Viimeöinen improvisoitu draama antoi kertoa itsestään parin tekstiviestin muodossa joita aamu-unisena tihrustin kännykkästäni. Yksi ystäväni oli kohdannut toisen samanmoisen, joka tuppaa kulkemaan samoissa kapakoissa. Neljän aikaan ensimmäinen viestitti raivoisaa nurinaa ja kuuden maissa toinen lähetti minulle synkänpuoleisen, hämmentävän runonsa. Yksityiskohtiin menemättä olen ilmeisesti toiminut tämän pikkutuntien mustan kirjallisuuden ja sitä edeltäneen sanansäilän kalistelun ”muusana”. Huvittavaa vaikkakin hieman outoa. Rakastan kumpaakin muskettisoturiani (edelleen). Btw, mitkäs niiden alkuperäisten nimet olikaan? Aathos ja Paathos?
Tekstailu voi olla todella hurjaakin. Joitakin vuosia sitten sain itsemurhaviestin kännyyni. Istuin juuri silloin junassa jossain Turun ja Helsingin välillä, mikä ei ole järin ihanteellinen sijainti ruveta organisoimaan hengenpelastusta. Operaatio sujui kangerrellen puheluiden katkeilleissa mutta kukaan ei kuollut jupakassa. Kun vihdoin pikkutunneilla pääsin kotiini, maalasin luonnoskirjani täyteen aurinkoja.
Säilytin sitä tekstiviestiä liian pitkään. En todellakaan halunnut lukea sitä aina vain uudelleen, mutta en saanut sitä poistettuakaan. Nyttemmin vaalin vain positiivisia, hauskoja viestejä:
”With you, darling, in Sickness And in Hell...”
”olet rakas menninkäistonttuni :)”
”joo, kaikki mk. pus. soita ku varaudut. ”(hän ei osannut vielä käyttää sanakirjaa)
”makaroonilaatikko paloi puol vuorokautta uunissa.”
160:n merkkiin voi mahtua paljonkin merkityksiä, tarinoita ja tunteita kun oikein tulkitsee.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment