Tuesday, November 16, 2004

zombie online

Kollega tuli sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja siitä pitäen on näppikset rapiseet käsiksen loppurutistuksessa. Olen nukkunut vain joitakin tunteja koko aikana. Hieman tuli lisäaikaa joten viimeiset pilkut voimme viilata huomenna. Tänään ei pysty tekemään enään mitään mielikuvitusta vaativaa. Jos laulaja laulaa "taivaalla kimaltelee kuu" ja käsikirjoittaa siihen kekseliäänä, että näytetään kuuta siinä kohtaa, niin sitten kannattaa levätä hieman ja miettiä jotain ihan muuta.

Jos täällä naapurustossa joku on kyttäri niin sillä oli vilkasta eloa nämä pari vuorokautta kun heiluimme yökaudet, lauloimme pläjäyksen biisejä kämpässä, parvekkeella, suihkussa, pompimme riemusta ja hortoilimme sekavina. ja mitä julmempia tapoja keksimme ihmisille rakkauksiaan kohdella ja murhata, sitä riemukkaammin me nauroimme. Postit laput ei pysy mun seinällä (taitaa olla liian likainen) joten nyt ikkuna on täynnä pieniä punaisia lappuja. Näyttää oudolta myös ulkoa päin.

Torstaina pakenen pitkälle viikonlopulle pari astetta lämpimämpään paikkaan, sitä ennen pitää siis hioa pilkut ja viimeiset kohtaukset paikoilleen ja jossain välissä heivata kissat sille samaiselle kollegalle hoitoon. Viimetingassa hankitut liput takasivat että tulee ylikallis viikonloppu mutta ehkä mä oon sen ansainnut.

No comments: