Loppumasennus

Vieläkö ketään kiinnostaa (tai onko koskaan kiinnostanut) Kymmenen Uutisten loppukevennykset? Minulle ne on lähinnä tilaisuus tuntea kestämätöntä myötähäpeää sen kylähullun puolesta joka on minäkin iltana päätynyt ruutuun selvittämään kotkotuksiaan. Tämän voittaa vain uutistenlukijoiden kömpelöt yritykset vitsailla vielä jotain sen päälle. Haloo lajityypit! Uutiset saa olla asiallisia. Komiikka vaatii ihan eri konstit. Kanava vaihtuu meikäläisellä ennen kuin Kymmenen uutiset ehtii loppuunsa. Ahistaa.

Tässä vielä benrobelle henkilökohtainen linkki eli shoppailuvinkki, muut ei saa klikata.

Mannertenvälisiä suhteita

Ghanasta on taas tulossa vieras. Ihan näinä päivinä tai viikkoina. Se onkin jännä juttu! Moro on meidän kaveri Art Centerista, etevä nuori rummuntekijä (juuri eilen saatiin siltä uusi komea djembelasti lentorahtina). No, hän on fiksu tyyppi, ihan kouluja käymätön, mutta omasta kiinnostuksesta lukee kirjoja, seuraa maailmanpolitiikkaa ja tykkää käydä pitkiä väittelyitä. (Ja tosi söpö, muuten...) Morolla on amerikkalainen ystävä, joka on useaan otteeseen käynyt Ghanassa tapaamassa häntä. Nyt tää heppu on julistanut, että haluaa kustantaa Morolle koulutuksen jenkeissä! Sehän on tietysti aika monen ghanalaisen unelmien huipentuma... ja sopii Morolle kuin nenä päähän, kun siltä takuulla löytyy kykyjä ja motivaatiota vaikka mihin opiskeluun.

No, saadakseen pitkäaikaisen viisumin sinne jenkkeihin, täytyy olla vähintään kerran käynyt jo jossain länsimaassa ja onnistuneesti palannut takaisin kotimaahan. Ghanasta voi lähteä käymään länsimaissa vain, jos saa kutsun, ja me kai sitten ollaan lähimmät länsimaalaiset, joilta kutsu heltiää. Moron mesenaatti on luvannut maksaa myös Suomen lennot! Tuntuu ihmeelliseltä. Meille jää pelkästään Moron majoittaminen täällä.

Älkää kysykö, miksi moinen byrokratia. En mä ymmärrä. Ainakin se liittyy siihen, että monet jäävät sille tielleen, kun pääsevät pois Afrikasta. Mutta kai sitä voisi loikata jo sillä ensimmäiselläkin reissulla... kuten muuten teki eräs J., joka keväällä matkusti Suomen kautta Italiaan tapaamaan siellä työskenteleviä sukulaisiaan. Se ei koskaan palannut Suomen kautta takaisin Ghanaan, eikä siitä sen koommin kuulunut mitään. Niin ne ihmiset etsivät onneaan... millaista onnea on tarjolla laittomalle maahanmuuttajalle Italiassa? Hm.

Kun olimme Ghanassa, monet sanoivat, että tulevat sitten Suomeen meitä tervehtimään, mutta en mä oikeasti uskonut, että ainakaan Morolla olisi siihen mahdollisuutta. Ne kun ovat ihan eri luokan rahoja joita hän tienaa rummuilla ja mitä lentolippu maksaa. Toivottavasti kaikki menee ok ja hän todella pääsee tänne asti, ja sitten vielä sinne jenkkeihin.

Huh. Siinä on yks ihminen, joka elämässä on isot mullistukset meneillään.

Sitten kun mulla on varaa (en aio olla näin köyhä lopun ikääni), olisi hienoa auttaa vaikkapa joku nuori ghanalainen naisihminen opintojen alkuun. Sillä ehdolla, että hän vuorostaan, jos mahdollista, tekee saman jollekulle toiselle. Meidät on jo aikanaan autettu, by Suomen valtio ja veronmaksajat.

Pistän hautumaan.

Nykytaidetta

Nyyh, tänään ensimmäisen kerran melkein itkin kun luin blogia. Yeah, Kuhla-Kaani on noussut kryptastaan! Toivottavasti hän jaksaa tätä kiristynyttä päivitystahtiaan. Kerta per vuosi on liian vähän melkein missä tahansa asiassa.

Heidin kanssa kahviteltiin pitkästä aikaa Kiasmassa, ja siellähän vilisi kollegaa ja blokkaajaa minne vaan päänsä käänsi. Jos siis olisi salarakkaan tai ehdonalaisvalvojansa kanssa liikkeellä, niin ei kannata mennä Kiasmaan. Kiinni jäisi.

Kuvassa olevalla servietillä on työn alla oleva väitöskirjani noin pääpiirteissään. Havainnollistin Heidille väitöstutkimukseni keskeistä tutkimuskysymystä vuorovaikutteisen kerronnan rakenteista, siitä kuinka nkts. haarautuvien polkujen malli on jäämässä taakse ja ollaan etsimässä toisenlaisia tapoja järjestää kerrontaelementtejä. Voidaankin siis puhua myös järjestetystä kerronnasta (mikä tahansa valmiiksi leikattu elokuva, tai hyperteksti jonka linkit eivät elä) ja järjestyvästä kerronnasta jossa materiaali organisoituu vasta katselu/vuorovaikutustilanteessa. Läpäreen alle "sattumalta" osunut brosyyri esittelee Pia Tikan kiinnostavan Obsessio-installaation joka kannattaa käydä tsekkaamassa. Siinäkin järjestetään lennossa elokuvamatskua kiinnostavalla logiikalla.

Ensimmäinen lause

Katsotaan lähteekö Opilaan aloitteesta meemi liikkeelle. Kyse on itse kunkin ensimmäisistä sanoista tahi lauseesta. Opilaan heitto on varsin tervehenkinen verrattuna monimieliseen toteamukseen jonka itse päästin suustani: "Norhun kärhä ja perhe." Sittemmin sanavarasto on toki karttunut mutta tyylilaji on pysynyt melkolailla samana.

Sitaatteja

Linko linkkasi top-100 leffasitaatteihin. Suuremman osan tiesin, vaikka en olisi itse leffaa nähnytkään, niin hyvin on jotkut lauseet kiertäneet. Varsinaisia meemejä jos mitkä! Ja osaa listan sitaateista tunnustan itsekin liian usein viljelleeni kuten "we're not in Kansas anymore" josta aasinsilta listalta kokonaan puuttuvaan Matrixiin: "buckle your seatbelt, Dorothy, 'cause Kansas is going bye-bye."

Tässä muita juuri nyt mieleeni muistuvia joita olen puheeni sekaan päästellyt (kiitos ja anteeksi):
- There is no spoon. (Matrix)
- Why oh why didn't I take the blue pill? (Matrix)
- That woman is a woman! (Shakespeare in Love)
- An angel does not make love, an angel is love. (Barbarella)
- Dangerous Liasons leffasta voisi siteerata vaikka koko käsiksen. Nerokasta läppää.
- Nuorempina broidin kanssa jostain syystä naureskeltiin Ford Fairlanen heitolle: Have a twinkie, snapperhead!
- Ja tietysti Gremlinsien "Bright light! Bright Light!
- "I don't have a generation." "Then I think you should get one." (Postcards from the Edge)
- your eyes are like sapphires sparkling so bright. They make the morning radiant and light. (Aristocats)

Vilijonkka-seksimuki

Vanhojen henkilökohtaisten nimikkomukien pikkuhiljaa rikkouduttua kesämökillä on niiden tilalle kertynyt jo melko suuri kokoelma muumimukeja. Kaikille perheenjäsenille ja parille vakivieraallekin löytyy omansa. Minulle jostain syystä valikoitui – tai jäi jäljelle, muiden ehdittyä valita omansa ensin, varsin varoittavainen tarina. Toisella puolella on tuo Vilijonkka-böönä maassa kontillaan, hekumallinen peppu pystyssä riettaan kutsuvana. Toisella puolella hänellä onkin sitten liuta renkaita silmien ympärillä ja kolme sen verran teini-ikäistä kakaraa että ovat jo ehtineet kasvattaa itselleen amisviikset. Vilijonkka siinä niitä komentaa lähtemään Vallilan ammattikouluun kuin olis jo.

Muotoilun standardit mutta ei filosofiaa

Skitson ja pni:n kanssa oli juttua muotoilusta, ja vaahtosin (sori…) lähinnä siitä, miten nuoret, laihat muotoilijat suunnittelevat asioita itsensä mittaisille ja kuntoisille ihmisille. Oikein totta: Taikissa ei esimerkiksi näytä opiskelevan yhtään lihavaa ihmistä. Kyse ei liene konspiraatiosta vaan esimerkiksi siitä, että lihavuuden luetaan viestivän sitä, että käyttää aikaansa syömiseen sen sijaan että tekisi duunia ja kova duunin teko on taasen aika arvostettu juttu niille, jotka identifioituu ”itse-ilmaisullisen muotoilun” Taikkiin. Monet laihtuu koulun alussa, olemme huomanneet.
Jos kiinnostaa, niin ammatti-yhteisön jäsenyyteen kasvamisesta on kirjoittanut kuuluisimmin Donald Schön. Taikissa on muitakin yhteisöjä kuin itse-ilmaisuun tähtäävä muotoilijuus, mutta tuntuu että toi on näkyvin Taikissa.
Janne myöhemmin kyseli muotoilufilosofian perään. Suomessa muotoiluun on perinteisesti liittynyt vahva valistuksen ja kasvatuksen eetos (tai paatos paremminkin), mutta ei muutoin keskustelua, keskustelufoorumia eikä keskustelijoita sillä tavoin kuin taidepuolella on estetiikka, taidefilosofia ja -kritiikkikirjoittelu. Muotoilu hakee viittauspisteensä historiasta ja taiteesta vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi. Vasta jatko-opintojen aikana huomasin, että kaikille pakollisiin opintoihin Taikissa kuuluu taidehistoria, taideteollisuuden historia sekä filosofian ja estetiikan peruskurssit. Ei siis ”muotoilun filosofiaa” eikä esimerkiksi materiaaliseen kulttuuriin yleensä tai muotoiluun erityisesti liittyvää sosiologiaa tai psykologiaa. Noiden opetus jää yksittäisten koulutusohjelmien oman yritteliäisyyden varaan eikä esimerkiksi kumpikaan koulun lehdistä toimi sen puuttuvan muotoilun filosofian kehittelypaikkana vaikka kiinnostuneita wannabedesignfilosofeja olisikin.
Errr…ettäs tiedätte…?

Jälkikirjoitus: Sedis kutsuu tänään klo 16 alkaen Kaisaniemeen Jone's karaokebaariin ilmeisen spontaaniin tapaamiseen. Niin...minä olen paljasjalkainen, enkä kolua böndeä juhannuksena ja tässä olisi erinomainen tekosyy poistua illan tapaamisesta josta evvk, mutta että karaoke-baariin? Ei helvetti...olisi edes se tupakka-komerolaki jo voimassa, voisimma Leenan kanssa survoa väärinlaulajat lakisääteiseen koppiin sinne jo ennestään raijaamiemme rumien ja tyhmien seuraksi. Eikä me voitaisi sitten mennä koppiin blaadaan kun se on jo täynnä, hä hä.

Sarjista, unta, satua ja totta

Juhannus vyöryy päälle väistämättä. Ei oikeastaan huvita tehdä enää töitä, etenkin kun ei ole mitään kesken, vaan olen aloittelemassa uutta hommaa.

Lainasin kirjastosta 2 kg sarjakuvia. Osa oli vanhoja tuttavuuksia, kuten Enki Bilal, Joakim Pirinen, Scot Adams (Dilbert) sekä Marc-Antoine Mathieu (Alkuperä, Ne). Uusia mulle ovat Timo Aarniala: Yllätyskuvia, Max Andersson: Pixy, Mäkilä & Melleri: Aavekaupunki, Ilmaranta & Nyyssönen: Elukat, Julie Doucet: Jos olisin mies sekä muutama muu. Pari päivää sitten mulle nimittäin valkeni lopullisesti, että duuninhaku on tuottanut tulosta, mutta nurinkurisesti: kaikki lupaavalta näyttäneet työmahdollisuudet ja hankkeet sijoittuvat tai siirtyvät hamaan syksyyn, jolloin oli jo muutenkin luvassa aika haipakkaa. Olen siis työtön tällä hetkellä. Olin auttamatta myöhässä liikkeellä kesän töiden haussa. Siispä päätin kehitellä strippisarjakuvan, jota voin myöhemmin myydä.

Alkajaisiksi aion lukea ja tutkia erilaisia sarjiksia niin paljon kuin napa vetää. Ja tehdä koko ajan luonnoksia samalla. Jotain on jo paperilla & mielessä muhimassa. Vakuutan itselleni, että pitkällä tähtäimellä tää hetkellinen tyhjän päälle jääminen on hyvä juttu. Silloin kun on kiire, ei ehdi kehittämään omia tuotteita. Rahapuolesta selviän jotenkin, pakko, syyspuolella on kuitenkin luvassa yhtä sun toista.

Ah! Olin unohtaa! Blogitapaamiesen jälkimainigeissa uneksin, no, blogitapaamisesta. Unen alkajaisiksi tajusin, että tämä on unta. Riemastuin: voin tehdä mitä vain! Menin heti tiskille ja tilasin - kahvin (valveilla olen lopettanut kahvin juomisen). Onnellisena hihitellen lähdin vaeltelemaan bloggaajien joukossa. Tapasin nuoren pojan, joka mielestäni bloggasi todella huonosti, ennakkoluuloisesti ja rasistisesti. Nostin hänet ilmaan ajatuksen voimalla ja pyörittelin, ja paiskasin kohti seinää. Ymmärsin koko ajan, että tämä on unta, enkä vahingoita ketään oikeaa henkilöä, vaan kaikki hahmot ovat oman tajuntani tuotetta. Istuin joidenkin tyyppien viereen ja kokeilin, pystynkö vaikuttamaan heidän puheisiinsa. Kohta ohjailin heidän keskusteluaan ihan miten tahdoin. Sen jälkeen selkouni alkoi hämärtyä, unohdin uneksivani. Loppuajan luennoin fläppitaulun kanssa joillekin tyypeille, minkä takia heidänkin kannattaa alkaa bloggaamaan. Edit: Unijoogien mukaan selkounia seuraava askel on ymmärtää, että tämä valvetodellisuus on yhtä lailla illuusiota. Saapa nähdä, miten käyttäydyn seuraavassa blogimiitissä.

Juhannuksen alkajaiseksi, eli nyt, lähden Meilahden Taidemuseoon katsomaan Satua ja totta. Se on aivan upea lastenkirjankuvitus-näyttely. Olin jo avajaisissa, mutta siinä kahdessa tunnissa ehdin katsomaan vasta puolet näyttelystä, niin valtaisa ja kiinnostava se oli.

Adoptoi blogi?

Adopt A Chinese Blog on jotensakin hauska ajatus, tai en tiedä onko ihan oikeesti, mutta saan kuitenkin aina jotain kicksejä kaikenlaisista idealistisista maailmanparannusviritelmistä. [via networked performance]

Jos minulla olisi serveritilaa jaettavaksi asti niin voisin adoptoida vaikka taistelevia kissanpentuja tai marssivan kissa-armeijan (swf).

Puheenaiheita

Eilisten täysikuiden ja seisausten kunniaksi kai keskusteluissa vilahti mm. seuraavat päivänpolttamat ja puremat kysymykset ynnä teemat:

- Mikä kaali olisit jos olisit kaali?
- Millainenkohan olisi maailma jos 'kulttuuripuolella' oli keksitty ainoastaan Mozartin musiikki ja punaviini?
- Kauniit ja älykkäät ovat kyllä viehättävämpiä kuin rumat ja tyhmät.
- Pettymyksiä ne on vaan ne kauniisti pakatut isokokoiset vaaleat savukkeet jotka ei potkaise yhtään. Sellaista se rakkauskin joskus on.

Elämäni kirjahyllyt

Joku naapuri jolla on parvekkeen ovi auki, opiskelee trumpetinsoittoa. En tunnista kappaletta. Tunnistaisikohan sen säveltäjä sen?

Edellisestä bloggauksesta ja blogimiitin keskusteluista jäin kirjahyllytunnelmiin. Minulla on menossa kausi, että luen hyvin vähän - aika tuntuu valuvan muihin puuhiin. Silti olen ostanut kirjoja odottamaan seuraavaa lukemiskauttani. Kirjahyllyni on täyttymässä. En tiedä mitä sitten teen. Mahtuuko tähän murjuun toinenkin hylly, vai onko minun muutettava isompaan asuntoon kirjoineni? Kirjat on ehdottomasti parempi syy muuttaa kuin esim. parisuhde.

Olen aina kasvanut keskellä kirjahyllyjä. Mutsilla ja faijalla on nykyään jokaisessa huoneessa, keittiötä lukuun ottamatta kirjahylly. Vaari, joka kuoli ennen syntymääni, oli bibliofiili joten mummin luona oli iso seinä täysin kirjojen peitossa, samoin kun kesähuvilan vintti niitä täynnänsä. Toisinaan bloggauksieni kuvituksena esiintyvät kirjankannet olen kuvannut juuri niistä kesäaarteista. Mökillä nukun kirjahyllyjen ympärillä ja aamun ensimmäinen silmien raotus on aina yhtä mukavaa kun alan hahmotella vieressäni ja pään takana olevia kirjoja. Nukun Tarzanin alla, vieressä Prinsessa vilahtaa ohi.

Blogimiitin tunnelmia

Au kuka löi mua lekalla otsaan? Armoton olo joka ei ihan resonoi sen aivan kohtuullisen alkomahoolimäärän kanssa jonka tulin nauttineeksi. Kivaa oli, vanhojen pääepäiltyjen Skitson, Hilparin, T,M&EG, Veeran, Hinkstoonan, Luksuksen jne. lisäksi tuli moikattua myös uudempia tuttavuksia, muiden muassa karria ja "blogiskenessä" melko uutta sigurattoria jonka kyllä olen tuntenut muuten jo aikash monta vuotta. Muutenkin illan teemoina hiustenleikkuun lisäksi taisi olla että kuka tietää kenetkin ennestään ja mitä kautta. Kunniamaininta ja vapaavalintainen taivaankappale Raisalle joka fuulasi meikäläisen shokin partaalle kamalalla kirjahyllykauhuskenaariollaan. Aika hyvä.

Vaikuttamiskeinoja

Nyt entistä kesäisempiin aiheisiin.

Jos minut tahtoisi saada ihastumaan, kannattaisi:
- ilmaantua hiihtäen paikkaan, jonne yleensä ei hiihdetä
- asettua sohvalle, jolle valo lankeaa viistosti, puhaltelemaan saippuakuplia mietteliään näköisenä
- syntyä papin pojaksi
- punastua herkästi (toimii erityisesti naisilla)
- esittää breakdancea ihan täysillä niin ettei oikeasti osaa yhtään

Nämä ovat vanhoja, hyväksi havaittuja konsteja. Uusille on mielikuvitus rajana. Nykyään on mukava ihastua, kun asialle ei tarvitse eikä halua tehdä mitään.

Tänään

hip hip

Pitch

Huisin kivaa että Lumottu lapsi palkittiin Banffin tv-festareilla. Olen nähnyt leffan isolta screeniltä, jolloin virtuaalilavastus oli hieman silmille pomppaavaa mutta tv-ruudulta kyseinen teos kyllä näyttää todella hienolta. Suomi taitaa olla tässä virtuaalilavastuksessa ihan kärkisijoilla, sillä vuosi sitten kun juttelin erään Los Angelesin filmikoulun dekaanin kanssa, hän väitti että täällä (LUMEessa) ollaan paljon heitä edellä.

Itse osallistuin Banffin festariin vuonna 2003 kilpailija/pitchaajana. Kyseessä on ehdottomasti parhaiten järjestetty tapahtuma jonka olen nähnyt. Kaikki rullasi tehokkaasti, aina tiesi missä piti olla ja heti löytyi apua ja neuvoja kun niitä tarvitsi. Kilpailumme tuomaristokin kuunteli 4-minuuttisen "pitchimme" kaksi kertaa ennen varsinaista kilpailua, ensin puhelinkonffassa ennen matkaa ja kerran paikan päällä, ja antoi hyviä neuvoja siitä miten sitä pitäisi parantaa. Opin paljon, ja harvoin tulee tehtyä yhtä paljon töitä yhden neliminuuttisen eteen. Suomessa ei pitchaaminen ole mitenkään tunnettua (en edes tiedä onko sille suomenkielistä termiä), mutta Pohjois-Amerikassa hyvinkin yleistä. Tarkka ja tiukka aikaraja on mielestäni hyvä juttu (Banffissa se taisi vaohdella kolmesta viiteen minuuttiin pitchistä riippuen), jota kannattaisi Suomessakin opettaa. Siinä oppii tiivistämään ja kiteyttämään ideoistaan sen oleellisen esiin. Joku väitti että tapa juontuu alkujaan siihen, että oman leffaideansa esittelyyn tuotantoyhtiön kiireiselle pomolle saa juuri ja juuri noin hissimatkan verran aikaa. Siinä ajassa se on myytävä, jos ylipäätään aikoo myydä.

Noni

Kyllä tämä tästä lähtee. Sain ekan lehtikuvituksen, ja muutakin on ehkä tuloillaan. Tosiaan, en ole aiemmin tehnyt lehtikuvituksia.

Ulkona paistaa kesäpäivä, mutta minä luon lunta ja talviturkkisia otuksia täällä studiossa. Ihanaa päästä hommiin. Parhaillaan ihmettelen, miten saisin yhdistettyä tietyn melko realistisen, aika graafisen jäljen, joka on mulle luonteva, sekä tyylitellyn, pelkistetyn, lapsenomaisen jäljen. Tällaiset kysymykset eivät tietenkään ratkea kirjallisesti eivätkä verbaalisella tasolla. Kuvallisia ratkaisuyrityksiä voi tietysti yrittää verbalisoida.

Katsoin peiliin

Viikonloppu on ohi. Se merkitsee myös sitä, että minä olen vapaa, täysin vapaa, hoitamaan roikkuvia paperiasioita ja etsimään duuneja urakalla.

Töölönlahden Veroparatiisi perustettiin ja saatettiin kellumaan lauantaina, Attacin jengi pönötti tummissa puvuissaan Töölönlahdella ja puhui itsensä uuvuksiin viikonlopun aikana. Minä & kumpp hilluttiin keskustassa esittämässä Suur-Töölönlahden Taloussäätiedotusta. Viimeksi olen ollut tekemässä performanssia 1999 Kiasman avajaisissa (oliko ne avajaiset silloin?). Kyllä se on hauskaa, palkitsevaa!

Mutta kaikkien kokoontumisten, harjoitusten ja valmisteluiden keskellä nukuin taas huonosti ja sain neljä migreeniä reilun viikon sisällä. Ennätys sitten Ghanan-matkan. V-tutus myös saavutti saturaatiopisteensä. Mun täytyy saada nää kohtaukset vähenemään, keinolla millä hyvänsä.

Nyt olen käynyt neuvotteluja itseni kanssa. Ehkä mun todellakin pitäisi kokeilla sitä, että nukun ja syön ihan säännöllisesti, teen kohtuullisesti duunia enkä ota mitään ylimääräisiä hommia.

Sitä paitsi - on yksi homma, tuo kuvittaminen, jossa haluan olla todella hyvä, ja jossa mulla on erityislahjakkuutta, toisin kuin vaikkapa esiintymisessä. Kirjoittamisen olen toistaiseksi laittanut taka-alalle. Mä en tiedä, tulenko mä sittenkään koskaan kirjottamaan mitään isompaa. Ellei se liity kiinteästi kuvantekoon. Kuvia mun kannattaa nyt ja tästä eteenpäin tehdä paljon ja tosissaan. Mun pitää lakata hajottamasta itseäni niin moneen osaan. Jostain syystä mulle on ollut hyvin vaikeaa uskaltaa panostaa pitkään johonkin yhteen asiaan.

Näen sielun silmin kuvamaailmoja, joita mä voisin luoda. Tässä elämässä. Kun vähän siristän, näen niissä tarkkaa ja hervottomaksi yltyvää piirtämistä, vahvoja värejä, virtaavaa geometriaa. Kyllä mä haluan maailmankin muuttaa, mutta tapahtukoon se kuvan voimalla.

Eka erä purkissa

Onneksi otin ja korjasin kuluneen viikon sään viime sunnuntaina muuten olisi tullut murhetta ja marinaa. Kuvausviikko päättyi eilen helteisiin tunnelmiin. Poltin käsivarteni niin että vasemmassa "hauiksessa" on sormien jättämät neljä valkoista raitaa. Olen tainnut olla pitempäänkin kädet puuskassa. Vahinkolaukausten viimeinenkin kesäkohtaus on nyt purkissa: sauvakävelyä Tervasaaressa. Koska loppuviikon kuvausaikataulukin oli sopivan ilmava oli aikaa Kristiina ja Lorenz parat saivat kiertää skattan puoleista päätä ympäri yhdeksän kertaa ja sitten vielä loikkia ja riehua sen päälle. Hyvin tuo kyllä näytti niiltä sujuvan, monet otot johtuivat siitä, että kameralle kohtaus oli harvinaisen haastava.

Lokakuussa kuvataan lisää. Ja sillä välin rakennettaan softaa joka tätä kaikkea pyörittää, ja testataan systeemiä kesän matskuilla. Hommat ei lopu vähän aikaan. Kiva.

Top top osa 3

Tää meemi ei ihan istu mun tapoihin. Hauska silti miettiä, mitä mä oikeastaan kuulen. Viime aikoina olen kuunnellut lähinnä hiljaisuutta. Harvoin mulla on suosikkibiisejä joita soittaisin yhtenään. Radioheadin Kid A soi kotona vähän aikaa sitten, ja Zap Maman levyt, mutta noistakin on kyllä jo tovi. Jaa, Morcheeba soi työhuoneella. Notkea Rotta on iskenyt vastikään, ja siltä monikin biisi, mutta en omista. Ja Tuomari Nurmion ensimmäinen ja viimeinen levy, mutta niitäkään mulla ei ole itselläni. Eppujen tuotanto itse laulettuna. Länsiafrikkalaiset rytmit livenä.

Ah. Mä kerron myöhemmin, kenet haastan.

EDIT. Ehkä mun pitää yrittää vähän enemmän. En siis kuuntele biiseittäin vaan levyittäin tai artisteittain, mutta Nurmion Kolmannen linjan Mona Lisa on tällä hetkellä ihan paras, kun se ollaan minä ja työhuonekaveri.

En yllätä itseäni, vaan haastan hyvät ihmiset Haakanan ja Raisan.

Haastettu kertoo, osa 2

Vai top-6 biisit pitäisi... tämä menee kyllä aika intiimiksi paljastukseksi ja nolostuttaa kovin, mutta menköön kun kerran Hinkstoona pyytää (ihq). Ei minulla mitään kaikkien aikojen suosikkia ole. Joku biisi kolahtaa ja kuuntelen sen puhki. Sitten tulee uusi sisäinen hitti tilalle. Tässä kepeät kesätunnelmani, eli iTunesin kuukauden kuluneimmat:

From Congo - Manu Dibango
Let's Stay Together – Tina Turner
Mr. Pitiful – Commitments soundtrackiltä
My Baby Likes To Boogaloo - Don Gardner
Never Can Say Goodbye – Gloria Gaynor
I Love the Night Life (Disco Round) – Alicia Bridges

Haastan Birdyn ja Tiinan samaan leikkiin.

Haastettu kertoo, osa1

Hinkstoona tahtoo tietää mitä pitää sisällään kunkin Typon tämänhetkinen biisi-top6.
Epäilen vahvasti ketään kiinnostavan mutta kun kerran kauniisti pyydetään niin mikä ettei. Hauskahan näitä on listailla:
As I Lay Me Down / Sophie B. Hawkins
Don’t Fear the Reaper / Blue Öyster Cult
Perfect Day / Lou Reed
Pissing in a River / Patti Smith
Shadow Play / Rory Gallagher
You and Whose Army? / Radiohead
Duunikoneella soi tällä hetkellä webin yli joku Buurenin loputtomista State of Trance-kokoelmista. Lista pätee ainoastaan kotioloihin, siis asioita, joita voi soittaa naapurin kuullen ja suurella volyymilla, paitsi Sophie B. Hawkinsia, jonka eksemplaari listassa on imelin tietämäni. Don't Fear the Reaper taasen soi paitsi Halloween ykkösessä, kertoo Romeosta ja Juliasta - täten omistan biisin omin luvin Leenan kuvaussessioille. Avoliittoilin kerran kauan ja hartaasti erinomaisen miehen kanssa, joka lähes sai vakuuttumaan että Lou Reed on Jumala. Patti Smith kuuluu oman ikonigalleriani kestohahmoihin, vaikka tuotantonsa on kovin vaihteleva ja hermoille käypä. Gallagher lienee irlantilaisista kitarasankareista tunnetuin ja biisi jonkinlainen lapsuusmuistojen kulminoituma, siskon ja veljen yhteinen ilo kollektiivisen britti-proge diggailun lisäksi. Radioheadistakin saa nykyaikaisen listan muihin verrattuna, eikä biisi ole erityisen imelä edes. Jotenkin vain tykkään kun joku mutisee korvan juuressa.
Sopimukseen kuuluu haastaa kuusi (6) muuta henkilöä listailemaan. Sovitaanko että haastan kaksi (2) ja loput typot hoitaa oman osuutensa jos hoitavat? Opilas ja merten voisivat listailla omansa?

Vahinkolaukauksia, 3. kuvauspäivä

Päänäyttelijät on pussannet toisiaan koko päivän. Tänään jatkettiin Tervasaaressa ja illaksi siirryttiin Ilmalan vesitornin katolle joka on kuulemma yhdessä Stadionin tornin kanssa Helsingin korkein paikka. Näkymät oli kyllä kohdallaan. Anulta tilaamani oranssi auringonlaskukin oli suorastaan täydellinen. Tänään tehtiin kohtauksia jotka ovat omia lemppareitani hieman surrealistisina ja fantasianomaisina. Ja siinä kohdalla se jotenkin minulle vasta oikeasti konkretisoitui (tunnetasolla) miten teksti muuttuu kuvaksi. Tunne on sellainen jota en osaa nimetä. Se kaikki oli paljon yksityiskohtaisempaa, rikkaampaa ja kauniimpaa kuin mitä kykenin mielikuvittelemaan. Onkohan tämä tällaista kaikille esikois- tv-käsikirjoittajille?

Kuvissa "hääpari" ja "kohtalottaret" poseeraavat still-kuvaajalle.

Vahinkolaukauksia, 2. Kuvauspäivä

Jos Remu lupaa että mollukka paistaa, niin sehän paistaa. Paistoi kokoajan kun Remu oli setissä. Säätutkat hiiteen. Mä oon niin onnellinen. Hahmot on heränneet henkiin ja koko työryhmä on tuonut mukanaan aivan mielettömän määrän detaljeja ja henkeä. Tänään kuvattiin Milenkassa ja Tervasaaressa. Älyttömän kaunista kuvaa on syntynyt. Yhden hetken oli jopa mustasukkainen käsikirjoittamalleni hahmoille jotka olivat tänään kuvatussa kohtauksessa löytäneet toisensa ja olivat niin niin rakastuneen oloinen nuoripari. Ja vaikka vain sivusta katsoin niin oli kyynelkin tulla silmiin kun Kristiina Elstelä lauloi Poikkisahatun naisen viimeistä säkeistöä kameralle jäi surkeana nojaamaan pianoon. Kuvissa Heikki lavastaa piknikkiä Tervasaaressa ja Mika ohjeistaa Lorenzia ja Kristiinaa biljardikohtaukseen.

Lisäys:
On ollut erittäin hyvä, että olen ollut mukana kuvauksissa tarkkailemassa sillä olen tajunnut aika paljon juttuja jotka kannattaa huomioida kun seuraavaksi alan kirjoittaa ja viimeistellä käsiksen teknisempää puolta, logiikkaa jolla kaiken pitäisi saada loksahtamaan paikoilleen. En ollut ihan ymmärtänyt kuinka suuren tilan sivuhenkilötkin saavat tarinassa. Meillä on vaan mukana niin valloittavia ja hauskoja tyyppejä. Miten järjestämme vuorovaikutteisen kertomuksen päähenkilöiden kohtalon variaatioihin jos katsojat lähtevätkin seuraamaan jotain sivuhenkilöä?

Ensimmäinen ratkaisu on kirjoittaa pääparille reilusti lisää repliikkejä jotka ovat suorassa suhteessa sivuhenkilöihin. Niitä voi sitten heitellä sekaan – kaikki kun esitetään ajatusääninä puolisatunnaisessa järjestyksessä. Alan jo toistaa itseäni: kyllä tää vaan on niin kivaa ja kiinnostavaa.

Verokapina!

Tsekatkaa sivut ja tulkaa viikonloppuna Töölönlahdelle.

Töölönlahden Veroparatiisi

Jokaiselle ansionsa mukaan

Näinhän siinä käy, että kun paahtaa viikkokaupalla lepäämättä kunnolla, tuntee yhtenä iltana epätavallisen raskauden jäsenissään ja herää aamulla kurkku karheana ja keho särkevänä.

Mullahan loppui edellinen duuni pari viikkoa sitten, ja sen jälkeen olen vain tehnyt rahatonta projektia ja päivittänyt portfoliotani. Eilen aloitin aktiivisen töidenetsinnän. Lähestyin aikakauslehtiä kuvitusten suhteen, huomenna onkin sitten ohjelmassa soittaa perään, jos vain flunssa ei äidy ihan hirmuiseksi. Tänään soitin, vienosti raakkuen, lopultakin yhdelle tutulle, joka vetää yhtä linjaa eräässä ammattikorkeassa. Sekin oli sängyn pohjalla. Luulin, että olen auttamatta myöhässä, ensi lukuvuoden hommat on jaettu, mutta puhelun aikana rupeskin näyttämään siltä, että saattaisin saada sieltä ensi syksyksi ihan mukavasti opetushommia. Se olisi aivan valtavan, jylhän, makean pyöreää. Ja asia selvinnee jo lähitulevaisuudessa. Toimeentulo! Viininlehtikääryle! Rooibos! Vodkapaukku! Makselee laskuja tuosta vain!

Jäniksiä yössä

Kuluneena viikoloppuna yösuunnistettiin tihkusateessa ja istuttiin notskilla Lammilla. Kävin mummolla, suunniteltiin Junan kanssa performanssia, kotibileiltiin ja laulettiin yhteislauluja, istuttiin baarissa. Rakennettiin hökötystä ja maalasin ison kyltin. Oli aivan hilkulla, ettei karaokekin mahtunut ohjelmaan, mutta jänistimme kun olimme aikamme tarkkailleet Satumaan lauantaimeininkiä jonosta käsin. Se on vinkeä yhdistelmä se viina ja testosteroni, joillakin. No, meillä vain ei ollut tarpeeksi pohjia.

Seuraava kohde oli Mbar. A hip, a hop. Hm. Oliko se peräti tänään, kun bussit siirtyvät maan alle siitä Lasipalatsin takaa? Tapio M. lupaili Mbarille tosi kuumaa terassia tänä kesänä, ilman dieselinkatkua! Valkeat sannat vielä puuttuivat, ensi viikolla ne levitetään. Ahh.

Heh. Kuinka kauan jatkuu ihana nuoruus? Mummoni sanoi: "sinun ikäisenäsi minä olin keski-ikäinen kotirouva".

Korjaus

Tässä ilmatieteenlaitoksen ennustus tulevalle viikolle:

Nythän on niin että se on VÄÄRIN! Vää-rin. Ensi viikolla Helsingissä paistaa mollukka niin kuin ei koskaan, niinpä korjasin ennusteen meteorologien puolesta. Kas tässä:

Täydellinen lahja

Sain täydelliset Ranskan tuliaiset: hienostuneita savukkeita ja kynän ja sytyttimen yhdistelmän. Mitä muuta sitä kirjoittaja voisi enää tarvita? (Ole hyvä älä laita kommenttiosastolle että paperia :) Kiitos Krisse!!! Suukkoja, suukkoja, suukkoja.

Olisi muutakin kaikkea hassua kerrottavaa mutta tiivistetään nyt vain. Olen pallo rakkauden pingispöydässä. Hämmentävää joskin myös ihanaa. Onhan sentään kesäkuu eli asioita tapahtuu eri otteella kun talven puristuksessa.

Musta komedia rakkaudesta

Idea syntyi yli kaksi vuotta sitten. Sillä voitettiin kansainvälinen kilpailu mutta vielä sen jälkeenkin kesti vielä saada rahoitus ja yhteistyökuviot kasaan. Sitten ollaan käsikirjoitettu, ja kirjoitettu lisää ja testailtu ja suunniteltu. Ensimmäinen kuvausviikko alkaa maanantaina, eli vihdoin päästään tuotantovaiheeseen. Kasassa on loistava porukka näyttelijöitä ja muita taiteilijoita ja tekijöitä. Fiilikseni on kihelmöivän innostunut.

Käsittääkseni käsikirjoittajat eivät yleensä kauheasti kuvauksissa notku, moni ei sitä haluakkaan sillä heidän tekstinsä on jo toisten käsissä ja muuttuu paljon tuotantoprosessissa, ja se voi olla kirjoittajalle kauhistuttavakin kokemus. Mutta minä aion nakottaa kuvauksissa, eniten ehkä tutkijan roolissa, katsomassa että miten vuorovaikutteista tv-komediaa oikeasti kuvataan, ohjataan ja näytellään. Lupaan pitää turpani kiinni paikanpäällä jos teksti muuttuu kuviksi jotenkin yllättävällä tavalla. Kommentit sitten väitöskirjassa jonka merkittävin tutkimustuotanto tämä teos on.

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia niitä jotka ovat särkeneet sydämeni. Ilman teitä tämä tarina olisi ... erilainen.

Konferenssi-raportti, 2 opintoviikkoa

Pyörähdin ensimmäisessä pohjoismaisen design-tutkimuksen konferenssissa Kööpenhaminassa. Tarkoittaa sitä, että maanantaina ja tiistaina oli kumpanakin päivänä kaksi sessiota paperi-trackkejä, plus 3 yleis-paneelia designiin liittyvästä tutkimuksesta, sen aiheista ja tulevaisuudesta. Insinööri-, arkkitehti- ja HCI-vetoisia juttuja enimmäkseen, plus sekalainen joukko härveli-suunnitelmia. Monessa kohtaa nämä Taik-edustusjoukkueen teolliset muotoilijat äimistelivät sitä, miten esim. Taikissa vuosia käytössä olleita menetelmiä esiteltiin muiden maiden papereissa innovaatioina. Todistaa hyvin sitä, että eri juttuja kokoava foorumi tulee tarpeeseen ja sekin tuli selväksi, ettei Taikin tarvitse hävetä tutkimuksen tasoa ja aiheita.
Kokemuksena konferenssi oli mulle ensimmäinen ja erinomaisen miellyttävä, ei vähiten siksi, että järjestäjät vaikuttivat super-mukavilta ja että ruokatarjoilu oli hyvää ja runsasta. Meidän proffien menoa katsellessa oivalsin, että evoluutiobiologia on radikaalisti väärässä: alfa-uros ei tietenkään pyri levittämään mahdollisimman laajalle geenejään vaan käyntikorttejaan. Tämä ehdottomasti tasa-arvoistaa akateemista maailmaa. Joitakin harvoja yksilöitä lukuunottamatta tyypillinen muotoilu-proffa näyttää olevan käyntikorttien jakajana täysin biseksuaalinen.
Konffarakastaja-kisassa Taikin edustusjoukkue hävisi surkeasti, sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.