Nutbush City Limits

Here we go loop de la

Ei ihme, että taannoin sain testissä henkiseksi iäkseni 17-v. Olen kuluttanut viimeiset päivät kuunnellen teinivuosieni eli 80-luvun hittejä ja siltä ajalta tuttuja artisteja. Onneksi eräät heistä osaavat kattaa useammakin vuosikymmennen loistavasti harteillaan meikkistä paremmin, eivätkä jymähdä samaan tyyliin niin pitkäksi aikaa, että vastaantulijatkin jo tirskahtelevat. Esmes. Tina Turneria upeampaa kokonaispakkausta on hankalaa keksiä (häneltä sitaatit ei kahesköyttluvult).

Big wheel keep on turning
Proud mary keep on burning

Kaiketi kasari-teema iski niskaan joka suunnalta koska perjantaisena viikon huipentumana odotti lukion luokkakokous. Edellisen tapaamisen perusteella (6 vuotta sitten) osasin varautua siihen, että kukaan tuskin on muuttunut hiventäkään sitten vuoden –89, mitä nyt korkeintaan hiusrajojen ja vatsanympärysten suhteen. Itse olen luonnollisesti poikkeus tästä kivettyneestä katraasta. Persoonallinen, kaunis ja menestynyt :p

Itseasiassa, yllätyksekseni, minulla olikin aluksi tosi hauskaa. Kaikki nauroivat, joivat, muistelivat, osasivat nähdä elämän sopivan ironisesti, nauroivat, joivat… joitain yhteistä sitä sentään on tullut koettua. Ensimmäinen valomerkki.

You go to the fields on weekdays
And have a picnic on Labor Day
You go to town on Saturday
And go to church every Sunday

Baarin vaihto vaihtoi tunnelmaa. Muutkin kuin minä ovat havainneet, että ne silloin suosituimmat tyypit päätyvät elämään sitä ‘tavallista’ elämää puolison, asuntovelan ja 1,7 lapsen kanssa, ja niistä luusereista tuleekin nokkelia ja hulvattomia tyyppejä jotka elävät kiinnostavaa elämää. Tai siis näin, mutta harvoja oikeasti kiinnostaa selvitellä minkälaiseksi ihmiseksi se vanha kaveri on kasvanut. Toinen valomerkki.

Bend over and let me see you shake a tail feather

Useimmat muut jatkoivat biletystä eli halusivat kohdata vielä kolmannenkin valomerkin yhdessä. Minä läksin kotiin.