Väsyttää onnellisesti. Eilen vietettiin mun ja ystäväni 30-vuotisjuhlia.
Alkuilta kului kuten odottaa saattoi. Ihmisiä tuli ja meni solkenaan, kuka ehtisi keittää uuden pannun kahvia, missä on syviä lautasia? Kenenkään seuraan ei oikein ehtinyt pysähtymään ja ne jotka lähtivät aikaisin, jäivätkin jututtamatta. Myöhemmin saattoi rentoutua, sanoa tarvitsevalle että hae itse reunimmaisesta kaapista, ja sulautua joukkoon.
Luikautimme kolme laulua juhlia varten perustetulla triolla. Keskimmäisen biisi oli Ilmari Kiannon sanoittama, ja yleisön tuli arvata, mistä ilmiöstä se oikeastaan kertoo. "Ne liitävät, / ne lentävät, / ne laukkaa, läähättää. / Ne korskuvat kuin konkarit, / joit urhot kiidättää". Ei tarvinnut arpoa voittajaa. Biisin jälkeen laskeutui hämmentynyt hiljaisuus, josta kohosi Heidin tyyni ääni: "Revontulet". (Ai niin - palkintokuoresi on muuten tallessa.)
Paikka oli Kumpulan kylätila, ihanteellinen mesta juhlien järjestämiseen, tosi edullinen, kulunut mutta siisti, karu mutta viihtyisä. Koristelut toki tekivät siitä juhlavan.
Olin laittanut lahjapöytään laatikon jonne vieraat voivat pistää hiluja katulasten koulun tarvikkeita varten. Sinne kertyikin kilisevien lisäksi, mun täydeksi yllätyksekseni, tukku kahisevaa. Olin ajatellut ostaa Accrasta tyyliin väriliituja ja paperia itse pitämiäni kuvistunteja varten (ilman niitä on vähän vaikea opettaa kuvista) mutta tällä rahalla saavat jo vaikka mitä muutakin. Kiitos ihmiset.
Heh! Teinipojat, jotka yrittivät tulla kuokkimaan, kehaisivat etten näytä kolmekymppiseltä vaan kaksvitoselta. Hyvä yritys, mutta en sekottanut niille paukkuja.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment