Voi vain haaveilla

hakukonekatharsis

Pekästään tämän "jonkun ulkomaalaisen" googlen katseleminen on hämmentävää mutta kokeilkaapa sillä monisanaisia hakuja. (search nappulakin on se oikeanpuoleinen, eikä se vasenpi.)

Työsuunnitelma

Ensin kirjoitan.
Sitten kirjoitan kirjoittamisesta.
Sen jälkeen kirjoitan kirjoitustyökaluista.

Aika metaa nää tutkijan hommelit.

Doors of Perception Helsinki

Ensi viikon torstaina 6.10. The Center for Knowledge Societies ja PikseliÄHKY järjestävät Korjaamolla DOORS NIGHT HELSINKI. Tilaisuus on kansainvälisen Doors of Perception-konferenssin pienimuotoinen satelliittitapahtuma. Doors of Perception on designin, taiteen, teknologian ja yhteiskunnallisten kysymysten välimaastossa liikkuva konferenssi joka kokoontuu seuraavan kerran Intiassa vuonna 2007.
Illan ohjelmassa on 19.30 alkaen lyhyet presentaatiot Doors of Perception-konferenssin järjestelyistä vastaavalta Aditya Dev Soodilta sekä mediataiteilija Juha Huuskoselta. Presentaatioiden lisäksi järjestäjät ovat kasaamassa paneelikeskustelua johon on kutsuttu suomalaisen mediakulttuurikentän aktiivisia ihmisiä. Loppuillasta on tarjolla monimuotoisia taidepläjäyksiä, vj-meininkiä ja muuten vaan vapaamuotoista biletystä. Tietoja tulevasta tapahtumasta päivitetään osoitteessa www.pixelache.ac

Etanapostia vasta-alkajille

Blogistaniassa kiertää meemi jossa kysellään kirjeistä tyyliin lähetätkö tavallisia kirjeitä, jne. Viime viikolla istuin Anun kanssa kahvilla ja lupasin näyttää vanhoja paperille tuhrattuja sarjakuvaluonnoksiani. Mieleeni juolahti, että voisin yrittää ottaa niistä valokuvat digikameralla ja meilata ne sitten jos kuvista saa selvää. Anupa se nokkelana ehdotti että, voisinhan myös vaan pistää ne paperit postiin. Voi jumankekka, olin kokonaan unohtanut että sellainenkin muinaismuisto kun etanaposti on edelleen olemassa. Voisihan sitä ehkä koklata jos vaan osaan vielä ostaa postimerkinkin. Ja löydän kirjekuoren. Ja osoitteen. Tietty kaikkein sosiaalisin tapa on vaan mennä uudestaan kahville. Jos enää löydän niitä luonnoksiakaan mistään.

Töitä tehdessä

Olen ollut yksin kotona kolme päivää putkeen ja työstänyt eteenpäin vanhoja repliikkejä rakkaudesta. Suurin osaa niistä on aikanaan kummunnut omista todellisuuksistani ja nyt olen jo ajautunut ihan ihme tilaan. Kyyneleet valtona valuvi.
Vaikka lajityyppi onkin komedia.
Eikä tilannetta varmaan yhtään auta että lietson itseäni kuuntelemalla Carly Simonin suurinta patetiaa Coming Around Again.

"Särkyneessä sydämessä on enemmän tilaa."

Samalla näen itseni ulkoapäin ja naurattaa.

Tämä on mainos

Kuvassa vierekkäin minun ja Elizabeth Taylorin kuukautiskupit. Haluan näin minäkin jakaa naisbloggaajien keskuudessa levinnyttä ilosanomaa kuukupin ihanuudesta. Parempi kuin tamponit ja varsinkin siteet ja olo on puhtaampi kun kuppia käyttää. Toki parempi kuin ilman kuppia.

"Tutti frutti ähäkutti"

Kielipoliisi, aapiskukko tunkiolta, tunnusti olevansa cross-dresser ja pani lapun luukulle. Tämä on viikon paras uutinen.

Mikadossa on laulu jossa pyöveli Ko-Ko laulaa tappolistansa tyypeistä "joita ei koskaan tulla kaipaamaan". Eri esityksissä usein vaihdetaan nimiä listaan tekijöiden fiilisten mukaan. Kielipoliisi oli minun tappolistani kärjessä. Blogi on kammottava esimerkki silkasta ilkeilynhalusta. Sen kirjoittajapersoona on besserwisseri ja nimittelee ikävästi kanssabloggaajiaan. Lisäksi oma kielenkäyttönsä on täynnä ontuvia sanaleikkejä ja se on erittäin sukupuolittunutta ja sovinistista. Haukkujen kohdalla sukupuoli mainitaan erityisesti jos kyseessä on nainen, ja edelleen häntä sitten tytötellään ja hysterisoidaan. Samoin hän syyllistyi puoleen niistä virheistä joita tältä listalta löytyy [via].

En tule kaipaamaan.


Kielellä pitää voida ja saada leikkiä. Siihen tarkoitukseen suomenkieli on paras kieli maailmassa. Bloggaajan ei pidä kirjoittaa kuin ylioppilaskirjoituksissa vaan pistellä menemään juuri sillä tavoin kun itse parhaimmaksi katsoo. Tai osaa.

Päätän tämän bloggauksen yhteen parhaista Suomenkielen taitajista. Tämän osasin lausua jo kahden vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä.

Pikku Paavo Torniosta
mökissänsä eli.
Toisen miehen lammikosta
kalat kalasteli.

-Kirsi Kunnas

Hyvien ihmisten seura

Ei kuulkaas, nyt on kiire. Ensin Habitareen, sitten kaupungille vähän shoppailemaan ja vielä ensi-ilta bileilemään Aleksanterin oopperaan. Tres chic! Eilenkin olin. Ornamon juhlissa Kaapelilla venähti sen verran myöhään, että muotoilu-ihmisten seurueemme horjahti tilataksilla puolilta öin Juttutupaan.
En tiedä miten heille sittemmin kävi.
Erinomaisen hienosti terävääkin terävämmän muistikuvani mukaan käyttäytyivät ja joviaalisti keskustelivat seuraavat verkko-julkaisut: Just sopivasti, Tiramisu&EG, Schizoblog, Raparperiblog, mitvit, Hinkstoona, Alternative arboretum – idealistin mielimaisemia, Aika ja minä, Sedis blog, Pala maailmaani, Visukinttu, Mieto marinadi ja Turisti. Kiitos teille. Noin ovat ihmiset tulleet jo tutuiksi, että esimerkiksi Veeran kanssa ei varmaan vaihdettu sanaakaan, mutta iloisesti vilkuteltiin toki. Raisan kanssakaan ei ehditty jutella, mutta sentään sovittiin, että tehdään vallankumous oliko se nyt ensi viikolla? oo|oon kanssa myös huudettiin politiikkaa, Timon kanssa meta-pohdintaa bloggaajien sosiaalisen vilpittömyyden välittymisestä ja Mikan kanssa oli antoisa keskustelu maisema-arkkitehtuurista.
Ei muotoilijoissa silleen mitään vikaa ja seuralaiseni S Kaapelilla on hieno ihminen, mutta, miten sen nyt sanoisi…bloggaaja voittaa aina? Voisi referoida ja ilakoida pidempäänkin, mutta nyt pitää kirmata.
Ai niin, Leenalle terveisiä.

Verta busseihin!

Tänään taas kaatui mummo bussin käytävällä ja komautti päänsä penkkiin. Joukkoliikenteeseen liittyy siis muitakin vaaranpaikkoja kuin avohoitotapaukset. Kun suuret ikäluokat kunnolla vanhenevat alkaa näitä mummoja ja vaareja kopsahdella kumoon busseissa päivittäin. Kallot halkeilevat, lonkat murtuvat, veri ja tekohampaat lentävät. Mitä tehdä jos joku vanhus lentää päälle?

Matkanteko hidastuu entisestään. Se tässä harmittaa.

Acknowledgements

Elämäni ensimmäisiä kokonaisia puhuttuja lauseita oli "ei saa koskea isin tärkeitä paperioita". Isi teki väikkäriään kun olin pieni ja nyt olen samassa suossa, vaikkei onneksi olekaan kakaroita sotkemassa tärkeitä papereita.

Nuorelle tutkijalle on hyvä että on olemassa "vastaväittäjiä" jo ennen väitöstilaisuutta, sellaisia jotka ovat perehtyneet samaan alaan, ja osaavat haastaa ajattelemaan asioita monipuolisemmin, avaavat uusia näkökulmia ja kysyvät kysymyksiä joita ei ole itse vielä tajunnut kysyä. Pari sellaista rakentavaa kriitikkoa on onneksi minullakin olemassa. Ja. Sitten on myös vastainttäjiä, niitä jotka omasta positiostaan laulavat vanhaa virttä suostumatta laajentamaan omaa horisonttiaan toisen näkökulmaan, mutta silti katsoen oikeudekseen julistaa omaa näkemystään. Kun toinen jo osaa puhua päivänkakkaroiden, ruusujen ja narsissien eroista niin ei siitä kauheasti ole hälle hyötyä että joku hokee kukat on kukkia, ja puut.


ps. Tiedoksi ja pyynnöksi sille joka on (arvatenkin ilmaisten ovareitten toivossa) googlannut tänne hakusanoilla "estetiikka kinnunen referaatti": tee itse referaattisi. Mutta voisitko meilata mulle tekeleesi - on nimittäin ollut jo vuoden rästissä sekin.

Muotoilu bilettää

Eilen oli DesignPartners05-avajaiset Kaapelilla. Merikaapelihallin puolella esitellään vakiintunutta muotoilu-yritys-yhteistyötä, Puristamon puolella uudempaa suunnittelua, lähinnä prototyyppejä. Tai siltä näytti, lappuja ja esittelytekstejä en päässyt paljoakaan lukemaan, siksi paljon oli porukkaa liikkeellä, mitä puolestaan kävijät itse ihmettelivät ja järjestäjät varmaan ovat kovasti iloisia. Yksi juttukavereista hämmästeli sitäkin, miten tyylikästä oli sekä se varsinainen ylöspano että kutsuvierasjoukko. No niinpä. Ovella käteen sujautettiin sävy sävyyn musta ranneke. Edustinkin ansiokkaasti opiskelija-aktivismia pukeutumalla radikaalisti harmaaseen.

Kyllä Kaapelin näyttely kannattaa käydä katsomassa jos suomalainen nykymuotoilu kiinnostaa edes etäisesti. Tunnen joitakin ug-muotoilua tekeviä tyyppejä, ja koska työnsä ovat nekin kuin samasta tuutista tunkevia, näyttelyyn valitut työt näyttävät kattavasti sen melko kapean tyyli-skaalan ja tuotevalikoiman johon meillä on erikoistuttu. Töitäkin pääsin tekemään, koska tapasin muutamaakin ihmistä, jotka halusivat keskustella muotoilun tutkimuksen periaatteellisista ongelmista, joista muotoilun määrittely tuntui olevan se polttavin. Kuulin parikin luentoa siitä, miten 'kaikkihan on muotoiltua'. Niin varmaan onkin, mutta hieman huvittaa asiasta inttäminen tilaisuudessa, jossa joka ikinen esillepantu asia, pidetty puhe ja töistään kiirehtivä kutsuvieras edustaa selkeää, skandinavista minimalismia.

Rahastajatädit takaisin!

Jostain syystä bussissa matkustaminen ilman yhtäkään akuutin avun tarpeessa olevaa avohoitopotilasta ei ole viime aikoina onnistunut sitten millään. Tiedän olevani elitistinen paskiainen, mutta, helvetti, joku ROTI sentään pitäisi olla siinä, kuinka paljon yksinään liikkuva nainen joutuu vahtimaan takana istuvien ihmisten pakkoliikkeitä. Vähän aikaa sitten yksi veijari yritti lopulta polttaa stendarilla tukkani, tänään levoton mies ei millään pysynyt paikoillaan, istumassa eikä hiljaa. Hyppäsin pois bussista, koska mielummin odotan Haapaniemessä 15 minuuttia seuraavaa bussia kuin säikähtelen ja vahdin koko perkeleen matkan, mitä ikiliikkuja keksii seuraavaksi tehdä. Tapauksista rauhallisin jutteli joku aika sitten mukavia itsemurhista ja murhaamisesta, ja koska kerran istuin vieressä, kysyi minunkin mielipidettäni. Huomautin, että juttunsa ovat kovin synkkäsävyisiä, johon veijari jonkinlaisena reaktiotestinä tokaisi, että kun toi paranoidi skitsofrenia vetää mielen aika synkäksi. Jatkoimme ystävällisessä hengessä juttua nykyisten skitsofrenialääkkeiden hyvästä tasosta. Kundilla oli vain oma lääkitys jäänyt vähän vajaalle, takana oli pitkä viikonloppu. Niiiiin. Ei, mielisairaat eivät sinänsä pelota. Tämä skitsofreenikko oli sillä tavoin tolkuissaan, että syntyi selkeä kontakti. Hän mitä ilmeisimmin havaitsi julkisen liikenteen maailmaa jotensakin samalla tasolla minun kanssani. Mutta nämä ulkoavaruuteen seilanneet miehet ja naiset pelottavat. Kontaktia ei synny enkä tiedä, missä helvetissä (kirjaimellisesti) kulloinenkin tapaus seilaa. Tälle tämäniltaiselle tarjosin istumapaikkaani edessä, ettei kundin olisi tarvinnut raahata painavia kassejaan peremmälle. Ei kelvannut, eikä katseen perusteella edes ymmärtänyt. Muinaisella 70-luvulla Helsingin julkisen liikenteen lipunmyynnin ja järjestyksenpidon hoitivat busseissa ja sporissa takasillalle asemoidut rahastajatädit. Eikö ammattikuntaa saisi millään takaisin?

Kuvan lykkäsin tuohon alkuun, koska tuli mieleen, että enpähän pelännyt Lontoon metrossa. Mutta siellä istutaankin selät seinää vasten rivissä, kasvot käytävälle. Sillä on takuulla melkoinen psykologinen vaikutus siihen, miten epäilyttävältä tuntematon ihminen vaikuttaa, että omalta paikaltaan voi nousta ja poistua helposti ja tietysti, että näkee muut ihmiset, eikä vain kuuntele selän takaa kuuluvaa murinaa.

Hillitön tyylitaju

Tämä nyt jotenkin liittyy tuohon Leenan kasari-meninkiin, ehkä. Värkkään esittelyä yhdestä artikkelista, jossa käsitellään suunnittelua (design) ja pohdiskellaan mitä se on ja mitä siitä pitäisi ajatella, miten kehittää ja mistä designaamisessa on kyse. Ihan hauska tieteenfilosofinen kirjoitus, mutta kävi hämäämään, että kaikki esimerkit suunnitelusta ammattina koskevat insinöörejä ja arkkitehteja. Myös kurssia pitävä maikka on HCI-insinööri, jonka tutkimusaiheena on 'design-ajattelu'. Etsinkin sitten keinoa, jolla jotenkin kädestä pitäen ehdottaa, että muotoilija on a) olemassa b) eri juttu kuin insinööri tai arkkitehti. Tai vaikka ei olisikaan (olemassa ja erilainen), olemattomuutta ei pitäisi olettaa, eikö vaan? Lykkäsi artikkeli-esittelyyn alla olevan kuvan. Minusta se ei ole insinööri eikä arkkitehti. Kuva on ensimmäinen slide sarjassa, jossa haeskelen Taik-muotoilijaa kuvaavia piirteitä, ihan vain innostaakseni kurssin opettajaa, siis sellaisia suunnittelun piirteitä, joita artikkelissa ei huomioida.

Puvustus&maski

Katselen Vahinkolaukausten kuvausaikataulua. On näyttelijöilläkin kanssa yks varsinainen duuni.
17:00 Maski
17:30-18:00 "Esileikkiä hississä"

Ja sit heti perään jotain ihan muuta.

Yksi karvainen naistennaurattaja tapasi usein sanoa "oma tyyli on säilytettävä vaikka se olisi vähän huonompikin tyyli". Itse olen totaalisen jymähtänyt 80-luvulle mutta siitäkin huolimatta vetoan nyt syvin tuntein kaikkiin miehiin: Älkää käyttäkö nahkatakkia ja verkkarihousuja yhtä aikaa! Pliis.

Varma nakki

Hauskaa. Kun joku ystävä on mökillä tai kierroksella ja pitää saada jokin tieto, niin juuri minä olen se henkilö jolle soitetaan "viitsitkö katsoa internetistä..."
Mä oon niin nörtti!

Korkojen kera

Kun kerran Kasassakin hekumoidaan piikkikorkourheilulle niin miksen sitten minäkin. Olen aina ällistellyt naistoimintasankareita, mm. kissanainen, jotka joutuvat pukeutumaan erittäin seksikkäisiin asuihin jotka eivät suinkaan ole niitä käytännöllisimpiä silloin kun pitää mättää pahiksia lättyyn. Seksikästä asua vastaan minulla ei ole mitään mutta ihan kauhistuttaa kun naissankari hiipii (äänettömästi) jossain viiden tuuman koroissa kohti vaaraa ja tietää, että kohta se saa tapella kymmentä roistoa vastaan. Kunnon bootsit pitäisi olla jalassa silloin! Hyvin näyttää heiltä kuitenkin sujuvan Hollywood-Kung-Fu piikkikoroissakin. Itse juoksin tänään 50 metriä bussiin vaatimattomissa seitsemän sentin koroissa ja näky oli takuulla todella naurettava. Polvet koukussa nakutin pienenpieniä askelia peppu pystyssä. Onneksi en nähnyt itseäni.

Kuvassa muuten on Barbarella (Jane Fonda), yksi lempi sankareistani ja lempi leffoistani. Jotkut feministit ovat tästä leffasta tuohtuneet mutta en ymmärrä miksi. Barbarella pelastaa maailman ja pitää samalla helkkarin hauskaa, hyviä kledjuja unohtamatta.

Reseptejä agenteille

Näemmä ihmemies MacGyverin uusinnat menee taas kerran televisiossa. Kun sarjaa esitettiin ensimmäisen kerran, kemisti-isäni pilasi tehokkaasti siitä nauttimisen seuraamalla sitä siinä sivussa kakaroidensa kanssa ja ärisemällä, että tuo ei ole mahdollista joka kerta kun MacGyver rakensi ydinpommin torakanpaskasta ja jäkälästä tai rakettimoottorin leivinsoodasta ja kävystä. Toisaalta opin silloin, että draamassa käytetään oikopolkuja ja puolivillaisia sepitteitä. Muistan ajatelleeni jo silloin, että käsikirjoittajan työ on yksityiskohtiin paneutumista ja jos faktat on kunnossa kemistitkin saattaisivat digata ihmemiehestä.

Art-ikulaatio

Missä menee aksentin ja puhevian välinen raja? Medialabrassa on erittäin kansainvälinen joukko opiskelijoita ja sen seurauksena hyvin kirjava kokoelma aksentteja. Tänään keskustelussa oli esillä työpajan (workshop) järjestäminen. Jotain jännää tapahtuneekin syksymmällä mutta en ole varma onko meillä
wordsop
warshop
wetshop
vossoop vai
wasssuup!
Joka tapauksessa sen aiheena on ouppensoosi.


ps. Kaikilla oli hampaat suussa, mä tarkkasin.

Linkkaus-ennätys

Tämä meemi tulee kuin tilauksesta Kuukausiliitteen bloggaajaa varten. Blogitutkimuskin saattaa hyötyä?

OMA BLOGI

0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
Olen kuitannut ilmiön verkkopäiväkirjan eli blogin pitämisenä, minkä tiedän olevan iloisen harhaanjohtavaa, kaikkea muuta kuin kattavaa, mutta estääpähän jatko-kysymykset tehokkaasti. Minä mikään turisti-info ole.

1. Koska aloitit bloggaamisen?
2003.

2. Miksi bloggaat?
Typo alkoi ja on osittain pysynytkin työhön liittyvien asioiden ja kirjoittelun kokeiluareenana. Koekeittiö. Varsin pian aloitettiin myös vilkas kampaamo-toiminta. Siis keittiö-kampaamo tai kampaamo-keittiö. Meidän sopassamme on aina hiuksia.

3. Kuinka usein bloggaat?
Aika harvoin. Kerta viikossa, kaksi parhaassa. Olen tuurijuoppo tässä asiassa, eli monta päivää väliä ja sitten useampi postaus peräkkäin.

4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
Tunnen. Tai huonoutta paremminkin. Että ei jaksa tyylitellä sanottavaansa typo-brändin vaatimaan muotoon.

5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
Bloggaan. Vajaa g näyttää typerältä.

6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
Jos tulkitsin oikein niin 70.

7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
105.

MUIDEN BLOGIT

1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
Luen toki. Tässä voin lainata Merteniä: “koska hitaat juonenkehittelyt viehättävät”. Merten parhaiten edustaa kirjoittajia, joita luen onnellisen luottavaisena. Aina joku vokaali on konsonantin vieressä niin että kirjainten keskinäinen viihtyminen välittyy lukijalle asti vaivatta. Luksuksella, Kasalla ja Skitsolla esimerkiksi on myös uutisarvoa, eli tarjoavat pieniä kiinnostavia paloja valmiiksi filtteröitynä. Sitten on ulkomaanelävien osasto, eli ihmiset, joiden elinympäristö tai ammatti poikkeaa omastani ja jotka kirjoittavat hyvin ja osaavat perustella näkemyksensä. Peter Elk on ulkomailla asuvista ykkönen. Ammatti-asioistaan (ja muustakin kiinnostavasta) kirjoittavat mm. Kirjastotäti, Janka ja Kansantieteilijä.

2. Koska aloitit blogien lukemisen?
2003, sen jälkeen kun typo oli jo aloitettu.

3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
Siivosin reippaalla kädellä viikonloppuna enkä ole ehtinyt etsiä uusia tilalle. Nyt pamautettuja on 34.

4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
Kriteerejä on monta, mutta kirjoitustyyli on varmasti ratkaisevin: osuva ja sujuva sanankäyttö, sana-akrobatiakin. Mitvit hyvänä esimerkkinä ja Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille. Eniten nautin kuitenkin teksteistä, joissa ilmeisen huolellinen kirjoittaja rakentaa fiktiiviseksi tunnistettavan mutta johdonmukaisen hahmon tai maailman postausten ketjuna. Ei sinutella-Nurmela oli hyvä esimerkki, muttei paras. Salaista suosikkiani en tietenkään paljasta, höh.
Muita syitä tuli jo edellä. Kovin pitkiä postauksia siedän vain harvoilta, eli ekonomia sanakäytössä ratkaisee myös.

5. Millaisia blogeja luet vähiten?
Tyhmien ihmisten blogeja tulee harvemmin luettua. Askartelu- ja muu puuhastelukuvaus ei kiinnosta, eikä se varsinainen päiväkirjailu-osasto, ellei bloggaaja kuvaa elämäänsä taiten. Harva kuvaa.

6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
Joskus. Enpäs kerrokaan mitä ne ovat.

7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
Suomalaisia. Joitakin englanninkielisiäkin, enimmäkseen listan ulkopuolelta.

8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
Ovat. Sikäläiset mitvitit rulettaa.

INTERBLOGISTISUUS YMS.

1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
On.

2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
--

3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
Anu ilmoitti, mutta yhteisestä sopimuksesta.

4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
Silloin tällöin. Sijoitus ei kiinnosta, mutta lukijamäärää tulee seurattua. Jos typolla olisi toivoa sanotaan top-30 alueelle, sijoituskin varmaan kiinnostaisi koska olen salakavalasti kilpailuhenkinen varsinkin asioissa joille ei melkein voi mitään.

5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
Että listalle tulee lisää lukijoita ja että ovat löytäneet tännekin asti. Tervetuloa.

6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
Että Leenan todella pitäisi miettiä mitä taas tuli sanottua.

7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
Kommentoin joissakin harvoissa blogeissa, mutta en niitä blogeja. Outo kysymys?

8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
No, itse asiassa tulee varmasti eniten kommentoitua Leenan juttuja, eli täällä.

9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
Muiden blogeissa varmaankin jos mulla on jotain (uutta) tietoa käsillä olevaan asiaan tai esimerkiksi (väärä) selitys jollekin ilmiölle jota blogissa ihmetellään.

10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
Yleensä kai, jos olen erityisen innoissani jostakin tai haluan mainostaa jotakin blogia sen aiheen vuoksi. Jossain vaiheessa oli myös minimaalisena sisäpiirivitsinä viittailla vuorotellen Skitsoon ja Mitvitiin.

11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
Sisäpiirillä kai yleensä viitataan ryhmään, jolla on sellaista tärkeää tietoa ja/tai valtaa, jota suurella enemmistöllä ei ole. Tässä mielessä blogistanissa ei ole sisäpiiriä. Toisiaan lukevien aktiivisten bloggaajien piirejä on kyllä.

12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
Olen puheväleissä monenkin top-listan kirjoittajan kanssa, mutta en ole kovin hyvin selvillä kuka on kenenkin kaveri ja kenellä on mikäkin sala-blogi, eli en tunne.

13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
Olen ollut ja oli kivaa. Bloggaajat pääsääntöisesti ovat hyviä ihmisiä, joiden juttuja jaksan kuunnella ja jotka salaavat haukotuksensa hyvin.

via Matkalla

nainen + mies = pariskunta

Kuten isosiskokin bloggauksessaan viittasi, "järjestelmä" tekee kaikkensa jottei sen tarvitsisi maksaa kenellekään yhtään mitään. Viimeisimpänä tempauksena Kela on evännyt tuttavapiirissä olevalta homomieheltä asumistuen koska hänen kämppiksensä on nainen. Mikään vakuuttelu ei tunnu saavan niitä uskomaan, että kyseessä ei ole avoliitto, vaikka mies on käynyt siellä vannomassa että pitää miehistä eikä ole koskaan ollutkaan naisen kanssa. (Kuinka moni heteromies väittäisi olevansa homo puijatakseen Kelalta vähän rahaa?) Nyt mies kerää nimiä adressiin jossa ystävät ja tuttavat vakuuttavat, että hän on homoseksuaali ja vain ja ainoastaan ja todellakin pelkkä kämppis samassa huoneistossa asuvan naisen kanssa.

Kuvittelevatko ne siellä virastoissa todella että miehen ja naisen välillä ei voi olla minkäänlaista muuta suhdetta kuin parisuhdetta? Vai onko kyse keskiluokan arvojen pönkittämisestä, niihin ei yksinkertaisesti lasketa sisään mitään muuta elämänmuotoa. Tässä asiassa ei auta lainsäädäntökään.

Pomppivia naisia

Maikkarilla menee taas uusi surkea realitysarja. "Kaunotar ja Nörtti" tuubassa niputetaan nörttipoikia ja kauniita naisia pareiksi ratkomaan kilpailutehtäviä joiden tarkoitus on lähinnä osoittaa naisten (ja koko naissukupuolen) bimbous ja miesten asiantuntijuus. Kilpailuun onkin valittu mitä ilmeisemmin naisia jotka kärsivät mm. lukihäiriöistä ja totaalisen heikosta matikkapäästä. Homma haiskahtaa pahasti samalta vanhalta propagandalta jossa naisen tehtävä on olla nätti ja mies hoitaa ajattelun. Miehet tituleerataan tyyliin tietoliikenneasiantuntija tai tietokonenero ja naiset on promotyttöjä ja missikandidaatteja. Kas kun sattuikin niin hassusti että tuottajat eivät hommanneet tähän sarjaan älykkäitä ja koulutettuja naisia ja jotain lihaksikkaita, aivottomia rantapoikia.

Uusin yläkuva on saanut jo pari nimeäkin: "Pomppiva Kerttu" ja "Elli Paternosterissa". Ei mikään syrjäkylän missikandidaatti vaan niin paljon enemmän.

Sana viikonvaihteeksi

Terveisiä keikalta.
MITÄ?
Se oli hyvä.
MITÄ?
Siinä ja siinä, ettei seura ollut parempi.
MITÄ MITÄ?
Mutta korvat ovat hieman lukossa.
AHA.

Bändi oli voimakas. En keksi muuta epiteettiä asiantilaa kuvaamaan. Olen vaikuttunut.

15 min

Hehee...vastaan tuli pressikuva, jossa verrattain tunnettu henkilö käyttäytyy melko seksikkäästi muinoin tekemäni t-paidan kanssa. Oikein, pojat!

Työympäristö

Kovasti työorientoituneita entryjä viime aikoina. Edelleen rustaan johdantoa kirjaan ynnä kärvistelen neljän (4) rästi-esseen kanssa. Tänään olisi kuitenkin aikomus lähteä illalla keikalle, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa siirtymistä kotoa kustannuspaikan baariin. Sitä ennen olisi osaston syyslukukauden avajais-bile yläkerrassa. Jos muu maailma vaki-reittini ulkopuolella jossain oikeudenmukaisuuden puuskassa lakkaisi olemasta, kuluisi varmaan viikko tai toinen ennen kuin huomaisin sen. Kuinkahan paljon pelkästään Helsingissä on paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt?

Tällainen tekstiviesti tuli:
"Telkkarista ei taaskaan tuu mitään. Seuraavat 24h tilana ja taajuutena www.m2hz.net"
Piti päivittää vlc ennen kuin sain lähetyksen pyörimään, jotain pullistelevaa uhoa ja musan jämpsettä sieltä nyt tulee.

Taidetta hermoissa

Hassua että tässä valvontakameroiden, digitaalikameroiden ja kännykkäkameroiden yhteiskunnassa en murehdi sitä että joku nappaisi minusta kuvan. Sen sijaan taikin opiskelijakahvilassa Kipsarissa, jossa joka toisella on luonnoskirja mukanaan, minulle tulee toisinaan täysin paranoidi olo siitä että joku piirtää minua. Salaa.

En minä mikään muusa ole. Minulla on muusia, yleensä useampi kerrallaan, ja usein sellaisia joita ujouttani ihastelen vain etäältä. Mutta en kovin salaa koska olen aika läpinäkyvä.

Yksi rokkitähti tekee meille sanoituksia pariin biisiin Vahinkolaukauksissa. Ja jo kakkosluonnoksessa yksipuolisen rakastumisen biisissä sanat yhtäkkiä kertovatkin omista ihastuksistani, jotka kyllä on siellä jossain piilotettuna käsikirjoituksen rivien väliin. Mitä ihmettä siitä paperikasasta oikein välittyykään taitavalle tekstinvääntäjälle?

Terveisiä Hollanista (versio 2.0)

Hei minne mä jätin mun fillarin? Voi että minä pidän suurkaupungeista. Amsterdamissa on mainio rento meininki ja kaunista. Kävelin yksikseni koko päivän kaupungilla, ilman karttaa, kääntyen aina sinne suuntaan missä näyttää kivoimmalta. Paljon ihmisiä, hauskaa arkkitehtuuria, kahviloita, niistä on hyvät kaupungit tehty.

Lopuksi nautiskelin tapaksia ja lasillisen punaviiniä ravintolan terassilla kanaalin vieressä ja viereiseen tuoliin tuli täydellistä seuraa. Pieni kissa loikkasi siihen päiväunille.

Terveisiä Hollannista (versio 1.0)

Tuli tehtyä reissu: kolme päivää hommia Delftissä. Viimeisenä iltana illallispöydässä vieressäni istui kaikista mahdollisista tyypeistä Euroopan komission (rahoittajan) asiantuntija/arvioija. Vaikka sellaiset onkin ihan rentoa sakkia, kannattaa kuitenkin yrittää vähän esittää, että tietää mitä on tekemässä ja että se on lisäksi vielä hyvä juttu. Onneksi tyyppi oli pössäyttänyt tötsyt töykeät ja istui siinä hyvin onnellisena ja punasilmäisenä, ja kaikki mitä kerroin oli tosi kiinnostavaa ja hauskaa. Olipa kerrankin helppo tehdä hyvä vaikutus.

Kokouksen päätteeksi oli vuorokausi vapaata Amsterdamissa, jonka yöelämä saa minut todella hämilleni. Mutta kuka käski mennä kävelylle punaisten valojen alueelle? Parin metrin välein joku kuiskaa korvaan cocaine, exctasy, cocaine... Näyteikkunoissa seisovat prostituoidut on järkyttävä näky, samoin kuin ne äijät jotka niitä kyttää ja käyttää. Yksi tyttö oli ihan tyttö vielä, kuusitoistavuotiaaksi veikkaisin. Se ei osannut vielä vaan poseerata tympääntyneenä jalat levällään niin kuin kokeneemmat kollegansa, vaan keikisteli ja keimaili samalla tavalla kuin jotkut ihan pikkutytötkin tekevät. Lapsi vielä. Mulle tuli kauhea olo.

Toisaalla tuli kyllä käytyä drinkillä baarissa jossa hyvin vähäpukeiset kauniit tarjoilijattaret aina silloin tällöin loikkasivat baaritiskille tanssimaan 99% miespuolisen yleisön ihmetykseksi, samalla paikan 17 TV-screenistä tuli urheilua ja tolkuttoman kallis viina virtasi. Tissejä, viinaa ja urheiluruutua: Jeesus mikä konsepti!

Ja koskaan ennen ei ole Helsinki-Vantaalla minua ollut koira nuuhkimassa heti portilla, mutta kas, se oli vastassa juuri damin lentokonetta.

Kuulumisia kentältä

Otsikko on vitsi. Tai paremminkin, korni. Siis kun tutkimusaineiston kokoamista kutsutaan kentällä oloksi. Eikö kuulostakin siltä, että tutkija on siirtynyt jonnekin uuteen, vieraaseen ja vaaralliseen ulottuvuuteen: taistelukentälle, viidakkoon, aavikolle, avaruuteen, pois rutiinien ja päiväuutisten silmistä? Minäkin kuulun nyt tähän sankarilliseen joukkoon. Yllä muutama kuva kentältä.