Projekti, palvelu, ideologia, arki

Viime päivinä on ollut tapetilla yhden teon ja jatkuvan toiminnan välinen ero. Yksi esimerkki tuli John Thackaralta, joka oli mieltä, että muotoilun olisi muututtava projektin teosta palveluksi. Metafora, jolla Thackara kuvaa eroa on hyvä: projekti-työskentely on kuin veisi asiakkaalle ämpärillisen vettä, mutta palvelun muotoilu sitä, mitä vesilaitos järjestää, eli jatkuvan vesihuollon. Seuraavaksi samantyyppinen juttu tuli tuossa Pyhtilän situationistit-kirjassa: vallankumous tapahtuu, jos siihen ryhtyy, arkielämää elämällä eikä se, ollakseen vallankumouksellista, voi juuttua ideologiaksi. Siksi ei ole olemassa situationismia, koska –ismi viittaa jo ideologian olemassa oloon. Debord kirjoitti kovaa ja mielestäni erittäin osuvaa kritiikkiä niin vasemmalle kuin oikeallekin. Kommunismissa toteutui keskitetty spektaakkeli, kapitalismissa hajautettu. Jälkimmäinen vihlaisi erityisesti, koska hajautettu spektaakkeli ”perustui kontrolloimattomalle innovatiivisuudelle ja siitä johtuvalle jatkuvalle tekniselle uudistumiselle sekä jatkuvasti lisääntyvälle tavaroiden tarjonnalle. Hajautettu spektaakkeli oli siihenastisen kapitalistisen järjestelmän ”luonnollisin” ja vahvin muoto, koska se rekrytoi koko inhimillisen kekseliäisyyden palvelemaan fetissoitunutta talousajattelua.” (Pyhtilän tekstiä, s. 130).
Tämän päivän hommana mulla oli kirjoittaa johdantoa innovaatioiden kotiutumista käsittelevään kirjaan, mutta kirjoittelin sitten ihan muuta, koska tähän pitäisi saada joku tolkku. Ei niin, että kaikki innovaatio ja teknologia ja kulutus on belsebuubista, mutta jos ajatellaan, että osa tuotannosta on ok, niin millä perusteilla sen hyvän tunnistaisi? Vai luennoinko ensi keväänä situationisteista pikkuisille teollisille muotoilijoille, ja, messiaaninen kun olen, saan ne lyömään hanskat tiskiin? Keskustelua toki käydään hyvän muotoilun kriteereistä, mutta puhujat eivät juuri ole lueskelleet vaikka nyt sitten situationisteja, vaan mittareita haetaan ergonomiasta, kauneudesta, käytettävyydestä ja hinta-laatusuhteesta. Peruskysymyksiin ei kuitenkaan mennä. Pitäisi ensin tietää mitä on hyvä elämä, siis se, jonka tuloa hyvä muotoilu edesauttaa. Ja ei, hyvä elämä ei piru vieköön ole siinä, että luennoidaan jalka maitoämpärissä (surrealistit) ja vittuillaan kaikille (situationistit). Kuka sanoo, ettei Arskalle ole parasta elämää ryypätä sillan alla ja Reiskalle työnnellä lastenvaunuja koti-isänä?
Jumalauta, että kysyisinkin väärää kysymystä ja huomenna tajuaisin mitä kannattaa kysyä.