Retkeni alkajaisiksi kohtasin mäellä suuren valkoisen aaveen, tunturipöllön. Koiras singahteli ympäri häkkiä, sen kynnet kourivat verkkoaitaa niin että seinät ratisivat ja huojuivat. Sitten se lensi häkin perälle, huojutteli itseään matolla ja otti töppöaskeleita sivusuuntaan kuin pieni lihava ballerina. Naaras, jonka huomasin vasta hetken kuluttua, kun sillä oli suojaväri ja rauhallisempi tyyli, istui häkkiluonnon siimeksessä niskat kyyryssä ja käänteli lyttyistä naamaansa. Se olisi voinut olla juurtunut siihen kiveen. Vähän väliä se kääntyi tuijottamaan mua rävähtämättä suoraan silmiin ja makeat pienjyrsijät juoksivat pitkin selkäruotoani.
Oivalsin, että saisin, voisin seistä tässä viidellä eurolla koko iltapäivän käymättä kiertämässä yhtäkään muuta elikkoa. Tulin hirveän iloiseksi vapaudestani. Sitten menin ja katsoin lumikkoja, taveja, mustalintuja, Africasia-talon skorpioneja ja matelijoita, aitaamatonta puskaa jossa viiriäiset piileskelivät, riitaisia flamingoja, ulkona puhaltelevia visenttejä, kameleita, karhuja, ahmoja, hylkeiden sieraimia ja paksuhäntäisiä kissoja. Niillä kaikilla näytti olevan hyvin tylsää, mutta mulla oli ihmeellistä. Semmoinen järjestely se on.
Sunday, November 14, 2004
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment