Sananen autuudesta

Editoitu jälkikäteen. Ks. kommenttiloota.
* * *
Kuka sanoikaan työn tekemisestä: "Follow your bliss"? Joseph Campbell?

Jos joku ei ole vielä kuullut, mun "bliss" on piirtäminen. Päivät kuluvat ihmeen rattoisasti. Autuus tietenkään ei koita automaattisesti kun otan kynän käteen (vaikkei se kaukana ole...). En mene työhuoneelle huvikseni riimustelemaan, en piirrä ellei ole pakkoa tai tarkoitusta. Inspiraatiokin, kun se harvoin iskee, synnyttää ensimmäisenä pakon tai tarkoituksen, ja sitten taas mennään. Niska joskus vikuroi ja tulee mälsiä hetkiä, mutta se kaikki on pientä verrattuna.

Jos olen ennenkin kirjoittanut tästä, niin - älkää keskeyttäkö. Vuonna 1999 mulla oli kesätyönä yhden koulun osaston webisivujen suunnittelu. Hauskinta oli, että ne toivoivat paljon kuvituskuvia, siis osaston aihepiiriin liittyvää kuvamaailmaa sen grafiikan yhteyteen. Piirsin koko kesän. Olin hirvittävän onnellinen. Ihmettelin joka päivä, miten mua on saattanut onnistaa niin että saan tehdä päivät pitkät näin ihanaa työtä. Kun työ oli tehty, porskutin innokkaana "eteenpäin" - hankkiuduin uusiin, haastavampiin työnkuviin ja projekteihin ja luottamustehtäviin. Piirtäminen jäi vuosiksi. Jossain vaiheessa huomasin, että en oikeastaan nauttinut mistään mitä tein, ja sitä mistään oli PALJON. Onneksi tein oikeat päätelmät.

Läpi peruskoulun piirtäminen oli mulle selviytymiskeino. Se oli voodoota, itsen piirtämistä maailmankartalle, fantasioiden ylläpitoa ja toteuttamista. Olin ehkä aikuisena ajatellut, ettei mun piirtäminen ole "tervettä", ei sen varaan voi rakentaa elämää. No, tervehdyinkö, kun en piirtänyt?

Luulen, että saattaisin viettää ihan onnellisen elämän vain piirtäen mustavalkoisia ötököitä. Ainakin onnellisemman kuin jos yrittäisin olla kulttuurituottaja, koulutussuunnittelija ja/tai pelisuunnittelija (kokeiltu). Lisäverta, -kyyneleitä ja -arvoa piirtäminen alkaa tuottaa sitten kun rupean piirtämään jotain omaa ja isompaa ja vaikeammin hallittavaa. Tuntuu, että kunnianhimo on jotenkin erikseen. On se perusta, jokin asia, jonka parissa vain viihtyy riippumatta millä vaatimus- tai luovuustasolla sitä tekee. Siitä sitten ponnistaa jos ja kun.