Hesarin sunnuntaidebattisivulla on koulutussosiologian professori Hannu Simolan kirjoitus Uudesta PalkkausJärjestelmästä. Simolan kirjoituksessa on aika paljon ihmeellisiä väitteitä:
Heti otsikossa: ”Suoritusarviointi ei sovi yliopistoon”. Höh, päinvastoin. Suoritusarviointi on iso osa yliopiston ydintehtävää. Lähdekriittisyys, arvosanojen määrääminen, oman tutkimusaiheen valinta, tutkimushankkeiden valmistelu, opetusohjelman laadinta, luentorungon rakentaminen – kaikki perustuvat suoritusarviointiin, tavalla tai toisella.
Ei myöskään ole ”uutta suomalaisessa työelämässä”, ”että työntekijän on todistettava määräajoin, että hän on tehnyt työnsä hyvin ja asianmukaisesti”. Ero on siinä, että aika monissa työpaikoissa työntekijän työtä voidaan monitoroida ilman että työntekijän tarvitsee erikseen dokumentoida hommansa. Esimerkiksi Matti Kortteisen erinomainen Kunnian kenttä. Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona (1992) kertoo muun ohella siitä, miten metallipajoilla koneistajien työ on muuttunut yhä enemmän sellaiseen suuntaan, jossa tietokone jatkuvasti kertoo koneen käyttöasteen. Manuaalisen koneen aikana työtä monitoroitiin sorvattujen tai jyrsittyjen kappaleiden määriä ja laatua seuraamalla. Ylipäätään teknologian ja innovaatioiden historiassa on paljon esimerkkejä siitä, miten työvälineitä kehitetään tarkkailun välineiksi. Ja tietenkin monien duunia voidaan seurata ihan vain päältä katsomalla. Tutkijan ja professorin työn jäljet ovat sen sijaan levällään pitkin akateemista maailma ja siksi on tapana pitää kirjaa julkaistuista artikkeleista, ohjatuista oppilaista ja annetuista lausunnoista. Menettelyä kutsutaan CV:n ylläpidoksi. UPJ:ssa CV ehdotetaan esitettäväksi esimiehelle.
”Hyvään suoritukseen liittyvä säännöllinen todistamisen taakka on periaate, jota en tiedä sovellettavan missään muualla ainakaan yliopistomaailmassa.” Mulla on kyllä käsitys, että työskentelyä monitoroidaan monessakin yliopistossa, vaikka ei varmaan näin suoraan pelkästään palkkaukseen liittyen. Esimerkiksi LSE:ssä sekä oppilaat että ohjaavat professorit raportoivat kerran vuodessa ohjaussuhteesta, jolloin dokumentoidaan tapaamiskertojen määrä ja säännöllisyys sekä tutkimuksen (gradu tai väitös) edistyminen ja siihen liityvät ongelmat. Professorit myös raportoivat kerran vuodessa opetus- ja tutkimustoiminnastaan.
”Oikeudenmukainen tulospalkkaus edellyttää selkeää ja mitattavissa olevaa tavoitteenasettelua. Työn vaativuuskuvaukset eivät tällaisia ole.” Ensinnäkin, miksi tulospalkkauksen pitäisi yhtäkkiä olla oikeudenmukainen? Millä mikään palkka on oikeudenmukainen? Toisekseen, työntekijä laatii itse vaativuuskuvauksen ja ellei sitä saa kirjoitettua muotoon joka avaisi suorituksen mitattavaksi, niin minusta kyse on järjestelmän periaatteellisesta vastustamisesta eikä UPJ:hin sinänsä kuuluvasta ongelmasta.
”Nämä säännölliset, määrämuotoisina toistuvat tutkinnat tuottavat jokaisen työntekijän elämästä yksityiskohtaisen tiedoston, jonka salassapitovelvoitteista on tällä hetkellä vain epämääräisiä lupauksia ja ristiriitaisia määräyksiä.” Määrämuotoiset säännölliset UPJ-keskustelut tuottavat työntekijän työelämästä juuri niin yksityiskohtaisen tiedoston kuin työntekijä viitsii auki kirjoittaa. Työntekijän elämän yksityiskohtainen tiedosto ei kuulu UPJ:n piiriin ollenkaan.
”Tällainen hallinnan, tarkkailun ja palkitsemisen järjestelmä loukkaa ja nöyryyttää eniten juuri työhönsä kaikkein vakavimmin suhtautuvia.” Eli jos on vittuuntunut UPJ:sta, niin suhtautuu työhönsä vakavasti? Kulkeeko logiikka myös toiseen suuntaan? Tuleeko UPJ:stä noin puun takaa sittenkin työn laadun mittari?
Mutta entäs jos osa nyt loukkaantuneista suhtautuukin palkkaansa kaikkein vakavimmin? Ja ehkä lisäksi arvostavat vain 10:n suorituksia ja isointa palkkaa? Hui. Juuri UPJ:n takia mä olen voinut rauhassa valita hitaamman julkaisemisen jne. ja siis pienet pisteet. Musta UPJ nimenomaan antaa työntekijälle autonomian päättää omista asioistaan, elämästään, jopa omasta palkastaan. Huonoa seuraa vain, jos tahtoo olla kympin tyyppi eikä aika ja taidot oikein antaisi siihen periksi.
Jees. Siinä taas pari senttiä vanhasta aiheesta. Jatketaanpas sitten sitä työtekoa...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Olin jo kommentoimassa tuohon edelliseen postaukseesi jotain siitä kuinka mielipiteitä on helppo muodostaa, varsinkin Aaltomaljakosta, Lordista ja euroviisuista, mutta päteehän se tähän UPJ-sirkukseenkin. Ei siinä mitään, mutta mielipiteet vaan harmittavan usein tuppaavat olemaan irrationaalisia, tunnepohjaisia älähdyksiä. En ymmärrä mistä ne suuret tunteet oikein kumpuavat...
Itse symppaan UPJ:tä, hyvin yksinkertaisesti vain siksi, että se on hienoa, että pomo keskustelee tunnin alaisensa kanssa siitä mitä alainen tekee. Siitä hyötyy molemmat.
Niinjoo, näkee pomoa kerran vuodessa. Onhan se tavallaan jännää. :-7
Jep, jee... onhan se ihan kiva kansantanhu toi UPJ: työn varsinainen tekijä tapaa lähiseimiehen kanssa ja yhdessä todetaan että tehtävien vaatimus- ja suoritustasot ovat vx ja hy. Sitten isompi pomo toteaa, että x olikin x' ja y olikin y'. Ja lopuksi iso konklaavi, joka tuntee työntekijän työn ja suoritumisen kaikkein heikoiten, toteaa, että oikeat, todelliset arviot asiasta ovat x'' ja y''. Sanomattakin on selvää, että systeemissä täytyy x:ää ja y:tä perustella kovastikin, mutta muilla tasoilla (x',y' ja x'',y'') riittävät yleiset "linjaukset" perusteluiksi. Lopputulos: sinä ja pomosi esität, että olet tehnyt viimeaikoina merkittäviä saavutuksia, ja vastauksena kasvottomalta tietojärjestelmältä saat "kiva juttu, mutta meillä yleensä kyllä saavutusten kasvaessa suoritustaso laskee, notta et sinä nyt kumminkaan lisää palkkaa saa...". Näin kohdellaan ihmisiä esim. yliopistoissa 2008, Suomessa. Useimmat tuntemani tohtorit ovatkin jättäneet kotoisat yliopistot, kun ovat saaneet töitä huomattavasti paremmilla ehdoilla ulkomaisista tutkimuslaitoksista.
Post a Comment