Thursday, July 28, 2005

Sinkkumarina, TV, hAh!

Tänä kesänä olen seurannut Sinkkuelämän uusintoja. Sarjahan oli hyvä vielä ekan kauden aikana. Vaikka päähenkilöt kyllä alusta asti jahtasivat miehiä, kyse oli kuitenkin enemmän hauskanpidosta eikä kompromisseihin taivuttu ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Lisäksi heitä näytettiin tekemässä muutakin eli esim. töitä ja vaikkapa liikuntaa harrastamassa, ja naiset olivat kiinnostuneita muustakin kuin miehistä ja kengistä, esim. taiteesta ja kulttuurista. Sitten meni sekin sarja pilalle kuten lähes kaikki televisiosarjojen yritykset tehdä itsenäisiä naisia. Lopunajan Carrie pitkästyy totaalisesti "Baryshnikov" miehensä kanssa, joka olisi ollut ekan kauden Carrien ehdoton unelma. Vannoutunut Manhattanilainen Miranda oli vaihtanut persoonallisuutta jokaisessa niistä harvoista jaksoista jotka loppupäässä jaksoin katsoa ja muutti lopulta kompromisseja tehneenä Brooklyniin. Ennenkuulumatonta! En edes muista mitä sille tummalle kävi mutta Samanthaa joka estottomasti piti hauskaa miesten kanssa rangaistiin rintasyövällä. Akat ruotuun, rouviksi.

1 comment:

Schizo-Janne said...

Samantha on/oli mun ehdoton suosikki. Ne kolme muuta olivat hänen rinnallaan pelkkiä statisteja. Samanthaaaaaaa ...