Siunattu ilmiö

Blogger ei suonut tälle tekstille aamunkoittoa ihmisten ilmoilla, tulkoon nyt julki hämärissä:

Tänään pääsen taas työhuoneelle. Siitä onkin jo monta päivää. Olen askarrellut himassa, suunnitellut webisivua, kutsukorttia ja yhtä pientä taittoa. On ikävä niihin hommiin joissa hihansuut tahriintuu ja kynsilakka halkeaa. Hetkittäin kykenen ajattelemaan aikaa Afrikan matkan jälkeen, ja sitä ettei mulla ole vielä mitään duunia. Saisinpa jonkun ison duunin taas, vaikka toisaalta, mun kuvittajanurani alku on ollut pelkkää kahta isoa urakkaa, en ole vielä ollenkaan tehnyt esimerkiksi lehtikuvituksia. Joskus sekin täytyy aloittaa, eikä aloittaminen oikein onnistu jonkun massiivisen työtaakan alla. Ai miksi täytyy aloittaa? No kun isoista duuneista maksetaan kurjasti per kuva, elämä vaurastuisi kummasti jos siinä rinnalla tekisi yhden-kaksi yksittäistä kuvitusta/sarjakuvastrippiä tms kuussa. Ja sitä paitsi, se olisi hauskaa ja haastavaa.

Siunattu, innostava ilmiö: olen nyt piirtänyt ja maalannut, hm, viisi kuukautta vimmatusti. Kukkia ja avaruusaluksia ja tenniskenttiä ja hinkalokuoriaisia ja ihan mitä vain pyydetään, kuin nöyrä ja ystävällinen kone. Kun nyt sitten otan huvikseni luonnoslehtiön käteen ja rupean piirustelemaan, tajuan, että olen kehittynyt, viiva kulkee kauniimmin ja rohkeammin kuin ennen, uskallan tehdä loppuun ja viimeisteltyä, uskallan kokeilla erilaisia tyylejä, viivoja, värejä, raskin sivuuttaa epäonnistuneet ja tehdä paremman. Koko visuaalinen ajattelu on tässä herra Pakon sanelemassa prosessissa herännyt ruususen unestaan ja mun on helpompi kuvitella uusia kuvia ja kuvamaailmoja. Ja kokeilla toteuttaa niitä, ihan tuosta vain, rennosti.