan maailmankin muuttaa, mutta tapahtukoon se kuvan voimalla.