Pari merkintää sitten kerroin, kuinka peikonlehti putosi sohvalle nurinniskoin.
Sen jälkeen unohdin tyystin, ettei äiti asu meillä. Kului päivä, kävin kotona vain nukkumassa, kului toinenkin. Tulin suihkusta raikkaana, iho höyryävänä, puhelin soi. Vastasin, ystäväni P siellä! Siirryin juoruillen olohuoneeseen ja heittäydyin sohvaan koko pituudeltani, alasti tietenkin. Kaikki kirosanat. Olin yltä päältä mullankokkareissa.
Kun olin saanut luurin kädestäni ja itseni jotenkin kuosiin, päätin tehdä sen mitä on tehtävä. Nostin nurkassa seisovan imurin ja - jääkaapin takakoloa tukkinut kaksimetrinen lauta, johon pölynpurija oli nojannut, lähti kallistumaan päälleni. Nyt pitelin yhdellä kädellä imuria, tuin retkottava lautaa kyljelläni, ja yksi käsi kai piteli tilannetta tiukasti hallussa. Ohukaisella ja paksukaisella oli helpompaa, kun heidän ei tarvinnut hihittää samalla hysteerisesti.
Miten tordellimme selviytyy tästä kiperästä pinteestä?!
Jatkuu seuraavassa numerossa...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment