Eräänä pääsiäisyönä kairalla

Vietimme pääsiäislauantaita kavereiden kanssa syrjäisellä pikku mökillä, Ounasjoen mutkassa muutama kilometri Kittilästä pohjoiseen. Ilta hämärtyi ja rupesimme tietysti kertomaan kummitusjuttuja. Tuli loimusi takassa ja pakkanen kiristyi ulkona. Tunnelma oli sähköinen ja kukin pisti parastaan. Kerrottiin oudot ilmiöt, selittämättömät kokemukset ja tuttavienkin tuttavien haamutodistukset. Pelotti ja kutkutti, ihan kuin lapsena.

Puoli kahden aikaan yöllä lähdin käymään ulkohuussissa. Takaisin tullessa käteni jähmettyi mökin ovenkahvaan: mikä tuo ääni on?

Joen pimeältä vastarannalta, tiettömältä kairalta, kuului ilmiselvää lapsen parkunaa. En voinut uskoa korviani. Kimeä ääni ulvoi, nyyhki, vaimentui vain alkaakseen kohta uudestaan entistä hirvempänä: se yltyi kidutetun lapsen kauhunhuudoksi. Sitä ääntä ei voi kuvailla millään muillakaan sanoilla. Heikolla äänellä kutsuin muut ulos kuuntelemaan. Seisoimme ovensuussa koko porukka. Hetken oli hiljaista ja ehdin jo pelätä, että ääni ei toistu, enkä saa selitystä kokemukselleni, tai mikä kamalampaa, toistuu, mutta muut eivät kuule sitä. Sitten se alkoi uudestaan ja toisetkin valahtivat valkoisiksi. Katkonaista nikottelua, sitten itkun kaltaista ulvontaa joka yltyi taas silmittömäksi kauhunhuudoksi. Tärisimme, haukoimme henkeä ja kuiskailimme: Mikä se voi olla? Jokin eläin-? Kuuntelimme aikamme, parkuna jatkui hieman vaimeampana, siirtyi etäämmälle. Mieheni sanoi, ettei vastarannalla ole asutusta. Eikä olisi kovasti lohduttanut, vaikka olisikin.

Jotenkin onnistuimme pääsemään konsensukseen, että se nyt vain on jokin lintu, joka raakkuu omituisesti, piste, ja kysytään huomenna lisää mun miehen isältä, joka työkseen liikkuu kairalla ja viettää paljon aikaa mökillä. Menimme nukkumaan. (Tosin tiedostaen, että nythän meidän kuuluisi jokaisen yksikseen, kertomatta muille, lähteä saapastelemaan joen poikki selvittämään asiaa...)

Seuraavana päivänä palasimme kelkalla jokea pitkin Kittilään. Tauno-isä oli laittanut mämmiä kahvipöytään. Naureskeli, tiesi kertoa, että niin, jänikset kyllä saattavat huutaa kuollessaan. Jokin haukka oli varmaan pyytänyt pitkäkorvan yöpalakseen ja retuutti sitä perusteellisesti ennen viimeistä iskua. Ja kyllä, se huuto kuulostaa aivan pikkulapselta.

Sellainen pääsiäispupu tänä vuonna.