Iltalukemisena Marko Pyhtilän väitös Kansainväliset situationistit - spektaakkelin kritiikki (Like). Häpeäkseni tunnustan, että en ole lukenut Guy Debordin Spektaakkelin yhteiskunta-kirjaa (Summakustannus), koska kuvittelin, että kyse on suuriäänisestä ja nyt jo lapselliseksi käyneestä mediakritiikistä. Ei ei ei. Esimerkiksi, kyse on ennemminkin tavara-kritiikistä, siitä, miten kapitalismi muuttaa kaiken tavaraksi, jota 'tarvitsemme', mukamas.
"Depordille 'spektaakkeli on hetki, jolloin tavara miehittää totaalisesti sosiaalisen elämän.' " Ja myöhemmin: "Tavaralla oli 'arvoa', kun se oli asetettu vuorollaan sosiaalisen elämän keskukseen yhdistämään ihmisiä, mutta siinä vaiheessa, kun kuluttaja - tuhansien muiden kuluttajien tavoin - vei tavaran kotiinsa, se muuttui epätäydelliseksi ja vulgaariksi. Individualismia lupaava massatuote oli tietenkin harha. Samalla kuitenkin jo seuraava tähtituote lupasi samanlaista oikotietä todelliseen täyttymykseen kuin edellinen." (s. 89, 97)
En myöskään tiedä työväenliikkeen historiasta juuri mitään. Pyhtilä lupaa Debordin esittävän kirjassaan erittelyn, joka selittää miksi työväenliike katosi kapitalismin alle ja auttaa ehkä ymmärtämään, miksi Pariisin 1968 vallankumouksessa tehdastyöläiset loppujen lopuksi irtisanoutuivat yhteisrintamasta opiskelijoiden kanssa ja ottivat mielummin palkankorotukset. Tapahtuma, johon en ole muista yhteyksistä saanut tolkkua, vaikka kyse on aika perustavasta ja radikaalista valinnasta. Hortoilen perimmäisten kysymysten äärellä : miksi massatuotanto ja massakuluttaja löytävät toisensa ja pitäisikö sille kenties hakea ankarammin, aktiivisemmin vaihtoehtoja? Vai olisiko parempi että jokainen hoitaisi oman laissez faire-tonttinsa, koska ei kai missään ole todistettu, etteikö ihminen voisi olla 'kuluttava eläin' ja sellaisena tyytyväinen?
5 comments:
Se on jo julkaistu! Tiesin odottaa kirjaa mutta ei ole vaan tullut etsittyä sitä käsiini. Kiitos tiedosta :) Pyhtilän gradusta tehty kirja Taiteen kritiikki ja kritiikin taide oli jo hyvä, tältäkin odotan paljon.
Hah, juuri äsken väittelin aiheesta miekkoseni kanssa, tosin eri näkökulmasta - ehkä hieman tavanomaisemmasta. Huolimatta siitä, voiko irrallinen ihminen olla tyytyväinen kuluttavana eläimenä, ei maapallo nykyistä kulutustasoa kestä. Tai siis kivipallo kestää, mutta olot taitavat käydä (ovat jo käymässä) tukaliksi ihmisen kaltaisille olennoille. Niin, tämä oli siis se mitä minä kiivaasti toin esiin, kun mies yritti käynnistää työhönsä liittyvää keskustelua siitä, miten kehitysmaiden ongelmiin voisi (ja voisiko) vaikuttaa Suomesta käsin.
Nyt vähän hävettää. Mutta joka tapauksessa, olisi kiinnostavaa lukea/jutella aiheesta myös muilta kanteilta. Mun perstuntuma on se, että vallitseva kulutusmeininki ja myös asioiden ja ilmiöiden tavaroituminen on pimeää elämää. Ehkä pitäisi punnita myös sitä iloa, jota erilaiset tavarat tuottavat. Ja niin kuin Nevanlinna ehdotti, siirtyä nykyisestä materian halveksunnasta sen palvontaan.
Minua sittareissa on aina kiehtonut niiden idea vallankumouksesta arjessa; detournement ja väärintekeminen. Murtaa kapitalismi kääntämällä se ylösalaisin. Sanoutua irti totutuista tavoista ajatella, haluta ja omistaa.
Mennään kaljalle jatkamaan juttua, tuon sulle, Heidi, sen gradu-kirjan lainaan ;)
Arki on nykyisellään harmaata ja tylsää mutta nimenomaan arjesta pitäisi löytää se elämisen voima, spektaakkeleissa kun on se paha puoli että jatkuva volyymin kasvattaminen tulee koko ajan vaikeammaksi ja sisältö hiipuu värivalojen ja kovaäänisten kuulutusten alle. Ei voi elää vain juhlapäiviä varten. Tai voi, mutta sitten pitäisi itse tehdä jokaisesta päivästään omaehtoista karnevaalia. Laita mailia!
Mun on vaikea kuvitella ihmisten pystyvän enää irrottautumaan kulutuskoukusta. Se on niin syvälle ajettu meidän päihin ja sitä ylläpitää niin massiivinen, kaikkialle ulottuva ja rajattomat resurssit omaava Kone.
Sen sijaan aineettomampi kulutus etenee. Roinaa on jo niin paljon, että ähky yleistyy ja johtaa laajenevaan vastareaktioon.
Post a Comment