Thursday, July 22, 2004

Risteäviä polkuja

Muutto on tapahtunut, bloggaan täällä pahvilaatikko-jätesäkkimeren keskellä. Meillä ei ole telkkaria, mutta eilen illalla kävimme naapurissa katsomassa kauhuleffaa litteältä näytöltä. Ja siitä pääsenkin jutun juureen:

Keväällä suunnittelimme tutun pariskunnan kanssa, että voisimme hamassa tulevaisuudessa, neljästään tai isommallakin porukalla, muuttaa johonkin taloon Hesan liepeillä, joko vuokrata tai ostaa sen. Emme tunne näitä tyyppejä kovin hyvin tai pitkältä ajalta, mutta sympatia on kaikkienpuolista.

No, alkukesällä näin unta, että tää pariskunta erosi, ja syynä oli miehen syrjähyppy. Herättyäni mietin lähinnä, mikä mua nyt vaivaa, se parihan kyllä vaikutti kovin onnelliselta yhdessä. Parin päivän kuluttua he sitten todella erosivat, samasta syystä kuin unessa. Toinen nainen oli miehen eksä, jota mies oli aikanaan jäänyt haikailemaan. Mies alkoi hengaamaan eksänsä kanssa, raportoi uusvanhasta onnestaan aina kun häntä tapasi. Minusta tuntui pahalta naisen puolesta, ja vähän meidän mynkään menneiden suunnitelmienkin puolesta.

Muutama päivä sitten törmäsin mieheen tässä Sörnäisisssä. Hän kertoi kiireessä, että asuu nykyään myös täällä. Olin yllättynyt, sillä viimeksi kun olin kuullut, hän oli saanut vuokrakämpän pohjois-Helsingistä. Sitten hän sanoi, että hän on jälleen yhdessä naisensa kanssa, eksä ja menneisyyden möröt on selvitetty ja todettu menneisyydeksi, he itse asiassa asuvat naisen kanssa yhdessä parin talon päässä mun kämpästä. Eilen illalla, kun mun mieheni oli myös muuttanut Sörkkaan (Munkkiniemestä, muuten :)) ja katselimme leffaa näiden naapureidemme luona, kävi ilmi, että nainen oli itse asiassa ostanut kyseisen kämpän. Hän oli ollut shokissa, kun hänet oli jätetty. Hänellä oli kai ollut tarve tehdä jokin iso päätös, tai vaikeahan sitä oli selittää, mutta niin vain oli käynyt, että hän oli yhtäkkiä huomannut olevansa asunnon omistaja. Hän ei kuulemma muistanut selkeästi, miten kaikki oli tapahtunut. Nyt he sitten asuvat siinä yhdessä, emmekä jaa heidän kanssaan puutaloa Sipoossa mutta ollaanpahan samojen kulmien kundeja ja friiduja.

No comments: