En tahtoisi olla jumala

Kissallani on yläleuassa luukasvain. Hieman aikaa olemme jolkotelleet kipulääkkeillä, mutta poski paisuu silmissä. Lääkäri varoitti, että kasvi on nopea liikkeissään ja etenee hirveää vauhtia. Niin näkyy tekevän. Että aikaa on vähän, ei siis ole tuore uutinen, varsinkin kun kissa on ollut vanhan oloinen jo pitkään.
Sinällään lemmikkieläimen lopettaminen ei ole uusi eikä erityisen kipeä asia, mutta saatana että tekee pahaa nyt, kun vihdoin laitoin eläinlääkärille mailia ja tiedustelin milloinka se ehtisi piikkinsä kanssa kylään. Etukäteen vihaan vastausta, josta joudun sitten valitsemaan sen päivämäärän ja kellonlyömän jolloin toiselle tulee lähtö. Se, että pitkäaikainen kissaseuralainen kuolee suhteellisen hyvällä tuulella ja rauhallisesti himassa riittää järjelle (joka myös nakuttelee vihattavia tiedusteluja eläinlääkäreille) mutta muutoin istun huutamassa leikkikoulun pihalla ja raivoan sitä, ettei maailma kaikkineen, joka asiassa ja kokonaan, taivu tahtooni. Perkeleen perkele.