Kuoleman estetiikkaa

Schizo julkaisi vähän aikaa sitten kuvan kuolleesta variksesta. Minusta se on todella kaunis. Jostain ihmeen syystä sitä katsoessa tulee suorastaan lämmin olo. Itse tapasin vastaavaan tilaan ajautuneen varpusen juhannuksena.

On mulla sitten kivaa

Loma lähentelee loppuaan. Selvittelin yhdelle uudelle kasvolle sitä mitä teen työkseni ja sanoin sen ääneen itsellenikin ensimmäistä kertaa varsin ylepeänä itsestäni: teen nykyään työkseni sitä mihin olen ennen kaiken vapaa-aikani käyttänyt: kirjoittamiseen, elokuvien katseluun, musiikin kunteluun... Kesäkuussa pidin pitkän työpäivällisen väitöskirjaohjaajani kanssa. Me keskustelimme koko sen ajan elokuvista, tv-sarjoista ja näytelmistä, niiden kohtauksista, juonen rakenteista, näyttelijäntyöstä... Opin paljon ja samalla olin niin onnellinen: tässä mina istun Cambridgen professorin kanssa analysoimassa leffoja ja tv-sarjoja, ja se on juuri sitä mitä minun kuuluukin tehdä. Tiukan kasvatuksen saaneena toisinaan kuitenkin vieläkin hämmästelen sitä, että jostain leffasta tai näyttelijästä keskustelminen ei olekkaan aikaa tappavaa suunsoittoa vaan erittäin tärkeää.

Työpäiväkirjassani on lista hyvistä leffoista jotka minun pitäisi katsoa tai katsoa uudelleen. Taidanpa paukauttaa DVD-tilauksen joltain saitilta ja ruveta hommiin.

piipaa pipipää

Vaihdon kännykän luetteloon yhden "ystävän" nimen kohdalle kusipää. Sen verran rankasti vituttaa. Viha ja rakkaus vääntävät kättä. Kokemuksieni mukaan usein käy niin, että ne puristaa ja puristaa toisiaan vastaan kunnes kummassakaan ei ole mitään voimia jäljellä. Jää vaan yhdentekevä välinpitämättömyys. Sitten käydään ehkä kerran vuodessa kahvilla eikä puhuta mistään henkilökohtaisesti tärkeistä asioista. Hohhoijaa kun nastaa.

Kaikkea ei voi korjata. Vai voiko? Pitäisikö yrittää?

Voi helvetti.

On ilmoja pidelly...

Taidan laittaa shampoota päähän ja juosta pihalle. Tulisi suihku hoidettua samalla kun vie roskat.

Taannoisen työnantajani mikrotukihenkilö naureskeli kerran tyytyväisyyskyselyn seasta löytynytttä palautetta: joku jamppa tuli ja tunki koneen täyteen paskaa. Nykyään sellainenkin hoidetaan automaattisesti. Updater tyrkyttää minulle päivityksiä ohjelmiin joita minulla ei ole tai en käytä. Kuulin tarinan pikkupojasta joka oli nähnyt lastennäytelmän jossa esiintyi kaikenlaisia satuolentoja: joulupukki, peikkoja tms. sekä mikrotukihenkilö. Myöhemmin jollain kutsuilla poika oli tavannut ihkaelävän mikrotukihenkilön ja tuijottanut sitä suu ammollaan. Näin ne legendat syntyy.


Link wink: http://www.acronymfinder.com/ on aika tarpeellinen kapistus nykyisen jargonmäärän aakkospuurossa. Kokeeksi tarkastelin seuraavia lyhennelmiä:
ATN: All Together Now (Beatles song)
ATM: Abstinence 'Till Marriage
YTM: You're the Man
Sorry, YTN was not found in the database.

Ultimate Dinner 2

Aaaaah. Silleen kävi tsägä, että mun viiden miehen suosikkiseurue elää ja voi käsittääkseni oikein hyvin. Tahdon, tietysti,illastaa Monty Pythonin elossa olevien jäsenten kanssa: Eric Idle, John Cleese, Michael Palin, Terry Jones ja Terry Gilliam.

Ultimate Dinner

Jostain tarttui takaraivooni meeminpoikanen: ketkä viisi ihmistä, elävää tai kuollutta kutsuisit illalliselle kanssasi? Hieman rajatakseni keskityn kuolleisiin:

Ella Fitzgerald oli kuulemma mahtava nainen, eloisa ja hieman pirullinenkin elämää nähnyt diiva, ja ehkäpä se kajauttaisi Mistyn parin viinipullon jälkeen.

Joseph Campbell & Carl G. Jung: myyttitutkija Campbell ja psykoanalytikko Jung olivat kuulemma kavereita, kummankin kulttuurisivistys aivan huippuluokkaa ja näkemykset todella kiinnostavia. Voi kun olisin ollut vaikkapa vain kärpäsenä keitossa kun nämä kaksi istuivat kaljalla.

Kleopatra, muinaisen Egyptin tunnetuin hallitsija. Olisipa kiva tavata maanpäällinen jumala ja selvittää, että mikä se diili oikeesti oli tämän naisen kanssa – miten se hallitsi valtakuntaansa, oliko se oikeasti muka niin kaunis kuin joissain legendoissa väitetään ja mitä oikeasti tapahtui.

Edith Södergran, lempirunoilijani, oli varsin intohimoinen ainakin kirjoittaessaan. tein siitä yhtä käsikirjoitustakin muutama vuosi sitten, olisi kiva päästä näkemään, ettei tarvitsisi kaikkea kuvitella ainoastaan :)

Et tälläinen mekoisen kultturelli kokoonpano tänään, huomenna ehkä valitsisin isoisovanhempani, parhaita koomikoita tai vaikka viisi hyvännäköistä sinkkua.

Kahvista jauhamista

Leenakin taisi puhua kahvista vähän aikaa sitten, ja niin tekee myös Nagelina. Alkukesällä vähensin kahvinjuontia reippaasti, koska mua häiritsi se, että kahvin juominen on jatkuvasti mun mielessä. Vähentäminen kävi kivutta. Mutta nyt kun olen ollut kaiket päivät kotona ja tehnyt pitkiä työpäiviä, on kupillisia taas alkanut kulua. Ei niin, ettenkö muuten pysyisi hereillä, vaan - kun mielikuva kuumasta kupposesta rupeaa kummittelemaan, herää aina sama järkähtämätön perustelu: "pitäähän mulla jotain nautintoja olla".

Niinpä, kyllä onkin nautinnollista pitää paussi ja siemailla hyvää sumppia. Samassa diilissä olen vain saanut kahvin takaisin mieleeni porisemaan. Kahvinkeitto rytmittää päiviä ja yhden kupin jälkeen odottelen jo seuraavaa aikaisinta hetkeä jolloin voisi kahvitella niin ettei saa tärisyttävää yliannosta.

Mutta eihän riippuvuus ole nautinnon edellytys. En ole edes varma, kaipaanko loppujen lopuksi nautintoa vai vain taukoa. Mun on vaikea rentoutua ilman apua. No, riippuvaisena tietenkin tahtoo sen fyysisen helpotuksen jonka aineesta saa... ah, nyt mun mieleen tulvahtaa puolen esseen verran näkemyksiä riippuvaisuuden olemuksesta, mutta oikeasti mun täytyy jatkaa töitä eikä riippua täällä bloggerissa.

Revontuli-ennuste tälle illalle

Spaceweather povaa tälle illalle 50% mahdollisuutta revontulimyrskyyn. Perusteet ennusteelle näkee sivun vasemmalla puolella olevista erilaisista taulukoista (interplanetaarisen magneettikentän Bz-komponentti osoittaa etelään, aurinkotuulen nopeus lähemmäs 1000 km/s jne.). Revontuliennusteiden tulkintaan saa apua Ursan sivuilta.
Oltiin Leenan kanssa yö-piknikillä Tähtitorninmäellä, mutta revontulia ei näkynyt. Lauloimme "leijonaa mä metsästän" ja söimme Leenan tekemät IHAN ÄLYTTÖMÄN HYVÄT tonnikala-leivät. Mun keittämällä kahvilla olisi pysynyt hereillä useampikin ihminen.

Kulinaarisia painajaisia

Junaa venttaili kolme nuorukaista kaljapulloineen, esi-renttuja sanon mä. Yksi kertoi tarinaansa: vittu mä tulin himaan yks yö kauheessa jöysteessä. Mä olin paistunut pihvejä mutta olin heittänyt ne suoraan siihen levylle ilman paistinpannua. Kauhee käry joka paikassa. Aamulla huomasin, että olin hakannut kaikki palohälyttimet irti katosta. Onneks mä en sentään oo niin tyhmä et oisin syöny ne pihvit. Ne löyty roskiksesta.

Pitäsiköhän mun pistää sen kundin kanssa ravintola pystyyn? Kerran yritin väsätä itse pitsaa. Tomaattipurepurkkia (onks pure? puréé? pyre? pyré?) avatessa siitä roiskahti sitä soosia mun otsaan ja silmäkulmaan. Hieron silmiä käsilläni jotka oli ihan jauhossa ja tulin kirvelevän sokeaksi. Yritin haparoida kylppäriin pesemään lättyäni mutta kolautin varpaani kynnykseen ja otsan kaapinoveen. kauhee tuska. kauhee sotku.

Kesä-reposia

Spaceweatherin ennusteen mukaan Pohjois-Euroopassa odotettavissa lähimmän 24 tunnin aikana 50% mahdollisuus revontuliin ja 30% mahdollisuus suurehkoon revontulimyrskyyn. Mä ainakin aion seurailla taivasta siinä hämärän laskeuduttua. Ja ei, revontulilla ei ole mitään tekemistä ilman kylmyyden kanssa. Syksyt ja keväät ovat vilkkainta repos-aikaa, mutta muistaakseni sille ei tiedetä syytä.

väittelemisestä

Viimeisen parin vuoden sisällä olen osallistunut useampaan seminaariin joissa on ollut mukana paljon brittejä ja pohjois-amerikkalaisia. Sana debate nousee usein esiin puheenvuoroissa, ja semmojen agendoissa on järjestettyjä "debatteja". Niihin suhtaudutaan ehdottoman positiivisesti, suorastaan syleillen. Väitteilyssä eri näkökantoja törmäytetään yhteen, niitä vertaillaan ja mielipiteitä haastetaan. Tyypillisesti kaksi eri näkökulmaa eedustavaa tyyppiä alustavat hieman provoisivaan tyyliin, ja kommentoivat toisiaan, sitten yleisö pääsee mukaan kysymyksineen. Näihin keskusteluihin osallistuminen ja niiden seuraaminen on minulle usein ajatuksia herättävää ja inspiroivaa. Asiaankuuluvaa tässä "debate-kulttuurissa" on tietysti vastaväittäjän kunnioittaminen. Itse asiaa tai mielipidettä saa dissata mutta se ei ole henkilökohtaista. voittajaa ei valita.

Kun sessio on ohi ja kahvitauko alkaa, menenkö jututtamaan sitä jonka kanssa olin enemmän samaa mieltä vai sitä jonka kanssa olin eri mieltä?

Jaakkko-ko

Onkohan se huomenna kun Jaakko heittää kylmän kiven. Eilen olimme purkaneet muuttokasoja koko päivän sisällä ja olo oli töhnäinen ja nuutunut. Vähän ennen puoltayötä päätimme polkaista yöuinnille Mustikkamaalle. JUMATSUKA SE OLI VIRKISTÄVÄÄ.

Huomenna pääsemme todennäköisesti avantoon mummon kesämökin saunasta. Se on ollut mun maailmani paras sauna, huumaava puun ja pihkan tuoksu ja kuuma pehmeä löyly. Koko hökötys on rakennettu ympäristönormien vastaisesti veden päälle.

pieniä asioita

Mikä siinä pikkulasten fysiikassa on sellaista, että ne osaavat päästää samanlaisia korvat särkeviä huiluääniä kuin Mariah Carey? Välillä tulee bussissa ja muualla mieleen, että voisi vähän läpsäyttää tuotakin eloisaa säkkipilliä, mutta sehän vain lisäisi huudon määrää ja äiskältä tai iskältä voisi tulla lättyyn jo pelkästään siitä, että sanallisesti moittisi niiden pientä kultakurkkua.

Tänä kesänä pesen kellertävät legot eli hampaani 14 euron hammastahnalla. Kahvi ja tupakka eli zura ja malppi syynä moiseen.

Tulin juuri kampaajalta joka juurikasvun peittelyn lisäksi föönäsi tukkani sielleen sievän kikkuralle ja ilmavaksi. Nyt on tosi beibe olo. Vähän liiankin beibe, kaunis on kampaukseni mutta en ole ollenkaan varma osaanko kantaa ihan näin naisellista settiä. Niiden kassakone oli mennyt psykoosiin ja luuli olevansa puhelin, loppusumma oli 8765439.

Liberte, Equalite, L'Amour

Tuorein DVD-hankintani on ranskalainen elokuva 8 naista. (seuraa spoilereita.) Siinä näyttelee yllätys yllätys 8 naista. Jokainen esittää laulun, oman kokemuksensa rakkaudesta, paitsi nuorin joka ei ole vielä rakastunut ja laulaa isästään. Muiden laulut kertovat suurinpiirtein ikäjärjestyksessä romanttisesta idealismista, heittäytymisestä, yksinäisyydestä, saavuttamattomasta rakkaudesta, vapaudesta ja yhtä on palvottu aina mutta se ei merkitse mitään, hän rakastaa sitä joka ei viljele korulauseita ja lahjoja. Vanhin nainen tietää, että onnellista rakkautta ei olekkaan.

Sekä hauska, että liikuttava leffa. Ja hyvin ranskalainen leffa. Sitä tähdittää kaksi aivan mielettömän upeaa 60-kymppistä naista: Catherine Deneuve ja Fanny Ardant. En tiedä, ehkä heitäkin on hieman leikelty jossain vaiheessa, mutta ainakaan he eivät aloita päiviään suihkun sijasta botox-ruiskulla, niin kuin Hollywoodin siskonsa. C&F todistavat, että nainen voi olla murhaavan viettelävä ja YTNB vielä siinäkin iässä ilman jatkuvaa kirurgin konsultaatiota. Silmärypyt ja muut uurteet vain lisäävät karismaa.

..
Tuli onnitteluviestejä ja postikortti jotka tiedottivat, että minulla on tänään nimipäivä. Lapsena sillä taisi olla jotain merkitystä, nimpparit oli juuri sopiva tekosyy tehdä mansikkakakkua. Nykyään ei jaksa edes synttärit kauheasti kiinnostaa, niin miksi sitten nimpparit? Sinänsä kuitenkin on tosi mukavaa saada niitä viestejä.

Risteäviä polkuja

Muutto on tapahtunut, bloggaan täällä pahvilaatikko-jätesäkkimeren keskellä. Meillä ei ole telkkaria, mutta eilen illalla kävimme naapurissa katsomassa kauhuleffaa litteältä näytöltä. Ja siitä pääsenkin jutun juureen:

Keväällä suunnittelimme tutun pariskunnan kanssa, että voisimme hamassa tulevaisuudessa, neljästään tai isommallakin porukalla, muuttaa johonkin taloon Hesan liepeillä, joko vuokrata tai ostaa sen. Emme tunne näitä tyyppejä kovin hyvin tai pitkältä ajalta, mutta sympatia on kaikkienpuolista.

No, alkukesällä näin unta, että tää pariskunta erosi, ja syynä oli miehen syrjähyppy. Herättyäni mietin lähinnä, mikä mua nyt vaivaa, se parihan kyllä vaikutti kovin onnelliselta yhdessä. Parin päivän kuluttua he sitten todella erosivat, samasta syystä kuin unessa. Toinen nainen oli miehen eksä, jota mies oli aikanaan jäänyt haikailemaan. Mies alkoi hengaamaan eksänsä kanssa, raportoi uusvanhasta onnestaan aina kun häntä tapasi. Minusta tuntui pahalta naisen puolesta, ja vähän meidän mynkään menneiden suunnitelmienkin puolesta.

Muutama päivä sitten törmäsin mieheen tässä Sörnäisisssä. Hän kertoi kiireessä, että asuu nykyään myös täällä. Olin yllättynyt, sillä viimeksi kun olin kuullut, hän oli saanut vuokrakämpän pohjois-Helsingistä. Sitten hän sanoi, että hän on jälleen yhdessä naisensa kanssa, eksä ja menneisyyden möröt on selvitetty ja todettu menneisyydeksi, he itse asiassa asuvat naisen kanssa yhdessä parin talon päässä mun kämpästä. Eilen illalla, kun mun mieheni oli myös muuttanut Sörkkaan (Munkkiniemestä, muuten :)) ja katselimme leffaa näiden naapureidemme luona, kävi ilmi, että nainen oli itse asiassa ostanut kyseisen kämpän. Hän oli ollut shokissa, kun hänet oli jätetty. Hänellä oli kai ollut tarve tehdä jokin iso päätös, tai vaikeahan sitä oli selittää, mutta niin vain oli käynyt, että hän oli yhtäkkiä huomannut olevansa asunnon omistaja. Hän ei kuulemma muistanut selkeästi, miten kaikki oli tapahtunut. Nyt he sitten asuvat siinä yhdessä, emmekä jaa heidän kanssaan puutaloa Sipoossa mutta ollaanpahan samojen kulmien kundeja ja friiduja.

Kalkkuna

Your element is Air. You are an artistic person
with a unique sense of style. You are
intelligent; although prone to wonder in
thought which, prevents you from paying full
attention to most things, constantly active and
most likely like to sing. Constantly moving the
air is a force of nature. One moment you can be
a breeze the next a tornado.

What's your element brought to you by Quizilla

Siiveniskujen arkistoista tämä. Olenkin sopivasti lintu...Niinku naakka? Kotka? Petolinnun arse?
Tämä ei ollut erityisen hyvä päivä, ja litteroinnin sijasta humaan bitkin blogeja. Suhaan ihmisten arkistoja ja tupakalla luen semiotiikkaa. Eilen shoppasin ihan liian isolla rahalla, ja takaraivossa joku ratas pohtii, pitäiskö ne deluxeclusive-byysat ehkä palauttaa tai olisiko sittenkin ollut järkevämpää ostaa ns. elämä - ei se näköjään mulle asti muuten tule=D Toisaalta, mikäs on ostellessa kun sitä on niin älyttömän tyylikäs paitsi mitä nyt vähän harhailee. Jos menis vaik röökil, tai heläyttäis parit aariat.

Kantsu

Heidin maanantainen toivioretki sai minut muistelemaan omaa lapsuuteni kasvuinalustaa Kannelmäkeä. Se oli ainakin ennemuinoin pahamainen paikka, mikä taisi olla kaupungin vuokrakämppäkasarmin syytä. En enää muista mikä kurssi ja mikä tehtävänanto meillä oli Taikissa joku vuosi sitten mutta vein ryhmäni ekskursiolle lapsuuteni kantsuun ja näytin kaikki kolkot mestat. Pamautettiin 41:sellä päättärille ja aloitettiin siitä bunkkerista josta yhden nuoren pojan puukotettu ruumis löytyi 80-luvun puolivälissä. Iltis osasi kyllä lööpit jo silloin. Myöhemmin selvisi, että murhaaja oli sen paras kaveri. Broidi tunsi ne molemmat, ne oli sen rinnakkaisluokalla tai jotain. Sit kävelitiin vuokrabetonikasarmialueen läpi. Teini-iässä siellä saattoi bongata niinkin kovan julkkisen kuin Mike Monroe, jonka mutsi asui siellä. Näytin mestan jossa oli ollut kauppa mutta se talo poltettiin. Ja vilautin sillanalusta jonne yhtenä yönä tein graffitin parin kaverin kanssa lukioiässä. Just kun saatiin se valmiiksi nähtiin poliisiauto kadun päässä. Jumalauta me juostiin lujaa.

Pennuilla oli omat jenginsä: Haagalaisten ja Kantsulaisten piti vihata toisiaan ja jotain isoja flaidiksiakin taisi olla. Kävi siellä kanstussa joku nuorukainen Martinlaaksostakin asti kukkoilemassa ja pullistelemassa. Kahden kimmakin piti flaidata yksi ilta, siitä juoruttiin koko päivä ja kun h-hetki koitti yhden lastentarhan pihalla (hyvin valittu catfight areena) oli mielettömästi lapsia odottamassa kunnon tappelua. Mutta ne tytöt sopivatkin riitansa, eli se siitä.

Et sellanen mesta, mainettaan parempi luulen, kuitenkin. Me ei asuttu stadin vuokrakämpissä vaan vähän sivummalla. Siellä oli ihan turvallista perjantai-iltaisinkin.

Borinnnggg

Tänään uusittiin kaikkien aikojen eka Frendit-jakso. En ole sarjaa varsinaisesti seurannut vuosiin, mitä nyt muutaman tuoreen jakson olen nähnyt. Ajattelin katsoa tämän esikoisen jotta voisin naureskella sille mitten paljon huonompia ne näyttelijät oli silloin alkuvuosina ja kuinka höttöjä ja yksipuolisia kaikki sarjan henkilöhahmot oli. HAH, ne oli täsmälleen samanlaisia jo silloin, siis vaikka nää heebot on tehneet tätä sarjaa jo vuosikausia ainoa asia mikä on edes ihan hiukan muuttunut on parin henkilöhahmon elopaino ja kampaukset. Mitään kehitystä ei ole tapahtunut millään osa-alueella. Luulisi, että vuosien näytteleminen tv-sarjassa edes hiukan kehittäisi näyttelijän ammattitaitoa, mutta ilmeisesti kokemuksella ei sittenkään ole mitään merkitystä. Ja voisi kuvitella, että käsikirjoittajat edes aikansa kuluksi hieman kehittelisivät ja syventäisivät henkilöitään (kyllä jopa sit-comkin voi olla sen verran syväällisempää). Todella lannistavaa. Se on melkein yhtä lannistavaa kuin se, että istun keskellä lomaani, kauniina kesäiltana, himassa katsomassa frendejä telkasta. bleh.

Keli estää

Pah, piti tänään tehdä toivioretki Kaivariin, mutta aurinko pahus paahtaa niin ettei ulos ole asiaa edes alasti, saatikka vaatteissa. Frank jää odottamaan huomista ja tanssii ehkä parit sadetanssit paremman tulevaisuuden toivossa.
Mä olen syntynyt Eirassa ja asunut siellä kolmeen otteeseen: Perämiehenkadulla, Huvilakadulla ja Tehtaankadulla - vaikka Tehtaankadun se puoli on teknisesti ottaen tosin Punavuorta. Mä en ole koskaan kaivannut Lapin maisemiin tai kaukomaille, tai yleensä vain pois tai muualle. Sen sijaan mulle näyttää tulevan varsin täsmäohjattu tarve tiettyyn osaan Eiraa. Viimeksi kun asuin Pohjois-Helsingissä, hinku kohdistui Eiran sairaalan ympäristöön. Tällä kerralla haluan Perämiehenkadun päästä alkavalle, suhteellisen tavallisten kivitalojen kaistaleelle. Jostain syystä ne varsinaiset Engelaukion saati Kaivopuiston hienostohuvilat eivät nappaa. Selvästikään en kuulu siihen jengiin. Tänään oli tarkoitus ottaa kuvia siitä yhdestä talosta johon tahdon, jos vaikka alakerran pojat innostuisivat asiasta ja kävisivät hommiin.
Mutta sekin talo on vain välillisesti tärkeä. Oleellista olisi päästä suoraan kotiovelta kävelemään Kaivariin. Ehkä kyse on jostakin sielunmaisemasta...ei siitä, jossa keskivertoa hyvätuloisemmat reippailevat sunnuntaikävelyllä, vaan siitä puistosta, joka aamuviideltä on vielä tyhjillään, musta kahvi termarista polttaa suuta ja Merikadun yli näkyy maan varjo horisontissa. Siihen verrattuna kaikki muut horisontit ovat pielessä.

DEADLINE

on nyt. Muutama päivä ankaraa paahtoa takana, masiina yski mutta kuvat ovat purkissa. Aamulla soitin kustantajalle. Ennen kuin ehdin kysyä tai ehdottaa mitään, huudahti kirjan toimittaja: "Mä en osaa vastata mihinkään, mä oon just palannu lomalta". 

Nyt ei olekaan enää kiire mihinkään. Noo, hommat kyllä jatkuvat, pyysivät mua vektoroimaan vielä muutamia kaavioita, ja minähän viännän kun maksetaan. Ehkä aloitan tässä jonain päivänä. Juuri nyt vallitsee ulkomaailmassa mun lempisää, puolipilvinen melkeinhelle.

Rakas ystäväni purjehtii parhaillaan miekkosensa kanssa jossain suomineidon sääristössä. Mieleni on seilannut heidän kanssaan lapioidessani hiiliä täällä konehuoneessa. Eilen olivat purkanneet alusvaatteisillaan. Nyt on myrsky nousemassa, joutuvat ehkä jäämään Kökariin muutamaksi päiväksi. Voi ei.
 
Taidan käydä ostamassa jatkojohdon, että pääsen parvekkeelle kannettavani kanssa.

(Kuva lisätty myöhemmin.)

Tiedotusoppia

Sunnuntain Hesari kertoo, että ravintolaprostituutio rehottaa ja parista paikasta löytyi yhteensä yli 70 prostituoitua yhden illan aikana. Ravintolatkin mainittiin niemeltä. Siis kaikki pimpanhaluiset miespuoliset raharynkyttäjät, Kallion avointa katua pelkäävät ja kesäturistit jotka ei vielä tiedä mistä sitä saa, kuulkaa: Menkää MIKADOON ja ALCAZTRAZIIN! Siis jos tarvitset huoraa sellaisen löytää MIKADOSTA tai ALCATRAZISTA! Tarjontaa kuulemma piisaa. Alcazraz sijaitsee Eerikinkadulla ja Mikado Mannerheimintiellä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Seuraavassa kuukautisliitteessä on varmaan hintavertailu ja testikäyttäjien arvioita tasosta.

They are coming to take me away hahaa

Tämmöistä tapahtuu vain vuorokautta ennen deadlinea. Että Photari lakkaa toimimasta eikä sitä pysty millään asentamaan uudelleen. Kolme tuntia olen yrittänyt kaikkea. Muistin juuri, että miehen savukkeet lojuvat tuolla muuttokasassa. Smart on suomeksi fiksu, neuvokas. Röökille!

välitila

Gaa-gaaa. Tänään olen ravinut itseäni letuilla ja raketti-spagetilla. Puuttuu van mehukatti-mehu ja regressio olisi täydellinen. Olen ollut jo monta päivää yksin, puhelinkaan ei ole pahemmin pirissyt. Vain hieman ehkä kaipaan ihmisiä mutta lähinnä tämä yksin olo (solitude eikä loneliness) on tehnyt hyvää. Olen vajonnut jonkinmoiseen tyhjyyteen jossa viime aikoina vaivanneet kaikenmoiset häiritsevät ajatukset ja tunteet ovat pikkuhiljaa laimentuneet ja laimentuneet. Välillä tarvitsen kausia joissa ei ole muuta vahvaa kuin kahvi.

sim, simma, sim

Belgraden uimalakki-show "swim" päättyi hetki sitten. juuri ennen esitystä sikäläinen verkko meni nurin mutta se nousi ylös viime tingassa. Eli tyypillistä alkudramatiikkaa taas kerran, mutta saatiin kuin saatiinkin vedettyä näytelmä hienosti läpi. Taisi olla peräti tähänastisista paras esitys kyseisestä näytelmästä. Nyt on hieman yksinäinen olo. Verkkoperformanssin ehdottomasti huonoin puoli on se, että ei voi jälkeen päin mennä ryhmän kanssa drinkeille kun kaikki on eri puolilla maailmaa:Lontoossa, Uudessa-Seelannissa, Serbiassa ja Helsingissä. Ja ne kanssanäyttelijät on ainoat henkilöt joiden kanssa oikeasti nyt haluaisi juhlia ja jutella. En viitsi lähteä yksin kaupungille, tai kenenkään muunkaan kanssa. Ehkäpä avaan siideripullon täällä yksiössäni ja pistän musaa soimaan.


Levyhyllyni on varsin kirjava ja vailla mitään yhtenäistä linjaa. Kaikkea löytyy: heviä, teknoa, trancea, klassista, poppia ynnämuuta sekalaista eri vuosikymmeniltä, iskelmämusikkiakin on. Eilen kartutin vaatimatonta jazz-osastoani legendaarisilla diivoilla: Sarah Vaughan, Ella Fitzgerald ja Dinah Washington. Upeita ääniä, upeita biisejä. Ikivihreä Blue Moon ei ole minulle koskaan aiheuttanut mitään värinöitä mutta kun ihanaääninen Ella sen haikeana kajautti, tirskahti kyyneleitä silmäkulmaan. Tässä vähän jatsia (tai vastaavaa) Anun ja miähen romanttisille muuttopuuhille, jännitäville elämänmuuttoksille ja unille:

Blue Moon
You saw me standing alone
Without a dream in my heart
Without a love of my own
Blue Moon
You know just what I was there for
You heard me saying a prayer for
Someone I really could care for

And then there suddenly appeared before me
The only one my arms will ever hold
I heard somebody whisper please adore me
And when I looked the Moon had turned to gold

Blue Moon


Now I'm no longer alone
Without a dream in my heart
Without a love of my own

Nimenomaan

Ystävän siskonpojalla on ristiäiset sunnuntaina. Pojasta tulee Marius, joka oli alunperin minun ehdotukseni. Kamala vastuun taakka lankesi nyt harteilleni! Tarkoittaako tämä nyt sitä, että minusta tulee jonkinlainen haltijakummi tai jotain? Tai sitten se alkaa murrosiässä viimeistään vihata mua kun tuli niin tyhmä nimi. Ei ku se on tosi hieno nimi, mutta onko ketään joka ei olisi jossain vaiheessa toivonut saaneensa jotain muuta nimeä kuin mitä vanhemmat nerouden puuskassaan aikoinaan keksivät?

Minut on ilmeisesti nimetty jonkun faijan nuoruuden rakkauden mukaan, mutta isukki vain hymyilee salaperäisesti kun siltä yrittää tivata lisätietoja.

En raatsinut kertoa, että yhden tutun kissakin on Marius. Toisaalta mitä se nyt olisi haitannutkaan, se on ihana kissa.

Marius on latinaa ja tarkoittaa miestä ja miehekästä ja kai viriiliäkin. UGH!

Purgatorio

Kun yhteenmuuttopäivä lähestyy, tuntuu koko ajan selkeämmältä, että tämä touhu on myös rituaalista. Olen kantanut säkeittäin, laatikoittain vanhoja kamojani kellariin, kirpparille, roskiin. Yhdeksänkymmentäluvun alun hippivaatteeni ovat päässeet komeron tunkkaisuudesta trendien kiertokulkuun. Mun (käytännössä) yhdenistuttava sohva lähti. Eilen tyhjensimme, puhdistimme ja vahasimme olo/makuuhuoneen lattian. Nyt vanha parketti kiiltelee vaaleana. Sehän on kaunis! Pistää miettimään tarkkaan, millä roinalla sitä enää haluaa peittää. Seulan ovat läpäisseet vasta stereot sekä cd- ja vinyyliteline. Tavataröykkiöt odottavat keittiössä tuomiopäivää. Ensi viikon torstaina saapuu miehen maallinen omaisuus.
 
Tää on yllättävän hauskaa ja romanttista. Olen kai ajatellut, että kimppaan muuttaminen on proosallinen ja käytännön olosuhteiden sanelema tapaus. Että sitä vaan romautetaan kamat samaan huoneistoon, riidellään kumman kirjahylly saa jäädä, aletaan elämään limittäin ja yritetään tulla toimeen toisen huonojen tapojen kanssa. No, hiukan kärjistäen. Mutta tässähän tapahtuu muutakin, jotain mitä on vähän vaikea muotoilla kaiken hötäkän keskellä. Olen viime päivinä sanonut itselleni lukemattomia kertoja eri esineiden äärellä: Tää on menneisyyttä, voin luopua tästä, on mahdollista luopua tästä.

Yöpuhteet

Puhhuijaa, tässä yötä pitelen outojen puuhastelujen parissa. Väsyttää mutta ei nukuta. Olen leikkinyt image readyllä ja webbikameralla. Serbiassa oli esitystekniikan tsekkaus. Teknikkoina oli viisi rekkalesboa. Narsisti ja huomionkipeä kun olen niin piti niillekkin flirttailla ja pousailla kameran edessä, ja ne siellä hekumoi. huhhuijaa, joku voisi vähän läpsiä muhun järkeä. Toivottavasti ne nyt sitten ainakin hoitaa tekniikat kunnolla, sen verran tein hommia sen eteen :)

Olen addiktoitunut jääteehen. Vihdoinkin sitä alkaa olla kunnolla tarjolla suomessakin.

pikku hankinnat

Jumantsuikka mulla on vihdoin toimiva kaketsuiggeli elikkäs kaukosäädin telkkaan! Samalla laitoin kuukausia puoliksi irronneen antennijohdon paikoilleen eli kanavat eivät ole enää pelkkää sumua. Nyt kun vielä siitä telkasta tulisi jotain jota viitsisi katsoa.

Olen muutenkin saanut tehtyä kauan kaivattuja hankintoja: uusia kledjuja hajonneiden tilalle, tyhjiä romppuja varastoon jne. Kampaajankin varasin joten pian saa juurikasvu kyytiä.

Vielä pitäisi hankkia lisää migreenilääkkeitä mutta se vaatii lääkärissäkäyntiä. Inhottavaa mutta välttämätöntä. Mukanani kulkee nykyisin pieni muovipussi jota nimitän huumekassikseni. Buranaa, imigrania, ibuxinia, stecolidia.. kaikkia hauskoja nappeja mitä selkävaivoista ja migreenistä kärsivä henkilö saattaa yllättäin tarvita. Tietenkin huumekassi on unohtunut kotiin silloin kun sitä oikeasti tarvitsisi.

Julkinen nolaus

Hankala ristiriita: webbikamera tarvitsee paljon valoa mutta jos vedän sälekaihtimen ylös naapuritalon asukkaat näkevät, että heilun tietokoneeni edessä kirkkanpunainen uimalakki päässä.

Parin lomaviikon jälkeen oli kiva taas tehdä hommia tänä aamuna, mutta juuri näin kevyesti, eli vanhaa näytelmää kerraten. Esitys on perjantaina Serbiassa, jossa yksi meistä on paikan päällä. Minä saan olla uimalakkeineni turvassa kotona. On paljon helpompaa nolata itsensä yleisön edessä joka isuu toisella puolella maailmaa kuin naapurien edessä. viime syksynä treenasin tätä samaista showta koulun tietokoneluokassa. Oli siinäkin pokassa pitelemistä. Muilla.

Sängyssä toisen miehen kanssa

Tästä taitaa tulla pitkä merkintä.

Ensi viikolla, tosiaan, ensi viikolla jo, muutan miehen kanssa yhteen. Tarkemmin, mies muuttaa tähän missä minä jo asun. Edessä on mielenkiintoisia aikoja: en ole asunut yhdessä kenenkään kanssa lapsuudenkodista lähdön jälkeen. Kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka olen yksin täyttänyt yksiöitäni kummallisilla rojuilla, piintyneillä tavoilla, keskeneräisillä hankkeilla, yökukkujaisilla, notkuvilla, hapsottavilla ja kiipeilevillä viherkasveilla ja väistyvällä teknologialla. Nyt minä kanniskelen banaanilaatikollisia roskiin ja kellariin tehdäkseni tilaa toiselle. Hyvästi puhelinvastaaja ex:lta unohtunut villapaita Tietokone-lehden vuosikerrat 1998-2003 epämuotoinen punasavinaamari PowerMac 6100 puolikkaat tapettirullat. Tuota pikaa opettelen tyhjentämään tiskikoneen kun se on käynyt, enkä sitä mukaa kun tarvitsen astioita, opettelen hylkäämään riisumani vaatteet jonnekin muualle kuin keskelle keittiön lattiaa.

Viikko sitten näin unta, että olin sängyssä toisen miehen kanssa. Herätessä oman miehen vierestä, no, hävetti. Hämmentävintä oli se, kuka tämä alinen petikaveri oli ollut: J, yläasteen luokkatoverini, juuri se heviletti, joka parin vuoden ajan teki elämäni helvetiksi. Oli aikoja, jolloin J ei jättänyt minua hetkeksikään rauhaan. Muistan, että ihmettelin, miten paljon J jaksoi tarkkailla minua, miten hän käytti niin valtavasti energiaa erilaisten piinojen keksimiseen ja toteuttamiseen. En oikestaan pysty muistamaan, mitä kiusaaminen oli - varmaankin huomauttelua, vaientamista, estämistä, naurunalaiseksi tekemistä, nöyryytystä - mutta muistan miten masentunut olin ja miten pelkäsin ja miten vihasin J:tä ja itseäni ja miten hirveää oli herätä aamuisin kouluun. Eikä ole unohtunut sekään, että kukaan aikuinen ei puuttunut asiaan. No, menneisyyden riivaaja oli siis kavunnut punkkaani heinäkuun yössä. Mitä enemmän unta ajattelin, sitä enemmän se tuntui jonkinlaiselta haasteelta. Soitin numerotiedusteluun. Eilen, päivien viivyttelyn jälkeen, tartuin vapisevin sormin luuriin ja soitin J:lle. J:n ääni kuulosti aivan samanlaiselta kuin silloin kauan sitten. Esittelin itseni. J sanoi muistavansa minut ja kysyi kohteliaasti, mitä asiani mahtaa koskea. Sain kerrotuksi takellellen, miten hän oli aikanaan tehnyt elämäni helvetiksi. Sanoin, että halusin tietää, miksi. "Kuulostaa kauheelta", sanoi J. "En kiellä etteikö tuota olis tapahtunut, mutta mun täytyy kyllä sanoa, että en muista siitä mitään", hän sanoi. Hän kertoi, että oli ollut tosi sekaisin noina aikoina, ja ne pari vuotta olivat melkein kadonneet hänen elämästään, minkä kyllä olin arvannutkin. "Oudointa on se, etten mä muista sua millään tavalla ärsyttävänä tyyppinä", J sanoi. "En keksi muuta selitystä kuin että se oli sattumanvaraista", hän sanoi. J muisteli, että oli noihin aikoihin tutustunut vanhempaan poikaan, joka ystävyyden kylkiäisenä kiusasi häntä, koska hän oli pienempi ja alakynnessä. "Ehkä mä vain laitoin sen kiertämään". Outoja, ristiriitaiselta tuntuvia tietoja.

Noin vartin pituisen puhelun päätteeksi J sanoi, että hän on tosi pahoillaan. Hän kysyi, haluanko tavata ja jutella enemmän. Kieltäydyin kunniasta. Sovimme, että ollaan yhteydessä, jos tulee mieleen jotain näihin asioihin liittyvää. Hän lupasi miettiä, jos muistaisi jotain, mikä toisi lisävalaistusta.

Kai mä olen ajatellut, että sillä olisi ollut jokin kauna, jokin kateus tai ärsytys kaiken sen kiusan takana. Mutta että ei mitään, sattumaa vain. No, mä olin huono puolustautumaan ja loukkaannuin herkästi - tarvitseeko kiusaaja muuta kuin alttiin uhrin? En tiedä. Voi olla, että tää asia ei tän kummemmin tästä enää ratkea. Se ei muista, tietääpähän nyt. Sainpahan sanotuksi. Kuulinpahan anteeksi. Viidentoista vuoden viiveellä.

Hetkittäin tunnen kiitollisuutta, että J suhtautui niin hienosti. Sitten en voi olla ajattelematta, että totisesti sietääkin suhtautua.

Semmonen. Banaanilaatikko.

555-SÖPÖ

Varpaassani on tupakan aiheuttama palovamma. Onko se merkki siitä, että oli hyvät jatkot? No, oli ihan kivaa, muistan kyllä, vaikka kaverilla kävikin parempi flaksi. Mutta on minullakin uusi puhelinnumero kännykän muistissa. Ehkäpä jatkoa seuraa…

--
Nyt joku idiootti on keksinyt lisätä äänen nettimainoksiin. Voi hitto kun rasittavaa reviirille tunkeutumista kapitalismin melusaasteella. Osaan ohjata katsettani niin että tuskin ollenkaan rekisteröin mainoksia netissä tai lehdissä, mutta nuo äänimainokset saa minut raivon valtaan. Mitäköhän työpaikoilla puolisalaa tapahtuvalle surffaamiselle käy jos tämä trendi lisääntyy? Ei siellä ainakaan kukaan voi tietsikan ääniä pitää päällä, eli mainostelu menee hukkaan.

Lasten kirjoja, joo

Sain ahmittua Philp Pullmanin His Dark Materials trilogian loppuun viime yönä. En uskaltanut soittaa Heidille enkä Miguelolle pariin päivään koska molemmat ovat jo lukeneet sen, enkä halunnut vahingossakaan kuulla mitään siitä mitä kirjassa tapahtuu. Miguelo jo ehti kertoa, että yksi henkilö muistuttaa yhteisestä ystävästä (joo osittain totta mutta samaistuin siihen itsekkin eli assosiaatio oli häiritsevä) ja tokan loppu ja kolmannen alku on mukamas hieman puuduttava (ei pidä paikkaansa). Kaikki mitä luulin siitä tietävän etukäteen oli liikaa. Juoni paljastaa kiemuransa hitaasti mutta kulkee silti eteenpäin kuin höyryveturi. Todella upea kirjasarja kaikille jotka pitävät fantasiasta.

His Dark Materials löytyy kirjakaupoista lasten osastolta, mikä nykyisin lienee pelkkää plussaa. Ovatko aikuisten kirjat liian .. aikuisia? Pari vuotta sitten luin Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli, jonka jälkeen ajattelin, että pitää varoa lasten kirjallisuutta. Ihan liian järkyttävää. Liian kaunista.

Käytännön tasa-arvoa

Taannoisella shoppausreissulla miespuolisen ystävän kanssa tein kiinnostavan joskin vähemmän yllättävän havainnon. Kun kaveri sovitteli vaatteitaan miespuoliset myyjät huomoivat minut tarkasti ja ehdottelivat minulle mitä kledjuja kaverin ehkä kannattaisi sovittaa. Vaikka he toisinaan itsekin kertoivat mikä istuu ja näyttää kivalta, minun mielipidettäni aina kysyttiin. Naispuoliset myyjät eivät minusta piitanneet vaan kohtelivat kaveriani henkilönä joka kykenee itsenäiseen päätöksentekoon.

Minua varmaankin luultiin tyttöystäväksi, ja ne kai ne päättää miten mies puetaan? Suomessa tämä kokemus oli aika uusi mutta olen tottunut moiseen euroopan reissullani. Ravintolalasku tuodaan aina miehelle vaikka mina valmiiksi heiluttelisin visa-korttia tai setelitukkua. Italiassa jopa toisinaan sujautin osuuteni maksusta salaa pöydän alla kaverille, jotta hän olisi säilyttänyt kasvonsa (aina ei jaksa antaa koulutusta skandinaavisista tavoista). Riikassa meitä oli viisi insinööriä työmatkalla, minun lisäkseni muut olivat tietenkin miehiä. Yöelämässä kohtaamamme ihmiset luulivat, että mina olin joku nainen jonka ne kundit olivat iskeneet matkaansa. Kun odottelin kollegaani Varsovan vähän hienoman hotellin ala-aulassa minua luultiin huoraksi. Turkkiin sullottu matami tuli motkottamaan, että painu helvettiin meidän reviiriltä.

rahaa palaa

Olen viime päivien ajan tavannut ystäviäni kaupungilla. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta shoppailu voi olla kivaa. Heidin kanssa on kiva shopata koska Heidillä on hienostunut mutta persoonallinen tyylitaju. Jos sille päälle sattuu niin voi jopa käydä lähestulkoon filosofisiin mittoihin yltäviä keskusteluja jostain kenkäparista tai vaikka jonkin takin väristä. Miquelon kanssa on kiva shopata koska hän muistaa kaikki vanhat t-paidat jne. joiden kanssa uudet housuehdokkaat voisivat sopia. Toisaalta M:n kanssa sitten aina päätyy baariin juhlimaan onnistuneita hankintoja, ja se on tolkuttoman vaarallista. Vieläkin heikottaa kropassa tiistain ostosreissu.

Olen ihastellut uusia kenkiä ja hametta peilin edessä. Paljaaltaan jalkani näyttävät tolpilta, nilkkani ovat suhteettoman ohuet verattuna pohkeisiini. mutta kun hieman korkoa lisää kantapään alle niin a'vot muutun syötävän säihkysääriseksi misuksi. Vaikka sen itse sanonkin. Vielä tälläkin iällä. Uudet kengät oli siis ehdottomasti hyvä hankinta. ja hame, minulla on hame! wautsi.

Jos niikseen tulee

Ensimmäinen välietappi selvitetty, osa bilsankirjan kuvista palautettu. Muutama päivä kului skannailuun, kuvankäsittelyyn, uuden skannerin ja polttavan dvd/cd- aseman, uusien ohjelmien ja vanhan rikkinäisen printterin kanssa tappeluun. Voin usein huonosti, kun teen töitä tietotekniikan kanssa. Pärjäilen, mutta tunnen itseni epävarmaksi ja väsyn. Jotkut koneet ovat auktoriteetteja. Miehisiä sellaisia. Niiden surisevasta ruumiista kasvaa korkeuksiin näkymätön mutta ylivoimainen fallos. Minä olen pieni tyttö vain, vuoroin ihailen, pelkään, kapinoin, yritän olla mieliksi.

Skanneri on jostain syystä naispuolinen. Se on laakea, kaunis, joustava ja määrätietoinen. Se synnyttää pieniä ihmeitä. Jospa dvd-asema ja printteri vähitellen tasaantuvat neuvokkaiksi miekkosiksi. Kuten sanotaan, fallos on kuvitelma. Että ei miehilläkään ole säihkyvää fallosta, niillä on mukava ja antelias kapistus lihaa, nahkaa, paisuvaista.

***

Miehiä, naisia, muita sukupuolia. Ihmisiä tässä ollaan, tai koneita, jos niikseen tulee.

Suku

On jotenkin pelottavaa nähdä omat vanhempansa, isovanhempansa ja osa isoisovanhemmistaan samalle lipastolle kauniisti riviin aseteltuina.

Parin kilsan päässä meidän mökistä on tila jossa on syntynyt ja kasvanut ainakin viisi sukupolvea isäni esiäitejä. Se on jotenkin painavaa kamaa, varsinkin kun on aika varma ettei itse aio jatkaa sitä ketjua. Eihän siitä tarvitsisi syyllissyyttä tuntea, mutta...

Nännivuori

Kanadan kalliovuorilla on yksi vuori jota sikäläinen taitelijatuttu kutsuu nännivuoreksi, koska se silmiinpistävästi muistuttaa ehh.. no kiinteää tissiä jossa on terhakas nänni. Hänen haavetaideproggiksensa olisi laittaa sille vuorelle nännilävistys.

Samoilla seuduilla on määräys, että kaikkien talojen pitää muistuttaa vuorta, eli turhaan Porvoolaiset hajoatte vinokattoasemakaavoihinne, ne ei oo mitää verrattuna siihen näkyyn joka Kanadan pikkukaupungeissa odottaa; arkkitehtejä pyörtyy näyn edessä kuin kärpäsiä saunassa. Ehdotin samaiselle tutulle, että hän rakentaisi tulevan talonsa sen nännivuoren kopioksi. Tyyppi innostui kovasti .. eh .. mikäs sen mukavampaa kuin asua valtavassa tississä? Ehkäpä talon piirustukset on jo tekeillä. Se talo myös sitten lävistettäisiin.

Kalajuttu

Kirjoitin pitkän, syväluotaavan pohdinnan immanentin, virtuaalisen työn ja käsinkosketeltavien materiaalien kanssa työskentelyn eroista. Sitten tein jonkin äkkiliikkeen, ja kuinka ollakaan, teksti oli poissa.

Se olisi ollut niin painavaa asiaa, että vielä huomennakin odottaisitte tämän blogin latautumista.

kummituksia

Juhannusseurueen nelivuotias pelkäsi mennä yksin meidän kesämökin vintille. Minäkin pelkäsin sitä lapsena, erityisesti komeroa jossa kuvittelin olevan jonkinmoisen portaalin, josta voi tulla jotain rikollisia elementtejä. Kyseessä on kai jotain käänteistä narniaa ja psykoanalyytikot taputtavat karvaisia peniks.. eiku käsiään (bwhehe, sori sori, vanha vitsi).. Itseasiassa mä pelkään sitä komeroa edelleenkin. Se on hämärässä nurkassa ja sisältä pimeä ja jokin outo perspektiivihäiriö saa sen näyttämään suhtettoman syvältä suhtessa muun ullakkotilan arkkitehtuuriin. Totta puhuen pelkään edelleenkin koko vinttiä vaikka siellä nykyään yöni nukunkin. Peräkammarin lattiassa sängyn alla on reikä joka on peitetty vanerin palasella – toinen portaali pahuuteen. Ei meinaa aina uni tulla ihan heti. Mutta jos ei avaa komeron ovea tai siirrä vaneria, niin ei ne rikolliset sieltä tule ulos. e-ei tule.

PS. Helposti huomaa Pride-viikon Helsingissä: kadut on täynnä kivannäköisiä, tyylikkäitä kundeja ja rumia, miehekkäitä naisia.

Terveisiä mökiltä

Venevaja on edelleen pystyssä. Rastaat tuntuvat olevan hyvin hedelmällisiä tänä kesänä. Niiden pesiä on vesirännissä, halkopinossa, linnunpöntön päällä... Minne vaan astelikin niin joku rastas rääkäisi korvan takaa. Jos ei pidä varaansa ne tekee pesän kumisaapaaseen sillä aikaa kun käy sisällä keittämässä kahvit.

Faija oli hommanut mökille digiboksin sen vanhan akuankan kokoisen telkan kylkeen. Ei niin, että se haluaisi välttämättä tuijottaa jotain hilpanpilppakanavaa lomalla, vaan että siellä ylipäänsä voisi katsella telkkaria. Analogisella versiolla kaikki kanavat tuntuivat lähettävän samaa ohjelmaa ja hyvin abstraktia sellaista. Paitsi silloin kun on telkankatselusää eli sataa vihaisia akkoja, niin ei sillä digiboksillakaan mitään näe.

Tuntuu heiman ökyilyiltä joku digiboksi tuvan nurkassa. Paitsi, että meidän mökki on ainakin viisi kertaa isompi kuin urbaaniyksiöni, se on myös paremmin varusteltu.

Juhannuksena oli puol sukua ympärillä mesoamassa mutta sitten sain olla ihan rauhassa muutaman päivän. Sen kunniaksi sain tietysti flunssan ja makoilin kaiket päivät lukemassa dekkareita ja Tarzaneita... Mikäs diili sen E.R. Burroughsin kanssa muuten oikein on? Kirjailija tuntuu olevan niin kovasti lihaksikkaan mieskauden perään, että.... Lukemisen lisäksi otin myös valokuvia kirjoista, tuossa eka, jatkoa seuraa...