Estetiikkakävely lapsuuteni kaupunginosassa Kannelmäessä ei herkistänyt kovinkaan hempeisiin tunnelmiin. 70-luvulla rakennettiin väljästi mutta rumasti. Nyttemmin vielä kaikki kivat metsiköt on hakattu maan tasalle ja korvattu helkutan rumilla meluaidoilla ja ameeriikan mittakaavan liittymillä ja rampeilla jollekin kuppaselle kehätielle. On paljon tilaa ja avaruutta katseelle, ja näkee kauas, mutta ei siellä ole mitään katsottavaa. Nykyään asun 80-lukulaisessa lähiössä joka ei paljoa kauniimpi ole, mutta astetta tiiviimmin rakennettu, huomaan pitäväni siitä enemmän.
Tarttuuko lapsuuden maisemat mielenmaisemaksi? Mitä tuo kasvuympäristö on minussa aiheuttanutkaan?
2 comments:
Kun olin lapsi, meillä oli kotona semmoinen ruma, käytännöllinen, sekalainen sisustus. 70-luvun jäänteinä keltaisia lastulevyovia, linkkujalkainen valkoinen loisteputkilamppu kiinni puristimella pöydän reunassa, harmaa-puna-ruskea feikki-korkkilattia, ruskea nahkasohva, mummulta perittyjä ruskean-vehertävän-kukertavia muoviräsymattoja matalassa, pimeässä eteisessä... vähän samalla filosofialla olen sisustanut itsekin: jos jokin kaluste syystä tai toisesta päätyy kotini seinien sisälle, se pysyy siellä maailman tappiin, vaikkapa keskellä eteistä törröttävä hutera rottinkijalkanaulakko, jota joka ikinen kulkija joutuu väistämään.
Niin, kunnes sitten huomasin, että oikeasti *minä* pidänkin kauniista, ja ne jotka sisustivat tuolla tavalla olivatkin joitakin muita ihmisiä. Eipä minusta ole innokasta sisustajaa tullut, edelleen hankin lähinnä tarpeeseen, mutta seula on huomattavasti tarkempi kuin ennen, ja olen antanut periksi mm. kauniille kankaille, ilmavalle tilankäytölle, kasveille, tuoksuille ja sen sellaiselle.
Joo, no, jotenkin tää liittyi sun merkintään lapsuuden sielunmaisemasta. Että se vaikuttaa ja ei vaikuta :)
Veikkaan kumminkin että kysymys on paljon enemmän kuin makukysymys, jotkut esteettiset muistot jäävät selkäytimeen ja vaikuttavat vaikkapa siihen, miten hyvin nukumme, miten ruuansulatus toimii, millaisessa ympäristössä olemme luovimmillamme (lapsenomaisessa tilassa) jne
Minulle on lapsena ylistetty funkkiksen ihanuutta niin paljon, että itsekin pitkään uskoin sen autuuttavaan vaikutukseen (onneksi minusta ei sittenkään tullut arkkitehtiä). Nyt jo vähän osaan kysellä että ehkä jotain muutakin vois...
Post a Comment