Tämä 80-lukulainen uinuva pikku kaupunginosa on ainoastaan pintapuolisella tarkastelulla keskiluokkaisen rauhallinen ja vehreä. Edellinen naapurini hirtti itsensä ja mätäni sitten kotiinsa. Täysremontin jälkeen asuntoon muutti uusi narkomaani. Pitkään oli rauhallista mutta keväällä se taas metakka alkoi kun tyttöystävänsä onnistui lukitsemaan miehen ulos rappukäytävästä. Tuossa pihalla hiekkalaatikon vieressä äijä sitten karjahteli illan ratoksi: Eeva päästä mut sisään! Mä tapan sut! Eeva saatana! Näin kesän mittaan on meno ollut ruískan puoleista viinoittelua kaveriporukalla ja sekoilua, johon kuuluu myös ensiluokkaisen kehno maku radiokanavien suhteen, ja radiotahan luukutetaan tietysti parvekkeella. Täysillä.Kyseinen asunto kuuluu Helsingin kaupungille, joka taitaa omistaa enemmänkin vastaavia yksittäisiä asuntoja siellä täällä varsinaisten stadin vuokrakämppien ulkopuolellakin. Näihin hajakämppiin mitä ilmeisimmin sijoitetaan henkilöitä joilla ei ole kaikki ihan kunnossa. Kaunis ajatus lienee, että tavallisten ihmisten keskellä ongelmatapauksen omakin elo voisi rauhoittua, mutta ei se ihan tunnu toimivan. Naapurin lapsiperheessä eletään taas pelossa kun se edellinenkin tyyppi teki tappouhkauksia ja käyttäytyi muutenkin uhkaavasti. Ja nyt tämä uusi kaveri on oireilemassa samoille raiteille. Kyllä minäkin olen valppaana kun pitää rapussa kulkea.
1 comment:
En tiedä mikä olisi paras ratkaisu auttaa. Kyllähän nuo minunkin naapurinarkkarit oli aluksi kuivilla ja rauhallisia, ja täällä on tietysti vähemmän kiusauksia kuin jossain kolhoosissa johon kaikki riippuvaiset on koottu yhteen. Mutta ei sekään ole kiva että kun ongelmia sitten jossain vaiheessa (aina) tulee, muut joutuvat elämään peloissaan heidän takiaan tai lasten leikkipaikoilla on ruiskuja jne.
Post a Comment