Päivä valkeni erään ystävän luona Tampereella (Tampere, olet muuten hieno Tampere) erääntyneen viilin ja tumman paahtoleivän merkeissä. Tajusin, että tää on erityinen päivä vasta, kun joku tekstasi synttärionnittelut. Nyt se sitten on totta, eikä mun suurpiirteisyyttä, että olen kolmekymppinen.
Veli soitti junaan ja antoi Aatun 5 kk nauraa puhelimeen. Lapsuudenystävä, jolla on neuroottisen upea merkkipäivämuisti ja viitseliäisyys, viestitti onnittelut. Illansuussa helsinginmummo tarjosi kakkua, jota olin hakenut kaksi palaa rautatieaseman kahvilasta.
Kun olin vielä mummolla, soi puhelin. Numero tuntematon. Joku siellä huusi sähkömyrskyn läpi, en saanut mitään selvää. Kunnes tajusin, että se joku siellä toistaa nimeään: "MIKA". Ja sitten kuulin: "HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ". Sitten puhelu katkesi. Voi, sydän meinasi haljeta onnesta. Itketti, muttei sitä mummon nähden kehdannut. Tajusin miten hirveä ikävä on ollut sitä ääntä. Me on tekstailtu ja kirjoiteltu sähköpostia, mikä on tietysti lohdullista mutta niin rajallista. No, myöhemmin mieheltä tuli viesti, että "ei oikein kuulu saharan ylitse, vaan halusin kuulla äänesi ja sanoa onnittelut". Mummo hymyili tietäväisenä kun nieleskelin luuri kädessäni.
Voi että.
No, tarkoitus ei tietenkään ole ohittaa tärkeää juhlaa näin hajamielisesti. Ensi viikonloppuna juhlitaan toden teolla.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment