Pohjois-Haagan asemalla juna oli jo tulossa kun teinipoika huusi vastapäisen laiturin puolella oleville kavereille että heittäisivät hänen reppunsa ratojen yli. Se heitettiinkin mutta reppu putosi raiteille ja kundi hyppäsi sitä poimimaan vaikka juna oli jo todella lähellä. Mä huusin spontaanisti EI, EI, EI. kaikki muut ihmiset vaan toljotti että mitä tapahtuu. Onneksi kundi ei jäänyt noukkimaan reppuaan vaan loikkasi saman tien takaisin vittua huutaen, muutamaa sekuntia ennen kuin juna oli sillä kohdalla.
Tapaus sai minut miettimään eloonjäämisvaistoa ja muita vaistoja ja refleksejä. Kundi uhkarohkeasti hyppäsi reppunsa perään mutta onneksi hän myös tajusi hypätä takaisin ilman reppuaan, joku toinen olisi kuollut yrittäessään pelastaa omaisuuttaan. Muistan Estonian onnettomuuden yhteydessäkin puhutun siitä että on ihmisiä jotka lähtevät hytistä hakemaan lompakkoaan, eivätkä suinkaan ryntää lyhyintä tietä pelastusveneelle. Vai vaikuttiko minun kieltohuutoni jotenkin siihen että hän hyppäsi saman tien takaisin laiturille? Luultavasti ei, mutta miksi kukaan muu monesta kymmenestä paikalla olijasta ei huutanut? Tai, siis miksi minun refleksini oli huutaa?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Sä olet katsonut tarpeeksi elokuvia tajutaksesi muita aiemmin, mitä tapahtuu seuraavaksi? Ei ole vitsi. Asioita oppii varomaan ja ennakoimaan nimenomaan treenauksen myötä. Meistä kun harva on kumminkaan bondjamesbond oikeassa elämässä, me ei voida oppia seikkailu- ja vaaramaneereja oman elämän kautta mitenkään tehokkaasti. Niinpä me opitaan niitä simulaatioiden kautta - leffat, pelit, leikit, kirjat...
Tää on mun ihkuoma teoria, mutta silti se kuulostaa musta uskottavalta.
Olen itse joskus mennyt paniikkitilanteessa jotenkin jumiin. En tiedä missä määrin se on aitoa jumiin menemistä ja missä määrin aivokemiallista ajan hidastumista, mutta joskus sitä on huomannut jotenkin halvaantuvansa.
Niin, ehkäpä elokuvista todella adoptoi tapoja reagoida erilaisissa tilanteissa. Toisaalta muistan kuulleeni, että on raportoitu tapauksia joissa vaaratilanteissa esim. lentokonekaappauksessa ensimmäinen ajatus on, että tämä on elokuvaa ja kohta paikalle syöksyy Bruce Willis hoitamaan tilanteen.
Nyt muistui mieleeni parikin onnettomuustilannetta joissa minä olen ollut se joka ei ole mennyt paniikkiin ja on ottanut rauhallisena komennon ja hoitanut hätääntyneet turvaan tai hoitoon. Näiden tapausten perusteella minulla taitaisi olla laumaeläimen vaistot – siis muistakin pidetään huolta.
Mene ja tiedä, itsesuojeluvaistoakin on vähäsen. En sentään mene tappeluihin väliin jos koen itse vaarantuvani.
Epäilen joukossamme olevan niitä yksinäisiäkin eläimiä jotka tilanteesta riippuen joko hyökkäävät tai pakenevat lähinnä vain oman nahkansa periaatteella.
Post a Comment