Ja arvonnan onnellinen voittaja on...

Olen testannut kolmen suuren vaalikoneet, eli YLEn, almamedian ja Hesarin. Muistelen, että vielä edellisissä eduskunta- ja EU-vaaleissa minulle varsin onnistuneesti tarjottiin tyyppejä juuri siitä puolueesta jonka koen olevan lähimpänä omaa ideologiaani. Nyt on mennyt jotain pieleen.

Kaikissa kolmessa koneessa on todella paljon samoja kysymyksiä, lapset, vanhukset, liikenne ja terveys… Siinäkö on politiikan suuri arki? Oma arkeni taas on sen verran suppea tästä näkökulmasta, että vastaaminen on vaikeaa: onko koululaisten iltapäivähoito hyvin järjestetty? En tiedä, en ole niin läisessä suhteessa koululaisiin, tunnen niitä vain pari ja tapaan hietä harvoin. Onko vanhusten huolto hyvin järjestetty? Ei aavistustakaan. Isovanhempieni kuoltua en tunne läheisesti yhtään vanhusta. Muitakin esimerkkejä löytyy teemoista jotka ei osu lähellekkään elämääni( ainakaan toistaiseksi). Olisihan vastapainoksi voitu räätälöidä yksi kysymys myös yksinasuville aikuisille sinkuille.

Olen siis joutunut vastaamaan moneen kysymykseen EOS. Se on ehkä osasyy siihen, että näissä vaaleissa vaalikoneiden tarjoamat ehdokkaat ovat täysin vääriä tyyppejä täysin vääristä puolueista. Samaa valittaa myös SaraG. Hesarin kone tarjoaa myös lähimpänä olevan puolueen, minulle tuli ykkösenä SKP ja lähellä hyvänä kakkosen RKP. HAH! Miten ne kaksi voi olla toisiaan lähellä ja miten minä muka olen kumpaakaan lähellä?

Toinen ja suurempi osaselitys huonoihin tuloksiin voisi olla se, että kunnallisvaaleissa on ehdokkaina paljon kaiken maailman outoa hiippareita ja säätäjiä jotka eivät itsekkään ole kovin hyvin selvillä politiikan kokonaiskentästä ja valitsemansa puolueen linjauksista versus EU- ja eduskuntavaalien ehdokkaat joista suurempi osa on jo vähän ammattimaisempia poliitokkoja ja ovat jo seulotuneet puolueidensa sisäisestä ehdokasasettelusta.

Ehdokkaiden kokemattomuus ehkä synnyttää hajontaa yli puoleurajojen ja vaalikoneiden laskentametodit menee pihalle?

Asento, Lepo

Ainakin Tira ja EG ovat tunkeneet lusikkaa asento-soppaan. Lusikat on jees, on kiva saada käärittyä olemuksensa toisen ympärille. Toisinaan joku on minuakin hieman lusikoinut ihan oma-aloitteisesti. Harvoin, mutta kuitenkin. Se on hyvin mukavaa. Parempaa kuin vaikkapa veitsi asento jossa kunpikin makaa tikkusuorina omilla puoliskoillaan.

Linkkuveitset nyt on vielä pahemmat. Se on se krapula-aamun pahoinvointi ja pääsärky kippura kun kumpikin pyrkii vain sikiöasentoon ja mahdollisimman kauas toisen ihanista lemuista.

Haarukka-asento taas voi olla ihan mehukas. Riippuu tunnelmista. Se on vähän kuin lusikka mutta samalla pureskellaan toista niskasta.

Kannattaa myös muistaa, että kauhallakin voi ottaa, vaikka olisikin vain lusikalla saanut.

Eipas kukkuu

Olen on-line! Tallainen on pallomme nykyaan. Tulen kylla jatkossakin lahettamaan tekstiviesteja Leenalle, ainakin silloin kun olemme muutaman paivan reissussa, tai jos en jaksa toiden jalkeen nettikahvilaan. Taa Busy Internet on kai jenkkiketju, kovin on pohjoinen ilmastokin. Ja loysa r'n'b soi. Olemme matkalla Circleksi kutsuttuun markkinapaikkaan ostamaan pienta ruuvimeisselia. Isantaperheen 9-vuotias Aleksis haluaa isona lentajaksi, ja Mika pyysi mua tuomaan sille tuliaisiksi pienoiskoneen British Airwaysilta. Minahan toin, perati kauko-ohjattavan, mutta paristojen asentamiseksi tarvitaan ruuvimeisselia.

Mika on jo ostanut itselleen djemben. Han on ystavystynyt rummuntekijoiden kanssa, jotka ovat sitten opettaneet hanelle tukun mainioita rytmeja. Tanaan se on opettanut niita mulle. Ma siis saan rummun vaihtariksi webisivuista. Saatamme tuoda taalta enemmankin djembeja Suomeen ja myyda halukkaille.

On mahdotonta tiivistaa alkuvaikutelmia muutamaan lauseeseen, joten en edes yrita. Mutta mulla on jo hirmu kotoisa olo taalla, mika ei vahiten johdu siita etta Mika on ollut taalla jo kuusi viikkoa ja nayttaa mulle paikkoja. (Ah, mun pitaa ihan kohta lopettaa etta ehdimme kayda Ciclella ennen kuin menemme illan konserttiin, jotain perkussioita mutta nyt en muista poppoon nimea...) Se Coco beach oli ihmeen ihana, ei turistin turistia, pitka valkea santa joka jatkuu loivana monta kymmenta metria mereen, pienen miehen korkuisia tonkkosuolattuja aaltoja jotka sortuvat paalle niin ettei voi kuin hihkua ja sylkea. Olkapaat piti polttaa 20-kertoimisesta rasvasta huolimatta. Paikalliset futaajat treenasivat rannalla. Mika sanoi, etta hanen (suomessa) tuntemansa afrikkalaiset tyypit treenaavat myos noin, ilman apuvalineita, pelkastaan omalla keholla. Kundien jumppa oli nastaa katseltavaa. Kyykyssa, yhdella jalalla ja toinen jalka suorana edessa, hypylla vaihto toiselle jalalle, hiekan pollytessa.

Voi, nyt on mentava, olisi fiilis viela kirjoittaa mutta.

Moblog Ghana #1

Tekstiviestiterveiset Anulta:

Toivuin juuri alkushokkimigreenistä. Vaik alku oli hauska: Mikalla oli vapaapäivä. tavattiin rumpukauppiaita Moroa, Kennedyä ja kumpp, me tehdään niille webisivut ja ne meille djemben. käytiin Coco Beachilla. huikeat aallot Gulf of Guinealta. Palmunlehväkopissa pussailua korvat täynnä suolavettä. Illalla yritettiin internetkahvilaan mut yhteydet poikki. tänään Mika lähti opettamaan & mä piikitin isoon reisilihakseen. Nyt puolipäivä ja kipu poissa. Huomenna töihin, bloggaamaan ku suodaan. – ennakkomaistajaiset pitävät kutinsa: Ghanalainen suklaa on erinomaista.

Sovittiin Anun kaa jo etukäteen, että se tekstailee mulle ja mä sihteeröin viestit tänne. Tällainen köyhän miehen Mobiili-Bloki on My Typokin siis tämä kuukauden ajan.

Hello dear, do you have a green north state?

Mulla on kansainvalinen kaveripiiri: tanaan olen taalla Lontoossa nahnyt yhden Jarin, kaksi Petea, kaksi Anua, yhden haastateltavani, yhden Simon ja tosi monta puolituttua. Ilmio on tietaakseni yleinen, se etta nakee tuttuja kasvonpiirteita uusissa naamoissa. Ikavaa taalla ei siis ainakaan ole.
Tulen kirjakaupasta. Olo on juhlallinen. Kauppa on jotenkin koulun oma, eli suuri osa tarjontaa on jotain kauppis-ekonomi-tuubaa, mutta oli siella pari metria muutakin, josta koppasin mukaan mm. Johnien Law ja Hassard "Actor Network Theory and After". Ei niin etta sita tulisi edes luettua, mutta kirjaa ei saa Akateemisesta ja myonnan, etta olisin valtavan tyytyvainen jos osoittautuisi etta voin soveltaa toimijaverkostoteoriaa, mutta arvaan etta kirja lopettaa ne aikomukset. Jaa, ehka se siis kannattaa lukea.
Lauantaina kiertelin Belisizen alueella ja tutkiskelin hostel-tarjontaa. Oli vahan masentava kierros, paitsi etta oli kivoja asuintaloja super-brittilaiseen makuun, joten lohdutin itseani ostamalla Philip Pullmanin Sally Lockhart-lastendekkarisarjasta ekan osan, "Ruby in the Smoke". Sijoittuu sopivasti Viktorian aikaiseen Lontooseen. Olen myos huomannut, etta New Yorkiin sijoitetut stoorit (Salingerin For Esme with love and Squalor-kokoelma) sotkevat olemista tai paremminkin asettumista todella pahasti. Sopivinta luettavaa sen puolesta olisivat Peter Pan (asui Kensingtonin puistossa), Pikku Prinsessa (koyhaili ullakolla) ja Harry Potter (asui portaiden alla vaatekomerossa). Tama uusi huone on minimaalinen mutta ainakin se on puhdas. Kavin nimittain ensi toikseni ostamassa Vimia, riepuja ja kumihanskat ja kuumaa vetta taalla tuntuu riittavan. Kun sita tulisi viela suihkustakin, niin olisi perin pop.
Tahan astisista suurin jarkytys on tietysti torakoiden armeija mutta suurin pettymys tuli eilen: ymmarsin kysya tupakkatiskilla josko briteilla olisi vaniljalla maustettuja tupakoita. No tottahan! Aski maksoi yli 10e, joten hetken Akatemian rahoitus oli tosissaan vaakalaudalla, vaan ei. Se tupakka ei maistunut hyvalta. Taidan siirtya takaisin norttiin.

Päivän lyhyet

Näin yöllä pahaa unta: olin syömässä McDonaldsissa. Sietämätöntä. Anti-mac.

Minkä takia älyttömän moni ajatuu tänne hakelmalla "ravintola mikado"? Mitä kiinnostavaa siinä muka on? Älkää menkö sinne. Paska mesta.

Tälläinenkin ihana narttu on pyrkimässä valtuustoon. En minä porvaria äänestä mutta tämä saa kyllä tulla ja rangaista minua siitä.

Olo on edelleen kuin August Srindbergillä, missä on mun helium?

pieni valitelma

Anu lentää tällä hetkellä jossain afrikan yllä ja Heidi Lontoon kaduilla (shoppailee tiätty). Muilla on kiire tai liihottavat missä liihottavat. Lisäksi tähänastisen elämäni paras seksi on n. 15000 kilometrin päässä.

Tälläst tää syksy on. Ei maar, ei mua ois huvittanu mitään tehdäkkään. Ulkona sataa ja mua väsyttää.

Raakkausta

Skitso nurisee fläsyilevästä vaaliehdokkaasta. Olen saamaa mieltä siitä, että kannattaisi pysytellä hötömölössä. Tärkeämpää kuitenkin on se, että on saanut edes jonkilaiset sivut aikaiseksi.

Helsingissä on aika pirun monta ehdokasta joten en mitenkään voi tietää mitä tyyppejä ne oikeesti on. Valintaprosessini on raaka ja suoraviivainen karsintaprosessi. Etsin henkilöt jotka ovat tietystä puolueesta, naisia ja ikäskaalan nuoremmasta päästä. Tämänkin jälkeen jää aika monta ehdokasta tyrkylle. Niihin joilla on vaalisivut tutustun paremmin, ja sen perusteella päätän ketä äänestän. Eli jos ehdokkaalla ei ole veppisivuja joissa hän kertoo vaaliteemoistaan ja itsestään, ääntä ei tipu, sillä todennäköisyys, että törmäämme kadulla ja alamme jutella ja synkkaamme on aika pieni. Sori vaan.

(Sopii älähtää metodistani, joku hyvä voi jäädä pois laskuista koska on esim. mies, mutta tällä tyylillälini olen aina onnistunut löytämään kiinnostavan, lupaavan, älykkäänoloisen tyypin.)

Suurista mediataloista maikkari sai ensimmäisenä vaalikoneensa nettiin, mutta vasta murto-osa ehdokkaista on sen täyttänyt. Paha stiblu, joku voi tehdä päätöksensä jo tänään. Tutkimusten mukaan järkyttävän suuri määrä äänestäjistä äänestää suoraan sitä tyyppiä jonka vaalikone tarjoaa.

Todennäköisyyksiä

Tämä on varmaankin viimeinen merkintäni tältä mantereelta noin kuukauteen. Huomen aamulla lähtee siis lento Lontoon kautta Ghanan pääkaupunkiin Accraan, jonne saavun luultavasti kasin aikaan illalla paikallista aikaa. Mika on siellä vastassa. Tarkoitukseni on olla Accrassa lokakuun, ja ehkä pääsen bloggaamaankin sieltä. Opetan katulasten koulussa jotain, todennäköisesti ainakin piirustusta, ja ehkä pääsen jonnekin tanssitunneille. Ja voipi olla, että me ehditään reissata Accran ulkopuolellakin näiden viikkojen aikana.

Tämä päivä on sujunut sutjakasti, laukku on jo painava vaikkei valmis. Jännittää, mutta nyt alkaa olla luottavaisempi olo, että tosiaan päädyn sinne päiväntasaajalle. Vaikka yhtään ehkää, luultavastia tai toivonmukaata en jättäisi pois näistä lauseista. "Mika on siellä vastassa" on nyt mun kiinnekohta.

10, 9, 8...

Kuppi kaakaota rauhoittaa. Kotoinen kopiontiominaisuus, joka vielä äsken toimi erinomaisesti, teki lakon juuri kun ois pitäny kopsata passi+viisumi+lentoliput+rokotustodistus+reseptit+matkasuunnitelma+vakuutuspaperit.
Mutta Kallion kirjasto on auki sunnuntaisin kymmenestä neljään. Se on ihan käsittämättömän hieno asia, ehdin jo säikähtää, että minne sitä yhtäkkiä sunnuntaina pääsee kopioimaan.

To-do:
- pakkaa loput ja punnitse
- käy kopioimassa jutut
- käy ottamassa vielä passikuva automaatissa, varmuuden vuoksi
- käy vielä kerran apteekissa
- viritä kukkienkastelusysteemi (onkohan mulla puuvillalankaa?!!?)
- jätä jälkeesi ne tsiljoona varotoimenpidettä jotka vaadittiin talon putkien painepuhdistusta varten, jonka LUONNOLLISESTI täytyy tapahtua juuri silloin kun mä olen pitkään poissa. Siis rättejä lattiakaivojen päälle, tulpat kaikkiin viemäreihin, matot ja arvotavarat pois keittiön lattialta... + kiitä itseäsi siitä että otit lopulta kotivakuutuksen.
- nosta rahaa
- osta ruisleipä tuliaisiksi
- tee eväät
- varaa taksi kotiovelle maanantai-aamuksi ennen kukonlaulua

Voi jeekuli, nukkumaan meneminen tuntuu lähinnä vitsiltä.
Kai mä vaan jatkan listojen tekemistä vaaka-asennossa.

Valkoinen salama ja visoita

Aamupäivä kului pelatessa futista Maxin kanssa. Se on pirun hyvä kuljettamaan palloa – pärjäisi mainiosti maajoukkueessa (Suomen). Kissa-kämppikseni ovat nyt uutuuttaan mielessäni mutta jos jatkossa en osaa blokata mistään muusta kuin niistä, niin tulkaa joku ja läpsikää mua vähän lättyyn.

Voi tietysti hyvinkin olla niin, että minusta tulee vanhana yksinäinen ja kärttyisä vanhapiika mummeli jolla on ainakin 16 kissaa ja josta kulmakunnan lapset kertovat toisilleen kauhujuttuja. Silloin vaadin itselleni oikeuden puhua ainoastaan kissoista ja syöttää niille riivatun kakaroille kuivia keksejä ja laihaa Mehukatti-mehua.

Eiks se olis kuitenkin ihan nastaa, että muistokirjoituksen sijasta päätyisi urbaaniin legendaan?

Yö-kukkuu

Heräsin viime yönä siihen varmuuteen, että multa puuttuu joku rokotus, ja ne käännyttävät mut Accran lentokentältä takaisin pohjoiseen. Mun piti nousta ja käydä tuijottamassa mun keltaista rokotustodistusta. Keltakuume. Virallinen leima, se on tärkein. On Tetanus. Polio on. HepatiittiA. Hepatiitti B. Jne.

Katulamppu hohkasi ikkunan lähellä tuhatwattisena ja paksujen verhojen läpi siivilöityi karvaan punaista valoa. Viimeinen arkipäivä ennen matkaa oli ohi, jos ilmenee että jotain olennaisen tärkeää on hoitamatta, pystynkö enää järjestämään sitä? Listasin paperille mielessäni pyöriviä asioita, josko ne lakkaisivat vainoamasta. Nukuin loppuyön katkonaisesti heräten aika ajoin johonkin tarpeettomaaan oivallukseen.

Asioidessani eilen Temperassa törmäsin tuttuun joka on myös käynyt Afrikassa, opintomatkalla kulttuurikeskus Villa Karossa, siinä Ghanan melkein-naapurissa Beninissä. No, tuttuni sanoi, että hänellä oli ihan samanlaista, oli tosi vaikea uskoa että todella pääsee sinne määränpäähänsä, aina kuvitteli että jotain tosi tärkeetä puuttuu. Arvelimme sen johtuvan siitä, että on siirtymässä niin täysin vieraaseen ympäristöön, sille paikalle ei ole valmiina mitään mielen lokeroa. Se onkin siis skeema mikä puuttuu. Kysytäänköhän sitä tullissa?

London calling, HALOO??

No ei tama nyt niin kamalan jannaa ole: istun koneen aaressa ihan samalla tavalla kuin yleensakin. Vahan hankaluuksia oli paasta tanne asti. Heathrown kentalla osoiteltiin konekivaarilla ja matkalaukusta hajosi pohja. Sain siihen alle sellaisen kivan pikku karryn, joka osoittautui yllattavan hankalaksi kuljettaa ruuhka-metrossa, varsinkin kun oli mentava useammat portaat ja tiukat kaytava-kurvit linjojen valilla vaihdettaessa. Menin suoraan Bayswateriin, koska vaikka halvat hostelit siella ovat surkeita, niita ainakin on riittavasti. Opin, etta jos inhoaa hyonteisia, varsinkin torakoita, kannattaa katsoa kylpparin puolelle ennen kuin ottaa huoneen. Muutama rohkea yksilo yritti huoneen puolelle ja tuli ikava kissoja - paikka olisi aivan omiaan niille.
Mutta joo...tama on LSE:n kirjasto ja olen alakerran valtavassa tietokonehallissa. Olen viralliset asiat talta paivalta hoitanut, joten voisi vaikka kavella takaisin. Virallinen ohjelma opastuksineen ja tervetuloineen alkaa ensi viikolla. Yhtaan knallipaata ei ole nakynyt.

Laskin aivan itse äsken

Lähtöön on neljä yötä ja kolme päivää.

Lainasin vaa'an naapurin S&S:lta, joiden huolekas painontarkkailu nyt valitettavasti keskeytyi muutamaksi päiväksi. Mulla on melkein 14 kiloa tarvikkeita Street Academylle. Vesivärejä, lehtiöitä, liituja. Tää jättää toiset 14 kiloa omille kamoille (kun 20 saa laittaa ruumaan, 8 käsimatkatavaroihin). Täähän on ihan mahdollinen yhtälö. Viikon Lapinvaellukselle lähtee yleensä 18-20 kg, mutta silloin pitääkin kantaa kaikki teltasta ja polttoaineesta sadevaatteisiin ja muonaan. Nyt pitää kantaa vain kirja, matkapäiväkirja, lääkkeet ja hellevaatteet.

Ajatustauko.

Tein myös laskelmat viime päivien bilsankirjankuvituksista. Totesin, että tällä kertaa on saatava tuntipalkka ylöspäin, muuten ei kehtaa tehdä. Meinaa sitä että joudun pyytämään yksittäisestä kuvasta enemmän kuin aikaisemmin ja kuin mistä oli puhe. Jos tämä vakavarainen kustantaja ei suostu maksamaan akateemisesti taidekoulutetulle, pedagogisesti pätevälle oppikirjankuvittalle yhtään yli minimiliksojen, joudun ehkä toteamaan, että minulla ei ole tämän tehtävän jälkeen varaa harrastaa tätä sinänsä rattoisaa piirustuskurssia. Heille se ei ole suuri menetys, sillä kuulin tänään kiertoteitse, että sama kustantaja hakee parhaillaan kuvataideakatemian opiskelijoita piirtämään samaa aihealuetta. Sieltä he löytävät varmasti monta pientä ihmistä, jotka ryhtyvät kiitollisina polkemaan hintoja. Mussa ei onneksi herää minkäänlaista alemmuudentuntoa tässä asiassa, näenhän mä, että mun kuvat on helvetin hyviä. Menettävät ehkä taitavan & luotettavan, saavat jonkun uuden, josta ei tiedä muuta kuin että se tulee edulliseksi. Ehkä kiertokulku on suunniteltukin sellaiseksi.

Mirrit, miau

Uudet kämppikseni, musta ja valkoinen, saapuivat eilen. Ilta kului kissoilta uuden kotinsa tutkimiseen ja minun ja rakennuksesta kaikuvien äänien ihmettelemiseen: jossain paiskattiin ovi kiinni, outoa kolinaa rappukäytävässä, jotain raskasta putosi. Tällä pikku yksiössäni hiljaisuus kuullostaa erilaiselta nyt kun täällä on yhden sijasta kolme jotka on hiljaa. Minä yhtälailla ihmettelin kissoja. Ei se mikään tuijotuskilpailu ollut mutta lähelle päästiin. Molemmat koristavat kämppääni suunnattomasti.

Paitsi just kun sain tuon kappaleen kirjoitettua toinen meni ja oksensi lakanoille. jee jee. Ahmatti söi liikaa seitä.

Tuohon oksennukseen asti kissakuvaelmani kuullostaa hieman runnolliselta. Se on vastareaktio sille, että kolme edellistä päivää vietin puhumalla vuokaaviosta englanniksi inssien kanssa, pakko yrittää jotenkin kompensoida. Se tekninen vääntö oli oikeastaan ihan kivaa mutta nyt aivot luuppaa englannikielissiä ja loogisissa lohkoissa ja tänään pitäisi suoltaa nokkelaa suomenkielistä dialogia. Työskentelen kotona lueskelemalla sarjakuvia ja näytelmiä vireeseen päästäkseni.

Ladies & Gentlemen

Rinnakkais-typot povaavat minulle saari-matkalta miestä. Tyyliini näyttäisi parhaiten näiden mielestä sopivan mitvitistä mallia ottanut knallipäinen intellektuelli. Ai että kotimaiset poikamies-proffat ja ympärillä pyörivät ujot kollit eivät kelpaa? Pah, te vain haluatte jotain hauskaa tuliaisiksi.
Mitään en lupaa.
Menen tutkija-opiskelijaksi Media&Communications osastolle josta luulisi irtoavan kiinnostavia juttuja syksyn aikana. Vilkaisin myös koulun yleistä syystarjontaa. Sosiologi Anthony Giddens pitää luentosarjan globalisoitumisesta. Lisäksi näyttäisi olevan ylitarjontaa aasialaisista pianisteista. On siellä luentosarja myös aiheesta ‘Design and Dwelling’. En viitsinyt edes katsoa osastojen omaa opetusta. Nikolas Rose jos vielä luennoi, niin voisin käydä kurkkaamassa ja Ulrich Beck näkyy olevan academic staff-listoilla. Plus kohtuuton määrä niitä joita en tunnista kun en ole alalla. Mistä tulikin mieleen, että koulu keskittyy taloustieteisiin ja politiikkaan, joten on mielenkiintoista nähdä, mikä siellä on paikallisen medialabran suhde muuhun opetukseen. Ehkä menen eskimo-neekeriksi sikäläiseen irlantiin, tai miten se nyt meni. Sopii ihan hyvin, mutta muukin käy.

Etsitään tarinaa

Hetken mielijohteesta:

Jos Sinulla on plakkarissa hyvä stoori tai lyhyitä stooreja joissa olisi ainesta sarjakuvaksi, tässä olisi yksi piirtäjä. Luullakseen aika taitava sellainen. Sähköpostiosoite on tuolla sivussa.

Sarjakuvan piirtäminen ei ole se hetken mielijohde, vaan tämä huhuilu kirjoittavien tuntemattomien suuntaan. Olen jo puhunut tutuille tästä mutta en ole vielä löytänyt kirjoittajaa.

Itse sekä piirrän että kirjoitan erikseen. Musta vain olisi kiinnostavaa piirtää jonkun toisen kässäriä. Ehkä.

Olen siis kohta lähdössä kuukaudeksi reissuun (olenko muuten maininnut!!?!?!), joten homma voisi lähteä liikkeelle joskus sen jälkeen.

***

Sokerihumala. Rääpimme naapureiden kanssa synttäreiden kakunloput. Nyt ei nukuta.

Tyylikäs sateellakin

Mikä on oikea proseduuri kun kävälee sateenvarjoa kannatellen pitkän alikulkusillan tai vaikka katoksen alla? Tuleeko jatkaa muinamiehinä sateenvarjoa kannatellen ikäänkuin se sillä hetkellä olisi vielä jotenkin tarpeen? Vai pitäisikö sontikka heilauttaa roikuttaa jossain sivuasennossa sillan pituuden ajan? Pitäisikö se sulkea kokonaan?

Minulla tosin on punavalkoinen sateenvarjo jossa lukee isolla Canada, joten suhteessa siihen pieni tyylirikko kuivissa paikoissa ei varmaan paina enää yhtään mitään.

Muuttolinnut

<< yksi meistä, kaikkien puolesta!

Istuimme illallisella kaikki typyt yhdessä, ja varmaankin viimeistä kertaa pitkään aikaan. Viikon päästä sekä heidi & anu on jo maailmalla. Minä jään tänne ja pidän kotimaata pystyssä. Tänään tuli ihan muskettisoturiolo.

Onneksi sentään kaksi heidin kissoista tulee mulle seuraa pitämään, joten jotain oleellista pysyy lähellä.

Typyt ja yhteinen ystävä P nautiskelivat äsken tapaksia ytimessä. Muut maksoivat omat öljyiset, etikkaiset ja valkosipulille lemahtavat mykiönsä itse, mutta Heidi tarjosi jälleen mulle (kiitos Heidi, kuolan eritys ei vieläkään ota laantuakseen). Kuten joskus aiemminkin leuhkin, Heidi on luvannut tarjota mulle safkat kerran kuussa. Vaikka enhän mä enää ole hirveän köyhä. En kyllä luovu edusta vaikka voittaisin lotossa, mutta voin kyllä ruveta piffaamaan bingot vastineeksi.

Sitten kun tullaan takaisin.

Heidi lennähtää saarelleen päivänä minä hyvänsä, mun Afrikka siintää kuuden päivän päässä. Tulkoon kaikki tämä toistelluksi, kun Kseena ehti näköjään painaa publishia ensin...

Aikuistumisen partaalla

Ahkerien ja kansainvälisten tuttujeni keskellä olen hieman päätynyt muokkaamaan Sheena Eastonin vanhaa hittiä:

My baby takes the morning plane,
She works from nine till nine and then
She takes another home again…

Siis toisinsanoen, Voi voi tätä kiirettä! Työtä työtä työtä ja kaikki vapaa-aika menee bilettämiseen. Hauskaahan se toki on, Anun ja ystävänsä eilisissä synttäribileissä oli älyttömän mukavaa. Silti tein Tuhkimot ja olin puoliltaöin himassa.

Minusta on selvästi tullut aikaisempaa vastuuntuntoisempi ja tunnollisempi, Osaan lähteä vaikka on hauskaa, tai silloin kun en lähde osaan muuttaa viinin vedeksi. Tänään olen työkunnossa, ja ehkäpä huomiseksi on valmisteltu se mitä pitää valmistella. (Kunhan tämä blokkaaminen lakkaisi.) Luulen, että tämä ns. vastuuntunto liittyy enemmän kunnianhimoon ja siihen, että teen työtä joka kumpuaa suoraan sydämestä, eikä suinkaan siihen, että minusta olisi tullut vanhempi ja tylsempi. Viisaampi? Tuskin.

Ai niin, siitäkin eilen iloitsin, että Anu sitten osaa yllättää. Anu osaa laulaa! Hienosti! Vastaavaa sattuu useamminkin: esim. paljastuu kertakaikkiaan, että jokin vuosia tuntemani henkilö on taidokas laulumies tai –nainen. Jos minä osaisin laulaa, vetäisin kokoajan jotain veisua kurkku ammollaan. Vaadin, että ne joilla on lahjoja myös käyttävät niitä. Hitto!

Ei satu mihinkään eikä mikään mieltä paina

Väsyttää onnellisesti. Eilen vietettiin mun ja ystäväni 30-vuotisjuhlia.

Alkuilta kului kuten odottaa saattoi. Ihmisiä tuli ja meni solkenaan, kuka ehtisi keittää uuden pannun kahvia, missä on syviä lautasia? Kenenkään seuraan ei oikein ehtinyt pysähtymään ja ne jotka lähtivät aikaisin, jäivätkin jututtamatta. Myöhemmin saattoi rentoutua, sanoa tarvitsevalle että hae itse reunimmaisesta kaapista, ja sulautua joukkoon.

Luikautimme kolme laulua juhlia varten perustetulla triolla. Keskimmäisen biisi oli Ilmari Kiannon sanoittama, ja yleisön tuli arvata, mistä ilmiöstä se oikeastaan kertoo. "Ne liitävät, / ne lentävät, / ne laukkaa, läähättää. / Ne korskuvat kuin konkarit, / joit urhot kiidättää". Ei tarvinnut arpoa voittajaa. Biisin jälkeen laskeutui hämmentynyt hiljaisuus, josta kohosi Heidin tyyni ääni: "Revontulet". (Ai niin - palkintokuoresi on muuten tallessa.)

Paikka oli Kumpulan kylätila, ihanteellinen mesta juhlien järjestämiseen, tosi edullinen, kulunut mutta siisti, karu mutta viihtyisä. Koristelut toki tekivät siitä juhlavan.

Olin laittanut lahjapöytään laatikon jonne vieraat voivat pistää hiluja katulasten koulun tarvikkeita varten. Sinne kertyikin kilisevien lisäksi, mun täydeksi yllätyksekseni, tukku kahisevaa. Olin ajatellut ostaa Accrasta tyyliin väriliituja ja paperia itse pitämiäni kuvistunteja varten (ilman niitä on vähän vaikea opettaa kuvista) mutta tällä rahalla saavat jo vaikka mitä muutakin. Kiitos ihmiset.

Heh! Teinipojat, jotka yrittivät tulla kuokkimaan, kehaisivat etten näytä kolmekymppiseltä vaan kaksvitoselta. Hyvä yritys, mutta en sekottanut niille paukkuja.

Peli-intoa

Tämä polkkaus menee silkaksi mainostamiseksi. Kiitos ja anteeksi.

Eilisissä Medialabran bileissä pääsin kokeilemaan Kick Ass Kung-Fu:ta. Muutaman minuutin jälkeen olin totaalisen hengästynyt. On muuten aika nastaa vähän muksia Af Grania ja Timo T. A:ta kanvaasiin. Olikohan se sitten Anita Hirvonen joka minut vihdoin päihitti? Pelin tekninen taso on hämmästyttävän hyvä. Itsensä todellakin näkee heilumassa pelikentällä reaaliajassa. Samalla se on liinkuntamuoto joka on tosi hauskaa. Päihittää aerobickin mennen tullen. Jatkossa pelihahmojen lättyjä voinee vaihtaa. Tilaa systeemi vaikka firman pikkujouluihin ja laita pomojen naamat sinne. Mullakin olisi pari valikoitua lättyä jotka siihen voisi copy/peistata.


Sitten must kaikille peleistä kiinnostuneille ja varsinkin niitä suunnitteleville: ensi tiistaina (21.9.) klo 17 kannattaa tulla Taikkiin kuuntelemaan Jessica Mulligania jonka kokemus ja osaaminen Massively Multiplayer verkkopeleistä on aivan käsittämätöntä luokkaa. Tämän luokan peliveteraaneja pääse harvoin kuuntelemaan.

Kotitontun seikkailut, osa XIV

Pari merkintää sitten kerroin, kuinka peikonlehti putosi sohvalle nurinniskoin.

Sen jälkeen unohdin tyystin, ettei äiti asu meillä. Kului päivä, kävin kotona vain nukkumassa, kului toinenkin. Tulin suihkusta raikkaana, iho höyryävänä, puhelin soi. Vastasin, ystäväni P siellä! Siirryin juoruillen olohuoneeseen ja heittäydyin sohvaan koko pituudeltani, alasti tietenkin. Kaikki kirosanat. Olin yltä päältä mullankokkareissa.

Kun olin saanut luurin kädestäni ja itseni jotenkin kuosiin, päätin tehdä sen mitä on tehtävä. Nostin nurkassa seisovan imurin ja - jääkaapin takakoloa tukkinut kaksimetrinen lauta, johon pölynpurija oli nojannut, lähti kallistumaan päälleni. Nyt pitelin yhdellä kädellä imuria, tuin retkottava lautaa kyljelläni, ja yksi käsi kai piteli tilannetta tiukasti hallussa. Ohukaisella ja paksukaisella oli helpompaa, kun heidän ei tarvinnut hihittää samalla hysteerisesti.

Miten tordellimme selviytyy tästä kiperästä pinteestä?!
Jatkuu seuraavassa numerossa...

Kissa, perkele

dyy dii dii
dyy dii dii
- Heidi.
- No tässä on ölaskfjo, moi. Mä kuulin että sä etsit kissanhoitajaa.
- Joo niin etsin. Sä olet kiinnostunut? Onko sulla kokemusta kissoista?
- Joo...Mulla on aikaisemminkin ollut hoitokissoja ja ajattelin että olisi taas kiva...
- Ok, tosi hieno juttu. Mutta multa meni vähän ohi, mikä sun nimi taas olikaan?
- Teemu Mäki ja ...
Naks.

dyy dii dii
dyy dii dii
- Heidi.
- No tässä on ölaskfjo, moi. Mä kuulin että sä etsit kissanhoitajaa.
- Joo niin etsin. Sä olet kiinnostunut? Onko sulla kokemusta kissoista?
- Joo...Kun mulla on kenneli ja mä ajattelin et koirat tykkäis saada vähän liikuntaa...
Naks.

dyy dii dii
dyy dii dii
- Heidi.
- No tässä on ölaskfjo, moi. Mä kuulin että sä etsit kissanhoitajaa.
- Joo niin etsin. Sä olet kiinnostunut? Onko sulla kokemusta kissoista?
- Joo...kun mulla on etninen ravintola...
Naks.

Jo nyt on helkkari...
Naks.

Tabuista

Taannoin Leena yllytti mua kirjoittamaan rasvaisia juttuja, ja olen toisinaan yrittänytkin. Mutta ne pulppuavat helpommin intiimissä kontekstissa. Kerrottakoon kuitenkin kursorisesti että viime yönä - huh huh mitä unia. Oli todella hauskaa! Muistaakseni mies oli se oikea.

Musta on vaikeinta blogata seksistä ja uskosta. Okei, on musta vähän vaikea blogata myös tuhansista sellaisista aiheista, jotka eivät mua kiinnosta, mutta nää kaks edellä ovat tavalla ja toisella läsnä omassa elämässä. Ja sitten on vielä joitakin aihepiirejä, joita en mainitse edes nimeltä blogissa. Itsesuojelu toimii näiden kohdalla enemmän tai vähemmän täysteholla. Pelkään, että jotain rikkoutuisi. Todennäköisesti on viisasta kuunnella tätä pelkoa. Tietenkin on hauskaa lukea näistä aiheista muiden tekstejä, muiden blogeja.

Kepeät mullat

En kuullut kolahdusta, en edes tussahdusta tai tömäystä. Tulin olohuoneeseen ja siinä se makasi sohvalla, niskat nurin, mullat pitkin karvamattoja, poloinen peikonlehti. Se oli eilisilta kun se heittäytyi alas hyllyltään. Olen ollut aivan liian vähän kotona! Ja jos olen ollutkin, iltamyöhäsellä, olen vain kaatanut maitoa myslille ja istahtanut koneen ääreen tekemään rästejä ja no, ihan pikkuisen bloggaamaan. Luullakseni olen kastellut kasvejanikin, mutta eihän nyt loraus aluslautaselle viikon välein tee tasapainoista elämää.

Tän äärimmäisen hätähuudon jälkeen, mitä tekee tuherpeukalo? Kääntää ruukun, survoo kukkasen sisään ja jättää lattialle. Kapuaa parvelle, kun on niin kuolemanväsynyt. Tänään ei sohvalla voi edelleenkään istua. Mitä tuolle astiastaan ulos voimistelevalle, huomionkipeälle kasvinrotjakkeelle pitäisi tehdä? Mitä pitäisi tehdä hajamieliselle helinälle joka täällä haahustaa ja jättää kuppeja tuolinjalkojen viereen? Läsnäolon taitoa kai kannattaisi ruveta harrastamaan jo ennen eläkeikää.

o'la laa

Kaffelassa oli nuori nainen joka onnistui lumoamaan minut täysin heti ensisilmäyksestä. Vaaleaksi raidoitetut pitkät takkuiset hiukset, vihertävät silmät jotka kaartuvat kasvon muun ilmehdinnän mukana ja hieman oudosti venkoileva mutta rento olemus. Havainto: sehän on justiinsa kun minä! Johtopäätös: ilmeisesti minä olen minun tyyppiäni. Pitäisiköhän sitä hylätä sinkkuelämä ja ryhtyä deittailemaan itsensä kanssa?

(okei, alkaaks mun narsismi jo mennä hieman liian överiksi?)

Oheismateriaalia

Tuli sitten henkilökortti, jonka voisi vaikka ripustaa kaulastaan roikkumaan jos siltä tuntuu. Ei kiva kanniskella omaa kuvaansa kuin jotain matkaikonia. Nimen alla lukee STAFF joka saa minut tuntemaan itseni roudariksi. (Ei roudareissa mitään vikaa, mut ois mulla virkanimikekin). Onneksi sentään olen kuvassa nyrkki pystyssä.


Yhtä hanketta varten piti editoida cv tiettyyn formaattiin (12pt, times new roman, ykkösrivinväli). Omastani tuli neljä sivua pitkä mikä tuntui ihan mukavalta kunnes törmäsin hankkeen vetäjän vastavaan. Se oli 24 sivua vaikka kysessä oli ainoastaan lyhennetty versio johon on poimittu vain valikoidut julkaisut, duunit, keynotit jne. phuuhh, kyllä tässä saa vielä hommia painaa ennen kuin pääsee sinne päinkään.

Kymmenen vuotta uutta

Biletystä tiedossa. Medialabra täyttää tällä viikolla kymmenen vuotta. Itse hyppäsin uuden kelkkaan vuonna ysikasi ja uutuuden viehätys jatkuu edelleen. Kuinkakohan kauan kestää ennen kuin alan huokailla, että aina tätä samaa vanhaa uutta! Toistaiseksi asiat ovat muuttuneet kokoajan kiinnostavammiksi sitä myötä kun vuorovaikutteisen kerronnan resurssit ja osaaminen paranee. Todellinen uusi uudessa mediassa (sisällöissä) on vasta jossain kaukana edessäpäin. Nyt tuntuu, että vasta lämmitellään – tutkitaan, visoidaan ja kehitetään. Joissain vaiheessa ehkä on tälläkin alalla olemassa professionaalia tuotantokulttuuria jolloin se tutkimus ja kehityskin hyppää ihan uudelle tasolle. Jokus tulevaisuudessa peleissä voi tehdä muutakin kuin ampua, netti, digi-tv tai kännykkä tarjoaa sisältöä joka saa itkemään ja nauramaan, syntyy tarinoita joka elävät katsojansa mukaan ja vielä näyttävätkin hyvältä. Kuulostaako utopistiselta? Ei se mitään, se mua silti vetää eteenpäin. Kävi miten kävi.

Typykuopus varttui

Päivä valkeni erään ystävän luona Tampereella (Tampere, olet muuten hieno Tampere) erääntyneen viilin ja tumman paahtoleivän merkeissä. Tajusin, että tää on erityinen päivä vasta, kun joku tekstasi synttärionnittelut. Nyt se sitten on totta, eikä mun suurpiirteisyyttä, että olen kolmekymppinen.

Veli soitti junaan ja antoi Aatun 5 kk nauraa puhelimeen. Lapsuudenystävä, jolla on neuroottisen upea merkkipäivämuisti ja viitseliäisyys, viestitti onnittelut. Illansuussa helsinginmummo tarjosi kakkua, jota olin hakenut kaksi palaa rautatieaseman kahvilasta.

Kun olin vielä mummolla, soi puhelin. Numero tuntematon. Joku siellä huusi sähkömyrskyn läpi, en saanut mitään selvää. Kunnes tajusin, että se joku siellä toistaa nimeään: "MIKA". Ja sitten kuulin: "HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ". Sitten puhelu katkesi. Voi, sydän meinasi haljeta onnesta. Itketti, muttei sitä mummon nähden kehdannut. Tajusin miten hirveä ikävä on ollut sitä ääntä. Me on tekstailtu ja kirjoiteltu sähköpostia, mikä on tietysti lohdullista mutta niin rajallista. No, myöhemmin mieheltä tuli viesti, että "ei oikein kuulu saharan ylitse, vaan halusin kuulla äänesi ja sanoa onnittelut". Mummo hymyili tietäväisenä kun nieleskelin luuri kädessäni.

Voi että.

No, tarkoitus ei tietenkään ole ohittaa tärkeää juhlaa näin hajamielisesti. Ensi viikonloppuna juhlitaan toden teolla.

Mätäjoki 2

Kun kerran pääsiäisen korvillakin ooditin rakasta mätäjokeani, niin miksen sitten syksymälläkin yrittäisi?

Sillan kaiteelle kapuan
mätäjokeen surutta syljen.
Hiljaa lilluu mun limani
keskellä risuista virtaa.

Syksyn lehti sun syliis sulkeutuu
tuskin se kovin kauas kulkeutuu
ennen kuin sun pohjaton mutas
sen syö.

Vaahtoa, visvaa, kuonaa.
Kammoan tuota ruskeaa uomaa!

Asioiden nimeämisestä

"Yhdysvaltain valtakunnallinen hurrikaanikeskus nosti lauantaina hirmumyrsky Ivanin luokituksen korkeimpaan mahdolliseen, eli viidenteen asteeseen (HS)."

Mistä pitäen hurrikaaneille on alettu antaa miesten nimiä? Pitikö tämäkin asia nyt siirtää maskuliinisen kenttään? Hurrikkaanit ovat naisia! Luontoäidin hurjempi puoli. Se on raivoa joka on voimassaan aivan jumalaista – vielä kiehtovampaa ja pelottavampaa kuin meret kaikessa kauneudessaan ja ylivoimaisuudessaan suhteessa ihmiseen.

"Puut ja katot lentelevät ympäriinsä." Viidennen asteen hurrikaanit ei ole mitään äijäenergiaa, ei edes vaikka nyt eletäänkin täysin miltarisoitunutta aikakautta. Riehuva hirmumyrsky on DIIVA. Sille ei mahda kukaan yhtään mitään. Nainen. Piste,

Absurdi aamupäivä

Ystävä tuli käymään aamuseitsemältä heitettyään siskonsa lentokentälle. Miten ihastuttavan surrealistinen aika ottaa vieraita vastaan! Unista rupattelua ja torkahtelua. Hyvä aamiainen: vaniljalla maustettua kahvia, tuoremehua ja munakas. Sen aikana pilvetkin pakenivat taivaalta. Aamukävely. Löysimme ihania herkkuja myyvän leipomon aivan kotini läheltä, viereisestä korttelista. Se on kuulemma ollut siinä jo toukokuusta.

Rakastan älyttömästi tällaisia pieniä outouksia, että kyläillään anivarhain lauantaiaamuna kun koko kaupunki vielä nukkuu.

Sattuu

Kuuntelin Estonian ja apuun menneiden laivojen välisen radioliikenteen nauhoja. Silloin kun Estonia upposi, en ollut minkään median tavoitettavissa ja näin vasta iltalehtien lööpeistä että merellä on tapahtunut iso onnettomuus. Nytkin telkkarissa näytetyt dokumentit ja muut ovat jääneet näkemättä ja noi nauhat sekä blogeissa ja Kuukausiliitteessä olleet tekstit ovat ainoita mun kontakteja onnettomuuteen. Ehkä siksi radioliikenteen nauhoitteet tuntuvat lujaa. Suru (ja hätäännys) voi syntyä kovin etäältäkin, onneksi. Vaan nyt jatkan niitä omia, ei kovin tärkeitä, melko hyödyttömiä hommia. Juuri nyt se ei kyllä voi tuntua muulta kuin ajan kuluttamiselta ja se on ihan oikein.

Aamuyön lintu, jäädy pensaaseesi

Heräsin taas siihen kun joku pahametalliorkesteri soitti roskalavaa aamukuudelta. Miten siitä hommasta voi lähteä niin kä-sit-tä-mä-tön meteli? *tuttaako että joku muu saa nukkua ja minä joudun olemaan töissä? Lopulta munkin oli noustava ja keitettävä ekat kahvit, kun uni oli peruuttamattomasti kaikonnut niihin saundeihin.

Muutama yö sitten havahduin siihen että joku tööttää auton torvea kadulla. Ei kerran, vaan viisisataa kertaa, eri rytmeillä. Mirkku, päästä sisään! Oon kiltti poika tästä lähtien! Tööt-tö töö, tööt-tö töö (tästä naiset tykkää)! Tungin tulppaa korvaan, kaivauduin tyynyyn, ei auttanut. Lopulta joku jostain ikkunasta alkoi huutaa raivokkaasti jollain afrikkalaisen kuuloisella kielellä. Sai mökäpulun vaiennettua. En usko että kukaan tällä kadulla oli siinä vaiheessa enää unessa.

Siitä pari yötä taaksepäin, tietysti aamuneljältä, kaikkien laululintujen toiviohetkellä, kuuntelin seuraavaa intohimoista konserttia yli puolen tunnin ajan: Saatana, saatanan saatana huoripukki saatana huoripukki pukki saatana, saatana huoripukki, SAATANA! Saatana... (viesti tuli varmaan selväksi.) Elämää nähnyt naisihminenhän se siellä raakkui kahta äännettänsä, hällä oli varmaan hirmu paha olo. Eikä impulla saa tähtäillä edes räkättirastaita.

Oikosulkuja ja katkoksia

Eilen oli migreenipäivä: kourallinen nappeja naamaan ja puoliväkinäistä työnteon yrittämistä kokoajan luovuttamisen partaalla. Sain asioita hiukan eteenpäin mutta en valmiiksi mitään.

Olen vieläkin aika pihalla ja kuutamolla jne.

Hetken epäilin lääkehuurujani kun Heidi ensilauseekseen äsken törmätessämme tokaisi: Voi hitsi ["Hitsi" ei kyllä kuulu mun sanavarastoon. Tarkkana siellä! h-edit] [Oi! Monta typyä kerralla - a-edit] mä unohdin vaihtaa kylmän veden lavuaariin. Mun margariini on siellä. Siis häh ja hmm… sitten muistin, että nyt on Heidin vuoro kärsiä hajonneesta jääkaapista. Jääkaappi on esimerkki teknologiasta jonka arkista hyödyllisyyttä ei pahemmin tiedosta ennen kuin se hajoaa. Siis esim. kännyköissä ja tietokoneissa on aina ja kokoajan jotain takkuamista joten niiden läsnäolo elämässä on enemmän tietoista. Stressikerroin kasvaa tai jotain..


Vajaa kuukausi sitten ystäväni Giedre pamautti naimisiin ja muutti Singaporeen. Blogikin nousi pystyyn kaiken sen muun tohinan keskellä. Hienoa!

Ups

Pitää varoa mitä toivoo - aamulla kirjoitin että saisinpa ison kuvitusduunin taas. No, ehdin tuskin henkäistä, kun soittivat kustantajalta, että piirtäisinkö lisää bilsaa HETI, ja PALJON. Eh, mulla on tässä kaks ja puol viikkoo ennen lähtöä, ja vähän muitakin pikku hommia... Käyn huomenna kalkuloimassa miten hirveän iso se homma on, ja jos voin ja päätän ottaa sen, pelkään pahoin että bloggaan seuraavan kerran ahvrikasta.

Tiedän, ei pidä vetäistä itseään piippuun juuri ennen matkaa. Matkavalmisteluitakin olisi tehtävä. Toivon todella, että voisin jatkaa työtä edes viikon-pari vielä palattuani. Mä en enää voi ottaa semmoisia duuneja että jos mä piirrän joka päivä kaksitoista tuntia niin sitten homma tulee ajoissa valmiiksi. Juuri tuolla diilillä houkuttelen takuumiehiksi kolmen päivän migreenin ja viikon flunssan, ja siinä sitä sitten ollaan.

Siunattu ilmiö

Blogger ei suonut tälle tekstille aamunkoittoa ihmisten ilmoilla, tulkoon nyt julki hämärissä:

Tänään pääsen taas työhuoneelle. Siitä onkin jo monta päivää. Olen askarrellut himassa, suunnitellut webisivua, kutsukorttia ja yhtä pientä taittoa. On ikävä niihin hommiin joissa hihansuut tahriintuu ja kynsilakka halkeaa. Hetkittäin kykenen ajattelemaan aikaa Afrikan matkan jälkeen, ja sitä ettei mulla ole vielä mitään duunia. Saisinpa jonkun ison duunin taas, vaikka toisaalta, mun kuvittajanurani alku on ollut pelkkää kahta isoa urakkaa, en ole vielä ollenkaan tehnyt esimerkiksi lehtikuvituksia. Joskus sekin täytyy aloittaa, eikä aloittaminen oikein onnistu jonkun massiivisen työtaakan alla. Ai miksi täytyy aloittaa? No kun isoista duuneista maksetaan kurjasti per kuva, elämä vaurastuisi kummasti jos siinä rinnalla tekisi yhden-kaksi yksittäistä kuvitusta/sarjakuvastrippiä tms kuussa. Ja sitä paitsi, se olisi hauskaa ja haastavaa.

Siunattu, innostava ilmiö: olen nyt piirtänyt ja maalannut, hm, viisi kuukautta vimmatusti. Kukkia ja avaruusaluksia ja tenniskenttiä ja hinkalokuoriaisia ja ihan mitä vain pyydetään, kuin nöyrä ja ystävällinen kone. Kun nyt sitten otan huvikseni luonnoslehtiön käteen ja rupean piirustelemaan, tajuan, että olen kehittynyt, viiva kulkee kauniimmin ja rohkeammin kuin ennen, uskallan tehdä loppuun ja viimeisteltyä, uskallan kokeilla erilaisia tyylejä, viivoja, värejä, raskin sivuuttaa epäonnistuneet ja tehdä paremman. Koko visuaalinen ajattelu on tässä herra Pakon sanelemassa prosessissa herännyt ruususen unestaan ja mun on helpompi kuvitella uusia kuvia ja kuvamaailmoja. Ja kokeilla toteuttaa niitä, ihan tuosta vain, rennosti.

Bl-bl

Työpäivä meni itsestäni riippumattomista syistä niin sanotusti plörinäksi ja olen käyttänyt vapautuneen ajan bloggaamiseen. Olen jo ehtinyt inttää Haakanalle, ottaa yhteyttä toiseen bloggaajaan minua kiinnostavasta asiasta, lukea lukuisia blogeja, sahata haamupäivittyvillä sivuilla... ja tässä on minun merkintäni.

Viimeistelin synttärikutsun. Se on kaunis. Pisaroita ja kaloja ja kuplia. Olen etevä. Typyt, tekin olette ihania.

Akku vähissä

Birdy (hyvä Birdy!) kirjoitti eilen energiaimureista. Täyttä asiaa koko kappale. Myös tekstin ajoitus on uskomaton sillä minunkin elämässäni on energiaimuri. Tai oli sillä juuri eilen sain viimeisen annoksen erään neurottisesta syyllisyys/syyllistämispuurosta ja päätin että tätä en tarvitse. Poistin puhelinnumeronkin (enää en suostu kuluttamaan edes kännykän akkua). Inhoan tilanteita joissa joudun editoimaan itseäni ja tämän energiasyöpön kohdalla se oli rutiininomainen tapa. Miksi sietää sellaista? Elämääni mahtuu ihmisiä joiden seurassa voin olla sensuroimaton itseni. Ystävistä saa virtaa, ja vaikka he ajoittain kulkisivatkin negatiivisella varauksella, auttamisesta ja kuuntelemisesta tulee ainoastaan hyvä olo.

Ärsyke, Reaktio

Eilen koin jotain jota ei ole tapahtunut vuosiin. Uusi kasvo käveli vastaan käytävällä ja katsoi silmiin ja äkkiä sydämeni hakkasi niin, että rintakehä tuntui halkeavan. Kukakohan se oli? Ehkä joku syksyn uusista opiskelijoista. Täytyy selvittää. Vai oliko minulla sattumalta juuri silloin joku outo verenpainekohtaus ja kuvittelemani vetovoima on pelkkää harhaa?

Yhdellä tutulla on älysormus joka muuttaa väriään kantajansa tunnetilojen mukaan. Normaalitilassa se on vihreä. Kun tyyppi näkee jonkun joka herättää fyysistä mielenkiintoa (esim. mut ;) sormus muuttuu purppuranpunaiseksi. Sellainen kapistus pitäisi olla kaikilla niin olisi hieman helpompaa kalkuloida, että onko joku kiinnostunut vaiko eikö ole.

bottu suusha

Pitäisi kirjoittaa erillisiä repliikkejä yhteen työn alla olevaan verkkopläjäykseen. Dialogitulvan avaamisessa auttaa usein salakuuntelu. Poimin irtolauseita ihmisten puheesta ja inspiroidun. Niinpä otinkin luonnosvihon kouraan ja painelin Kipsariin lounasikaan. Mitä sitten osuukaan viereiseen pöytään? No, siihen pelmahti tusinan verran Tanskalaisia! Moeloe meolöä hågge hähhe gökky jåå jåå njygge. Siinäpä minulle puhetta politiikkasimulattoriin.

Sunnuntaimatinea

Päiväkävelyllä kaupungilla Heidin kanssa törmäsimme kolmeen eri katusoitantaan. Kahdessa eri kadunkulmassa oli yksinäiset viulistit ja asematunnelissa viulisti duo. Kaikki muusikot olivat ehkä noin nelikymppisiä hieman tukevahkoja naisia. Ja kaikki soittivat Vivaldin neljää vuodenaikaa. Kevättä, jos tarkkoja ollaan.

Toisinaan Helsinki on valloittavan surrealistinen.

Tunnelista tuli mukaan Dark Angelin koko ensimmäinen tuotantokausi. Olen aina ollut viehättynyt naisista jotka ovat puoliksi kissaeläimiä. Eka kausi oli kiinnostava; pilotissa tyttö vielä replikoi tyyliin "men are the weaker sex" mutta jotain tapahtui tällekkin superkissalle sarjan edistyessä: loppupään jaksoissa vain mutanttipojat pitävät hauskaa ja darkangel juoksee perässä korjaamassa sotkuja. Sama vesitys on rasittavan yleistä tv-viihteessä. Moni naispäähenkilöiden varaan rakentuva sarja alkaa lupaavasti mutta yht'äkkiä homma muuttuukin ainoastaan poikaystävän etsimiseksi (buffy, sex and the city, charmed…)Antakaa naisten olla muutakin kuin tyttöystäviä! perkele! Asioista voisi tulla kiinnostavampia, yes?

Hemmoteltu iltatähti

Punavihreä seuralaiseni, kiinanruusu, kukki koko kesän. Aina oli yksi hörhelö auki ja seuraava turpoamassa. Jokainen kukka kuihtui seuraavana päivänä siitä kun oli päässyt täyteen kukoistukseensa. Nyt olen saanut seurustella kesän viimeisen kukinnon kanssa. Iltatähti punastelee täysillä jo seitsemättä päivää eikä lakastumisesta näy merkkiäkään! Olin jo ottanut ilmiön pienenä ihmeenä, henkilökohtaisena kunnianosoituksena sekä todisteena kasvien vähän tunnetuista dramaturgisista kyvyistä, kunnes eräs ihmispuolinen ystäväni katseli ruusua ja huomautti, että "niin se vain jaksaa ylläpitää viimeistä kukkaa kun sen energia ei enää kulu nuppujen kasvattamiseen".

Hämmennystä Hämeentiellä

Kipsarissa oli eilen eräät synttäripileet. Pikku lavalle kipusi notkean oloinen soitinyhtye. Niiden nimi meni multa ohi (kai sen parilla klikkauksella selvittäisi) mutta joka tapauksessa - harvoin näkee niin läheltä niin tylynkoreita kukonpoikia. Lommoposkinen, silmänsä mustannut solisti sylkäisi, kirkaisi mikkiin ja antoi siitä lähin kaikkensa pienelle mutta sekoavalle yleisölle. Hiestä märkänä hän repäisi käärmekuvioisen paidan päältään ja - multa meni pasmat sekaisin. Herkesin pogoamasta, hiippailin takavasemmalle ja vajosin sohvan turviin. Sillä kundilla oli ihan samanlainen kroppa kuin mun miehellä. Hö! Kolme viikkoa vielä.

Mistä ne naiset keskenään puhuukaan

Eilen soitin ystävälle joka oli samassa hulabaloo konffassa kuin minäkin toissaviikolla:
- No annoitsä sille?
- No. Annoin!
- No?
- Ööö tota hehe se oli hmm hehe olihan se siis no heh siis mä en oo ikinä kokenut mitään niin intensiivistä...
[20 min. yksityiskohtia myöh.]
- Itseasiassa mäkin sit lopulta annoin sille yhdelle. Se oli aika ihanaa...
[40 min tarkennusta ja puntarointia myöh.]
- Kyllä meidän kummankin siis kannatti antaa.
- Joo! Niin kannatti!

Feministinen discalimer: ärsyttää suomenkieli jossa naiset on niitä jotka antaa versus että ottaisi tai ... Mutta tällä kertaa me oltiin niitä joita jahdattiin oikein urakalla. Mutta minkäs sille mahtaa kun on niin ihana, saalis tai saalistaja.

Nämä eivät ole mutkia

Kaikki persoonallisuustestit, jotka olen tehnyt viime aikoina (!) väittävät minua introvertiksi. Se on peräti outoa. Enhän minä ole sulkeutunut tai eristäytyvä. Jos tulen olleeksi paljon yksin, mitä kyllä joskus tapahtuu, voin huonosti. Jos mun pitäisi arvata, millainen olen verrattuna keskimääräiseen (suomalaiseen) ihmiseen, pitäisin itseäni avoimena ja sosiaalisena.

Okei, introvertti ei tietenkään ole epäsosiaalisen synonyymi. Oletetaan, että testit ovat oikeassa ja mä en vain tiedä, minkä muunkaanlainen voisin olla kuin tällainen. Sisäänpäinsuuntautunut. Täällä on kiintoisia - ja keskenään aika erilaisiakin - määritelmiä introvertille. Mitä sanotte näistä kahdesta:
"A mode of psychological orientation where the movement of energy is toward the inner world. * [Jung Lexicon, Daryl Sharp]"
"By Myers-Briggs' definition, an introvert derives energy from his or her internal world of emotions and ideas, while an extrovert draws from the outside world of people and activities for spiritual sustenance.

Ekassa määritelmässä introvertin energian liike on sisäänpäin, mutta tokassa melkein vaikuttaa, että ulospäin -?

Jos tällaista on olla introvertti, miltä tuntuu olla ekstrovertti? Liittyisikö introversion luonteeseen, että mun on jollain perustavalla tasolla hyvin vaikeaa uskoa, että toiset ovat erilaisia kuin minä, vaikka olenkin oppinut sen järjellä käsittämään ja muistamaankin monesti ihan oikeissa kohdissa? Voisiko ekstrovertille sitten olla vaikeaa käsittää, että toiset ovat (myös) samanlaisia kuin hän? Vai onko tällä mitään tekemistä persoonallisuustyyppien kanssa?

Yhden singaporelaisen hotellin aula

Katseltiin Leenan kanssa (syyttävästi, toki) toisiamme, eikä kummallakaan mitään blogattavaa. Mä vaan litteroin ja Leena painaa kokouksesta toiseen. Ollaan me. Kans. Nytkin kuuntelen samalla haastattelunauhaa, mutta kun puhe menee vaihteeksi asian vierestä niin...
"mä jeesasin s:n kanssa j:a kun siinä oli teemana cocktail niin se meni sinne kanssa. ihan makee siit... joo...okei siis siinä ei ole mitään et mikä määrä mihinkin. no, okei, ehkä siksi kun se on tollaseen valkoiseen tilaan, mis on niinku tilaa enempi. tää on mun mielestä semmonen peruskotipaikkaan. se, meille on itseasiassa ostettu nää tuolit semmosiks omiks tuoleiks kun lapsena, et oli tärkeetä et ne oli omat ja välillä ostettiin uudet pääliset. on meillä ollut joku meillä oli sellanen 1800-luvun talo ja sit siellä on ollut sellanen tosi moderni sohva jossa on vaan se patjaosa ja sit se yks pitkä selkäosa ja siinä on ollut sellanen mustavalkonen, tätä pitkät mustat ja valkoset..."
Perkele. Kokonaisten lauseiden tarve painaa päälle. Taidan mennä
[menee tupakalle]
[...] eikä yhtään (naurh)