Tekstinpätkä on pohjois-Ghanasta, Molen kansallispuistosta. Olin melkoisen overwhelmed uudesta kulttuurista ja ilmastosta, ja olimme juuri matkanneet vielä syvemmälle, eh, alkeelliseen, tuntemattomaan, sysimustaan afrikkaan - joka muuten on mun(kin?) unissa edustanut alitajuntaa. Olin nukahtamaisillani, havahduin, nousin ja kirjoitin tän ylös:
Kuljeta minut läpi mustan metsän
vedenalaisten kujien
Sulje silmät helmeilevän taivaan
Kudo hätkähtelevistä sekunneista
suuri, turvallinen riippukeinu
Suo mahlan virrata tässä puussa, puujalassa
Niin että kun aamu koittaa
on hengitys kevyt kuin lehden havahdus tuulessa
ja yön peitto raskas
haudattu maan poveen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment